A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z
Aakkosellinen kirjailijahaku: m
Kirjailijoita: 251Amin Maalouf (s. 1949 Libanonissa) on Ranskan nimekkäimpiä nykykirjailijoita, jolle on myönnetty muun muassa Goncourt-palkinto. Hän on kirjoittanut seitsemän romaania, joita on käännetty 37 kielelle.
Yhdysvaltalainen Sarah J. Maas (s. 1986) aloitti Throne of Glass -sarjan kirjoittamisen vain 16-vuotiaana ja keräsi nopeasti verkossa ympärilleen suuren faniyhteisön. Amazon ja Kirkus Reviews nimesivät sarjan avausosan Lasipalatsin yhdeksi vuoden 2012 parhaimmista kirjoista. Maasin teoksia on julkaistu 38 kielellä ja monet niistä ovat nousseet New York Timesin bestsellerlistan ykkössijalle. Kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti 40 miljoonaa kappaletta.
Paulus Maasalo (s. 1978) on opiskellut kansainvälistä politiikkaa ja valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt Maanpuolustuskorkeakoulussa ja liikkeenjohdon konsulttina. Maasalon esikoisteos Roudan alla julkaistiin 2011.
Kuva: Karisto.
Britannia, 1878–1917.
Yhdysvallat.
Carmen Maria Machadon esikoisteos Kahdeksan puraisua ilmestyi englanniksi 2017 ja on saanut useita palkintoja. Sen käännösoikeudet on myyty lukuisiin maihin. Machadon esseitä, fiktiota ja kritiikkejä on julkaistu muun muassa New Yorkerissa, The New York Timesissa, Grantassa ja Harpers Bazaarissa.
Joaquim Maria Machado de Assis (1839–1908) on Brasilian pidetyimpiä ja luetuimpia kirjailijoita kautta aikojen. Machado eteni vaatimattomista oloista toimittajaksi ja itseoppineeksi kääntäjäksi, teki pitkän uran virkamiehenä ja muun muassa perusti Brasilian kirjallisuusakatemian.
Walesilaissyntyinen Arthur Machen (1863–1947) on yliluonnollisen fiktion moderni klassikko, jonka vaikutus yltää H. P. Lovecraftin ja Stephen Kingin kauhutarinoista Alan Mooren sarjakuviin ja Jorge Luis Borgesin metafyysisiin kertomuksiin.
John Dolden Mackworth, Britannia, 1887–1939.
Oikea nimi Allen Billy Crider, Yhdysvallat, s. 1941.
Edwin Charles Tubb (1919–2010) oli brittiläinen kirjailija, joka kirjoitti etupäässä science fictionia. Hän julkaisi oman nimensä lisäksi yli 20 nimimerkillä.
Ken MacLeod on syntynyt Skotlannissa vuonna 1954. Vuonna 1976 hän valmistui Glasgow’n yliopistosta pääaineenaan eläintiede ja kirjoitti myöhemmin maisterintutkinnon lopputyönsä biomekaniikasta. MacLeod toimi myös pitkään tietokone-ohjelmoijana, mikä näkyy hänen kirjoituksessaan informaatiotekniikan alan ja käsitteistön hallintana. Nykyään MacLeod asuu Edinburghin lähistöllä Lothianissa. MacLeod on vasemmistolainen poliittinen ajattelija, ateisti ja Britannian uskonnottomien etujärjestön National Secular Societyn jäsen.
Unkari, 1823–1864.
David Madsen on yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja.
Peter Madsen (s. 1958) on tanskalainen sarjakuvapiirtäjä. Madsenin piirtämä humoristinen seikkailusarjakuva Valhalla alkoi 1978. Sarja perustuu skandinaaviseen jumaltarustoon ja sopii sekä aikuisille että lapsille. Suomeksi on julkaistu viidestätoista albumista viisi ensimmäistä.
Elena Mady (oik. Elina Virtavuori) on helsinkiläinen muusikko, joka on asunut pitkään Yhdysvalloissa. Hän on esittänyt, laulanut, säveltänyt ja sanoittanut useita menestyskappaleita, muun muassa Daruden ja Bomfunk MC’sin listaykkösiä. Vapaa-ajallaan hän harrastaa posliininukkeja, keräilee huonekaluja entisöitäväksi ja meloo kajakillaan Helsingin rantavesiä.
Jorma Mäenpää (K. Vara), syntyi Nilsiällä 1918 ja kuoli Helsingissä 1971. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1937 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1946. Hän toimi Väestöliiton tiedotuspäällikkönä 1948–1971. Hän oli Nuorten kirja ry:n perustajajäsen. Mäenpään kirjallinen tuotanto käsittää kaksi näytelmää, kolme romaania, kaksi nuortenkirjaa, 11 lastenkirjaa, tietoteoksia ja yhdessä puolison kanssa sisustusoppaita.
Andri Snær Magnason on islantilainen lasten- ja nuortenkirjailija, jonka teoksia on käännetty monille kielille. Magnason on paitsi palkittu kirjailija myös aktiivinen yhteiskuntakriitikko, joka sadun, fantasian ja huumorin keinoin ottaa teoksissaan kantaa maailman ja yhteiskunnan epäkohtiin. Vuonna 2016 hän oli ehdolla Islannin presidentinvaaleissa.
Gregory Maguire on syntynyt 1954 Albanyssa New Yorkissa. Hän on väitellyt tohtoriksi Englannin ja Yhdysvaltain kirjallisuudesta vuonna 1990 Tuftsin yliopistossa. Nykyisin hän asuu Massachusettsissa ja toimii kirjallisuuden professorina. Maguire on lasten kirjallisuusopetuksen asiantuntija ja on luennoinut aiheesta eri puolilla Yhdysvaltoja ja ulkomailla. Maguire kirjoittaa myös arvosteluja New York Times Book Review -lehteen. Hän on naimisissa kirjailija Andy Newmanin kanssa ja pariskunnalla on kolme adoptiolasta.
Saksa, 1934–1993.
Margaret Mahy syntyi Whakatanessa Uudessa-Seelannissa vuonna 1936. Hän kirjoitti ensimmäisen tarinansa ollessaan seitsemänvuotias. Valmistuttuaan Aucklandin ja Canterburyn yliopistosta 1955 hän jatkoi Uuden Seelannin kirjastokoulussa Wellingtonissa ja valmistui kirjastonhoitajaksi. Mahyn ensimmäinen julkaistu kirja oli kuvakirja vuonna 1969. Vuonna 1980 hänestä tuli kokopäiväinen kirjailija. Hän on saanutuseita palkintoja kirjoistaan ja on Uuden-Seelannin arvostetuimpia lastenkirjailijoita.
Norman Mailer (1923–2007) oli merkittävimpiä toisen maailmansodan jälkeisiä yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Hän oli yllyttävä keskustelija, joka vuoroin ihastutti ja vihastutti kirjoituksillaan.
Vladimir Majakovski (1893–1930) oli Venäjän vallankumouksen näkyvimpiä taiteilijoita. Venäläisen futurismin johtohahmoihin kuuluneen Majakovskin säkeet rikkoivat sovinnaisia muotoja ja käsityksiä.
Hannu Mäkelä (s. 1943) on monipuolinen kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja, muistelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Hän on myös toimittanut useita suomalaisen runouden ja novellistiikan valikoimia.
Mäkelä valmistui Helsingin opettajakorkeakoulusta kansakoulunopettajaksi 1964. Hän työskenteli kustannustoimittajana, osastopäällikkönä ja
kaunokirjallisen osaston apulaisjohtajana kustannusyhtiö Otavassa vuosina 1967–1986. Vuodesta 1987 hän on ollut vapaa kirjailija. Mäkelän puoliso on ollut Anna Kortelainen vuodesta 2004. Mäkelä asuu Helsingissä ja Sitarlassa.
J. Pekka Mäkelä (s. 1962) on kirjallisuuden suomentaja, joka tunnetaan myös kirjailijana ja musiikintekijänä. Hän on kääntänyt kaunokirjallisuutta kuten Philip K. Dickin romaaneja sekä tietokirjallisuutta, muun muassa lukuisia musiikkikirjoja. Hänen romaaninsa Hunan (2018) oli Finlandia-palkintoehdokkaana.
Mäkelä on syntyisin Kontulasta itä-Helsingistä. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa muun muassa fysiikkaa, matematiikkaa, tähtitiedettä, tietojenkäsittelyä, filosofiaa, Itä-Aasian tutkimusta, kulttuuriantropologiaa ja järjestötoimintaa. Hän opiskeli myös Oulunkylän Pop/Jazz-opistossa bassonsoittoa. Mäkelä on työskennellyt muun muassa huoltomiehenä, leipomotyöntekijänä, tietoverkon valvojana, apuhoitajana, kylvettäjänä, ahtaajana, tietokonemyyjänä, latojana, mikrotukihenkilönä, toimittajana, musiikkikriitikkona, lokalisoijana, graafikkona, kustannustoimittajana ja teatterimuusikkona. Toimittajaperheen lapselle on kuitenkin aina ollut itsestään selvää, että kirjoittaminen on sitä mitä ihmisen tulee elämässään tehdä.
Janne Mäkelä (s. 1965) on kulttuurihistorian tutkija ja dekkarientusiasti, joka on toiminut arkistoalalla ja kirjoittanut useita musiikin historiaa käsitteleviä tietoteoksia. Lauluntekoa ja mehiläishoitoa harrastava Mäkelä on asunut eri puolilla Suomea.
Juhani Mäkelä (1938–2010) oli suomalainen toimittaja, pakinoitsija ja kirjailija. Mäkelä tuli tunnetuksi 1980-luvulla TV1:n Ajankohtaistoimituksen A-Studion maailmankuvat -ohjelman Satunnaisena matkailijana. Hän esiintyi myös A-Studion pakinoitsijana nimimerkillä Erikoisasiantuntija.
