Castlevania: Lords of Shadow
En ole varsinainen Castlevania-fani, mutta odotin tältä kuitenkin paljon, koska ennakkoon paketti kuulosti aivan kuin minua varten räätälöidyltä. Korkeuksia uhmaavaa tasoloikintaa, hurjaa kombotaistelua, pelimaailman vapaata tutkiskelua, arvoitusten ratkontaa ja elämää suurempi tarina, siinä aineksia, joilla minut saa yleensä viihtymään helposti. Peli osuikin monelta osin suoraan sydämeeni, mutta aivan pudasta rakkaussuhdetta ei välillemme muodostunut. Olen kuitenkin anteeksiantavainen luonne ja pelin läpäistyäni totesin, että pienistä ärsyttävyyksistä huolimatta minulla oli helvetin hauskaa.
Pelisarja on luottanut perinteisesti 2D-grafiikkaan, mutta tällä kertaa hirviöitä kurmotetaan täysin kolmiulotteisesti. Puristit tietenkin napisevat, mutta minä ainakin nautin täysillä pelin mahtavasta ulkoasusta ja kolmannen ulottuvuuden suomista mahdollisuuksista. Goottityylinen kenttäarkkitehtuuri on karkkia silmille ja matkan varrella nähdään ilahduttavan erilaisia maisemia, on jylhää linnaa, niljakkaita soita, karua erämaata, lumisia vuoria, kaikkea löytyy. Harmi vain, että peli ei sittenkään ole niin vapaa kuin luulin, sillä paikasta toiseen edetään varsin suoraviivaisesti. Sivupoluillekin pääsee, mutta ei niin usein kuin toivoin. Tämä oli vähän pettymys, vaikka putkessa liikkumisesta ei voikaan puhua.
Mutta se taistelu, se kyllä toimii kuin unelma. Monipuolisempiakin kombomättöjä löytyy, mutta Castlevanian tiukista kontrolleista ja raivokkaasta tekemisen meiningistä ei voi valittaa. Belmont-suvun kristittynä uskonsoturina pelaaja pääsee teurastamaan sadoittain ihmissusia, vampyyreja, peikkoja, demoneita ja muita hirvityksiä ja siinä touhussa sorminäppäryys on valttia. Näppäinyhdistelmät pitää opetella huolellisesti, sillä summittaisella huiskinnalla ei pärjää edes perusvihuja vastaan. Sankari oppii kokemuksen karttuessa uusia kykyjä, mutta pelaajan on kehityttävä mukana, tai muuten pääsee itku. Mutta sitten kun tappoliikkeet ovat syöpyneet lihasmuistiin, väkivaltabaletti vie mukanaan täysin.
Peli on saanut aika paljon moitteita, joista osan toki allekirjoitan. Kiinteä kamera tympii aluksi melkoisesti, mutta siihenkin tottuu. Kiipeilyosuudet ovat välillä kankean tuntuisia, mutta suurimmaksi osaksi nekin toimivat, vaikka ihan Assassin's Creed-tasolle ei ylletäkään. Taistelut tapahtuvat jostain syystä usein suljetuissa tiloissa, joista ei pääse pois, ennen kuin viimeinenkin vihollinen on tontissa. Mutta kaiken tämän annoin anteeksi, sillä viimisen päälle toteutettu taistelusysteemi ja mukavan rehti seikkailun tuntu kasvattavat pistepottia. Jos esim. Darksiders-pelit kolahtivat sinuun, kannattaa tähänkin tarttua.