Arvaa mikä kirja!

^Vaikean kirjan olit valinnut, en ole tuosta kuullutkaan. Ehkä minä jatkan, kun ei tässä näytä jonoa olevan. Luulen että tämä on helpohko.

He jatkoivat matkaa. Hän vahti koko ajan selustaansa peilin kautta. Kaduilla ei liikkunut muuta kuin lentävää tuhkaa. He ylittivät joen korkeaa betonisiltaa pitkin. Alhaalla satama. Pieniä huviveneitä harmaaseen veteen vajonneina. Noki sumensi alajuoksun korkeat savupiiput.

Katkelma on niin lyhyt, että laitan pian jatkoa. Katsotaan nyt jos joku vaikka arvaa jo tästä.

Hän käveli metsän läpi sinne minne he olivat jättäneet kärryt. Ne makasivat yhä paikoillaan mutta tavarat oli ryöstetty. Se vähä mitä ei ollut viety lojui levällään lehtien seassa. Jokunen kirja ja pojan leluja. Hänen vanhat kenkänsä ja muutama vaatteenriepu. Hän nosti kärryt pystyyn ja pakkasi pojan tavarat niihin ja työnsi ne tielle.

Tatta-daa! Hyvä Iivari, oikein arvasit. Taisi olla vähän liiankin helppo... Ja vuoro siirtyy Iivarille.

Koska Iivarista ei kuulunut ajallaan mitään, kaappaan arvuutteluvuoron!

Mutta kolmesataa vuotta sitten puut alkoivat sairastua. Me tarkkailimme niitä pelokkaasti ja hoidimme niitä huolellisesti, mutta silti ne tuottivat vähemmän siemenpalkoja ja pudottivat lehtiään väärään aikaan, ja jotkut niistä jopa kuolivat heti, vaikka niin ei tiedetty koskaan ennen tapahtuneen. Muististamme ei löytynyt syytä sellaiseen.

Eip!

En voinut puhua siitä silloin ja siinä; se oli vielä minullekin liian outoa ja yksityistä. Mutta myöhemmin lähdimme pimeään rantaan kävelylle, ja lämmin yötuuli pörrötti hiuksiani, ja Atlantin valtameri esiintyi oikein edukseen - pieniä säyseitä aaltoja jalkojen ympärillä...

Minä otin krusifiksin kaulastani ja heitin sen mereen. Siinä se. Kaikki oli ohi. Ollutta ja mennyttä.

Mitä sitten tapahtui, jotta te saitte srafin?

Me keksimme, kuinka pyöriä tehdään. Eräänä päivänä muuan nimeton olento löyi siemenpalon ja alkoi leikkiä, ja leikkiessään se naaras -

Naarasko?

Niin, naaras. Sitä ennen sillä ei ollut mitään nimeä. Se näki käärmeen kiemurtelevan siemenpalon reiän läpi, ja käärme sanoi -

Käärmekö siis puhui?

Ei! Ei! Se on vähän niin kuin. Tarinan mukaan käärme kysyi: Mitä sinä tiedät? Mitä sinä muistat? Mitä näet edessäsi? Ja olento sanoi: En mitään, en mitään, en mitään. Silloin käärme sanoi: Pistä jalkasi siemenpalon reikään, jossa minä äsken leikin, niin sinusta tulee viisas. Niinpä naaras pisti jalkansa siihen, missä käärme oli ollut. Ja öljy pääsi sen jalkaan ja sai sen näkemään kirkkaammin kuin ennen, ja kaikken ensimmäiseksi se näki srafin.

Rinja osui niin lähelle etten jaksa alkaa nipottaa, vuoro hänelle. :D Philip Pullmanin Universumien Tomu-trilogiastahan nämä olivat, mutta kolmannesta kirjasta eli Maagisesta kaukoputkesta. Siemenpalkonorsuthan ne siellä! Eka ja kolmas quote heistä, keskimmäinen siitä kohtauksesta kun Mary selittää Lyralle ja Willille miten luopui nunnana olosta.

Koska Rinjasta ei ole kuulunut mitään niin saan kaiketi laittaa seuraavan.

"Minun pitää tehdä läksyt. Vuodessa 1956."
"Suunnitelmat ovat muuttuneet."
Gideon avasi minulle auton oven. (Simultaalinen kiljaisu rappusilta)

Pätkä on vähän lyhyt, mutta ajettelin laittaa lisää pätkiä vähän useammin.

Kiva, joku on aktivoitunut tässäkin ketjussa pitkästä aikaa!

Olisiko Kerstin Gier: Rubiininpuna?

Heti kerralla oikein! Taisi olla hieman helppo(;

Joskus käy vain tuuri Yritän illemmalla keksiä uutta arvuuteltavaa.

No niin, ensimmäinen vihje:

Carla painaa otsansa rattia vasten, ja hänen olkapäänsä hytkyvät hieman, sitten hän alkaa itkeä. Luuletko, että olemme lähellä sitä hetkeä, jolloin matoja alkaa syntyä?

Oh, tuosta minulla ei ole mitään hajua.

Toinen vihje:

-Niin, se on äidinvaistoa. No, nousin sängystä ja lähdin ulos. Astuin pari askelta hänen suuntaansa, mutta kun tajusin mitä hän teki, seisahduin, en pystynyt menemään lähemmäksi. Amanda, hän oli hautaamassa ankkaa.
- Ankkaa?
- Hän oli neljä ja puoli vuotta vanha ja hautasi ankkaa.

Tämä ei taida nyt aueta...
Jos ei tästä kukaan keksi, niin luulenpa ettei mikään vihje auta:

Olen niin väsynyt. David, mikä on tärkeintä? Sinun täytyy kertoa, sillä piina päättyy, vai mitä? Sinun täytyy kertoa, ja sitten haluan, että tulee taas hiljaista.
Nyt minä työnnän sinua. Niin kuin työnnän ankkoja, herra Geserin koiraa ja hevosia.
Ja Casa Hogarin tyttöä. Johtuuko se myrkystä? Sitä on joka puolella, vai mitä, David?
Myrkky se aina oli.
Onko siinä jotain muutakin? Teinkö minä jotain väärää? Olinko minä huono äiti? Sainko minä sen aikaiseksi? Pelastusetäisyys.
Kipu tulee ja menee.
Silloin kun istuimme Ninan kanssa nurmikolla kanisterien lomassa. Pelastusetäisyys ei toiminut, en nähnyt vaaraa. Ja nyt ruumiissani on jotain muuta, jotain mikä valpastuu tai ehkä hiipuu, jotain terävää ja kirkasta.

Kyseessä oli siis Samanta Schweblin: Houreuni , joka voitti 2019 Tähtifantasia palkinnon.

Jos jollakin on arvuuteltavaa, niin antaa mennä!