Ruotsalainen Fredrik T. Olsson (1969) on käsikirjoittaja, ohjaaja ja stand-up-koomikko. Hänen esikoisromaaninsa Ketjureaktio on myyty 24 maahan.
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z
Aakkosellinen kirjailijahaku: o
Kirjailijoita: 43Flann O'Brien (1911–1966) on 1900-luvun merkittävimpiä irlantilaisia kirjailijoita. Hänen oikea nimensä oli Brian O'Nolan, iriksi Brian Ó Núalláin. O'Nolan puhui lapsena ainoastaan gaelin kieltä.
Yliopistoaikoinaan O'Nolan oli mukana muun muassa yliopiston lehden tekemisessä, ja siellä hän oppi myös juomaan, mitä harrastikin rankasti koko elämänsä loppuun asti. Valmistuttuaan hän lähti virkailijauralle, ja joutui isänsä kuoltua kymmenen sisaruksensa elättäjäksi. Hän muun muassa kirjoitti kolumnia Irish Times -lehteen nimellä Myles na gCopaleen.
O'Brienin toinen kirja Kolmas konstaapeli (1940) torjuttiin kustantajan taholta ja lojui hänen kotitalonsa hyllyllä seuraavat 27 vuotta. Hän tosin väitti ystävilleen sen kadonneen, ja hävinneestä käsikirjoituksesta tuli tarinan aihe paikallisissa kirjallisuuspiireissä. Kirja julkaistiin O'Brienin kuoleman jälkeen 1967.
Yhdysvaltalainen Robert Carroll O'Brien (oikea nimi Robert Leslie Carroll Conly, 1918–1973) oli nuortenkirjailija, mutta kaikissa hänen teoksissaan on aikuisiakin askarruttavia ajatuksia.
Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat (1971) on tunnettu eläinfantasia. Animaattori Don Bluth teki kirjasta elokuvan Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982).
Kevin O'Neill (s. 1953) on brittiläinen sarjakuvapiirtäjä, joka tunnetaan Suomessa erityisesti käsikirjoittaja Alan Mooren kanssa yhteistyönä syntyneestä sarjakuvasta Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga ja Pat Millsin kanssa tehdystä Nemesis-sarjasta, josta julkaistiin täällä viisi albumia. Hän on piirtänyt useita muitakin sarjakuvia esimerkiksi DC- ja 2000 AD -kustantamoille.
Billy O'Shea on syntynyt Irlannissa. Hän asuu Tanskassa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
Yhdysvallat.
Kuva: Luigi Novi. Lähde: Wikimedia Commons.
Takeshi Obata (s. 1969) on japanilainen mangaka. Hän ei tavallisesti kirjoita mangojaan itse vaan toimii yhteistyössä kirjoittajan kanssa. Vuosina 2004–2006 ilmestynyt, Obatan piirtämä ja Tsugumi Ōban käsikirjoittama Death Note -manga myi Japanissa yli 20 miljoonaa kappaletta.
Téa Obreht (s. 1985) on slovenialais-bosnialaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen kirjailija. Obrehtin esikoisromaani Tiikerin vaimo (2011) sai Orange-palkinnon 2011. Romaanin käännösoikeudet myytiin yli 30 maahan. Teos oli myös National Book Award -ehdokkaana vuonna 2011.
Vladimir Afanastjev Obrutsev (Neuvostoliitto, 1863–1956) oli geologi ja maantieteilijä. Maantieteen oppikirjojen lisäksi hän kirjoitti sivutuotteena muutaman tieteisromaanin alaltaan. Niistä on suomennettu Sannikovin maa (1926).
Eiichiro Oda (s. 1975) on japanilainen sarjakuvapiirtäjä, joka on tehnyt One Piece -sarjaa vuodesta 1997. Sarjan osia on myyty yli 180 miljoonaa kappaletta.
Kenzaburō Ōe (1935–2023) oli japanilainen kirjailija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994.
Oe opiskeli ranskalaista kirjallisuutta, ja Ranskan ja Yhdysvaltojen nykykirjallisuus vaikuttivat etenkin hänen varhaiseen tuotantoonsa. Oen tuotanto on usein syvästi henkilökohtaista. Hän yhdisti japanilaiseen taruperinteeseen kokemuksiaan ja tunteitaan kehitysvammaisen pojan Hikari Oen isänä.
Tanska, 1779–1850.
