Lukupiiri: Robin Hobb: Fool's Assassin

Kuten kenties saattaa arvata, aion lukea kirjan ja kommentoida sitä myös tänne. Olisi hienoa, jos joku toinenkin olisi lukemassa kirjaa, jotta voisi vaihtaa ajatuksia.

En ole aiemmin lukenut Hobbin kirjoja englanniksi, pelkät suomennokset, joten en tiedä hahmojen, paikkojen jne. englanninkielisiä nimiä tai muutenkaan termejä... Mutta eiköhän niitä pysty muun tekstin perusteella päättelemäänkin.

Aion laittaa tilaukseen brittiversion eli Harpercollinsin kustantaman kirjan. Siinä on mielestäni kauniimpi kansi.

Kirja tuli tänään postissa.

Tilasin kovakantisen brittiversion, koska brittien kansi on mielestäni kauniimpi. En silti netin kansikuvista ollut tajunnut, kuinka nätti se on, ihanan kullankimmeltävä, oi. (Tarkistin jopa, olisiko aiempia Hobbin kirjoja julkaistu samanlaisella grafiikalla, siis englanniksi - en löytänyt kuin Näkijän tarun pokkarit.) Tajusin vasta ensimmäistä lukua lukiessani, kun mainittiin hunajakynttilät, että kansikuvan mehiläinen varmaankin viittaa Mollyyn, hänellähän oli mehiläistarhausta. Viirin sininen on muistaakseni Peuralinnan väri. Sisäkansissa olevaa kukkasta en tunnistanut, mikäköhän se on lajiltaan ja viittaako johonkuhun?

En ole lukenut muita sarjoja kuin nuo suomennetut eli Näkijä tarun ja Lordi Kultaisen, joten minulta tulee menemään ohi mahdolliset viittaukset niiden tapahtumiin ja hyvin mahdollisesti spoilaannun niiden sisällöstä... mutta ei sillä niin väliä, niissä ei ole Fitziä. Näkijän ja Kultaisenkin lukemisesta on jo, mitä, kahdeksan vuotta viimeisestä eli Narrin kohtalosta. Että muista voi hiukka pätkiä. Osaltaan sekoittaa tietty sekin, etten ennestään tunnen englanninkielisiä nimiä ja termejä. (Esim. hetki piti muistella, missä Peuralinna on kartalla, kun "Buckkeep" ei sanonut äkkiseltään mitään. Vaikka saattoihan sen arvata, ettei se mikään "Deercastle" olisi...) Prologin ja ekan luvun perusteella vaikuttaisi kuitenkin, että menneitä tapahtumia kerrataan kiitettävän paljon. (Ehkä aavistuksen liikaakin, jos olisin ihan äskettäin lukenut aiemmat kirjat, mutta nyt ei todellakaan haittaa.)

Eniten jäi vaivaamaan, kuka Nokkosen/Nettlen mielitietty Riddle on? Minulla on hyvin hutera muistikuva Kultaisessa esiintyneestä Taito-opetusryhmän pojasta, jonka nimi saattoi olla Pulma tai jotain, mutta hän olisi muistaakseni ollut ainakin alkuun jotenkin.. omituinen. Mutta Nokkonen olisi tullut hänen kanssaan hyvin juttuun. Tai sitten keksin koko tyypin yrittäessäni muistella, kuka Riddle voisi olla. Kertokaa kiltit joku, joka muistaa!

Muutoin tuntui, että asioita muistui ihan mukavasti mieleen, tai ainakin oli mukavan tunnistavainen olo. Ihana tavata vanhoja tuttuja, jotka tunnistaa vanhoiksi tutuiksi, vaikken ihan hoksaisikaan, keitä he tarkalleen ottaen ovat. Ensimmäisen luvun tunnelma muutoinkin mukaili kivasti omaa kokemustani lukijana, semmoisia lämminhenkisiä jälleennäkemisiä ja juhlamieltä kun oli.

Samalla jatkuvasti sellainen olo, että yksi on joukossa poissa... mikä varmaan aivan tarkoituksella haettu fiilis. Erityisen ihastunut olen siihen yksityiskohtaan, että ekassa luvussa heti kirjeen jälkeen tokassa virkkeessä mainittiin, kuinka mustavalkoinen talvimaisema muistuttaa narrin talvipukua. Ja Fitzin melankoliset muistelutuokiot tietty myöhemmin. Olen kyllä todella pettynyt, jollei Narria tavata tässä kirjassa tai pahimmillaan koko sarjassa, olisi kyllä kirjan ja sarjan nimet huomioiden pahimmanlaista vedätystä.