Eemeli Mäki (1884–1960) oli suomalainen kirjailija.
Harri István Mäki (s. 1968) on syntynyt 1968 Tampereella. Hän on sekä Suomen että Unkarin kansalainen. Mäki on opiskellut dramaturgiaa Tampereen yliopistossa. Kirjailija, teatteriohjaaja ja kirjoittajakouluttaja Mäki toimii päätyökseen Oriveden opistolla sanataiteen opettajana ja vararehtorina. Hänen perheeseensä kuuluu tutkija Leena ja useita lemmikeitä, kuten chihuahua Sihis. Harri István Mäki harrastaa muun muassa elokuvia, piirtämistä, lukemista, matkustamista ja ruuanlaittoa.
Merja Mäki (s. 1983) on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on työskennellyt äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana pääasiassa lukioissa. Mäki asuu Etelä-Pohjanmaalla.
”Parhaiten kirjoittaminen sujuu syksyisin erään maatalon portailla, kun pihlajapeikot laulavat pihakoivuissa ja Räyhätuuli paukuttaa peltikattoa. Ideoita kirjoittamiseen voin saada vaikkapa naapurin kaivonkannesta tai vanhasta kukkatapetista. Kirjoittaminen on minulle joka kerta suuri seikkailu syvälle mielikuvituksen maailmaan. Sinne kuuluu kulkea yksin, mutta se, mitä mukanaan tuo takaisin, on tarkoitettu muille. Teksti on valmis vasta, kun se saa lukijan.
Reijo Mäki on syntynyt 1958 Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa. Koulutukseltaan Mäki on kauppatieteiden maisteri (Turun kauppakorkeakoulu 1982). Vuosina 1983–93 hän työskenteli kirjoittamisen ohella Postipankissa markkinointitehtävissä. Nykyisin Reijo Mäki on vapaa kirjailija ja asuu Turussa. Reijo Mäki julkaisi ensimmäisen rikosromaaninsa vuonna 1985. Kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut novelleja lehtiin. Mäen kirjoja on myyty Suomessa yli puoli miljoonaa kappaletta. Käännöksiä on ilmestynyt englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi ja viroksi.
Erkki Antero Mäkinen (1949–2003) oli näytelmäkirjailija joka kirjoitti myös televisiolle. Mäkinen tuli ylioppilaaksi 1971 Porin lyseosta ja opiskeli jonkin aikaa Turun yliopistossa. Hän kirjoitti esikoisromaaninsa Heräämisen maku vielä käydessään lukiota. Hänen kirjallisia esikuviaan olivat Antti Hyry, Paavo Haavikko, Vasili Aksjonov ja Bob Dylan. Vuodesta 1975 lähtien Mäkinen keskittyi näytelmien kirjoittamiseen. Mäkinen oli myös lauluntekijä. Tunnetuimmat hänen sanoittamansa laulut ovat Liehuva liekinvarsi ja Neidonryöstö.
Esa Mäkinen (s. 1980) työskentelee Helsingin Sanomissa datajournalismista vastaavana uutispäällikkönä. Hän tekee työnsä ja lukee kirjansa digitaalisesti. Ennen esikoisromaaniaan hän on julkaissut kaksi Kuka kukin luulee olevansa -teosta Mikko Metsämäen kanssa. Mäkinen asuu perheineen Helsingissä.
Kirsti Mäkinen (o.s. Mänty) on syntynyt 1939 Tampereella. Hän valmistui filosofian lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1969. Mäkinen on toiminut kotimaisen kirjallisuuden lehtorina Helsingin yliopistossa sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina lukiossa. Mäkinen on työskennellyt myös toimittajien kouluttajana Sanoma Oy:n toimittajakoulussa ja aikakauslehtien toimituksissa.
Raine Mäkinen (s. 1938) on espoolainen kirjailija, jonka esikoisromaani Kuuma syksy (1974) palkittiin Erkko-palkinnolla vuoden parhaana esikoisena.
Raine Mäkinen asui 18 vuotta Lappeenrannassa ja toimi siellä Kymen läänin kirjailijayhdistyksen toimijana ja johtokunnan jäsenenä 1980–90-luvuilla, kunnes muutti Espooseen vuonna 1993.
Bernard Malamud (1914–1986) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Malamud syntyi New Yorkin Brooklynissä venäjänjuutalaisille maahanmuuttajavanhemmille. Hän opiskeli Columbian yliopistossa ja toimi yliopiston opettajana. Malamud sai 1950-luvulta alkaen mainetta romaaneillaan ja novelleillaan. Hänen teoksiaan ovat muun muassa Muukalainen (1957), Tuomittu (1966), Dubinin elämät (1979) ja Jumalan armo (1982).
Josh Malerman (s. 1975) on yhdysvaltalainen kauhukirjailija, laulaja ja lauluntekijä.
Kajaanilaislähtöinen Anna Malinen on koulutukseltaan folkloristiikan maisteri ja hän on perehtynyt erityisesti vanhaan suomalaisen kansanrunon maailmaan.
Jukka Mallinen (s. 1950) on suomentaja, kirjailija, Venäjän tuntija ja tulkki. Mallinen opiskeli kirjallisuutta Moskovan valtionyliopistossa 1972–1978. Hän työskenteli idänkaupassa 1979–1989 ja johti 1993–1995 Suomen Pietarin-instituuttia. Vuodesta 1998 hän on toiminut vapaana kääntäjänä ja suomentanut venäläistä proosaa ja runoutta.
Saksalaisuomalainen Mark Mallon on syntynyt 1967 ja asuu Porvoossa. Hän on kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön päätoimittaja. Aregemia on hänen ensimmäinen runokokoelmansa.
Sir Thomas Malory (noin 1400–1471) oli brittiläinen henkilö, joka kirjoitti tai kokosi vuonna 1485 painetun teoksen Le Morte d'Arthur. Teos kertoo aikaisempiin kertomuksiin perustuen tarun kuningas Arthurista.
Mathias Malzieu (s. 1974) on ranskalainen rockmuusikko ja kirjailija. Sydämen mekaniikka (2007) on hänen toinen romaaninsa. Malzieun yhtye Dionysos julkaisi kirjan ilmestymisen aikoihin samannimisen teema-albumin.
Milo Manara (oik. Maurilio Manara, s. 1945) on italialainen sarjakuvataiteilija. Hänet tunnetaan kauniiden naisten piirtäjänä.
Manara syntyi Lusonissa Etelä-Tirolissa. Hän opiskeli arkkitehtuuria ja maalausta ja teki ensimmäisen sarjakuvansa vuonna 1969.
Emily St. John Mandel (s. 1979) on kanadalainen kirjailija, joka on ollut ehdolla muun muassa National Book Award- ja PEN/Faulkner Award -palkintojen saajaksi. Yli kolmellekymmenelle kielelle käännetty ja muun muassa Arthur C. Clarke Award- ja Toronto Book Award -palkinnot saanut Asema 11 (2014) on hänen kiitetyin romaaninsa, ja siitä on tehty televisiosarja. Asema 11:tä on myyty maailmanlaajuisesti 1,5 miljoonaa kappaletta. Suomessa teos sai Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuden. Mandel asuu New Yorkissa perheensä kanssa.
Ruotsi, s. 1954.
Tanska, s. 1971.
Paul Thomas Mann (Saksa, 1875–1955) oli 1900-luvun merkittävimpiä saksalaisia kirjailijoita. Mannin läpimurtoteos oli Buddenbrookit (1901). Taitekohtaa merkitsi romaani Taikavuori (1924), jossa hän tarkastelee sodanjälkeisen Euroopan ongelmia vertauskuvallisuuden valossa. Vuonna 1929 Mann sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Monen saksalaisen kirjailijan tavoin Mann joutui Hitlerin valtaantulon jälkeen maanpakoon, ensin Ranskaan ja Sveitsiin ja lopulta Yhdysvaltoihin. Vuonna 1947 ilmestynyt Tohtori Faustus syntyi pitkän kypsyttelyn jälkeen Mannin maanpakolaisvuosina Yhdysvalloissa.
Eeva-Liisa Manner ( 1921–1995) oli kirjailija, runoilija, suomentaja ja kirjallisuusarvostelija. Mannerin kielellinen taidokkuus, syvällinen lukeneisuus ja musiikin tuntemus tekivät hänen runoistaan monitahoisia. Hän tunsi laajalti eurooppalaista ajattelua ja kirjallisuutta sekä Kiinan ja Japanin runoutta. Manner myös suomensi paljon, muun muassa Herman Hesseä ja Franz Kafkaa.
Filosofian maisteri Kerttu Manninen oli kirjastonhoitaja, toimittaja, suomentaja ja tietokirjoittaja. Hän kirjoitti arvosteluja lastenkirjallisuudesta Lapsen maailma -lehteen vuodesta 1955 vuoteen 2002 ja oli lehden pidetyin avustaja. Manninen sai elämäntyöstään muun muassa Suomen kulttuurirahaston vuosipalkinnon sekä lastenkirjallisuuden Pääskynen-palkinnon.
Pekka A. Manninen (s. 1959) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä. Mannisen luomuksia ovat muun muassa Kapteeni Kuolio sekä Tähtivaeltaja-lehdessä vuodesta 1990 ilmestynyt Teräslilja. Tähtivaeltaja-lehdessä on ilmestynyt vuodesta 1993 Uniaika-sarjakuva, jossa Manninen kuvittaa lukijoiden unia. Manninen on väitellyt sarjakuvista tohtoriksi Tampereen yliopistossa. Hän on opettanut pitkään sarjakuvaa lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-elämäntyöpalkinnon Manninen sai vuonna 2024.