Yōko Ogawa (s. 1962) on Japanin arvostetuimpia kirjailijoita. Hän on vuodesta 1988 lähtien julkaissut yli 40 teosta. Teoksista tunnetuin on Professori ja taloudenhoitaja (2003), jonka pohjalta on tehty myös elokuva. Kirjailija Kenzaburō Ōe on sanonut Yōko Ogawan osaavan kuvata ”hienovaraisia psykologisia tapahtumia kepeästi mutta samalla syvällisesti”. Kun Muistipoliisi (1994) käännettiin englanniksi vuonna 2019, se oli kansainvälinen menestys. Romaani oli ehdokkaana muun muassa International Booker Prize- ja National Book Award -kirjallisuuspalkintojen saajaksi ja se voitti American Book Awardin.
Tsugumi Ōba on japanilainen mangakäsikirjoittaja. Hänen oikea henkilöllisyytensä on salaisuus. Ōba saavutti mainetta käsikirjoittamallaan Death Note -sarjakuvalla. Vuosina 2004–2006 ilmestynyt sarja myi Japanissa yli 20 miljoonaa kappaletta.
Kristina Ohlsson (s. 1979) on ruotsalainen rikoskirjailija. Ohlsson on koulutukseltaan politiikan tutkija. Hän erikoistui Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan ja työskenteli Ruotsin turvallisuuspoliisissa, ulkoasiainministeriössä sekä ETYJ:n analyytikkona Wienissä. Tukholmassa asuva Ohlsson on ollut vapaa kirjailija vuodesta 2012.
Kimmo Ohtonen (s. 1981) on kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan lukuisista Ylen luonto-ohjelmista.
Miikko Oikkonen (s. 1974) on helsinkiläinen käsikirjoittaja ja ohjaaja.
Kääntäjä, tietokirjailija, s. 1959.
Riitta Oittinen (s. 1952 Lempäälä) on suomalainen kääntäjä ja kääntämisen tutkija. Oittinen on työskennellyt Tampereen yliopistossa monikielisen viestinnän ja käännöstieteen lehtorina vuodesta 1990 lähtien. Oittinen oli vuonna 1993 ensimmäinen, joka väitteli Suomessa tohtoriksi kääntämisestä. Hän on kääntämisen tutkimuksen dosentti. Oittinen on toiminut myös kääntäjänä ja tulkkina. Oittinen on kirjoittanut ja toimittanut useita teoksia kääntämisestä. Oittiselle myönnettiin vuonna 2019 yhdysvaltalainen Anne Devereaux Jordan -elämäntyöpalkinto, jonka jakaa Children’s Literature Association.
Heikki Oja (s. 1945) on suomalainen tähtitieteen dosentti, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston johtaja. Oja on kirjoittanut kymmeniä yleistajuisia tietokirjoja. Hän on vaikuttanut suuresti tähtitieteellinen yhdistys Ursan kehitykseen 1970-luvulta alkaen.
Jussi Ojajärvi on kirjallisuuden yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden dosentti.
Anu Ojala (s. 1972) on koulutukseltaan juristi. Hän on opiskellut oikeustiedettä Lapin yliopistossa, missä hän tekee tutkimustyötä. Hän on työskennellyt myös muun muassa asianajotoimistossa. Ojala on erikoistunut tekijänoikeuteen ja sopimusoikeuteen ja perehtynyt myös eläinten oikeuksiin.
Eero Ojanen (s. 1954) on filosofi, kolumnisti ja kirjailija, joka on julkaissut useita kirjoja, artikkeleita ja teossarjoja.
Linkkejä
H. Juutilainen: Peikot, keijut ja haltijat. Ultra 2009.
Maria Loikkanen: Peikot, keijut ja haltijat. Onnimanni 4/2008. (PDF)
Simo Ojanen (s. 1940) on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän työskenteli kymmenen vuoden ajan sanomalehtitoimittajana. Vuonna 1972 Ojanen ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Porissa jo vuosikymmeniä asunut Ojanen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Pertsa ja Kilu -palkinnon vuonna 1999.
Lähde: Wikipedia.
Linkkejä
Jussi Ahlroth: Karma surfers. Helsingin sanomat 8.4.2009.
Juha Veltti: Karma surfers. Kvaak.fi 24.10.2008.
Aulikki Oksanen (Aulikki Vuokko Oksanen-Halonen, s. 1944) on helsinkiläinen kirjailija ja runoilija. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä, runoja ja lastenkirjoja. Kuvallinen ilmaisu on hänelle yhtä läheistä kuin kirjoittaminen.
Aulikki Oksanen vietti varhaislapsuutensa Keski-Suomessa ja kävi koulunsa Satakunnassa. 1960-luvulla hän esitti Ylioppilasteatterin piirissä useita laulurunoja
Orvokki-kabareissa. Hän esiintyi myös elokuvanäyttelijänä. Hän on naimisissa Alpo Halosen kanssa ja heillä on kaksi lasta. Oksasen teoksia on ilmestynyt käännöksinä useilla kielillä.