Fitz valittamassa, kuinka on vanha mies ja liian myöhään viisastunut ja opiksi ottanut... On se vaan semmoinen, ihana marisija. Sinänsä aiemman elämän jälkiviisas tarkastelemista ja kaiken kurjan katumista tuli mielestäni käytyä läpi jo Kultaisessa, joten toivon, ettei liiaksi sitä laatua. Kunhan ei ala mitään omaelämänkertaansa taas kirjoittaa.

Ekassa luvussa... En tykkää yhtään tuommoisista juoniratkaisuista, että jollain on jotain (arvatenkin!) tärkeää asiaa kerrottavanaan, eikä sitä sitten millään voida heti mennä kuulemaan. Ääää... Ja sitten vielä ne pahaenteisen mystiset muukalaismatkamiehet, joilta ei sitten mitenkään pääse kysymään, mitä mystistä pahuutta he oikein ovat siellä toimittamassa. Siinä kohdin tosin tuli jo mieleen, että kirjailija ihan tasan tarkkaan tietää, kuinka semmoinen kuhnailu käy lukijan hermoille.

Saakohan Fitz sarjan aikana uuden eläinkumppanin? En ollut tullut edes ajatelleeksi, että niinkin saattaisi vielä käydä. Onko se se kannessa ja alun kuvassa näkynyt varis? Vanha variksenraahka vanhalle miehenraahkalle... No ei, ei se varmaan se varis.

Olisiko Molly halunnut lisää lapsia, Fitzin kanssa? S. 17 Patience/Mielenmaltti(?) on perustellut Fitzin ja Mollyn luokse muuttamista mm. siihen malliin, että naisella on hyvä olla samoin kokenutta tukea, kun lastensaanti ei enää onnistukaan, vaikka vielä tahtoisi lapsia. Ajattelin Mollyn jo Kultaisen aikaan niin vanhaksi, ettei tullut mieleen, että voisi haluta vielä lisää lapsia kaikkien lastensa jatkoksi... Fitzin ja Mollyn poikien välit ennakkoon vähän mietityttivät, mutta vaikuttavat kaikki olevan yhtä suurta onnellista perhettä. Pelkäsin myös, etten ehkä tykkäisi Mollystä, minulla kun ei ole ollut hänestä aiempien muistikuvieni perusteella oikein käsitystä.. Olen vain ajatellut, että kiva jos Fitz kerran tykkää. Mutta Molly vaikuttaa onneksi oikein herttaiselta ihmiseltä.

Siinä taisi päällimmäiset mietteet...


Jatkan huomenna lukemista. Voisin lukea kirjaa myös samaan tahtiin jonkun toisen lukijan kanssa, jos joku on kiinnostunut lukemaan ja kommentoimaan kirjaa tälleen vähän hitaampaan tahtiin. Mutta samaan tahtiin tai eri tahtiin, olisi kiva kuulla muidenkin lukijoiden lukumietteitä!

Lukeminen on ollut hidasta, kun en ole uskaltanut lukea enempää, ennen kuin olen kommentoinut jotain näistä luvuista. Ajattelin, etten muutoin malta kohta kommentoida ollenkaan...

Mollyn terveydentilan heikentyminen toi tarinaan lisäjännitystä. Ajattelin aluksi, että ne muukalaiset olisivat hyökänneet hänen kimppuunsa, mutta ilmeisesti kyseessä sittenkin ihan luonnollinen vanheneminen. Kuudessa herttuakunnassa elinajanodote on takuulla matalampi kuin meidän nyky-yhteiskunnassamme, ja Molly elänyt raskasta elämää. Ei Mollyn mahdollisesta sairastumisesta oikein juonta eteenpäin vieväksi jännyydeksi silti ole, koska asialle ei varmaan ole tehtävissä mitään… Fitz ei voi lähteä mihinkään kaukaiseen maahan hakemaan jotain ihmelääkettä tms.

