Painaja ja muita runoja

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 35
  • Viestejä: 469
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Painaja ja muita runoja
04.03.2017 10:17 #61

KIVET HAASTAVAT
Perjantaisin kokoontuu maanalainen seurakunta
Suljetun kultin iltamat koostuvat loitsujen luvusta
Perättäisinä öinä herätykset hautausmaille toimitin
mutta siinä työssä muutuin hautapaadeksi itsekin

Hulluuteni laatua ei osannut kallotohtori määrittää
Epäpyhät rikokseni koki hengenmieskin pimittää
Jumalan valtakuntaa en osakseni saa enkä halua
Minulle riittävät kaltaisteni menot kirkon nurkalla

Jos maltat yösydännä kuunnella,
voit kuulla, miten kivet haastavat
Vaan kun ensivalo ristiin paistaa
kaikki turpavärkkinsä sulkevat

Keskellä hautapihaa tuijottelee korkea patsaani
Turkoosinvärinen kosteus valuu pitkin ruumistani
Hirtehinen naurunpuuska alati kasvaa sisälläni
Kivettyneitä lakeja demonit latelevat kielelläni

Kylmyys asuu siellä, mistä kerran olen kulkenut
Empimättä perässäni olen viimeisen oven sulkenut
Tallaamillani poluilla käärmeet kulkevat edeltä
maahan, missä syntyi julkeus Sodoman synneistä

Runsas on raatimme tarina-aitta
Monta kaskua kulkee kirkkomailla
Kursailematta teille paljastamme,
kuka maailmassa on nimeä vailla

Uhrasin maallisen itseni mustan magian alttarille
Kieroutuneet lainalaisuudet sälytin sanataitureille
Syömmessä itää syöpä, mutta kivi säilyttää kipuni
Ilmestyskirjan syövereistä on kirottu olevaisuuteni

Armollisille lauseille olen sydämeni kovettanut
Edes surevalle leskelle en kyyneliä vuodattanut
Rakasta on minulle vakaumus elämänvastainen
Sisälläni murtuneena kuihtunut hahmo ihmisen

Olemme kohdanneet kaikki kirot
Nautimme kuolevaisesta pelosta
Kuin musta liekki me elämöimme
Yönseutuina nousemme levosta


Uin aina vastavirtaan, että pääsis joskus pintaan.

Viimeksi muokattu: 07.03.2017 11:25 : LordStenhammar.

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 35
  • Viestejä: 469
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Painaja ja muita runoja
18.04.2017 13:23 #62

AAVEPOHJOINEN
Hän sivakoi aina Pohjantähti suuntimenaan
Virvoittaa itsensä hörpyllä Otavan kauhasta
Tähtikiertolaisen lailla aika ajoin ilmaantuu
Suihkivilla nuolilla tähtäilee taivaanpeuroja
Taidolla ja maltilla sauvat luista vuoleskeltu
Sivakat voidellut vastasyntyneiden rasvalla
Kekäleiset silmät, jotka aavevaloa hohtavat
Olkapäillään istuu joulun henkien revohka

Kontti painaa, on miehen hahmo on kumara
Tuomisina hänellä pala myyttistä maailmaa
Sitä taikauskon ja pakkasen pimettyä maata
Ultima Thulen syrjäiseksi saareksi sanotaan
Siellä kolea tähtitaivas on kuin kirjava ryijy
Luminen peltotanner pilven pintaa kuvastaa
Se on maa, missä ohikiitävistä vakaumuksista
pelkät risteävät latu-urat kokevat muistuttaa

Lumi narskuu kuin Pakkasukon hampaat,
mutta kylmempää on sielunsa komeroissa
Yksinhiihtäjä huurteisen parran kätkemä
Kaukalainen – pelkkä muisto kotipuolessa
Päiväkaudet hän on seurannut jäljitettävää
Myyttisillä tarinoilla mieltään marinoinut
Loistava hahmo alati pakenee edeltään
Jahtimiehen toivo on vähitellen kadonnut

Joulukuun taivaalle syttyvät tuikkivat valot
Monta päivää ovat kuolleet elävien seurana
Tielle, johon pelko loppuu ja vapaus alkaa,
käy mies, joka hyljännyt on totutut latunsa
Hän sivakoi muuttumattomissa maisemissa
Tutkii taivaan ääret, tulkitsee tähtimerkkejä
Tietää jutut vanhan Pytheaksen sepittämät
Aavepohjoisen myytti kasvaa ihmismielessä