Filosofian maisteri Raili Manninen on asunut Belgiassa vuodesta 1995. Hän syntyi Tampereella 1940, pääsi ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulusta ja opiskeli sitten Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Suomessa vielä asuessaan hän toimi viestinnän ja toimittamisen tehtävissä julkisessa hallinnossa, työmarkkinajärjestössä ja kansainvälisessä yrityksessä ja osallistui muun muassa viestinnän järjestötoimintaan.
Jukka Mäntyjärvi (s. 1969) on helsinkiläinen kirjoittaja.
Bruno Marchand (s. 1963) on belgialainen sarjakuvapiirtäjä.
Enrico Marini (s. 1969) on italialainen sarjakuvataiteilija.
Linkkejä
Enrico Marini. Wikipedia.
Jarkko Sikiö: Raatelijat. Kvaak.fi 27.4.2010.
Otto Sinisalo: Raatelijat. Lumo 7.6.2010.
Yhdysvallat, s. 1955.
Ian Mark asuu Pohjois-Irlannissa perheensä, kahden mieluisan kissan ja yhden ei niin mieluisan kissan kanssa. Aikaisemmin hän on kirjoittanut puolisonsa kanssa trillereitä aikuisille salanimellä Ingrid Black.
Melissa Marr (s. 1972) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Ilki ihana ilmestyi 2007.
”Vaikka minun arveltiin todennäköisimmin päätyvän vankilaan, menin lukion jälkeen yliopistoon ja minusta tuli kirjallisuuden sekä nais- ja miestutkimuksen opettaja. Matkan varrella en voinut vastustaa uusien juttujen kokeilemista – olen mm. työskennellyt arkeologisilla kaivauksilla, sekoittanut juomia moottoripyöräbaarissa ja ottanut upeita tatuointeja.
Melina Marras (s. 1989) on kotoisin Jyväskylästä ja opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa.
Melina Marras on Karoliina Heinolan kirjailijanimi.
Britannnia, 1867–1932.
Britannia, 1792–1848.
Richard Marsh (1857–1915) oli brittiläisen Richard Bernard Heldmannin kirjailijanimi. Hänet tunnetaan parhaiten yliluonnollisesta jännitysromaanistaan Pyhä kuoriainen (1897), joka ilmestyi samana vuonna kuin Bram Stokerin Dracula ja nousi sen tavoin suureen suosioon.
Kanadalainen Yann Martel on syntynyt diplomaattiperheessä Espanjassa vuonna 1963. Hän opiskeli filosofiaa Trentin yliopistossa Ontariossa. Martel on oleskellut muun muassa Iranissa, Turkissa ja Intiassa. Nykyisin hän asuu Montrealissa.
Martelin toinen romaani Piin elämä (2001) oli läpimurto. Teos sai Booker-palkinnon vuonna 2002.
Ruotsi, s. 1933.
Britannia.
Anne Martin on kirjoittamisen tutkija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja.
George Raymond Richard Martin (alias GRRM, s. 1948) on palkittu yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen eeppisen fantasiasarjansa Tulen ja jään laulu kirjoja on myyty yli 90 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty 47 kielelle. Martin sai World Fantasy -palkinnon elämäntyöstään vuonna 2012.
Martin syntyi Bayonnessa New Jerseyssa. Martin oli ahkera sf-fani ja kirjoitti etenkin sarjakuvista lehtien kirjepalstoille ja fanzineihin. Hän alkoi kirjoittaa omia tarinoita jo nuorena ja ansaitsi rahaa kauppaamalla kauhutarinoittensa lukuhetkiä naapuruston lapsille. Martin opiskeli toimittajaksi valmistuen tiedotusoppi pääaineenaan vuonna 1970 Northwestern Universitysta.
Yhdysvallat, s. 1934.
Ranska, s. 1968.
Yhdysvallat, s. 1948.
Asko Martinheimo (oikea nimi Asko Eerik Vilhelm Mattson, 1934–2002) oli koulutukseltaan kansakoulun ja peruskoulun yläasteen opettaja. Vuosina 1983–1988 Martinheimo toimi vapaana kirjailijana. Vuodesta 1988 hän toimi Tampereen ilmaisutaitolukion kirjallisen ilmaisun tuntiopettajana. Hän toimi myös lähes 30 vuotta Oriveden opistossa erillisten kirjoittajakurssien ohjaajana.
Jo Martinheimon esikoisteos, Tulvaniityn päämaja (1965), valittiin vuoden parhaaksi poikakirjaksi. Asko Martinheimon romaanit toivat suomalaiseen nuorten- ja poikakirjallisuuteen arkiset antisankarit. Hän teki myös avauksen suomalaisen fantasiakirjallisuuden puolella.
Viktor Martinovits (s. 1977) on valkovenäläinen kirjailija, toimittaja ja taidehistorian tohtori.
Harry Martinson (1904–1978) oli ruotsalainen runoilija ja kirjailija. Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara (1956). Martinson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa. Aniarasta on tehty suomalainen kuunnelma vuonna 1975.
Linkkejä
John Edward Masefield, Britannia, 1878–1967.
Linkkejä
Mette Söderman: Keskiyön kansaa. Luetut 3.4.2007.
Maria Loikkanen: Keskiyön kansaa. Alas taikavirtaa 24.1.2008. (PDF)
Kanada.
Britannia.
Kuva: matthewmather.com.
Richard Matheson (1926–2013) syntyi Allendalessa New Jerseyn osavaltiossa. Hän osallistui toiseen maailmansotaan tavallisena sotilaana. Sodan jälkeen hän opiskeli journalismia Missourin yliopistossa. Valmistuttuaan vuonna 1949 Matheson avioitui ja muutti Kaliforniaan. Hän kirjoitti novelleja ja kauhuromaaneja, jotka kiinnittivät elokuvantekijöiden huomion. Pian Matheson oli käsikirjoittamassa sekä omien tekstiensä elokuvaversioita että television kauhu- ja tieteissarjoja.
Ranskalainen sarjakuvataiteilija Marc-Antoine Mathieu (s. 1959) on tunnettu absurdista ja surrealistisesta tavastaan lähestyä maailmaa. Hänen aiheensa ulottuvat usein tajunnan tuolle puolelle, mutta hänen käsittelytapansa on kevyen leikkisä ja ilkikurinen.
Hanna "Morre" Matilainen (s. 1981) on Salossa asuva kirjailija ja kustannustoimittaja. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Kustannustoimitusta hän tekee omassa toiminimiyrityksessään Morren maailma, ja kuuluu myös Osuuskumma-kustantamon jäsenistöön. Kustannustoimittamisessa hän on erikoistunut spekulatiiviseen fiktioon. Kirjailijanimellä Hanna Morre häneltä on julkaistu muutamia novelleja ja esikoisromaani Tuonen tahto ilmestyi 2016.
Jussi Matilainen on nuorisokirjailija ja sanataideohjaaja, joka haluaa sanoilla leikkien tuottaa lukijalle yllätyksiä ja seikkailuja.
Kuva: Kalervo Puskala.
Tuulia Matilainen (s. 1972) on Akaassa asuva kirjailija. Hän on julkaissut romaanit Hullu koira (2015) ja Kunnes kuulen niiden tulevan (2017), tietokirjat Lapsi elää rutiineista (2008) ja Kiireisen arjen kotiruokakirja (2009) sekä Ville Hytösen kanssa kirjoitetun teoksen Aaveiden Eesti. Kummitustarinoita Virosta (2018).
Kuva: Hexen Press.
Tuula T. Matintupa (s. 1950) on koulutukseltaan yo-merkonomi ja luokanopettaja. Hän on kirjoittanut useita nuortenkirjoja ja rikosromaaneja. Hänen fantasiaromaaninsa Tuulen kalastajat (2002) sai Kuvastaja-palkinnon 2003.
Paavo Matsin (s. 1970 Tallinnassa) on virolaisen nykykirjallisuuden omaäänisimpiä ja kiinnostavimpia kirjailijoita. Hänen romaaneissaan on lennokasta ja absurdia huumoria, maagista realismia sekä parodiaa, joka kohdistuu usein Itämeren maiden vaihtoehtoisiin geopoliittisiin valta-asetelmiin.
Satu Mattila-Laine työskentelee kirjastonhoitajana Porissa.
Laura Mauro on palkittu brittiläinen kauhukirjailija, jonka innostuksen kohteisiin kuuluvat painiurheilun seuraaminen, videopelit ja suomalainen kansanperinne.
Ilkka Mäyrä (s. 1966) on suomalainen kirjallisuudentutkija. Hän väitteli tohtoriksi Tampereen yliopistossa 1999.
Merete Mazzarella (s. 1945) on filosofian tohtori, kirjailija, kolumnisti ja kriitikko. Hän toimii pohjoismaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa. Mazzarella on kirjoittanut paljon omaelämäkerrallisia romaaneja ja esseitä, hän on kirjoittanut myös arvosteluja ja kolumneja Dagens Nyheteriin ja Hufvudstadsbladetiin. Mazzarella kirjoittaa usein ajankohtaisista aiheista: hän on kirjoissaan käsitellyt esimerkiksi vanhuuden ja vanhenemisen teemoja. Mazzarella on saanut taiteen valtionpalkinnon 2002 ja De Nio -kirjallisuusseuran palkinnon 2003.
David Mazzucchelli (s. 1960) on yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Hän on aiemmin työskennellyt Marvel Comicsille ja DC Comicsille ja piirtänyt supersankarisarjoja, mutta hänen myöhemmät teoksensa ovat vaihtoehtosarjakuvia ja kuvituksia The New Yorker -lehdelle. David Mazzucchelli asuu Manhattanilla New Yorkissa ja työskentelee Rhode Island School of Designissa, jossa hän opettaa sarjakuvakerrontaa ja -kuvittamista.
