Mitä olet viimeksi pelannut

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Poimuvelho
Taso: 39
  • Viestejä: 666
Astorethein vastasi aiheeseen: Mitä olet viimeksi pelannut
20.12.2017 19:42 #301

Tomb Raider

Löytöretkeilevä arkeologi Lara Croft ihastutti minuakin kovasti aikanaan, mutta PS1-kauden jälkeen en ole neidon seikkailuja pelannut. Käsitykseni mukaan Laraa on kohdeltu myöhempinä aikoina vaihtelevalla arvokkuudella, joten ihan jokaiseen episodiin tutustuminen on tuskin ollut tarpeellista. Rebootin ja sen parannellun version kohdalla ajattelin kuitenkin tarkistaa, missä mennään.

Heti alussa paljastuu, että nyt liikutaan elokuvamaisen mahtipontisissa, mutta myös brutaalin synkissä tunnelmissa. Lara tukijoukkoineen on etsimässä muinaista Yamatain valtakuntaa, joka löytyy yllättävän nopeasti, kun myrsky paiskaa heidän laivansa mystiselle saarelle. Sieltä pitäisi tietenkin päästä pois, mutta oudot kultistit, yliluonnolliset voimat ja haastava maasto eivät tee hommasta helppoa. Nuoren ja aloittelevan arkeologin on löydettävä sisäinen sankarinsa, mikäli aikoo pelastaa itsensä ja kaverinsa.

Larasta on pyritty muovaamaan haavoittuva ja aiempaa inhimillisempi hahmo, joka ei kykene urotekoihin ihan tuosta vain. Poissa ovat tuplapistoolit ja mikroshortsit, tilalla pelokas katse ja sään pieksemä tukka. Mudassa ja veressä ryvetään ja joskus meinaa itkettääkin. Tietysti Laran epävarmuus tuntuu vain alussa ja pian hänestä kehittyykin armoton toimintasankari, joka vääntää raavaat äijät hetkessä solmuun. Jousen rinnalle löytyvät kaikki räiskintäpelien perusaseet ja lopulta heiveröinen tyttö on kuin erikoisjoukkojen sotilas.

Kunhan alkumetrien kädestäpitely loppuu, pelistä avautuu myös toinen puoli. Kentät laajenevat ja niitä pääsee tutkimaan omaan tahtiin, mikä antaa hyvää vastapainoa käsikirjoitetulle toimintaryskeelle. Mielestäni pelin rytmitys on säädetty lopulta varsin hyvin kohdilleen, jossa ohjattu sisältö ja vapaa haahuilu ovat tasapainossa. Salaperäisen sivilisaation arkkitehdit ovat selvästi nauttineet sienikeittoa rakennuksia visioidessaan, sen verran kaistapäisesti on mysteerisaari kaavoitettu. Omituisia ympäristöjä koluaa kuitenkin mielellään, varsinkin kun Lara osaa kiipeillä ja hyppiä vähintään yhtä hyvin kuin Assassin's Creedien salamurhaajat.

Pidin nykyaikaistetusta Tomb Raiderista yllättävän paljon, sillä se ei ollut mikään laiska burgeripeli, kuten vähän pelkäsin. Välivideoita tai muuten vaan skriptattuja kohtauksia on ehkä muutama liikaa ja toiminnassa lyödään vähän överiksi, mutta rauhallista seikkailufiilistäkin ruokitaan ihan riittävästi. Tutkin kaikki vapaaehtoiset haudat, päivitin kaikki aseet tappiin ja keräsin melkein jokaisen reliikin. Kyllä tämä Laran kunnianpalautuksesta käy, mikäli kunnia joskus oli menetetty.

Lara ihmettelemässä paikallista infrastruktuuria.


I'm just a normal everyday pervert.

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Käärmevelho
Taso: 39
  • Viestejä: 711
Rasimus vastasi aiheeseen: Mitä olet viimeksi pelannut
28.12.2017 15:12 #302

Ilmaiseksi saatu Grim Fandangon restauroitu versio odottaa yhä pelaamistaan, mutta kyllä siihenkin vielä palaan.

Sitä ennen tuli pelattua toinen GOG.com:n ilmaislahja Oxenfree, josta en oikein tiedä mitä mieltä olisin.