Hän näkee valkean valon silmiin paistavan
Se valo onko kaitselmuksen vai eksytyksen?
Äärimmäiseen pohjoiseen kulkutiet päättyvät
Täällä karttaa ei tarvita, vain polut sydämen
Öljylampun lailla valo kulkijasta sammuu
Kaukalainen luulee jo jahtinsa päättyneen
Hän löytää kontin sauvan nokkaan lyötynä
Vanhan ladun uuden lumen alle peittyneen

Huikaiseva hahmo päilyy silmiensä edessä
Miehen lähestyessä se kasvaa ja loittonee
Mies arvaa kuvan muinaisen nähneensä
Luulee itsensä jo maan piiristä kadonneen
Harras näky häivähtää lumipyryn keskellä
Siellä seisoo kirkko puoliksi näkyväisenä
Hiljaa kumisevat kellot, tornit laavakiviset
elävän uskon toivorikkaana ilmentymänä

Jossain täällä kulkee kadotettu kirkkoväki,
joka puron sijasta Sanalla itsensä virvoittaa
Syntisyyden kaavun alla piinatut kasvot
Kurjimukset peittelevät maallisia tautejaan
Kirkkosalin penkeillä he istuvat hytisevinä
ja taivashurmoksen vallassa kirkuvat virsiä
Palkinto kärsimyksistä heille odottaa siellä,
minne herra Sebaot valmistelee pöytänsä

Ateriointia saa Kaukalainenkin todistaa
Yksi ruumis on kammettu huoneen ristille
Muodollinen tapa muuttuu ruumiilliseksi
Veret laskettu on kalkkeihin, liha lautasille
Valkoinen luu alkaa paistaa pääkallostaan
Terillä vuoleskellaan uhrikaritsan raajoja
Kaukalainen käy sammuttamaan nälkänsä
Puukko särpii verta, leikkaa lihanpaloja

Hän maistaa suussaan keltaisen lumen
Kaavut muuttuvat mytyiksi penkeillä
Kellot putoavat korkealta lattian läpi
Kylmennyt kalmo roikkuu suksiristillä
Siinä, missä kirkko vielä äsken seisoi,
seisoo Kaukalainen hankien keskellä
Lienivätkö näkynsä väsyneen haamuja;
kuvajaisia, jotka Uller jätti jälkeensä?


Uin aina vastavirtaan, että pääsis joskus pintaan.

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Nebu

  • Nebu hahmo
Nebu
Upseeri
Taso: 28
  • Viestejä: 149
Nebu vastasi aiheeseen: Painaja ja muita runoja
21.04.2017 19:47 #63

Pari kuukautta tässä ehtikin kulua, etten käynyt kurkkimassa, mitä täällä on tapahtunut. Uutta tekstiä on tullut paljon - tasaisen tutun laadukasta.

Tämä viimeisin on mielestäni kaikkein tunnelmallisin ja vahvimmat mielikuvat herättävä. Vain yksi sana jäi jotenkin kaivelemaan, ja se oli kolmannessa säkeessä oleva "marinoinut". Ja tämähän nyt on vain makuasioita, eikä varmasti edes mainitsemisen arvoinenkaan, mutta kun tällä päällä yksittäiset sanat ovat niitä pahimmin takertuvia :smile:.
Muutoin tekstin tunnelmalliseen ja vanhahtavaan asuun ruoanlaittoa kuvaava sana jotenkin pomppasi silmiin. Tajusin kyllä tässä sen merkityksen (ja niitä kertoja kun en tajua, on vaikka kuinka paljon), mutta... No, kunhan mainitsin, enkä pahalla.

Oli jotenkin mukavan turvallista tulla näiden runojesi pariin, kun aina tietää mitä saa. Suomenkielinen synkkä ja puhutteleva riimittely tuntuu kaiken oman enkussa tarpomiseni jälkeen hyvältä. Ja näiden tekstiesi kanssa täytyy aina ottaa aikaa, joka on hyvä asia.
Sen näkee selvästi, että kristinusko ei ole sinulle vieras asia. Se ei ole sitä minulle itsellenikään, mutta kokemuksemme ovat varmasti jossain määrin erilaisia. Ja runous on kyllä yksi parhaista taiteen keinoista purkaa kokemaansa.


