Mitä olet viimeksi pelannut

Virtuaalisissa maailmoissa on taas vierähtänyt aikaa pidempiäkin jaksoja, tässä vähän raportointia tuoreimmista kokemuksista:

Asura's Wrath viipyi pitkään harkintalistalla sen takia, että pohdin melko perusteellisesti, kannattaako minun kuluttaa siihen arvokasta aikaani vai ei. Perinteisen videopelaamisen kaavoja rikkova japsivalmisteinen animetoimintamättö vaikutti erittäin erikoiselta, mutta myös liian epäpelimäiseltä, jotta olisin kiinnostunut siitä sataprosenttisesti. Halpa hinta teki kuitenkin taas ostopäätöksen puolestani, joten sain kokea yhden kummallisimmista pelikokemuksista miesmuistiin. Tuotos on paljon lähempänä interaktiivista elokuvaa kuin oikeaa videopeliä, sillä suurin osa ajasta kuluu välivideoita katsellessa ja QTE-kohtauksia läpi rämpytellessä. Varsinaista pelaamista on tarjolla niukasti ja silloinkin mekaniikat ovat todella yksinkertaisia.

Vaikka inhoankin yli kaiken ns. tarinaan panostavia pelejä, joissa kuunnellaan loputtomiin polygonipäiden lässytystä ja tehdään muka merkittäviä repliikkivalintoja, pidin tästä outolinnusta jopa enemmän kuin aavistin. Tarina ylimaallisen vihan riivaamasta puolijumalasta, jonka osaksi lankeaa maailman pelastaminen demonien kynsistä, on niin överiksi vedettyä humpuukia, ettei sille voi kuin nauraa. Asuran taistellessa kosmisia jättihirviöitä ja valtavia avaruuslaivastoja vastaan ihmiskunnan kohtalo vedetään uusiksi moneen kertaan, ja siinä touhussa joku planeetan halkeaminen on ihan pikkujuttu. Kaikki hahmot lausuvat vuorosanansa karjuen ja jokainen juonenkäänne on uskomattomuudessaan täyttä hulluutta. Järkeä tai kunnollista pelattavuutta kaipaaville en voi Asura's Wrathia suositella, mutta jos turboahdettu toiminta ja visuaalinen ilotulitus kiinnostaa, niin otapa katsantoon.

Gothic 3 on ollut työstön alla jo pidempään, joskin olen pitänyt siitä hieman taukoa, kun tuli kaikkea uutta pelattavaa tilalle. Aion jatkaa sitä kyllä jossain vaiheessa, pelin tarina kun on sitä lajia, jossa haluaa oikeasti tietää, miten siinä lopulta käy. Gohic-sarjalla on uskoakseni varsin pieni mutta omistautunut fanikunta, joka innokkaasti korjailee kehittäjän bugeja ja täydentää keskeneräisyyttä. Peli pyöriikin iästään huolimatta melko raskaasti ja kaatumisuhkakin on syytä ottaa tosissaan. Kovin pahoja bugeja en ole silti kohdannut, ainoastaan äänet ja grafiikat temppuilevat lievästi silloin tällöin. Tehtävät ovat kuitenkin toimineet moitteetta tähän asti, eikä varsinaisia pelinpysäyttäjiä ole ilmaantunut.

Pelimaailma on tavanomaista perusfantasiaa, jossa örkit ovat vallanneet ihmisten valtakunnan ja tehneet heistä orjiaan. Pelaaja voi liittyä joko örkkien kanssa yhteistyötä tekeviin palkkasotureihin tai kapinallisiin, jotka yrittävät päästä eroon uusista isännistään. Mielenkiintoisesti pelaaja joutuu asioimaan kaikkien osapuolten kanssa, mikä pakottaa oikeasti miettimään, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Örkkien heikkoon kohtaan iskeäkseen on yleensä ensin päästävä riittävän lähelle, mikä onnistuu vain näiden luottamuksen saavuttamalla. Pääjuonen lisäksi tarjolla on tietysti paljon muutakin tekemistä, mikä kannustaa tutkimaan avointa maailmaa ja takaa pelituntien kertymisen mittariin. Siinä ajassa, minkä olen tähän mennessä Gothiciin uhrannut, olisin pelannut ainakin pari putkiräiskintää ja aloittanut kolmannen.

Spec Ops: The Line ehti odottaa hyllyssä melkein puoli vuotta, ennen kuin sain hoidettua tärkeämmät pelit pois alta. En ole kovin suuri sotaräiskintöjen ystävä, mutta tämä vaikutti arvostelujen perusteella sellaiselta, että kaltaiseni sotanyyppäkin voisi saada siitä jotain irti. Ihan mukavasti peli minulle maistuikin, itse asiassa lopputekstit lävähtivät ruudulle yllättävänkin nopeasti. Juoni oli paljon parempi kuin osasin odottaa ja sen teemat antoivat onnistuneesti ajattelemisen aihetta, mikä onkin pelin keskeinen pointti. Sodan kauheutta ja mielettömyyttä pohditaan monelta kantilta ja pelaajakin asetetaan usein tilanteisiin, joissa tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja. Saatettuani suurehkon joukon siviilejä polttavan fosforisateen alle ja pelin tunkiessa lopputulosta silmieni eteen oli melkein oikeasti kurja fiilis.

Olisin ollut mielissäni, jos minut olisi laitettu moraalisten valintojen eteen useamminkin, sillä pääosin Spec Ops on erittäin perinteinen putkiräiskintä. Hiekkamyrskyjen riepottama Dubai loistohotelleineen ja pilvenpiirtäjineen on peliympäristönä kaunis ja tunnelmallinen, mutta suojasta suojaan sinkoilu on tekniseltä toteutukseltaan sataan kertaan koettua peruskauraa. Se toimii ja viihdyttää ilman mainittavia ongelmia, mutta mitään uutta siinä ei ole. Kahden tiimitoverin käskytyskin on lopulta aika pintapuolinen kikka, vaikka tekoälytoverit hoitavatkin hommansa yllättävän hyvin. Mutta tarinan ja tunnelman ansiosta peli oli ihan kelpoa parin illan viihdettä.