Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

23.12.2016 09:06 #1 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
SÄÄNNÖT:

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Saat äänestää vain kerran saman vuorokauden aikana (noudata foorumiviesteissä näkyviä kellonaikoja). Anna yhdelle hahmolle 2 miinuspistettä (eli vähennä tältä miinustamaltasi hahmolta kaksi pistettä) ja jollekulle toiselle 1 pluspisteen (eli lisää kyseisen hahmon pisteisiin yksi piste). Kun hahmo tippuu 0 pisteeseen, hänet eliminoidaan. Aloitetaan 10 pisteestä, ja muistakaa sitten merkitä viestiinne, kenelle annoitte pisteitä (selvyyden vuoksi)! Epäselvissä tilanteissa kysykää neuvoa.

HUOM! Kerrallaan vain yksi tällainen ketju. Joku ylläpitäjistä avaa ketjun, ketjuehdotuksia käydään läpi täällä: Linkki.

Tarkistakaa AINA äänestettyänne, että pisteenne täsmäävät edellisen viestin kanssa! (Esim. kukaan ei ole ennättänyt lähettää uutta viestiä sillä aikaa, kun kirjoititte omaanne.)

. . . . . . . . . . . . . . . .

Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 10

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 10

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 10

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 10

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 10

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 10

23.12.2016 09:56 #2 :: maahinen
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 10

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 11 (+1)

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 10

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 10

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 10

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8 (-2)

Dinosauruslause on ilman muuta parempi lopetus kuin aloitus. Miinustettavista ei ole pulaa.

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

23.12.2016 10:20 #3 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8 (-2)

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 11

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 10

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11 (+1)

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 10

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

23.12.2016 19:05 #4 :: HourglassEyes
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 12 +1

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 10

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 8 -2

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

23.12.2016 19:51 #5 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 12

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11 (+1)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6 (-2)

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

23.12.2016 21:07 #6 :: Kuunliekki
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 11 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10 (-2)

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 10

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8


Älkääs nyt tiputtako TSH:ta ennen kun peli ehtii alkaakaan.

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

24.12.2016 09:45 #7 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Kappas vain, ensimmäinen lause oli pudonnut matkasta heti alkumetreillä! Hyvä että Kuunliekki huomasi palautti sen mukaan kisaan!

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

24.12.2016 09:47 #8 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 12 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 8 (-2)

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

24.12.2016 10:41 #9 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 10 (-2)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 12 (+1)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 8

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

25.12.2016 09:04 #10 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 11 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 12

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 6 (-2)

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

25.12.2016 11:41 #11 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 9 (-2)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 13 (+1)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 6

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

25.12.2016 21:28 #12 :: Kuunliekki
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 10 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11 (-2)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 6

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

26.12.2016 08:41 #13 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 11 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4 (-2)

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

26.12.2016 09:23 #14 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 9 (-2)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 10

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 12 (+1)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

26.12.2016 10:39 #15 :: maahinen
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 9

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 11 (+1)

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8 (-2)

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 12

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

26.12.2016 20:19 #16 :: Kuunliekki
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 10 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 11

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 10 (-2)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Emelie hahmo Kirjoittaja
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

27.12.2016 10:16 #17 :: Emelie
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 8 (-2)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 11

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11 (+1)

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

27.12.2016 10:48 #18 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 9 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 9 (-2)

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 8

27.12.2016 22:07 #19 :: maahinen
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 9

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 10 (+1)

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 6 (-2)

  • Wind hahmo
  • Wind
    Tähtipilotti
    Tasolla 40
    74.99

28.12.2016 11:59 #20 :: Wind
Satuta/paranna: Kirjojen lopetuslauseet
Sam henkäisi syvään, "Kotona ollaan", hän sanoi. [TSH] 10 (+1)

Ystäväni, vastasi Valentine, - sanoihan, kreivi, että inhimillinen viisaus sisältyy näihin kahteen sanaa: Odota ja toivo! [Monte Criston kreivi] 8

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. [Augusto Monterroso] 10

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! [Kommunistisen puolueen manifesti] 8 (-2)

Aika velikultia. [Tuntematon sotilas] 8

Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi. [George Orwell: Eläinten vallankumous] 11

Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä. [George Orwell: Vuonna 1984] 11

Ja meidän katkeraksi suruksemme hän kuoli, hymy huulillaan ja vaiti, tuo ritarillinen mies. [Bram Stoker: Dracula] 10

Ja sen takia minä kirjoitin tämän kirjan. [Kathryn Stockett: Piiat] 10

Muuan lintu sanoi Billy Pilgrimille: ”Pyy-tii-huiit?" [Kurt Vonnegut: Teurastamo 5] 6

Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa. [Yann Martel: Piin elämä] 10

Ja sitten jatkoimme autuaasti matkaa tähän pieneen mutta ihmeen ihanaan osaan ikuisuuttamme. [Stephenie Meyer: Aamunkoi] 4

Ensimmäistä kertaa he olivat tehneet joitain sulasta rakkaudesta. [Patrick Süskind: Parfyymi] 6