Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Mustat jumalat

  • Niko hahmo Kirjoittaja
  • Niko
    Salamatkustaja
    Taso: 1
  • Viestejä: 1
30.11.2020 22:28 #1 : Niko
Mustat jumalat kirjoittanut Niko
Mustat jumalat:


Olen yrittänyt kertoa tässä, mitä tapahtui sinä yönä, jona mieleni lopullisesti särkyi. Kenties hulluus oli jo saanut jalansijan tiedostamattomassani, enkä enää pelännyt kuolemaa. Joka tapauksessa oma inhimillinen typeryyteni ja ylimielisyyteni ajoi minut katsomaan kuiluun, jonne meidän ei tulisi milloinkaan kurkottaa. Kohtalon tunteeton verkko oli tarrannut liepeisiini! Mustat voimat inhimillisen logiikan takana janosivat sieluani, enkä voinut vastustaa kiusausta!

Ei lintu, hyönteinen tai tuulen huokauskaan kuulunut pimeästä ikivanhan, metsän nielaiseman talon ympäristössä. Hiljaisuus oli läpitunkematon. Vain kynttilöiden valo loi kellervää hehkua tämän ränsistyneen, sammaleisen ja madonsyömän puutalon pölyiseen, kostean mullan hajun täyttämään olohuoneeseen. Istuin isoisänaikaisen pöydän ääressä ja sormeilin levottomana ruiskua, joka sisälsi tappavaa lääkettä. Olin hankkinut sen käsiini tätä iltaa varten, aikeinani päästää itseni kirouksesta kuoleman avulla, jos suunnittelemani riitti ei toimisi. Edessäni lepäsi paksu, taloakin mittavasti vanhempi kirja, jonka sivuilla asui haudattua tietoa nimettömien käsien kirjaamana.

Ajautuneena etsimään tietoa, pääni synkkien ajatusten hautaamana minä olin päätynyt siihen vanhaan Pariisilaiseen kirjakauppaan, jonka pölyttyneiden hyllyjen tasoilla ikivanhat opukset uhmasivat hometta ja lopullista tuhoutumista. Hapertuneiden, kellastuneiden ja kauttaaltaan kuluneiden niteiden joukossa lepäsi kirja, jollaista en ollut nähnyt lain. Niin kauan olin hautonut kuolemanajatuksia, kauan ja hartaasti, että tuon kirjan musta nahkakansi, ei mustaa nahkaa vaan mustunut kuin liekkien nuolemana, kutsui minut luokseen kuin äiti kutsuu lastaan. Se tuntui kertovan jo synkällä olemuksellaan minulle kuoleman lohdullisuudesta, mutta samalla pyysi minua tutkimaan mystisiä sanoja ja loitsuja välistään. Sillä taikuutta tämä outo kirja käsitteli- ja vaikka en alkuun osannutkaan sen kieltä, jokin osa minussa tunnisti noita sanoja, ajoi minut kuukaudesta toiseen kirjastoihin etsimään oppaita, joilla kääntää ikääntyneen kielen verhoamat salaisuudet! Muistan houreiset tunnit hämärissä lukusaleissa, kuumeisten unien täyttämät yöt ja raivokkaan tarkoituksellisuuden nielaisemat päivät, jotka ankarasti minun mieltäni ruoskivat. Englannin, Saksan, Amerikan sekä lukuisten muiden maiden ikivanhoista kirjastoista ja yliopistojen kokoelmista hahmotin avaimen, joka oli oleva portti salattuun tietoon.

Kun vihdoin sain työni päätökseen, olin (Tiesin sen! Tiesin, enkä välittänyt enää!) vain varjo entisestä. Hoikat piirteeni olivat kurjistuneet entisestään, tehden käteni petolintumaisen hoikiksi pitkine, raatelukynsiä muistuttavine sormineen. Kasvoni olivat enää kelmeää ihoa kallon päällä, posket syvinä kuoppina ja silmät- luoja paratkoon! En saattanut katsoa enää itseäni silmiin peilissä. Ne olivat mustat kaivot, täynnä tietoa, joka riitti tekemään normaalin miehen luhistuneeksi raunioksi, hulluna ulvovaksi puolieläimeksi!