Tulee surullinen tarina, jos Molly jossain vaiheessa kuolee… tarvitaan seuraava trilogia, jotta Fitz saa rauhassa surra. Olettaen siis, että Fitz jää tämän trilogian jäljiltä henkiin. En usko, että Fitz kuolee, koska teksti on sellaisessa muodossa kerrottua kuin hän itse kertoisi sitä joskus myöhemmin. Se on ainakin lohdullista, vaikka en minä tästä toki ylettömän hilpeää tarinaa odottanutkaan.

Molly tosiaan olisi tahtonut lapsen Fitzin kanssa, ja vieläkin ajattelee sen olevan mahdollista. Minua muuten ärsyttää joidenkin tosielämänkin ihmisten tapa valittaa, kuinka heillä olisi Juuri Nyt ollut jotain Tärkeätä suunniteltuna, tapahtuipa sitten milloin hyvänsä mitä tahansa odottamatonta eli heidän suunnitelmiinsa sopimatonta. Kuten: ”Olin suunnitellut, että tänä yönä tekisimme sen lapsen, jota tässä viimeiset kymmenen vuotta yritetty, ja nyt sitten meni suunnitelmat pieleen”. Myöhemmin markkinoilla vähän sama, että juuri silloin olivat suunnitelleet pitävänsä hauskaa markkinoilla, ja muutos suunnitelmissa on sitten suuri epäonnistuminen.

Yleisesti toinen luku oli aika turhauttava. Semmoista muka-toimintaa, että hiipparoidaan miekka kädessä ympäriinsä vaarallisen oloisena ja odotetaan vihollista joka nurkan takaa, mutta lopulta ei tapahdu mitään. Pääsipähän Fitz edes vähän esittelemään toimintasankaripuoltaankin... tai ”petomaista” puoltaan, kuten luvun alun tekstikatkelma Taidosta ja Vaistosta ohjasi vähän ajattelemaan.

Tallimies Tallman, josta jo Fitzin isä puhui kirjeessään, oli hauska yllätys.

Minä muistan, kuinka Salamurhaajan oppipojassa Chade opetti Fitziä tarkkailemaan, onko huoneen tavaroita siirrelty. Minulle on jäänyt siitä ärsyttävä tapa aina välillä esim. oltuani pidemmän aikaa poissa asunnolta miettiä, ovatko tavarat täsmälleen kuten olen ne jättänyt. Sillä erotuksella, etten tietenkään muista, kuinka olen ne jättänyt.

Tokan luvun loppu se vasta turhauttava olikin, ääähh.... Kului päiviä, kului kuukausia, kului vuosia. Vuosia?! Fitziä kohtaan ehkä vähän epäreilua, koska lukijana tietenkin jatkuvasti ajattelin Narria ja varmaan siksi viestintuojan ja muukalaisten kuvaaminen kalpeiksi toi heti mieleen mahdollisen yhteyden Narriin… Mutta olisi Fitzkin voinut jotain vähän enemmän tajuta. Kiljuva Narri-veistos sai minut aika sekapäiseksi huolesta.. Mitä jos Narri on taas jossain inhassa kylmässä loukossa vankina ja kidutettavana… Ja että vuosia!

Jos kirjaa luettaisiin jossain "oikeassa" lukupiirissä, olisi luvut kannattanut jakaa niin, että ensimmäinen tauko olisi ollut kahden ensimmäisen luvun jälkeen. Olisi joutunut arvailemaan, kuluuko kakkos- ja kolmosluvun välissä todella aikaa ja kuinka paljon.

Kolmannen luvun alkua lukiessa fiilikset olivat vähän kuin jossain kauhutarinassa, jossa aika kuluu hallitsemattomina hyppäyksinä ja huomaa kaikkien tyyppien vain vanhenevan ja kuolevan ympäriltä. Nuorimmat pojat ovat jättäneet kodin lähes kolme(!) vuotta sitten ja Mielenmalttikin mainittiin jo kuolleeksi.

Näissä tunnelmissa olin varma, että myös Chade kuolisi. Olen aina pitänyt hänestä(kin) kovasti, joten olisin ollut suruissani, jollei häntä olisi tavattu enää elossa. Onneksi vanha ketku selvisi! Olin lukenut huolimattomasti ja kuvitellut, että se Chaden Velvollisuudelle lähettämä muistikiven viesti oli jokin laulusävelmä, jota soitettaisiin viululla jne. Siis sävelmä, musiikkia. En ollut edes tajunnut, että siinä voisi olla jotain sanoja, jotka voisivat olla se vaadittava avain. Ilmeisesti Chaden portaisiin kaatuminen oli ollut sitten ihan tapaturma… tai ainakin minulta meni ohi, jos vielä pohdittiin mahdollista syyllistä.