Gillian McAllister (s. 1985) on kirjoittanut seitsemän romaania. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja oikeustiedettä ja työskennellyt asianajajana ennen ryhtymistään kokopäiväiseksi kirjailijaksi.
M. I. McAllister (s. 1956) on syntynyt koillis-Englannissa ja asuu nykyisin Yorkshiressa. Hän sai German Leander Nook Prize -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005. McAllister opiskeli tanssia ja äidinkieltä ja toimi pitkään tanssin ja draaman opettajana. Nykyään hän on kokopäiväinen kirjailija. Hän on naimisissa papin kanssa ja heillä on kolme lasta. McAllisterin lempikirjoja ovat lapsuudesta lähtien olleet C. S. Lewisin Narnia-kirjat. Nykykirjailijoista muun muassa Geraldine McCaughrean ja J. K. Rowling ovat hänen suosikkejaan. Kirjailija on aina rakastanut puutarhanhoitoa ja elämiä, varsinkin punaturkkisia oravia. Hän on kasvissyöjä ja pitää niin paljon hedelmien ja pähkinöiden syömisestä, että arvelee itsekin muuttuvansa oravaksi jonain päivänä.
Anne McCaffrey (Yhdysvallat, 1926–2011) tunnetaan parhaiten Pernin lohikäärmeritarit -sarjasta, jota on myyty yli 18 miljoonaa kappaletta.
Anne McCaffrey syntyi Cambridgessa Massachusettsissa. Hän valmistui Radcliffe Collegesta pääaineinaan slaavilaiset kielet ja kirjallisuus. McCaffrey meni naimisiin vuonna 1950 ja sai kolme lasta. McCaffrey erosi aviomiehestään vuonna 1970. Hän muutti lastensa kanssa Irlantiin ja perusti siellä hevostallin. McCaffrey asui Wicklow Countryssa Irlannissa.
Alexander McCall Smith (s. 1948 Rhodesiassa, nykyisessä Zimbabwessa) ja kasvoi lähellä Botswanan rajaa Bulawayossa. Myöhemmin hän muutti Skotlantiin ja valmistui oikeusopin tohtoriksi, mutta palasi kuitenkin vuosiksi takaisin Afrikkaan, missä oli mukana perustamassa lainopin opetusta Botswanan yliopistoon. McCall Smith on luennoinut useissa ympäri maailmaa eri yliopistoissa, esimerkiksi Italiassa ja Yhdysvalloissa.
McCall Smithin tunnetuimpia kirjoja ovat hänen Mma Ramotswe -romaaninsa, joissa kirjailija tutustuttaa lukijan lämminhenkisesti botswanalaiseen arkipäivään.McCall Smithin kirjoja on tähän mennessä käännetty 40 kielelle ja myyty yli 14 miljoonaa kappaletta.
McCall Smith asuu Edinburghissa. Hän harrastaa musiikkia ja soittaa fagottia perustamassaan orkesterissa Really Terrible Orchestra. Hänen vaimonsa Elisabeth on orkesterin huilisti.
Syntyjään uusiseelantilainen Anthony McCarten (s. 1961) on nelinkertainen Oscar-ehdokas, kahdesti BAFTA-palkittu käsikirjoittaja ja kansainvälisesti arvostettu romaani- ja näytelmäkirjailija. McCarten asuu Lontoossa ja Los Angelesissa.
Cormac McCarthy (1933–2023) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän sai Pulitzer-palkinnon romaanistaan Tie (2006). Romaanista on tehty samanniminen elokuva (2009). Kirjan suomennos sai vuoden 2009 Tähtivaeltaja-palkinnon. Palkintoraadin mukaan teos uudistaa tieteiskirjallisuuden perusvalikoimaan kuuluvan tuhonjälkeisen maailman teeman tuoreella tavalla. Se on tunteisiin käyvä, tyly kertomus vaelluksesta toivottomassa maailmassa.
Geraldine McCaughrean (s. 1951) on englantilainen nuortenkirjailija. Hänen teoksiinsa kuuluvat muun muassa Tuulien testaaja (2001), Juna seis! (2002) ja Ei mikään maailmanloppu (2004). Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Carnegie Medal -palkinnon, the Whitbread Children´s Book Award -palkinnon (kaksi kertaa), the Guardian Children´s Fiction Award -palkinnon. Geraldine McCaughrean on kirjoittanut myös aikuisten romaaneja ja hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle.
Winsor McCay (1867–1934) oli yhdysvaltalainen taiteilija ja sarjakuvan ja animaation uranuurtaja. Hänen tunnetuin sarjakuvansa on Pikku Nemo Höyhensaarilla (1905–14).
1900-luvun alussa sunnuntaisarja julkaistiin amerikkalaisessa sanomalehdessä kokonaisen sivun kokoisena.Pikku Nemo on pikkupojan unifantasiaa, mutta sarjakuvan sävy on usein surrealistinen ja uhkaava. Viimeisessä ruudussa Nemo (jonka nimi tarkoittaa latinaksi ”ei kukaan”) putoaa aina sängystään lattialle ja herää unestaan. Unissa hän oli yleensä joutunut pahaan ahdinkoon, kuten jäänyt jättimäisten sienten alle. Höyhensaarille hänet kutsui kuningas Morfeus ja Nemon ”leikkitoverina” oli kuninkaan tytär. Suomeksi Nemon seikkailuja on julkaistu kaksi kirjaa.
Charlotte McConaghy asuu Australian Sydneyssa. Hän on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista ja kirjoittanut muun muassa useita nuortenkirjoja. Viimeinen muuttolintu (2020) on hänen ensimmäinen romaaninsa aikuisille. Teos on käännetty yli 20 kielelle. McConaghy rakastaa luontoa ja vahvojen naisten tarinoita.
Australialainen Colleen McCullough (s. 1937) on koulutukseltaan neurofysiologi. Hän perusti Sydneyn Royal North Shoren sairaalaan neurofysiologian laitoksen ja toimi 10 vuotta tutkijana ja opettajana Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa. Viime vuosikymmenet hän on kuitenkin omistanut kirjoittamiselle. McCulloughin esikoisromaani oli 1974 ilmestynyt Tim, mutta vasta seuraava romaani, 1977 ilmestynyt laaja sukutarina Okalinnut, loi hänen kansainvälisen maineensa. Teosta on myyty 33 miljoonaa kappaletta.
Britannia, 1920–1996.
Yhdysvallat, 1939–1977.
Kuva: Wikimedia Commons.
Brittikirjailija Ian McDonald on syntynyt Manchesterissa Englannissa vuonna 1960, mutta hänen skotti-isänsä ja irlantilainen äitinsä muuttivat Belfastiin Pohjois-Irlantiin Ianin ollessa 5-vuotias. ”En koskaan oikein kokenut kuuluvani mihinkään Pohjois-Irlannin lukemattomista ryhmistä, vaan tunsin olevani ulkopuolinen”, kirjailija kertoi Tähtivaeltaja-lehden haastattelussa 2008. ”Oli siis kai aika luonnollista, että minua kiehtoi scifi, joka on – onneksi – aina ollut ulkopuolisten kirjallisuutta.” McDonald opiskeli psykologiaa ja kiinnostui erityisesti aivokemiasta. Opiskelut jäivät kesken ja McDonald oli satunnaisissa töissä, kunnes meni vuonna 1987 ensimmäisen kerran naimisiin ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi. McDonald on myös työskennellyt tv-tuotantoyhtiössä, jossa hän on osakkaana.
Paul McEuen (s. 1963) työskentelee fysiikan professorina Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa ja johtaa nanotutkimukseen keskittyvää Kavli Institutea. Hän on saanut useita merkittäviä tiedepalkintoja. McEuen asuu Ithacassa New Yorkin osavaltiossa vaimonsa ja viiden koiransa kanssa.
Ian McEwan on syntynyt 1948 Englannissa. Hän opiskeli Sussexin yliopistossa ja myöhemmin East Anglian yliopistossa pääaineenaan englantilainen kirjallisuus. McEwan sai vuoden 1998 Booker-palkinnon romaanistaan Amsterdam ja James Tait Black -muistopalkinnon vuonna 2006 romaanista Lauantai. McEwania on sanottu sukupolvensa parhaaksi brittikirjailijaksi. McEwanin romaaneissa tavalliset ihmiset joutuvat kohtaamaan usein kriisin tai kohtalonoikun, joka muuttaa heidän elämänsä suuntaa. Keskeisinä teemoina ovat kielen ja kerronnan mahdollisuudet esimerkiksi aikaa kuvattaessa, väärinymmärrykset ja sattuma.
Katharine McGee (s. 1988) on kirjailija ja entinen kustannustoimittaja.
Brittiläinen Alister McGrath (s. 1953) on toiminut muun muassa Oxfordin yliopiston historiallisen teologian professorina. Nykyisin hän toimii professorina Lontoon King’s Collegessa ja on sen uskontoa ja kulttuuria tutkivan keskuksen johtaja.
Linkkejä
Alister McGrath. Wikipedia.
Kuva: Matthias Asgeirsson.
Catherine McIlwaine on Oxfordin yliopiston Bodleian-kirjaston Tolkien-kokoelman hoitaja. Tolkien: Mies joka loi Keski-Maan perustuu Tolkien-originaalien suurnäyttelyyn Oxfordissa 2018 ja New Yorkissa 2019.