Olin ollut vain vanhojen itämaisten kulttuurien opiskelija yliopistossa, kun melankolinen ja syviin ajatuksiin taipuva mieleni oli löytänyt ainoan toden intohimoni- okkultististen salojen maailman, mysteeritieteiden loputtoman, alas viettävän porraskäytävän. Professorien jaarittelevat luennot muuttuivat merkityksettömiksi mielessäni. Ajelehdin yliopistosta toiseen, etsien johtotähteä, profeettaa, mestaria mustille haluilleni. Tarvitsin suunnan jollekin, joka oli herätetty uinumasta mielessäni. Thanatos, niin on sanottu, viettelee etsijät kohti kuolemaa, ja saatanallinen tiedonhalu riisti minulta onneni. Sen tilalle synkkyys toi janon, janon nähdä unten verhon taakse. Tänä yönä tekisin sen, kurkistaisin salaisuutta, jonka tämän mustan kirjan kirjoittaja oli nähnyt ja selvinnyt elossa. Järki ja elämänvoima ovat kuitenkin irrallisia toisistaan, ja kirjan loppuosan haparoiva teksti sekä mielettömät väitteet mahdottomista olennoista tunnetun universumin ulkopuolella kertoivat järjen irrottautuneen kirjailijan sielusta.

Olin löytänyt guruni ennen pitkää itäisen Euroopan ajan unohtamasta kolkasta. Sukupolvien yli kulkeutunut muisti asuu yhä harvojen mielissä, opittuna sukujen ja kylien vanhoilta tietäjiltä. Tämä ryppyinen ja harmaantunut nainen, jonka kanssa emme puhuneet yhteistä kieltä, kertoi eräänä yönä kynttilöiden valossa minulle tulkin välityksellä kirjoista, jotka tiede on jo aikaa sitten unohtanut. Hän oli kuullut eräästä miehestä, joka omisti liikkeen Prahassa- miehestä, joka mahdollisesti tietäisi salakirjojen olinpaikoista. Opittuani naistietäjältä kaikki hänen suomansa opit, maksettuani kielenkantojen hellittämiseksi sievoisen summan yliopistoni myöntämästä tutkimusrahasta, matkasin tapaamaan tätä miestä. Hänen lahjomisensa oli ollut haastavampaa, mutta tarpeeksi kyseltyäni hän oli vaivoin suostunut paljastamaan yhden kielletyn kirjan olinpaikan Pariisista.

Täten olin päätynyt kirjan kanssa kiertämään maailman pölyttyneitä nurkkia opiskellessani sen saloja. Lopulta olin palannut kotimaaperälle, mutta tiesin, että suunnittelemani riitti vaatisi rauhaa ja ehdotonta keskittymistä. Siispä olin saapunut tähän kauan hylättynä levänneeseen taloon kirja mukanani. Jokin intuitiivinen pelko käski minua hankkimaan huumetta ulospääsyksi, mikäli tekisin virheen loitsussani. Hetkeäkään mieleni ei epäillyt tekojeni järkeä, mikä ehkä kertoi omankin ymmärrykseni alkaneen sumeta. Kirja oli kertonut minulle totuuksia luonnon kiertokulusta, ihmisten tarkoitusperistä ja maailmaa ympäröivästä tietämättömyyden verhosta. Olin oppinut tulkitsemaan tapaamieni ihmisten sanojen piilomerkityksiä, tarkkailemaan puiden ja kasvien muotoja ennusmerkkejä lukeakseni ja kutsumaan eläimiä luokseni tahdon voimalla. Eräänä yönä astuin valveuneen kirjan neuvojen mukaisesti ja matkustin kaukaisiin paikkoihin toisessa ajassa, kuuntelemaan itämaiden maagien mystisiä opetuksia. Huomasin ajan kulun muuttuvan merkityksettömäksi nähdessäni kosmisten rattaiden pyörivän loputtomassa syklissä- näin menneet kulttuurit, aionit ennen elämää kuten me ihmiset vajavaisella ymmärryksellämme tarkoitamme, edelliset universumit, jotka olivat tulleet loppuunsa ja alkaneet uudestaan.