Vanhan kuningas Ovelan/Shrewdin tunkkainen sairaskammio on näemmä jäänyt varsin hyvin mieleen, alkoi ahdistaa heti kun Fitz mainitsi siitä.

Hätkähdin, kun Chadekin puhui lapsista, sivulla 77. Totesi myötätuntoisesti, että hänen kuulemansa mukaan mikään ei anna miehen elämään sisältöä siten kuin lapset, tms. Ei toki sanonut itse olevansa sitä mieltä, mutta ei kai hän ylipäänsä olisi sanonut mitään sellaista, jos olisi itse ihan toista mieltä. Olen jotenkin aina ajatellut, että hän jos kuka on ollut tyytyväinen aiemmin eristäytyneeseen ja nykyisin julkiseen elämäänsä Peuralinnassa, enkä ainakaan ole ajatellut häntä mahdollisena perheenisänä. Tai ainakin hän on aina vaikuttanut niin omistautuneelta työlleen, etten ole ajatellut, että kaipaisi jotain muuta...

Ainakin hänellä yhä riittää naisseuralaisia, jonkun ihmeen aamutakinkin joku hänelle tuonut. Joten en minä toisaalta osaa ylettömästi sääliäkään tätä yksinäistä vanhusta.

Lapsiasia alkaa kyllästyttää. Aivan kuin Fitzin elämä ei muutoinkin olisi ollut kyllin traaginen, ilman mitään muka-lapsettomuus-tragediaakin. Ei ”lapsettomuus” varmaan Fitziä itseään niin haittaa, ei mitenkään päivittäin sure tai muuta. Tarinaan vain ovat päässeet mukaan ne päivät, jolloin asiasta puhutaan.

Ja hänellähän on lapsia, kuten hän itsekin sanoi. Vaikkei Fitz saanutkaan olla mukana Nokkosen lapsuudessa, eikä Nokkonen kutsu häntä isäkseen jne., on Nokkonen kuitenkin hänen ja Mollyn ihan oikea yhteinen tytär. Lisäksi ovat kaikki Mollyn pojat. Sitten on se Fitzin ottopoika, jonka hän sai kasvattaa lapsesta aikuiseksi. Velvollisuutta Fitz ei ilmeisesti miellä omaksi pojakseen, mutta minä lasken hänetkin Fitzin jälkeläiseksi. (Onko muuten Velvollisuudelle koskaan kerrottu, kuinka hän sai alkunsa? En yhtään muista…)

Johan Fitzillä ja Mollyllä pitäisi olla lapsenlapsiakin, kai jollain Mollyn pojista oli oma perhe. Pyytäisivät sieltä joskus lapsia hoitoon. Puhuttiinko koko luvussa muuten mitään Riddlestä, vieläkö hän ja Nokkonen ovat yhdessä?

Peuralinnan väkeä oli mukava tavata ja linna kyllä tuntui paljon enemmän kodilta kuin Fitzin ja Mollyn kotikartano. Thick taisi olla suomeksi Pölkky? Muistelin aiemmin väärin, että hän olisi ollut lähinnä vain henkisesti jälkeenjäänyt tai jotenkin Taito sotkenut kehitystä ja että olisi saattanut Kultaisen lopussa jotenkin ”parantua” ja olla siten sama tyyppi kuin Riddle… Mutta ei. Loistavasti Hobb on kyllä saanut hahmojen luonteet pysymään vanhoina tuttuina.

Voisin melkein kopioida Hiistun vastaavan osan mietteet tähän! Minäkin aluksi ihastelin kirjan ulkoasua, ihan mahdottoman hieno. Nettisivun kuva ei todellakaan kertonut sitä kuinka näyttävä kirja oikeasti on.

Ennen lukemista mietin, että miten ihmeessä osaan tunnistaa kuka on kukin, koska olen lukenut aikaisemmat kirja vain suomeksi. Luin sitten ennen kirjan aloittamista aikaisempien kirjojen juonitiivistelmät englanniksi, se auttoi kyllä todella paljon.