Vonda N. McIntyre (Yhdysvallat, 1948–2019) oli koulutukseltaan biologi. Hänen lopputyönsä käsitteli perinnöllisyystutkimusta, mikä näkyy jonkin verran hänen teoksissaan. McIntyren teoksille on ominaista väkivallan välttäminen ratkaisuissa, myötätuntoisuus ja naisnäkökulma. McIntyre kirjoitti myös Star Trek -kirjoja ja niitä on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta.
David McKean (s. 1963) on englantilainen kuvittaja, valokuvaaja, sarjakuvataiteilija, elokuvaohjaaja ja muusikko. Hän yhdistelee taiteessaan piirustuksia, maalauksia, valokuvia, veistoksia ja digitaalista kuvaa koostekuvamaisiksi kokonaisuuksiksi.
Yhdysvaltalainen Patricia Anne McKillip (1948–2022) syntyi karkauspäivänä Salemissa Oregonissa yhtenä perheen neljästä lapsesta. McKillipin isä oli ilmavoimien upseeri ja hän otti perheensä mukaan komennukselle Englantiin ja Saksaan. Uudet maisemat, kielet ja yhteiskunnat innoittivat nuoren McKillipin mielikuvitusta. Hän kynäili oman sadun ensi kertaa asuessaan 300 vuotta vanhassa talossa Englannissa ja katsellessaan ikkunasta keskiaikaista hautausmaata. Siitä lähtien hän jatkoi kirjoittamista – lukuun ottamatta lyhyttä ajanjaksoa, jona hän aikoi konserttipianistiksi.
Robin McKinley (s. 1952) on yhdysvaltalainen kirjailija. Häneltä on suomennettu vain nuortenkirja Robin Hood, Sherwoodin sankari (1988).
McKinleyn isä oli töissä laivastossa. Isän työn perässä perhe muutti Japaniin, jossa McKinley aloitti koulun. Aikuisiässä hän muutti Yhdysvalloista Hampshireen, Britanniaan mennäkseen naimisiin nykyisen miehensä, kirjailija Peter Dickinsonin kanssa.
Jennifer McMahon (s. 1968) on Connecticutissa syntynyt kirjailija ja runoilija. Hän valmistui Vermont Collegesta runous pääaineenaan ja on vuodesta 2000 lähtien työskennellyt päätoimisena kirjailijana. McMahon asuu nykyään Vermontissa puolisonsa ja tyttärensä kanssa.
Mike McMahon on brittiläinen sarjakuvapiirtäjä.
Kate McMullan (s. 1947) on yhdysvaltalainen lastenkirjailija.
Lastenkirjailija Cliff McNish on syntynyt Sunderlandissa Koillis-Englannissa 1962. Hän on opiskellut historiaa Yorkin yliopistossa.
Jordan Mechner (s. 1964 New Yorkissa) on yhdysvaltalainen peliohjelmoija, pelisuunnittelija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Parhaiten hänet tunnetaan vuonna 1989 julkaistusta Prince of Persia -pelistä. Menestyspeli sai vuosien kuluessa kahdeksan jatko-osaa ja synnytti myös Disneyn Prince of Persia -elokuvan (2010).
Neuvostoliitto, s. 1923.
Marissa Mehr (s. 1987) on opiskellut kirjallisuudentutkimusta sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta. Hän on päätoimittanut Lumooja-kirjallisuuslehteä ja toiminut ahkerasti kirjallisuuden ruohonjuuritasolla. Mehr asuu Helsingissä ja työskentelee vapaana toimittajana. Hän harrastaa oopperaa, kirjoittamista ja lukemista.
Valdemar Melanko (1939–2022) oli suomalainen virkamies. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja teki päätyönsä Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin, aiemman Neuvostoliittoinstituutin johtajana 1985–2003. Hän toimi myös kansainvälisissä idäntutkimukseen liittyvissä yhteisöissä. Melanko sallistui useiden julkaisujen toimittamiseen, käänsi muun muassa Anton Tšehovin Sahalinin sekä kirjoitti sukunsa, Viipurin Sergejeffin kauppiassuvun, historiasta. Melankon omia teoksia ovat muun muassa Kristian (1967) sekä Virkamies ja kuolema (1987).
Leo Meller (s. 1942 Helsingissä) on suomalainen kristillinen saarnaaja ja kirjailija. Meller opiskeli 1965–1967 helluntailiikkeen raamattukoulussa Yhdysvalloissa. Hän vaikutti merkittävästi angloamerikkalaisen herätyskristillisyyden saapumiseen Suomeen. 1960-luvun alusta lähtien hän on julkaissut kymmeniä kirjoja, satoja puhekasetteja ja artikkeleita kristillisiin lehtiin. Hän on levittänyt sanomaansa myös radion kautta. Meller toimii nykyisin Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtajana.
Yhdysvallat, s. 1974.
Marja Mentula on halunnut kirjoittaa ja tarinoida siitä asti, kun hänelle luettiin iltasatuja. Fantasiakirjallisuudessa on säilynyt kiinnostus satujen maailmaan.
Sienna Mercer (oikea nimi Josh Greenhut) on kanadalainen kirjailija. Hän asuu Torontossa.
J. S. Meresmaa (s. 1983) on palkittu suomalainen kirjailija ja kustannustoimittaja. Meresmaa on varsinaiselta koulutukseltaan puutarhuri, mutta on opiskellut kirjoittamista Oriveden Opistossa. Hän on tamperelaisen Osuuskumma-kustannuksen perustajajäsen ja toimi hallituksen puheenjohtajana vuosina 2015-2018.
Marko A. Meretvuo on uskontoihin, okkultismiin ja mytologioihin perehtynyt kirjailija. Hän on julkaissut tietokirjan Seksin ja uskonnon vaiettu historia (Salakirjat, 2016) ja romaanin Pilvikädet (Hexen, 2018). Hän on myös toimittanut ja suomentanut valikoiman Aleister Crowleyn kirjoituksia. Tamperelainen Meretvuo on valmistunut turvallisuusasiantuntijaksi Jyväskylän yliopistosta.
Aila Meriluoto-Paakkanen (1924–2019) julkaisi 22-vuotiaana runokokoelman Lasimaalaus (1946), josta tuli menestys. Ennen Ruotsiin muuttoaan Aila Meriluoto oli kahdeksan vuotta naimisissa kirjailija Lauri Viidan kanssa. Myöhemmin Meriluoto asui Helsingissä.
Jean Fairbanks Merrill, Yhdysvallat, s. 1923.
Abraham Merritt (1884–1943) oli amerikkalainen kauhukirjailija, joka oli erittäin suosittu 1920–30-luvuilla. Hän oli yksi huomattavimmista H. P. Lovecraftin esikuvista. Merritt kirjoitti fantasiaväritteistä kauhua lukemistolehtiin ja julkaisi kahdeksan suosittua romaania. Hän toimi myös sanoma- ja viikkolehtien toimittajana.
Melinda Metz (s. 1962) on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija. Hän on julkaissut yli 60 kirjaa. Metz syntyi San Joséssa Kaliforniassa. Hän opiskeli englannin kieltä paikallisessa yliopistossa ja muutti valmistuttaan New Yorkiin etsimään onneaan. Hän työskenteli ruokakaupassa kunnes sai päätoimisen työn kustannustoimittajana. Eräs hänen työtovereistaan oli tuleva nuortenkirjailija Laura J. Burns, jonka kanssa Metz on myös kirjoittanut kirjoja. Jonkin aikaa Metz asui Los Angelesissa käsikirjoittaessaan Roswell High -televisiosarjaa, joka perustuu hänen kirjoihinsa. Nykyisin Metz asuu Concordissa Pohjois-Carolinassa. Hän myös opettaa luovaa kirjoittamista. Metz on koiraihminen ja harrastaa elokuvia ja television katselua.
Kai Meyer (s. 1969 Lyypekissä) on tuottelias ja suosittu saksalainen kirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty lukuisille kielille ja niitä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia, kuunnelmia ja sarjakuvia.
Stephenie Meyer syntyi Connecticutissa Yhdysvalloissa 1973. Perhe asettui Phoenixiin Arizonaan Stephenien ollessa nelivuotias. Stephenien nimen erikoinen kirjoitustapa oli perua hänen isänsä Stephenin nimestä. Stephenie oli kolmen siskoksen sarjasta keskimmäinen. Hän kävi lukionsa Arizonan Scottsdalessa, ”missä joka syksy pari tyttöä ilmestyi kouluun uuden nenän kanssa ja oppilaiden parkkipaikoilla näkyi Porscheja”. Stephenie opiskeli Brigham Youngin yliopistossa Utahissa pääaineenaan englannin kieli. Stephenien aviomies Pancho on hänelle etäisesti tuttu jo lapsuusajoista lähtien. He ovat olleet naimisissa vuodesta 1994 lähtien. Pariskunnalla on kolme poikaa. Stephenie Meyer on MAP-kirkon jäsen eli mormoni.
Yhdysvallat, s. 1953.
Tanska, 1891–1957. Katso myös James Morris.
Gustav Meyrink oli juutalais-itävaltalainen kauhu- ja jännityskirjailija. Hän syntyi Wienissä Itävallassa 1868 ja kuoli 1932 Saksassa. Oikealta nimeltään hän oli Meyer.
Meyrin teos Golem (1914) oli myöhemmin Jorge Luis Borgesin lempilukemistoa.
Meyrinkin satiiriset teokset kiellettiin Itävallassa 1917. Hänen teoksensa joutuivat myös kansallissosialistien kirjarovioille.
Lähteitä
Jean-Claude Mézières (1938–2022) oli ranskalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Hänet tunnetaan Pierre Christinin kanssa tekemästään Valerian-tieteissarjakuvasta, jota on julkaistu ainakin 14 kielellä. Valerian-sarjan päähenkilöt ovat avaruusagentit Valerian ja Laureline. Sarjaa väritti lähes alusta asti Mézièresin sisko Évelyne Tranlé.