Sofi Oksanen on syntynyt vuonna 1977 Jyväskylässä. Hän on opiskellut kirjallisuutta Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa. Oksanen julkaisi esikoisromaaninsa Stalinin lehmät vuonna 2003 ja voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2008 teoksellaan Puhdistus. Romaanin käännösoikeudet on ostettu 41 kielialueelle ja kirjaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 900 000 kappaletta. Normasta piti alun perin tulla novelli, moderni versio kirjailijan lempisadusta Tähkäpäästä.
Lauren Oliver (Laura Schechter, s. 1982) on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija. Hän asuu Brooklynissa New Yorkissa. Hän valmistui filosofian maisteriksi New Yorkin yliopistosta. Oliverin esikoisteos Kuin viimeistä päivää (2010) nousi New York Timesin bestsellerlistalle.
Tanska, s. 1946.
L. Onerva (oik. Hilja Onerva Lehtinen, 1882–1972) oli suomalainen runoilija. Onerva kirjoitti myös novelleja ja romaaneja sekä toimi suomentajana ja kriitikkona.
L. Onerva oli omana aikanaan radikaali kirjailija, joka uskalsi kirjoittaa sovinnaista moraalia vastaan. Hänen teoksensa myös menestyivät: hän sai teoksistaan yhteensä seitsemän valtion kirjallisuuspalkintoa.
Edward Phillips Oppenheim, Britannia, 1866–1946.
Britannia, 1922–1984.
Neuvostoliitto.
Ruotsi, s. 1929.
George Orwell, oikealta nimeltään Eric Blair (1903–1950) oli englantilainen kirjailija, esseisti, kirjallisuusarvostelija ja toimittaja. Orwell koulutettiin englantilaisissa sisäoppilaitoksissa ja hän työskenteli Brittiläisen imperiumin poliisissa Intiassa ja Burmassa. Erottuaan siirtomaavirkailijan tehtävistä 1927 Orwell eli Pariisissa ja Lontoossa ja julkaisi yhteiskunnallisia reportaasikirjoja ja romaaneja. Orwell osallistui 1936–1937 vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella. Haavoittumisen jälkeen hän palasi Englantiin ja kuvasi kokemuksiaan kirjassa Katalonia, Katalonia (1938). Orwellin poliittiset näkemykset olivat lähinnä sosiaalidemokraattisia. Hän vastusti sokeaa kansallismielisyyttä mutta kannatti toimintaa oman maan puolesta.
Katsuhiro Otomo (s. 1954) on japanilainen mangataiteilija ja anime-ohjaaja. Hänen ensimmäinen mangansa ilmestyi 1973. Vuonna 1982 hän alkoi tehdä tunnetuinta teostaan Akiraa. Otomo sai työhönsä paljon vaikutteita eurooppalaisen sarjakuvan piirrostyylistä ja kerrontatavasta. 2000-sivuisen sarjakuvan loppuunsaattaminen vei kahdeksan vuotta. Vuonna 1988 ilmestyi Otomon itsensä ohjaama anime Akira, joka pohjautui sarjakuvaan.
Outsider (s. 1904 Pieksämäellä, k. 1961, Málagassa, Espanjassa), oikealta nimeltään Aarne Viktor Haapakoski (alun perin Laitinen), oli erittäin tuottelias suomalainen kirjailija ja toimittaja. Uransa aikana hän ehti kirjoittaa yli 300 kirjaa. Aarne Haapakosken kuoltua nimimerkillä Outsider kirjoitti jonkin aikaa vielä Seppo Tuisku.
Vaikka Haapakoski kirjoitti ensimmäiset sata liuskaa seikkailutarinaa jo 13-vuotiaana koulupoikana, hän haaveili insinöörin tai taiteilijan urasta. 1920-luvulla hän kävi Pariisissa opiskelemassa maalaustaidetta, mutta päätyi toimittajaksi ja kirjailijaksi.
Oman lukunsa Haapakosken tuotannossa muodostavat vuosina 1947–48 ilmestyneet kuusi Atorox-kirjaa, jotka ovat mielikuvituksellista suomalaista scifiä.
Outsiderin nuorten seikkailusarjat Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Pekka Lipposen seikkailuja olivat erityisen suosittuja 1950- ja 1960-luvuilla. Seikkailuista on tehty myös radiokuunnelmasarja ja elokuvia.
Haapakoski käytti myös muun muassa salanimiä Henrik Horna, Rigor Morton, Halt Denis, Viktor Mario, William B. Harrow, Charles Snyder ja Rautamies.
Oikea nimi Seppo Tuisku (s. 1935), Outsider-nimimerkin käyttäjä vuodesta 1959. Seppo Tuisku on suomalaisen kioskikirjallisuuden suurmies, vaikka hän on julkaissut hyvin vähän tekstiä omalla nimellään.