Aikaisempien tapahtumien kertaustahti on minusta kiitettävän hyvä. vaikka aika hyvät muistikuvat onkin (suurista linjoista), pidän silti siitä, että lukija melko lempeästi palautetaan ajan tasalle siitä mitä silloin muinoin tapahtui.

Narria odotan jo innolla. Millainen heidän ensitapaaminen on pitkän ajan jälkeen? Olin jo heti innoissani, kun Fitzlle kerrottiin sanansaattajasta, joka odottaa häntä. Jokseenkin pettynyt, että Fitz ei heti selvittänyt asiaa vaan oli enemmän huolissaan Mollysta ja siitä, että tämä saisi tanssipartnerin. En muutenkaan mainittavasti pidä Mollysta... En ole koskaan pitänyt. Ihan kiva, että Fitz sitten lopulta (ainakin hetkeksi) sai onnea ja rauhaa rakastamansa naisen kanssa, mutta ennemmin olisin nähnyt hänet elävän omassa rauhassaan jossain mökissä (niin kuin aiemmin). Toivon, että Molly jää näissäkin kirjoissa sivujuonteeksi.

Mutta se mistä pidin tavattomasti, oli Fitzin edelleenkin hyvin voimissa olevan kiintymys Yönsilmän muistoon. He olivat mitä parhaimmat kumppanit toisilleen ja olen vieläkin välillä surullinen Yönsilmän kuolemasta. Mietin kyllä kanssa sitä, että ottaakohan Fitz uuden vaistokumppanin. Tavallaan toivon, että ei, mutta sitten taas toisaalta haluaisin nähdä Fitzin ystävystyvän jälleen jonkin eläimen kanssa (joka sitten auttaisi jättämään Mollyn taka-alalle).

Että lapsi. Oli todella liikuttavaa, kuinka häkeltynyt ja onnellinen Fitz oli lapsesta. Hänen oma pentunsa.

Mollyn ilmoittaessa raskaudestaan säikähdin ensimmäiseksi, mahtaako Molly selvitä raskaudesta ja synnytyksestä. Ikää on ja terveys reistaillut... Pelkäsin, että tähän hän nyt sitten kuolee. Sitten tuli kova suru, kun kävi yhä selvemmäksi, että Molly vain kuvittelisi koko lapsen. Toivon hiipuminen ja vaihtuminen epätoivoksi kehittyi hienosti. (Vaikka Mollyn oma varmuus asiasta olikin lähes uskomatonta sekin.) Samoin oli kiinnostavaa seurata, kuinka Fitz ja muut suhtautuivat Mollyn mielenterveyden järkkymiseen, kuten he asian ymmärsivät.

Seuraava on ihan vain omaa spekulointiani, enkä siis tiedä kirjan tapahtumista muuta kuin tämän tähän asti lukemani. Laitan kuitenkin spoilereihin, jos joku ei halua kuulla liian villejä spekulointeja.

Mutta jälleen kului kaksi vuotta Mollyn odottaessa lasta. Fitz on trilogian lopussa varmaan satavuotias... Ei minua haittaa, että henkilöhahmot ovat iäkkäitä. Harmittaa vain, kun heidän elämänsä tuntuu kuluvan niin nopeasti. Eihän se hahmojen näkökulmasta tietenkään sen nopeampaa ja varmaan nauttivat rauhallisesta elämästä jouduttuaan uhraamaan niin paljon kuningaskunnan palveluksessa ja muutoin, mutta lukijana haluaisin saada olla enemmän heidän mukanaan ja, noh, ettei heidän elämänsä menisi ihan hukkaan. Tuntuu kurjalta ajatella näin, mutta mietin, mitä kaikkea muutakin Fitz voisi tehdä kuin istua kotona ja tuijotella lumisadetta. Ei kai se minun vikani lukijana ole, jos "tavallinen elämä" on kirjassa paljon tyhjemmän kuuloista kuin seikkailuntäyteisemmät jaksot. Ne hetket, joita Fitzin arjesta kerrotaan, on kyllä kerrottu oikein hyvin, vanhan parin välinen lämpö ja kiintymys kuvattu oikein kauniisti.