Yhdysvallat, 1839–1909.
Linkkejä
Richard C. Michaelis: Kommunistinen yhteiskunta vuonna 2000. (Alkuteos 1890.) Gutenberg-hanke.
Esko Miettinen (s. 1947) on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. Koulutukseltaan hän on teologian maisteri ja humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on kirjoittanut fantasiakirjallisuudesta ja uskonnosta teoksissa Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan (2004) ja Velhon uskontunnustus (2008).
Salanimi.
Linkkejä
Erkki Widenius: Häiriötekijä. Pohjolan sanomat 21.6.2010.
Matti Komulainen: Häiriötekijä. Turun sanomat 22.6.2010.
Englantilainen China Miéville (s. 1972) kirjoittaa tummaa ja yhteiskunnallista fantasiaa. Miéville kuvaa tyyliään 1920-luvulta juontuvalla ilmauksella weird fiction eli outo tarina. Hänet on yhdistetty myös new weirdiksi eli uuskummaksi nimettyyn fantasiakirjallisuuden suuntaukseen.
Mike Mignola (s. 1960) on yhdysvaltalainen sarjakuvien käsikirjoittaja ja piirtäjä. Mignola tunnetaan ennen kaikkea Hellboy-sarjakuvan tekijänä. Ensimmäinen Hellboy-tarina julkaistiin vuonna 1994. Ennen tätä Mignola oli piirtänyt sarjakuvia DC:lle ja Marvelille. Mignola on myös työskennellyt elokuvien parissa, muun muassa vuonna 2004 valmistuneen Hellboy-elokuvan ja piirroselokuvien parissa.
Anniina Mikama (s. 1977) on Tampereelta Helsinkiin muuttanut kirjailija ja kuvittaja. Hän on opiskellut kuvataidetta ja graafista suunnittelua Pekka Halosen akatemiassa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.
Mikaman esikoisteos Taikuri ja taskuvaras (2018) voitti Topelius-palkinnon. Sen jatko-osa Huijarin oppipoika (2019) oli ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Niko Mikkanen (s. 1971) oli järjestämässä ensimmäistä Ropecon-tapahtumaa vuonna 1994 ja hänet on palkittu suomalaisen roolipelialan edistämisestä Kultainen lohikäärme -elämäntyöpalkinnolla vuonna 2008.
Raili Mikkanen on vuonna 1941 syntynyt kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia nuorten- ja lasten romaaneja 1970-luvulta lähtien. Hän on kirjoittanut kaksi fantasiakirjaa yhteistyössä Niko-poikansa kanssa.
Raili Mikkanen on syntynyt Savonlinnassa ja käynyt koulua Kemijärvellä, Muhoksella, Petäjävedellä, Taavetissa, Virroilla ja Järvenpäässä. Hän pääsi ylioppilaaksi Mikkelissä vuonna 1959. Valmistuttuaan valtiotieteellisestä tiedekunnasta hän on toiminut tiedottajana, toimittajana ja kirjailijana Helsingissä.
Raili Mikkanen on kirjoittanut kirjoja alle kouluikäisille, lukemaan juuri oppineille, nuorille ja aikuisille. Lisäksi Mikkanen on käsikirjoittanut lasten ja nuorten televisio-ohjelmia, tunnetuimpana Histamiini, Mikkasen kirjoissakin seikkaileva poni.
Oikea nimi Marja-Leena Salmi, s. 1939.
Marja-Leena Mikkola valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1963. Hän on työskennellyt muun muassa Helsingin yliopiston kirjastossa ja Suomen kirjailijaliiton toimistonhoitajana – pääasiassa kuitenkin vapaana kirjailijana 1960-luvulta lähtien.
Mark Millar (s. 1969) on skotlantilainen sarjakuvakäsikirjoittaja.
Linkkejä
Mark Millar. Wikipedia.
Kuva: Luigi Novi.
Chuck Miller on yhdysvaltalainen kustantaja.
Frank Miller (s. 1957) on yhdysvaltalainen sarjakuvien käsikirjoittaja ja piirtäjä. Hänet tunnetaan film noir -tyylisistä, synkistä ja väkivaltaisista kertomuksistaan.
Milleristä tuli 1980-luvulla omaperäisellä tyylillään yksi suosituimmista supersankarisarjakuvan tekijöistä. Millerin suurtyö oli hänen tulkintansa Batmanista sarjakuvatarinassa Yön ritari, joka julkaistiin 1985–1986. Miller otti mallia tuolloin amerikkalaisessa sarjakuvassa vähän tunnetuista suunnista: eurooppalaisesta ja japanilaisesta sarjakuvasta, etenkin Hugo Prattista ja Kazuo Koikesta. Tarinassa eläkeikää lähestyvä Batman ajautuu jälleen rankaisemaan rikollisia pakkomielteisesti. Millerin Batman on väkivaltainen omankädenoikeuden toteuttaja ja Teräsmies vallanpitäjien palveluksessa: pyyteettömiä sankareita on vain mielikuvitusmaailmassa. Tarinasta tuli merkittävimpiä 80-luvun sarjakuvateoksia yhdessä Alan Mooren käsikirjoittaman Vartijoiden kanssa.
Kirsten Miller (s. 1973) on yhdysvaltalainen kirjailija. Miller asuu New Yorkissa. Hänen esikoisteoksensa Kiki Strike ja tehtävä Varjokaupungissa (2006) nousi Yhdysvalloissa kulttimaineeseen. Teos on myyty 16 maahan.
Yhdysvaltalainen Madeline Miller syntyi Bostonissa 1978 ja opiskeli antiikin kieliä Brown Universityssa. Hän on opiskellut myös draamaa, etenkin antiikin tekstien muuntamista nykyaikaisiin muotoihin. Hän asuu nykyisin Cambridgessa Massachusettsissa, missä kirjoittaa ja opettaa lukiolaisille latinaa, kreikkaa ja Shakespearea. Hänen esikoisromaaninsa Akhilleen laulu (2011) voitti The Orange Prize -kirjallisuuspalkinnon.
Walter M. Miller, Jr. (1922–1996) oli yhdysvaltalainen tieteiskirjailija. Hänellä on ollut tuntuva vaikutus tieteiskirjallisuuteen, vaikka hän julkaisi suhteellisen vähän.
Miller syntyi ja vietti lapsuutensa Floridassa. Opiskeltuaan Tennesseen ja Texasin yliopistoissa historiaa, antropologiaa ja tekniikkaa hän alkoi työskennellä insinöörinä. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Yhdysvaltain ilmavoimissa radistina ja ampujana. Hän oli mukana Italiassa 53 pommituslennolla, joihin kuului Monte Cassinon benediktiiniläisluostarin tuhoaminen. Luostarin pommitus oli Millerille järkyttävä kokemus, joka vaikutti hänen myöhempään kirjaansa.
Lydia Millet on amerikkalainen kirjailija. Millet on koulutukseltaan ympäristötieteen maisteri, ja hän tekee kirjoittamisen ohessa vapaaehtoistyötä luontokatoa vastaan taistelevassa organisaatiossa.
Pat Mills on brittiläinen sarjakuvien käsikirjoittaja ja toimittaja.
Linkkejä
Pat Mills. Wikipedia.
Kuva: Wikimedia Commons.
Alan Alexander Milne (1882–1956) oli englantilainen kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten 1920-luvulla ilmestyneistä Nalle Puh -kirjoistaan, joita on myyty arviolta 70 miljoonaa kappaletta.
Milne syntyi Skotlannissa, mutta kasvoi Lontoossa. Trinity Collegessa Cambridgessä Milne opiskeli matematiikkaa. Vuonna 1906 Milne ryhtyi avustamaan englantilaista huumorilehteä Punchia. Milne meni naimisiin Daphne de Selincourtin kanssa vuonna 1913, ja 1920 he saivat ainoaksi jääneen lapsensa Christopher Robin Milnen.
Yū Mirin (s. 1968) juuret ovat Koreassa, mutta hän syntyi Japanissa ja pyörittää kirjakauppaa Fukushimassa.
Irlantilainen Caroline Mitchell on entinen poliisietsivä, joka jätti poliisityönsä vuonna 2016 ja ryhtyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Mitchell kirjoittaa rikossarjoja ja psykologisia trillereitä. Hänen kirjojaan on myyty yli 1,8 miljoonaa maailmanlaajuisesti, ja ne ovat saaneet lukuisia jännitys- ja rikoskirjallisuuspalkintoja.
Englantilainen David Mitchell (s. 1969) julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1999, ja hänet palkittiin parhaana brittiläisenä esikoiskirjailijana. Hänen romaaniinsa Pilvikartasto (2004) sai parhaan brittiläisen kirjan palkinnon. Kirjailija valittiin Time-lehden maailman sadan merkittävimmän ihmisen joukkoon vuonna 2007.
Hirviöprinsessa Hime (Kaibutsu oujo) on vuodesta 2005 ilmestynyt mangasarja. Sarjan on luonut Yasunori Mitsunaga. Sarjan lajityyppinä ovat fantasia- ja kauhukomedia. Sarjassa on yhtenäinen juoni, mutta jotkin luvut toimivat itsenäisinä seikkailuina.
Goro Miyazaki on syntynyt Tokiossa Japanissa 1967. Hänen isänsä on animaatio-ohjaaja Hayao Miyazaki. Goro ohjasi ensimmäisen pitkän animaationsa Maameren tarinat vuonna 2006.
Hayao Miyazaki (s. 1941) on japanilainen animaatio-ohjaaja ja yksi kuuluisimpia animen tekijöitä. Hänen elokuvansa ovat olleet Japanissa lähes poikkeuksetta suuria kaupallisia ja arvostelumenestyksiä.