Tämä yökin kuului kiertoon kohtalon rattaiden puolalla. Kaltaiseni etsijät olivat päätyneet tähän samaan tilanteeseen, tähän samaan kuumeeseen yhä uudestaan kiinni mustan tahdon välttämättömässä marssissa kolkon universumin halki. Kaikki todelliset jumalat asuivat maailmankaikkeuden pimeissä nurkissa ulottuvuuksissa, joihin ihmissilmä ei näe. Minulla oli kuitenkin avain katsoa sinne! Minä avaisin portin mustien, kauheiden ja outojen jumalien palatseihin tähtien taakse! Ja joko onnistuisin etsinnässäni tai kuolisin kätteni kautta välttääkseni hinnan- ikuisen kärsimyksen ja hulluuden!

Kello kädessäni kertoi ajan olevan pian oikea. Tänään tähdet asettuivat kohdilleen, ja riitti avaisi oven kolmen luonnollisen ulottuvuuden ja ylimaallisen tason välille. Manaisin pimeän jumalan luokseni ja vangitsisin sen tarkkaan valmistetun loitsun avulla. Sitten minä, pahainen maan mato, tomun ja hiilen luomus, selvittäisin mysteerit, joita ihmisen ei ollut tarkoitus tietää. Kirjan paljastama tietous antoi vain vihjeitä asioista, joiden avulla voisin saavuttaa rajatonta rikkautta ja valtaa. Mustat voimat toisivat minulle yli-inhimillisen tiedon fyysisen tason yli.
Avasin oikean aukeaman. Mieleni kiinnittyi ympärillä uhkuvaan hiljaisuuteen. Olin huomannut eläinten alkaneen karttaa minua ja kirjaa. Epäpyhä yhteyteni tähän vanhaan opukseen oli ottanut muotoja metafyysisen tason ylitse ympäröivään todellisuuteeni. Huomasin ihmisten luovan minuun katseita sivusilmin epävarmoina ja peloissaan, kuin tuntien kurottamieni salaisuuksien suoman vallan.