Olen edelleen sitä mieltä, että Molly on herttainen ihminen, ja olen onnellinen, että Fitz saa viettää sellaista elämää kuin haluaa. Minusta on vain pölhöä, että ollakseen Mollyn kanssa Fitzin täytyy olevinaan tyystin kieltäytyä kaikesta muusta ja pelkästään olla Mollyn kanssa. Toisaalta arvostan Fitziä suuresti ja pidän häntä entistä hienompana ihmisenä juuri siksi, että hän on niin omistautunut puolisolleen. Mutta mutta... En vain voi mitään sille, että se tuntuu vain jälleen yhdeltä suurelta uhraukselta. Minusta oli ihan kohtuullinen tarjous, että Fitz voisi viettää Mollyn kanssa osan aikaa vuodesta Peuralinnassa ja vähän osallistua sikäläistenkin elämään (ja vähän vain välillä sotkeutua sikäläisiin sotkuisiin hankkeisiin), vaihtelun vuoksi. Kohtuullisuus ei vaan ole koskaan ollut kyseisen hienon ihmisen vahvoja puolia... *murjotusta* Mollyn sairaus/raskaus tietenkin muutti tilannetta sikäli, että Molly todella tarvitsi Fitzin täysipainoisen huomion. Ja nyt sitten täytyy tietenkin kasvattaa lapsi.

Narrin mahdollinen lapsi Jofronin kanssa herätti hyvin sekavia ajatuksia. Ihan alkaen siitä, että eipä Narrikaan sitten mikään järin mallikas isä ole ollut, kun ei ole lapsensa elämässä varmaan paljoa näkynyt. Mutta jos Jofronin poika on Narrin ja jotkut muukalaiset siksi ovat vaaraksi pojalle, eivätkö ne muukalaiset olisi samalla tavalla kiinnostuneita myös pojanpojasta... Tai ehkei Narri tiedä, että pojalla on jo omiakin lapsia, eikä siksi ole neuvonut piilottamaan kuin pojan. Mutta kai Jofron olisi tajunnut, että myös lapsenlapsi voi olla vaarassa. Voi hyvä tavaton. Mietin sitäkin, voisiko Fitz olla se "muukalainen", joka ei saanut tavata poikaa. Mutta en keksi mitään selitystä, mitä pahaa olisi voinut tapahtua, vaikka olisi tavannut.

Herttuakunnissa liikkuu sitten oikein enemmänkin kalpeita muukalaisia. Kerrassaan outoa. Ehkä Narri on lähettänyt useita viestinviejiä, mutta joku ultimaattipahis on napannut heidät kaikki. Mutta onhan hän niitä lappusia saanut Jofronille, eikö sitten muka mitenkään mitään viestiä Fitzille...

En ollut aiemmin tajunnut, että kuningas kieltäisi Nokkosta menemästä naimisiin. Alun tanssijaisten aikaan mainittiin kyllä jotain sellaista, että mahtaakohan Nokkonen jo pyytää Velvollisuudelta lupaa avioitua Riddlen kanssa.. mutta luulin, että se lupa-asia olisi vain jokin muodollisuus. Nyt minulta on mennyt ihan ohi, miksei Nokkonen saisi avioitua ja hankkia lapsia. Koska hän on taitomestari - vai koska hänen lapsensa olisivat vallanperimysjonossa? Kuvittelisin, että Nokkosesta on voinut tuntua tosi keljulta, kun hänen äitinsä on touhunnut "kuvitteellisesta" vauvastaan, kun Nokkosella ei ole yhtään lasta eikä ehkä koskaan saakaan, jos Nokkonen siis lapsia tahtoisi. Ehkä jopa vähän itsekästä Mollyltä...

Fitz ei ainakaan vielä alkanut kirjoittaa muistelmiaan, vaikka pahalta jo vaikutti. Chade selvästikin joskus tulevaisuudessa kirjoittaa, koska nelosluvun alussa ollut katkelma hänen "Early Days" -teoksestaan. Kuulisin mielelläni lisää Chaden menneisyydestä! Ja... onkohan hänelläkin jossain salainen perhe? Silloin aiemmin puhui jo lapsista ja nyt s. 86 "Perhaps it's the same for me." Fitzin kutsuminen pojakseen oli liikuttavaa, joskin muistelen, että hän on joskus aiemmissakin kirjoissa sanonut jotain samanlaista. Tai sitten ei, mutta se on itselleni ollut vain niin selvää.