Miyazakin tuotanto nojaa suuresti länsimaisiin vaikutteisiin. Osittain tämä juontuu hänen koulutuksestaan. Yliopistossa Miyazaki oli mukana lastenkirjallisuuden ryhmässä ja löysi Philippa Pearcen ja Rosemary Sutcliffen kaltaiset brittikirjailijat. Miyazaki luki myös paljon länsimaista tieteis- ja fantasiakirjallisuutta, kuten Jules Verneä, Isaac Asimovia, Brian Aldissia, Ursula K. Le Guinia ja J. R. R. Tolkienia.
Sarah Mlynowski (s. 1977) on kanadalaissyntyinen romantiikan- sekä lasten- ja nuortenkirjailija.
Sarah Mlynowski on romantiikkakirjailija Elissa Ambrosen tytär. Mlynowski opiskeli englanninkielistä kirjallisuutta McGillin yliopistossa Montrealissa. Myöhemmin hän muutti Torontoon työskentelemään Harlequin-kustantamossa. Hän hyödynsi kokemuksiaan romantiikan julkaisemisessa kirjoittaessaan esikoisromaaniaan. Teos ilmestyi 2001 ja oli kansainvälinen menestys. Kun hänen toinenkin romaaninsa myi hyvin, Mlynowski muutti New Yorkiin Yhdysvaltoihin ja alkoi kirjoittaa päätoimisesti. Hän avioitui vuonna 2004 ja pariskunnalla on kaksi tytärtä.
Vilhelm Moberg (1898–1973) oli ruotsalainen kirjailija.
Morsianten lähde (1946) kertoo neljä tarinaa ruotsalaisella maaseudulla sijaitsevasta lähteestä, jonka luokse ihmiset ovat vuosisatojen ajan tulleet juhlimaan juhannusta. Ensimmäinen tarina kertoo 1930-luvusta, toinen 1700-luvun alusta, kolmas 1500-luvun alusta ja viimeinen sijoituu pakanalliseen esihistoriaan.
Jean Giraud (1938–2012) oli ranskalainen sarjakuvantekijä. Tieteissarjakuvia tehdessään hän käytti taiteilijanimeä Mœbius. Hän osallistui monien tieteiselokuvien tekemiseen, kuten Alien (1979), Blade Runner (1982) ja The Fifth Element (1997).
Walter Moers (s. 1957) on saksalainen kirjailija, sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Hän on itse kuvittanut Zamonia-kirjansa.
Moersia pidetään nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välisen rajan ylittäjänä. Hän kirjoittaa nuorille, mutta hänen teoksistaan nauttivat myös aikuiset.
Uuno Erkki Moisala, 1923–2011.
Oikea nimi Olaf Jacob Isted Møller, Tanska, 1850–1913.
Oikea nimi John Turney, Britannia, 1910–1979.
Kiyash Monsef on amerikkalainen kirjailija. Monsef työskentelee taiteellisena johtajana ja tuottajana eri medioiden parissa, mm. television, lyhytfilmien, sarjakuvien ja videopelien maailmassa. Olipa kerran on hänen esikoiskirjansa. Monsef asuu Berkeleyssä, Kaliforniassa.
Kassandra Montag kasvoi Nebraskan maaseudulla. Hän on valmistunut englanninkielisen kirjallisuuden maisteriksi. Hän on palkittu kirjailija ja runoilija, minkä lisäksi hän kirjoittaa artikkeleita sanomalehtiin ja antologioihin. Tulvan jälkeen on hänen esikoisteoksensa.
Englantilaisen Santa Montefioren (s. 1970) nimi on laatutakuu historialliselle viihteelle. Hän on kirjoittanut yli 20 romaania, joita on myyty yhteensä yli 6 miljoonaa kappaletta ja käännetty 25 kielelle. Montefiore asuu Lontoossa perheensä kanssa.
Yhdysvallat, s. 1936.
Johan De Moor (s. 1953) on belgialainen sarjakuvapiirtäjä. Hänen isänsä Bob De Moor oli myös sarjakuvapiirtäjä.
Kirjailija Michael Moorcock on syntynyt Lontoossa vuonna 1939. Hän sai vuonna 2008 Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistyksen myöntämän suurmestaripalkinnon elämäntyöstään. Samana vuonna Times-lehti valitsi hänet 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan joukkoon. Hänen teoksiaan on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta.
Alan Moore (s. 1953) on brittiläinen sarjakuvakäsikirjoittaja, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Vartijat, V niin kuin verikosto, Helvetistä ja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Moore on kirjoittanut monien tunnettujen sarjakuvahahmojen seikkailuja, kuten Teräsmiehen ja Rämeen olennon.
Yhdysvallat, s. 1957.
Linkkejä
Pekka Vartiainen: Hiljaisen poukaman himolisko. Kaleva 28.1.2001.
Seppo Lehtinen: Hiljaisen poukaman himolisko. Turun sanomat 1.7.2001.
Jussi Ahlroth: Pyrstö, eli, Tiedän miksi siivekäs valas laulaa. Helsingin sanomat 7.12.2004.
Sir Patrick Alfred Caldwell-Moore (1923–2012) oli brittiläinen kuututkija. Hän tuli tunnetuksi tähtitieteen kansantajuistajana jo Sputnik-vuodesta 1957. Hän oli myös harrastelijasäveltäjä ja -muusikko. Moore on kirjoittanut muun muassa muun muassa kaikkeuden kehityksestä kansantajuisesti kertovan teoksen Bang! Maailmankaikkeuden historia (2007) yhdessä Chris Lintottin ja Brian Mayn kanssa.
Yhdysvallat.
Kuva: Luigi Novi.
Sir Thomas More (1478–1535) oli englantilainen lakimies, kirjailija ja poliitikko sekä renessanssifilosofi.
More sai maineen merkittävänä oppineena ja oli monissa tärkeissä viroissa, kuten lordikanslerina vuosina 1529–32. Morelta on peräisin sana utopia, mikä on hänen antamansa nimi kuvitteelliselle saarivaltiolle, jonka poliittisen järjestelmän hän kuvaili vuonna 1516 julkaistussa samannimisessä kirjassa. Kirja arvosteli vallitsevaa yhteiskuntaa epäsuorasti antamalla esimerkin järkevästi järjestetystä yhteiskunnasta. Uskonnolliset selkkaukset kokenut ja Henrik VIII:n itsevaltaisuuteen pettynyt More antoi saarensa asukkaiden uskonnonvapauden ja mahdollisuuden valita johtajansa.
Richard K. Morgan syntyi Lontoossa 1965 ja kasvoi Norwichissa. Hän opiskeli historiaa Queen's Collegessa Cambridgessa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli neljäntoista vuoden ajan englannin opettajana ja oli virassa yliopistossa. Samalla hän kirjoitti novelleja, artikkeleita, elokuvakäsikirjoituksen ja romaanin, joista ei julkaistu mitään.
Erin Morgenstern (s. 1978) on yhdysvaltalainen kirjailija ja taiteilija. Hän on opiskellut teatteria ja maalausta Smith Collegessa. Morgenstern asuu Massachusettsin Salemissa miehensä ja kahden kissansa kanssa. Hänen esikoisromaaniaan Yösirkus (2011) on myyty maailmanlaajuisesti kolme miljoonaa kappaletta.
Enrique Moriel on barcelonalaisen kirjailijan Francisco González Ledesman (s. 1927) salanimi. González Ledesma aloitti kirjailijanuransa 1940-luvulla ja on kirjoittanut paljon erityyppistä kirjallisuutta, muun muassa useita satoja lännennovelleja, yhdeksänosaisen rikosromaanisarjan ja kymmenkunta erilaista tietokirjaa ja romaania. Hän on saanut teoksistaan muun muassa ranskalaisen Prix Mystère de la Critique -palkinnon, espanjalaisen Premio Planetan ja yhdysvaltalaisen Dashiel Hammett -palkinnon. González Ledesma on työskennellyt myös asianajajana ja lehdistön palveluksessa, ensin toimittajana ja myöhemmin sanomalehti La Vanguardian päätoimittajana. González Ledesman salanimi Enrique Moriel on peräisin hänen esikoisromaanistaan, jonka Francon hallinto sensuroi.
Mari Mörö (s. 1963) on palkittu kirjailija. Mörö on toiminut pitkään luovan kirjoittamisen opettajana ja sanataideohjaajana. Tuotteliaan kirjailijanuransa ohella hän on työskennellyt kuunnelmakäsikirjoittajana, script editorina ja dramaturgina.
Hanna Morre (s. 1981) asuu Suomen kauneimmassa kunnassa eikä malta pysyä poissa kirja-alalta. Hän samoilee metsissä koiriensa kanssa, kutoo islantilaisia villapaitoja ja on rakastunut Alfa Romeoihin.
Kanada, s. 1943.
Oikea nimi Nils Meyn, Tanska, 1891–1957.
Yhdysvallat.
William Morris (Britannia, 1834–1896) oli englantilainen taiteilija, muotoilija, arkkitehti, kirjailija, runoilija, kääntäjä ja yhteiskuntakriitikko. William Morris on nykyaikaisen fantasian isä. Romantikko Morrisin kynästä lähti keskiaikaisen kirjallisuuden hengessä kirjoitettuja runollisia seikkailutarinoita. Morrisin teokset vaikuttivat muun muassa J. R. R. Tolkieniin.
Ainoa Morrisilta suomennettu kirja on ihanneyhteiskunnan kuvaus Huomispäivän uutisia (1890). Morris kirjoitti 2000-luvun alun Lontooseen sijoittuvan kaunokirjallisen teoksensa viestiksi aikalaisilleen ja etenkin tuleville sukupolville. Hän sommittelee teollistuneen ja itsekkään uhkapelien maailman vastineeksi ekologisen, yhteisötalouteen perustuvan yhteiskunnan, jossa pääomatalouden sairaudesta on parannuttu uuteen yhteisöllisyyteen.