Moonlet News - Tiedeuutisblogi

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: LordStenhammar

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 35
  • Viestejä: 469
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Painaja ja muita runoja
22.04.2017 08:40 #64

Kiitoksia jälleen palautteesta! Kiva huomata, että olet tehnyt comebackit. "Marinoinut" pistää rehellisesti sanottuna omaankin silmään, koska ei ole tässä kontekstissa täydellinen riimi. Mutta kun parempaakaan en keksinyt, niin no can do.

Raamattua tulee tavallaan luettua joka päivä, vaikken ole isoa kirjaa vuosikausiin avannutkaan. Teksti-tv:n sivu 894 auttaa. :roll:


Uin aina vastavirtaan, että pääsis joskus pintaan.

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 35
  • Viestejä: 469
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Painaja ja muita runoja
19.06.2017 08:44 #65

Voipi ehkä olla vielä duunia tässä...

ABRASAXI
Olen tainnut vierailla täällä, mutta en tässä elämässä
Muistan yhä vanhan kalmiston, kirkon sen vieressä
Ennen se seisoi siinä muistutuksena elävästä uskosta
Nyt se on raunio, joka herättää taikauskoista pelkoa

Puumerkkini kirkon seinään joskus silloin raapustin
Yhden karkean kukonpään, jonka tunnen vieläkin
On kaulassani aurinkoriipus, jonka tuolloin kadotin
Paikallaan puinen ristikin, jonka itselleni kähvelsin

Täällä kävelin usein kirja kädessä
ja tutkin huvikseni hengentieteitä
Oli tunnelmakin usein hengellinen
Joku tarkkasi minua takaa kivien

Muina miehinä istahtaa vieras penkille kirkkomaan
Pitkään piilossa ollut muistijälki mieleeni palajaa
Luulen hänet joskus tavanneeni toisissa ajanoloissa
Muoto on muukalaisen, vaan tuttavalliset tapansa

Epäilyttävä monimielisyys hallitsee miehen puheita
Ristiriitaisilla viesteillä hän kokee mieltäni ohjailla
Hän puhelee niin kuin olisi hänellä kaksi suuvärkkiä
Ovat toisen sanat ystävällisiä, toisen myrkytettyjä

”Saatoit olla täällä taikka sitten et
Ehkä jonkun toisen eloa muistelet
Kenties jonkinlaista arkkityyppiä,
jonka haudat ovat merkittyjä kiviä”

Onko tapaamani miekkonen entiteeteistä ylimmäisin?
Luulin saaneeni varmuuden, kun tarkkana kuuntelin
Kylän kaikki ihmiset puhelevat suuhun pantuja sanoja
”Abracadabra!”, kiekuu lihava kukkokin takapihalla

Tunnen taas olevani lähellä henkiviestien maailmaa
Mies hautuumaan penkillä alkaa itseään muistuttaa
Hän sanoo: ”Tahtoani saattaa vain harva ymmärtää
Yksinäinen maan tallaaja ei voi sellaista selvittää”

”Sanojen, kirjaimien ja numeroiden
kautta aukenee arvoitus olevaisen
Koen teiltä kaiken sellaisen piilottaa,
mitä yksikään elävä ei tuntea saa”

”Olisiko arvannut kukaan maallisten lakien säätäjä:
korkein kaikista olen minä – päättämätön päättäjä
Minä yläilmoista tähtäilen ajatus- ja sananuolilla
ja annan houkille heidän mielenvikaiset aatteensa”

Näin mustan kollikissan kävelevän hiljakseen tien yli
Sillä samalla hetkellä miekkonen vieripenkiltä katosi
Mietin silloin: ”Tällaistako on taivaallinen huumori?”
On tahtonsa suuri arvoitus, vaan kielensä universaali

Korkeimpien arvoitusten laatija
voi olla satunnainen ohikulkija
Kohtaaminen hänen kanssaan on,
kuin tapaisit kanssa kohtalon


Uin aina vastavirtaan, että pääsis joskus pintaan.

Viimeksi muokattu: 19.06.2017 09:12 : LordStenhammar.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Piru Naiseksi

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 1 jäsen ja 36 vierailijaa:
Dyn
Uusin jäsen: Anna
Jäseniä yhteensä: 6980