Ymmärrän hyvin Fitzin tarpeen omalle "salaiselle" huoneelleen. Aikoinaan jo Neiti Etsiviä lukiessani haaveilin, että minullakin olisi joskus talo, jossa olisi oma salahuone, -käytävä, -ovi tai -luukku, eikä Peuralinnaan tutustuminen ainakaan vähentänyt haaveilua.


Ei tämä tähän mennessä ole ollut sellainen tarina kuin ajattelin ennen lukemisen aloittamista, mitä sitten ikinä ajattelinkaan... Ei voi ainakaan valittaa, että takakansi/lieveteksti spoilaisi liikaa. En ole pettynyt tai mitään (vaikka näköjään aina jostain valitankin), monesta asiasta vain hämmentynyt. En lukisi mitään juuri nyt mieluummin kuin tätä.

Emelie kirjoitti: Mutta se mistä pidin tavattomasti, oli Fitzin edelleenkin hyvin voimissa olevan kiintymys Yönsilmän muistoon. He olivat mitä parhaimmat kumppanit toisilleen ja olen vieläkin välillä surullinen Yönsilmän kuolemasta.

Minäkin pidän valtavasti aina kun Yönsilmä mainitaan. Ajattelin lukiessa, että minun olisi kyllä hyvin vaikea lukea niitä kohtia, jollei oma otus olisi yhä hengissä ja terveenä. Lordi Kultainen oli kesken kun ensimmäinen koira silloin aikoinaan tuli meille ja Fitz-kirjoista vaikuttuneena olen tietenkin aina ajatellut sitä omana eläinkumppaninani.

Kyllin paha, että Narrista lukeminen tuo mieleen, kuinka viimeisen Kultaisen aikoihin meni kaverin kanssa välit poikki. Voisin koittaa suhtautua kirjoihin vähän vähemmän henkilökohtaisesti...

Toinen luku oli tosiaan ehkä vähän tylsempi kuin muut, koska siinä vain seikkailtiin ees taas saavuttamatta oikein mitään. Mutta Fitzin Yönsilmän muistelu lämmitti mieltä.

Hiistu kirjoitti: Mollyn terveydentilan heikentyminen toi tarinaan lisäjännitystä.

Hiistu kirjoitti: Tulee surullinen tarina, jos Molly jossain vaiheessa kuolee… tarvitaan seuraava trilogia, jotta Fitz saa rauhassa surra. Olettaen siis, että Fitz jää tämän trilogian jäljiltä henkiin.

Minä koko ajan odotan, että koska Molly kuolee. Siihen tunnutaan viittaavan (Mollyn ikääntymiseen ja sairasteluun) vähän siihen malliin, että toivon mukaan ikävä poismeno tapahtuisi pian... Ja Fitz taitaa selvitä hengissä, tuntuu että että sitä miestä ei saa hengiltä millään.

Hiistu kirjoitti: Minua muuten ärsyttää joidenkin tosielämänkin ihmisten tapa valittaa, kuinka heillä olisi Juuri Nyt ollut jotain Tärkeätä suunniteltuna, tapahtuipa sitten milloin hyvänsä mitä tahansa odottamatonta eli heidän suunnitelmiinsa sopimatonta.

Tämä ärsytti minuakin Mollyssa. En muutenkaan pidä hahmosta, kuten aikaisemmassa viestissä mainitsin, ja tämä vain vahvisti sitä.

Kolmas luku sitä vastoin oli jo hienoa luettavaa. Chade! Dutiful! (en millään muista suomennettua nimeä) Kettricken! Odotinkin koska he tulevat hahmoina tarinaan mukaan. Mukava huomata, että näinkin varhaisessa vaiheessa (tai ainakin he kävivät tarinassa kääntymässä, jos eivät saa sen tärkeämpää roolia). Ajan kuluminen hämmästytti ja samalla Mielenmalttikin laitettiin jo multiin. Minä pidin tästä hahmosta. Kai se vaan pitää hyväksyä, että osa aikaisemmista kirjoista tutuista hahmoista on jo vain niin vanhoja, että kuolema uhkaa.