Kuljetin luista etusormeani loitsun ohjeita pitkin. Symbolit ja muinaiset sanat, jotka olin tuskalla omaksunut, kertoivat oikeat toimenpiteet ja prosodian, josta onnistuminen riippui. Kieleni lipoi huulia kostuttaakseen ne kohta alkavaan riittiin. Aika oli lähes käsillä! Sydämeni hakkasi, käteni hikosivat ja mieleni tunsi kiihkon, joka sai niskavillani nousemaan. Viisarit tikittivät lopullista hetkeä päin. Aika aloittaa oli tullut käsille. Aloitin sanojen litanian, nostaen ja laskien ääntäni loitsun vaatimalla tavalla, piirsin ilmaan muinaisia merkkejä, jotka suojasivat minua primordiaalisen jumaluuden raivolta. Kuin kaukaa ajan tuolta puolen nousi kostea tuuli ympärilleni, lepatutti kynttilöitä ja nosti paperien sivuja. Multainen homeen haju kaikkialla huoneessa muuttui kylmien maanalaisten luolien ktooniseksi löyhkäksi, ilma kylmeni ja tuulenvire vihastutti itsensä ujeltavaksi puuskaksi huoneen sisällä. Kynttilät sammuivat, muistiinpanoni lensivät pyörteillen jatkaessani transsinomaista loitsimistani mistään välittämättä. Ikkunat, jotka olivat vielä hetki sitten pitäneet karmeissaan alkusyksyn pimeyttä, huurtuivat kuun valossa kimaltaviksi ornamenteiksi. Jokin ihmismielelle vieras tuntui astuvan pimeydessä lähelleni. Enemmänkin tunsin kuin kuulin matalan henkäyksen, joka tärisytti pöytää käteni alla ja sai hulluuden värittämän kauhun säntäilemään selkääni pitkin. Silti jatkoin eteenpäin, tehden oikealla kädellä suojaavia ja vangitsevia merkkejä ilmaan, sanojen virratessa huuliltani. Lopettaa tarkoitti kuolemaa, tai kauheampaa kohtaloa nimettömän olennon käsissä! Matala murina sekoittui omaani bassoääneksi loitsun taustalle. Pimeydessä en nähnyt enää juuri mitään. Tunsin jonkin koskevan selkääni, jonkin kylmän ja pistelevän kuin jää. Samalla kolmas ääni, outo korkea sävel aloitti vihellyksensä korvissani. Hullun maagin kirjoittamat varoitukset muistuivat minulle, ja tunnistin äänen sfäärien lauluksi, joka ujelsi kuiluissa ajan toisella puolella. Se teki helposti kuulijansa hulluksi, joten keskitin kaiken tahdonvoimani mustan riitin loppuun viemiseen. Kuumeisessa keskittymisen tilassa käskin tuomaani entiteettiä taipumaan tahtooni. Jäinen kosketus liikkui kohti hartioitani, otti kiinni niskastani ja yritti kuristaa minua niin kylmänä, että se tuntui polttelevan minua. En antanut ravaavalle pelolleni valtaa, vaan lausuin viimeiset sanat ja tunsin helpotuksekseni otteen väistyvän. Ummistin silmäni, jotten joutuisi näkemään tuota mustaa demonia, jonka sanani olivat pakottaneet fyysiseen muotoon tähän pieneen huoneeseen. Tunsin sen hengityksen aivan korvieni vieressä. Sen huokuma jäinen viha kaikkea inhimillistä kohtaan keinutti vatsanpohjiani. Tässä oli todellinen saatana, hirvittävä olento, jonka järkeily ylitti minun käsitykseni. Tiesin vain, että se halusi syödä minut tavalla, joka ei liittynyt petojen ruokailuun vaan sielun ikuiseen kadotukseen.
Kysyin olennolta vastausta erääseen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen, ja se vastasi minulle ajatuksissaan kielellä, joka oli pelottavassa tuttuudessaan alkukantainen- enemmän näkemistä ja kokemista kuin puhetta. Sen tieto oli kaikkiin ihmisiin verrattuna ääretön, ja se oli nähnyt kaikkien ihmisten lopun ajassa ja uusien lajien nousun Maapallon herroiksi.

Sillä tavoin uppouduin tiedon kartuttamiseen, ja vähitellen avasin mieleni yhä syvemmille salaisuuksille. Musta jumala lihaksi tulleena raivosi turhautumistaan, vääntelehti lattiaa narisuttaen, äänteli selkäpiitä karmivilla tavoilla ja kertoi orjanani minulle universumin vanhimpia saloja. Kun tunsin mieleni olevan tyydytetty, hyvin inhimillinen ylemmyydentunto valtasi minut. Ylpeydessäni uskaltauduin katsomaan esiin kutsumaani olentoa, mutta jo nopea silmäys siihen sai vatsani kiertymään solmuun ja hengen pakenemaan keuhkoistani. Tässä kiemurteli kauhea asia, mustien, pitkien jalkojen ja matomaisten ulokkeiden kauttaaltaan peittämä hahmo, joka onnekseni verhoutui pimeyden suojiin! Se katsoi minua kylmästi tuhansilla pienillä silmillään, jotka liikkuivat paikkaa vaihtaen sen lonkeroiden pinnalla. Suljin oikopäätä silmäni, kauhun täyttäessä minut ja ajoin sen takaisin pimeään ulottuvuuteen, josta se oli tänne matkannutkin!