Hyvänä juttuna peli toi mieleen sivusta kuvatusta littanasta maailmastaan 90-luvun arcade adventuret. Nimenomaan arcade adventuret, vaikka arcadet olivatkin toiminnallisempia esineiden keräilyjä, kun taas Oxenfree oli sitä pelkkää adventure-genreä, tai pikemminkin nykyaikaista kävelysimulaattoria ilman puzzleja. Mistä lie sinnikäs arcade-mielleyhtymä :tongue:

Valitettavasti 90-lukua tuli mieleen myös siitä, että se kävely paikasta toiseen oli p-u-u-d-u-t-t-a-v-a-a. Mikä ei onneksi ollut ongelma, ennenkuin hoksasin että ympäristössä olisi myös niitä keräiltäviä esineitä joita metsästäessä se tallustelu nousikin pääosaan. Sitä ennen hahmojen keskustelut täyttivät potentiaaliset tylsät kohdat uskomattoman tarkasti. Dialogi kun kesti melko tarkkaan sen ajan mitä kesti päästä pisteestä a pisteeseen b. Olettaen, että ehti naksutella omat vuorosanat ajoissa keskustelun ylläpitämiseksi. Puhekuplat kun haalistuvat niin nopeasti, että usein mahdollisuus repliikkiin oli jo ohi ennenkuin vakuuttui siitä, että toinen osapuoli oli ehtinyt kaiken sanoa. Ärsyttävää. Adventurejen ei muutenkaan pitäisi mielestäni olla sekuntikellopeliä.

Toisaalta se tarina oli sitten pelin vahvaa antia. Ylipäätään seikkailupelien tarinat ovat huomattavasti parempaa kamaa kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin tarinakaareksi riitti vain "olet joutunut jotenkin luolaan josta pitäisi päästä jotenkin pois". Jopa tällasissa halvemmissa pikkupeleissä. Maailmansodan aikoihin uponneen sukellusveneen kummitteleva miehistö istui ihan kivasti päähenkilön omiin traumoihin veljensä menettämisestä. Kauhutunnelmaa taas luotiin rutisevan radion kautta kuuluvien menneiden aikojen viestien ja säännöllisten todellisuuden häränpyllähdysten kautta (aikalooppeja ja possessoituja, hallusinoivia, ja muka kuolevia ihmisiä).

Jos pelin viitsisi pelata toisen kerran, niin tarina kuulemma hieman muuttuu ja tulee uusia paikkoja ja vaihtoehtoja koluttavaksi. En kyllä jaksa ihan vielä, ei se niin hyvä ollut, vaikka pelattavaa riittikin vain kymmenisen tuntia eli viikonlopun verran.


Toinen joulupyhinä hankittu peli olikin sitten erinomaisen Life is Strangen esiosa Before the Storm, jossa kerrotaan tarkemmin mitä laman kourissa kuolevan Arcadia Bayn kaupungissa tapahtui ennen ekan pelin päähenkilön Maxin paluuta kaupunkiin. Tarkemmin, mikä tarina oli tämän lapsuuden ystävän Chloen ja ekan pelin laurapalmermaisen kadonneen kylän sankarin Rachelin välillä. Olen vasta puolen välin tuntumassa, mutta tähän mennessä vaikuttaa siltä että kyllä tämäkin tarina kannattaa kertoa, vaikka onkin vain tyylilajille vakiintuneen viiden episodin sijasta kolmen pituinen (tekisikö tuo nyt kuudesta kahdeksaan tuntia peliaikaa?).


Mutta mikä hitto näissä nykypeleissä on vikana, kun ei osata tallentaa? Kaikissa viime aikoina pelaamissani peleissä vituttaa vapaan tallennuksen ja useiden tallennusslottien puute. Pelintekijät taitavat kuvitella, että heidän pelinsä saa lisää elinaikaa sillä, että pakotetaan pelaaja pelaamaan koko paska uudestaan alusta alkaen jos haluaa kokeilla eri valintojen vaikutusta? Ei kyllä toimi minulla, onpahan iso aukko viihtyvyydessä sen lisäksi, että jo kertaalleen nähtyjä kohtauksia ei voi hypätä yli kuten ennen wanhaan oli tapana antaa pelaajan tehdä...


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Viimeksi muokattu: 28.12.2017 15:16 : Rasimus.

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Poimuvelho
Taso: 39
  • Viestejä: 666
Astorethein vastasi aiheeseen: Mitä olet viimeksi pelannut
04.01.2018 21:40 #303

Inside

Ajattelin aloittaa pelivuoteni jollain rauhallisella pikkupelillä ja tämä oli juuri sitä, mitä kaipasin. Tekijöiden edellinen peli Limbo viehätti karulla kauneudellaan ja varsin hyvillä pulmillaan ja Inside tarjosi suunnilleen samaa, paitsi vielä hiukan parempana. Tälläkin kertaa pelaaja ohjaa pientä poikahahmoa läpi omituisen ja synkän maailman, jossa esteet voitetaan väkivallan sijaan aivosoluja aktivoimalla. Limbo oli kokonaan mustavalkoinen, mutta nyt mukana on myös värejä, tosin hyvin hillitysti ja haalean sävyisinä. Myös musiikkia kuullaan hieman, mutta vain muutamassa valikoidussa kohdassa.