Grant Morrison (s. 1960) on skotlantilainen sarjakuvakäsikirjoittaja ja -piirtäjä.
Linkkejä
Sampsa Kuukasjärvi: Teräsmies. Kvaak.fi 9.10.2012.
Kuva: Wikimedia Commons.
P. R. Morrison on syntynyt Orkneysaarilla Skotlannissa. Nykyisin hän asuu Lontoossa. Morrison on naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa. Esikoisromaaninsa Tuulenkesyttäjän (2006) hän kirjoitti alun perin iltalukemiseksi lapsilleen.
Toni Morrison (1931–2019) oli oikealta nimeltään Chloe Anthony Wofford. Morrisonin esikoisromaani Sinisimmät silmät ilmestyi 1970. Romaanista Minun kansani, minun rakkaani (1987) hänet palkittiin Pulitzer-palkinnolla. Vuonna 1993 hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä mustana naisena ja ensimmäisenä mustana amerikkalaisena. Morrison toimi professorina Princetonin yliopistossa.
Italia, 1912–1973.
Michael Mortimer on salanimi, jonka taakse kätkeytyy kirjailijakaksikko Daniel Sjölin ja Jerker Virdborg. Daniel Sjölin on vuonna 1977 syntynyt kirjailija ja kirjallisuuskriitikko. Jerker Virdborg on syntynyt 1971. Hän on julkaissut novellikokoelman ja useita romaaneja. Heidän tuotantoaan on huomioitu useilla kirjallisuuspalkinnoilla.
Lisa Morton on amerikkalainen käsikirjoittaja ja kirjailija, jolle on kuusi kertaa myönnetty Horror Writers Associationin Bram Stoker Award -palkinto. Hän on kirjoittanut neljä romaania ja satoja novelleja sekä useita kauhugenreä käsitteleviä tietoteoksia ja antologioita. Mortonin viimeaikaisista töistä erityistä kiitosta on saanut tietoteos Ghosts – A Haunted History.
Jean-David Morvan (s. 1969) on ranskalainen sarjakuvataiteilija ja -käsikirjoittaja.
Linkkejä
S. Santikko: Tulta ja tuhkaa. Kvaak.fi 25.10.2009.
Janne Suominen: Tulta ja tuhkaa. Lumo 3.12.2009.
S. Santikko: Hammasrattaat. Kvaak.fi 4.6.2011.
Toni Jerrman: Hammasrattaat. Tähtivaeltaja 2/2011.
Englantilainen kirjailija Katharina Mosse (s. 1961) on taiteen ja viestinnän monitoimija. Hän asuu Länsi-Sussexissa Englannissa ja Carcassonnessa Ranskassa. Kate Mossella on miehensä, näytelmäkirjailija Greg Mossen kanssa kaksi lasta. Mossen romaani Labyrintti (2005) on vuodessa 2005 ja 1200-luvun Ranskassa tapahtuva seikkailuromaani. Kirja oli myyntimenestys ja yksinomaan Britanniassa sitä on myyty miljoona kappaletta. Teos on käännetty 37 kielelle. Languedoc-sarjaa jatkoi teos Krypta (2007).
Jason Mott asuu Pohjois-Carolinan Boltonissa. Hän on opiskellut kirjallisuutta Pohjois-Carolinan yliopistossa, ja hänen runojaan on julkaistu lehdissä. Vuonna 2009 hän oli ehdolla The Pushcart Prize Award -kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Sarjakuvat, kansantarut ja mytologia inspiroivat häntä.
T.P. Moucanturin ulkokuorena toimii saarijärveläislähtöinen, nykyisin
Kangasalla asuva tietotekniikan diplomi-insinööri.
Brittiläinen kuvittaja Chris Mould (s. 1969) aloitti taideopinnot kuusitoistavuotiaana. Hän rakastaa työtään ja haluaa tehdä kirjoja, joita olisi lapsena itse toivonut omaan hyllyynsä. Hän asuu perheensä kanssa Yorkshiressä.
Tanska, 1860–1898.
Tanska.
Puolalainen Slawomir Mrozek (1930–2013) toimi alkujaan pilapiirtäjänä, mutta siirtyi sittemmin kirjoittamaan satiirisia novelleja, joissa pantiin halvalla sekä reaalisosialistisen arjen mielettömiä piirteitä että puolalaisen kansallismielisyyden mahtipontisuutta. Kommunistipuolueen johtajien (salaisesta poliisista puhumattakaan) huono huumorintaju pakotti kuitenkin kirjailijan maanpakoon, ja hän viettikin vuodet 1963–1996 lännessä, muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Meksikossa.
Eva Maria Mudrich (1927–2006) oli saksalainen kirjailija. Häneltä on suomennettu romaani Feridan onnelliset (1976).
Joensuulainen Mika Muhonen (o.s. Lahtinen, s. 1990) työskentelee ihmisten parissa.
Pekka Muhonen (s. 1931) on torniolainen matkailualan yrittäjä. Hänen teoksensa Valinnanvapaus (1995) on pamfletinomainen kertomus, jossa 1900-luvulla syväjäädytetty mies herätetään 2200-luvun utopiayhteiskuntaan.
Brandon Mull (s. 1974) on yhdysvaltalainen fantasiakirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten lapsille ja nuorille suunnatusta Myyttihovi-sarjastaan. Mullin suurimmat innoittajat ovat olleet J. R. R. Tolkien, C. S. Lewis ja J. K. Rowling.
Janet Mullany kasvoi Englannissa ja asuu nykyisin Yhdysvalloissa.
Harriet Muncaster on englantilainen kuvittaja ja kirjailija, joka tunnetaan Suomessa hieman nuoremmille lukijoille tarkoitetusta Isadora Kuu -sarjasta.
Karl Friedrich Hieronymus, Freiherr von Münchhausen (1720–1797) oli saksalainen, Hannoverissa syntynyt aatelinen, joka sepitti mielellään liioiteltuja kertomuksia sotamuistoistaan.
Rudolf Erich Raspe kirjoitti Münchhausenin tarinoista englanninkielisen kirjan, joka julkaistiin Lontoossa 1785. Osa aineistosta tuli paronin kertomuksista, osan Raspe lainasi muista lähteistä. Paroni itse ei ollut mielissään siitä, että Raspen kirja teki hänestä kuuluisan valehtelijan. Paronin kuoleman jälkeen lähes unohdettiin, että hän oli ollut oikea henkilö.
Haruki Murakamin (s. 1949) kirjoista otetaan Japanissa miljoonapainoksia ja hänen teoksiaan on käännetty 40 kielelle. Murakami kasvoi lukien amerikkalaisia kirjailijoita kuten Kurt Vonnegutia ja Richard Brautigania. Hänen tuotantonsa onkin erottunut muusta japanilaisesta kirjallisuudesta länsimaisilla vaikutteillaan.
Britannia, s. 1970.
Ursula Mursu elää maapallon ulkopinnalla ja punoo taikojaan sanoista, langoista sekä taikinoista. Toisessa elämässään kirjoittamisen opettajana hänet tunnetaan vähemmän mursumaisella nimellä.
Esko Murto on helsinkiläinen pappi. Hän toimii Suomen Luther-säätiössä.
Hemmo Murto-Unkila on vuonna 1967 syntynyt esikoiskirjailija Kotkasta.
Alakoulussa Murto-Unkila sai ainekirjoituksesta usein joko hylättyjä tai kiitettäviä. Joskus opettaja ei edes lukenut hänen aineitaan loppuun, koska ne olivat hänen mielestään liian yliampuvia. Murto-Unkila voitti kuitenkin koulujen välisen kirjoituskilpailun ja kirjoitti sketsiesityksiä koulussa esitettäviksi. Lukiossa hän sai ehdot ainekirjoituksesta.
Jukka Murtosaari (1963–2016) oli suomalainen kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän piirsi muun muassa Muumi-sarjakuvia ja Aku Ankkaa. Hänet tunnetaan myös kansikuvien tekijänä.
Linkkejä
Jukka Murtosaari. Wikipedia.
Yhdysvallat, s. 1936.
Emmi Mustaniemi (s. 1994) on kuusamolaissyntyinen esikoiskirjailija, joka on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri Tampereen yliopistosta. Hän asuu tällä hetkellä Espanjassa kolmen koiransa kanssa ja viettää vapaa-aikaansa lenkkeilyn, agilityn, lentopallon, padelin ja ystävien parissa.
Tuomas Myllylä (s. 1986) on Alavieskalaislähtöinen sarjakuvantekijä, joka tunnetaan erityisesti historiallisista aiheista, mutta hän yhdistelee tarinoihin välillä myös tieteis- ja fantasiateemoja. Alkujaan maa- ja metsätalousalalla työskennellyt Myllylä kävi Rovala-Opiston sarjakuvakurssin vuonna 2008 ja on käsikirjoittanut ja piirtänyt sarjakuvia vuodesta 2010 lähtien mm. Musta Ritari ja Zum Teufel kustantamoille.
Mia Myllymäki (s. 1985) on kokkolalainen kirjailija ja novellisti. Häneltä on julkaistu romaanit Väkevä mieli (2017) ja Tuulten amiraali (2020) sekä kimppu kummia novelleja. Myllymäki kirjoittaa monipuolista spekulatiivista fiktiota ja käsittelee teksteissään usein valtaa ja vapautta. Hänen juurensa ovat tukevasti Keski-Pohjanmaan mullassa, ja monista hänen tarinoistaan välittyy rakkaus kotiseutuun.