Maailman loppu, meren ääri

05.03.2021 00:43 #1 :: Kuunvirta
Maailman loppu, meren ääri
Sirileija lähestyi maailmansa loppua. Sammal oli härmäistä ja lehdet risahtelivat rikki. Sumu vartioi häntä joka puolelta. Sininen muuttui harmaaksi ja hänen jalkansa kastuivat sulavasta jäästä. Masentava todellisuus jäi aamuun roikkumaan.

Meren kalliot! Meren aallot. Azul Merensilmä seisoi veneensä luona ja maalasi siihen kuun ja tähdet. Hän lauloi hiljaa.

-Sirileija, Sirileija. Rakastelet puiden kanssa, annat meren velloa sisääsi. Mitä teet? Mitä teet Sirileija? Annatko kaiken rakkautesi puille, nyt kun minä lähden? Jätätkö minut, nyt kun lähden!

-Azul.

Azul kääntyi ja Sirileija näki hänen itkevän.

-Isot lähtivät, Kirlian lähti, enkä minä lähtenyt.

-Ehkä minä olen sinulle enemmän kuin perheesi?

-Ehkä. Mutta et enemmän kuin tämä saari. Minä jään.

Azul kääntyi veneensä puoleen.

-Minun on lähdettävä. Enkä voi luvata palaavani.

He seisoivat ja hapuilivat mielensä pimeydessä.

-Hyvästi, Sirileija itki hiljaa.

Azul ei vastannut vaan työnsi veneensä pois laiturista ja hyppäsi kannelle.

Sirileija kääntyi ja saaren tyhjyys ja sen hidas voitonriemu syvenevästä villiintymisestä salpasi hänen henkensä kylmän huudon lailla. Hän pysähtyi ja sitten taas riensi eteenpäin. Valo. Lampi. Sumu kiemursi hurjasti häntä kohti ja kasvot!

-Kuka sinä olet? Sirileija kysyi'

-Minä olen Kirlian-Tinarurda.

Kasvot haipuivat kohti taivasta.

-Tulen. Tulen, Sirileija huusi, eikä tiennyt mitä tarkoitti.

                                           …..

Talvi oli mennyt. Aurinko herätteli merta, mutta Sirileija tunsi vajoavansa yhä syvempään usvaan. Hiljainen talvi oli sopinut hänelle ja hänen lauluilleen. Mutta nyt saari erkani unesta ja kylmästä ja hän jäi tyhjyyteen leijumaan. Ilma hänen keuhkoissaan tuntui käyvän ohueksi.

Valontasauksenpäivänä kun päivä saavutti yön, Sirileija istui koko valoisan ajan portailla voimattomana. Hän velloi harmaata ja välillä hän oksensi orastavalle nurmikolle. Yön hämärän tultua hän nousi ylös ja käveli rantaan ensimmäisen kerran Azulin lähdön jälkeen.

Utu kimmelsi pimeydessä. Hän työnsi purtensa alas talviteloilta ja alkoi soutaa. Ei tuullut. Lahden leuat laskivat hänet ohitseen ja hän pysähtyi tähyämään. Luoteessa näkyi laivan valot.  

                                          …..

Kapteeni oli kaunis nainen. Musta. Iho musta, silmät mustat. Mustat hiukset kierretty tiukaksi kaartioksi päälaelle. Sirileijasta tuntui kuin kapteenin käsi olisi polttanut hänen kättään kynttilän lailla. Hän tuijotti keltaisia kynttilöitä, sillä kapteenin syvät silmät hämmensivät häntä. Puu narisi.

-Älä pelkää minua. Minä olen kuin sinä. Karkoitettu. Palaamaton, kapteeni sanoi.

Nyt Sirileija tuijotti naista.

-Niinkö?

-Niin. Olen merenkulkija, koska maa ei suostunut minuun. Se sylki minut luotaan kuin myrkyllisen hedelmän.

Puu narisi.

-Kukaan ei voinut sietää kosketustani ja joka paikasta sain lähteä, sillä sanottiin että toin pahaa mukanani. Siksi minun oli tultava merenkulkijaksi.

-Meri otti sinut vastaan?

-Otti.

Puu narisi. Nainen kuljetti tikaria pöydän pinnalla keveästi.

-Ja monelle olen tuonut pahaa.

Sirileija vavahti. Kaukaa kuului kolinaa.

-Älä pelkää, sinulle en tuo pahaa. Sinä olet kaltaisen. Sinä päästit saaren irti. Sinun tähden kaikki tuhoutui, järkkyi.
Muokannut 05.03.2021 00:53 Kuunvirta
Tykännyt: Kas

23.03.2021 17:14 #2 :: LordStenhammar
Maailman loppu, meren ääri
Sujuvasti ja tunnelmallisesti kirjoitettu maailmasta (tai maailmanajasta), joka ei ole minulle tuttu. Antaa lupauksen tulevasta, eikä ole yhtään liian pitkä!
Muokannut 23.03.2021 18:19 LordStenhammar

Valvojat: IivariDyn