Matka kulkee perinteiseen tasoloikkatyyliin vasemmalta oikealle, mutta välillä kiivetään korkeuksiin ja toisaalta laskeudutaan vedenalaiseen pimeyteen. Ongelmat ratkeavat enimmäkseen samoilla kikoilla kuin Limbossakin, joten jos aivot osaa säätää valmiiksi oikealle taajudelle, mitään ylitsepääsemätöntä ei luultavasti tule vastaan. Varmaankin tästä syystä Inside oli minulle edeltäjäänsä selvästi helpompi peli. Limbossa jotkin ratkaisut oli pakko luntata netistä, mutta tällä kertaa selvitin kaikki puzzlet ihan omin neuvoin. Myönnän kuitenkin, että muutamia pähkinöitä piti pureskella pidempi tovi ennen ahaa-elämyksen autuasta riemua.

Peli on minimalistinen paketti niin mekaniikoiltaan, visuaaliselta tyyliltään kuin kestoltaankin, mutta siinä on ehdottomasti kaikki tarpeellinen, eikä mitään ylimääräistä. Unenomaiset ympäristöt ovat yksinkertaisia, mutta silti täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Pelissä on selvästi tarina, mutta mistä se kertoo? Siinäpä kysymys, jota pohdin vieläkin. Useissa pulmissa apuna käytettävät ihmishahmot vaikuttavat aaveilta tai zombeilta, mutta mikä on totuus? Pelin viimeiset hetket puolestaan säväyttivät sen verran, että parempi lopettaa arvostelu tähän.

Pelaajan aika kuluu enimmäkseen yksin omien ajatusten äärellä.


I'm just a normal everyday pervert.

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Poimuvelho
Taso: 39
  • Viestejä: 666
Astorethein vastasi aiheeseen: Mitä olet viimeksi pelannut
14.01.2018 21:57 #304

Outlast

En ole toistaiseksi koskaan käynyt mielisairaalassa, mutta jos kauhutarinoita on uskominen, siellä tehdään kaikkea muuta paitsi parannetaan mielenterveyspotilaita. Yleensä parantola on arkkitehtuuriltaan ja sisustukseltaan sellainen, että siellä pääkoppa menee solmuun terveelläkin ihmisellä. Outlastin synkkä, linnamainen kompleksi on juuri tällainen paikka ja sen uumeniin kätkeytyviä salaisuuksia pelaaja lähtee selvittämään. Heti sisään päästessä on selvää, että enemmän teurastamoa kuin sairaalaa muistuttava rakennus kannattaisi jättää rauhaan. Mutta siinä vaiheessa, kun olisi aika paeta, onkin jo liian myöhäistä.

Päähahmo on freelance-toimittaja, joka on varustautunut journalistin perusaseilla, eli muistilehtiöllä, videokameralla ja liialla uteliaisuudella. Asetta tai taskulamppua ei tullut mukaan, mutta kameran yönäkö auttaa onneksi suunnistamaan sairaalan pimeillä käytävillä. Paristojen etsiminen on elintärkeää, sillä yönäkö kuluttaa virtaa nopeammin kuin kolme vuotta vanha älypuhelin. Keskeinen mekaniikka onkin juuri virrankäytön optimointi, sillä yönäköä ei voi pitää päällä jatkuvasti, vaikka mieli tekeekin. Paristoja onneksi löytyy kohtuullisen usein, enkä itse joutunut harhailemaan säkkipimeässä kuin pariin otteeseen.

Mielisairaalan asukkaat ovat verenhimoista sakkia ja useimmat heistä pyrkivät viipaloimaan toimittajaraukan leikkeleeksi. Pelaaja on kuitenkin täysin puolustuskyvytön, eikä kuolemaa voi välttää kuin juoksemalla pakoon ja piilottelemalla vaikka sängyn alla. Totaalinen avuttomuus tuntuu musertavalta, mutta siihen pelin kauhutunnelma perustuu. Kun kyhjöttää nurkan takana toivoen, ettei mörkö huomaisi, on pelonsekainen nautinto huipussaan. Piinaava äänimaailma kolinoineen ja narinoineen kasvattaa vainoharhaa entisestään ja aina uutta ovea kokeillessa melkeinpä toivoo, että se olisi lukossa.

Outlast onnistuu pääsemään ihon alle kiitettävän tehokkaasti, mutta toisaalta sen kikkavalikoima on varsin rajoittunut. Kun hullu hoidokki yllättää, paetaan paniikissa mihin nyt pääsekään menemään, piiloudutaan ja odotetaan sopivaa hetkeä jatkaa. Ja tämä kuvio pysyy koko ajan samanlaisena. Vihuja ei voi harhauttaa mitenkään ja ne kaikki käyttäytyvät identtisesti. Pidemmässä mitassa tämä kaavamaisuus olisi puuduttanut enemmän, mutta onneksi peli loppuu juuri oikeaan aikaan. Mekaniikat ovat ehkä turhankin simppelit, mutta se tärkein, eli ahdistava tunnelma, on kuitenkin kunnossa.

Tällä miehellä on takanaan levoton yö.


I'm just a normal everyday pervert.

Paikalla 4 jäsentä ja 56 vierailijaa
PercyJacksonfani, Carolin, Amsu, Strato
Uusin jäsen: Johannes Pulkkinen
Jäseniä yhteensä: 7626