Kimeä ujellus lakkasi ja lämpötila muuttui jääkylmästä kostean viileäksi. Sytytin äkkiä kynttilät ja kokosin muistiinpanoni yhdeksi nipuksi. En voinut välttyä tuntemukselta, joka sai katseeni ravaamaan huoneen pimeissä nurkissa kuin etsien jotain tänne kuulumatonta. Kotimatkani öisen metsän halki oli lähes yhtä kammottava kuin kohtaamiseni hylätyssä talossa. Oranssi hehku alkoi kajastaa takaani kiiruhtaessani pois kasvillisuuden seasta. Olin valellut talon bensiinillä ja sytyttänyt sen tuleen. Myöhemmin olen toivonut hartaasti, että olisin jättänyt mustan kirjani sinne, palamaan tulen sekaan. Jokin kuitenkin kertoi minulle katsoessani sen hiiltyneitä kansia, että joskus joku toinen kurja oli yrittänyt samaa, ja että kirja oli selvinnyt siitä jonkin sisäisen tahdon voimasta. Kirja oli osa minua niin kauan kuin eläisin.

Sen kohtalokkaan yön jälkeen kaikki oli muuttunut. Saavuttamani tieto, ymmärsin liian myöhään, ei tuonut minulle toivomaani tyydytystä. Kerrytin varakkuutta ja valtaakin, mutta kaikki tuntui tyhjältä ja merkityksettömältä nähtyäni universumin pimeyden. Todenmukaiset unet nielaisevat minut öisin painajaisten valtakuntaan, jossa kirkuvat, vääntelehtivät oliot repivät minut kappaleiksi ja pilkkaavat minua tauotta. Tappava huumeruiskuni odottaa yhä kirjoituspöydän laatikossa. Olen käyttänyt morfiinia ja muita ihmisen tuntemia huumausaineita hulluuden poissa pitämiseksi, mutta tunnen päivieni olevan rajalliset. Mustat hahmot ovat alkaneet kiemurrella kotini varjoissa, puiden oksistoissa öisin, ikkunoiden takana istuessani iltoja yksin neula suonessa ja etsien kirjani sivuilta houreisena keinoa kumota tekemäni hulluus. Mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Eilen kuulin matalaa murinaa viereisestä huoneesta herättyäni hikisenä painajaisesta. Huoneeni ilma tuntuu yö yöltä kylmemmältä, ja ymmärrän tehneeni kohtalokkaan virheen katsoessani avaruuden petoa sinä yönä. Kenties peloissani epäonnistuin sulkemaan ulottuvuuksien välisen portin, ja tuo olento jäi tänne, odottamaan kostoaan miehelle, joka julkesi kahlita sen ja pakottaa sen kertomaan salaista tietoa, joka tekee miehet sekaviksi, ulvoviksi raunioiksi. Katsoessani käsialaani näen yhtäläisyyksiä tuntemattomaan kirjoittajaan, jonka sottaantunut ja hätäinen kirjoitus paljasti minulle hänen yllensä hiipineen hulluuden. Sama hulluus kohtaa minutkin, ja tiedän äärettömän helvetin odottavan minua kuollessani jos en ensin riistä henkeäni itse! Ehkä jokin osa minusta oli jo päättänyt kuolla, ja en pelännyt siksi suorittaa mustaa riittiäni. Nyt istun pöytäni ääressä, ja ruisku lepää edessäni. Ollakseni varma olen ladannut isäni vanhan metsästyskiväärin ja aion ampua aivoni ikkunaa vasten, ikkunaa, jonka takana näin äsken mustan hahmon liikkuvan ilkkuen minua.


N.T.

  • Carpe hahmo
  • Carpe
    Kisälli
    Taso: 9
  • Viestejä: 18
15.12.2020 00:54 #2 : Carpe
Vastaus käyttäjältä Carpe aiheessa Mustat jumalat
Tykkäsin, tarina on musta, synkän kiehtova ja salaperäinen.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 29 vierailijaa
Uusin jäsen: Laura Kantosaari
Jäseniä yhteensä: 9873