Nyt minä mietin koko ajan, että miten talvijuhlien oudot vieraat, Narrin viestintuoja ja Chaden kaatuminen liittyvät toisiinsa. Ärsyttävästi Chaden kaatumisen syitä ei käyty läpi yhtään sen tarkemmin tässä luvussa, joten ainakin minulle jäi hämärän peittoon se, että oliko kaatuminen onnettomuus vai tahallinen. Ja hiukan jäi ihmetyttämään Taitoblokki, jonka Chade itselleen asetti. Miksi juuri nyt? Vähän liian suuria yhteensattumia. Välillä jopa mietin, että tekikö Chade sen tahallaan, jotta sai Fitzin takaisin Peuralinnaan....

Riddleä ei näkynyt eikä kuulunut, mitäköhän hänelle on tapahtunut?

Jaa, ei se Molly sitten kuollutkaan... Vaan lapsi? No jopas. Okay, sitä vatvottiin (Mollyn luuloraskautta) aika pitkään ja hartaasti, joten melkein jo tiesinkin, että jotain merkillistä siinä on. Mutta mites ihmeessä tämä lapsi nyt sitten sopii koko kuvioon?

Hiistun spekuloitiiin:

Joku merkitys lapsella nyt kuitenkin on, pakko olla. Onhan se jo nyt niin oudosti syntynytkin ja kaikkea.

Hiistu kirjoitti: Minusta on vain pölhöä, että ollakseen Mollyn kanssa Fitzin täytyy olevinaan tyystin kieltäytyä kaikesta muusta ja pelkästään olla Mollyn kanssa. Toisaalta arvostan Fitziä suuresti ja pidän häntä entistä hienompana ihmisenä juuri siksi, että hän on niin omistautunut puolisolleen. Mutta mutta... En vain voi mitään sille, että se tuntuu vain jälleen yhdeltä suurelta uhraukselta.

Fitz tuntuu tekevän kaiken aina sataprosenttisesti. Nyt kun kerta voi viettää aikaa Mollyn kanssa, niin sittenhän sitä vietetään. Jos tulee seikkailun aika, niin sitten sinne lähdetään (tietysti matkaan lähtemistä saatetaan vatvoo hetken aikaa). Fitz on kyllä aika uhrautuvainen, kun vain miettii, että mistä kaikesta hän on jo joutunut luopumaan toisten hyväksi (useimmat hän tehnyt osittain pakon alla). Aika paljon on mennyt kuningaskunnan piikkiin (en kyllä varmaan ikinä annan anteeksi Yönsilmän kuolemaa ).

Hiistu kirjoitti: En ollut aiemmin tajunnut, että kuningas kieltäisi Nokkosta menemästä naimisiin.

Tämä tuli minulle aika puskista. Mutta nytpä tiedän mitä Riddlelle tapahtui (ei yhtään mitään). Minulle ei kyllä selvinnyt, että miksi Nokkonen ei saisi mennä naimisiin, outoa..

Chaden ja Fitzin Taitokeskustelu lämmitti mieltä, toivottavasti nämä kaksi saavat aikaisemman yhteytensä taas toimimaan. Pahoin pelkään, että tässä trilogiassa Chade on se, joka ei selviä loppuun asti.

Muuhun juoneen en oikein osaa ottaa kantaa, täytyy lukea eteenpäin ja miettiä.

Nämä luvut eivät olleet parhaimmat ikinä. Ei niissä puhuttu oikein mistään muusta kuin lapsesta, alkoi jo vähän ärsyttää. En pidä lapsista tarinoissa, ja Bee on yhtä rasittava kuin kuka tahansa muukin. Olin niin tyytyväinen aikaisemmissa kirjoissa siihen, että Molly hankki perheen toisaalla ja sitten Fitz sai perheen sitä kautta, ilman liiallisia siteitä lapsiin.

Tarinassa on nyt jo tullut aika monta kertaa mainittua kuinka pieni Bee on ja kuinka kalpea. Sillä ilmeisesti on jokin merkitys. Aloin itse miettiä sitä, (laitetaan spoilertageihin tämäkin, ihan varulta)
Tarinan tämän osan parasta antia oli Fitzin reissu Peuralinnaan, tulipa taas nostalginen olo. Chade on edelleen sama vanha kettu, nyt taas muistan miksi pidän hänestä niin paljon. Ja tietysti Fitzin raapustelu Narrille ilahdutti, vaikkakin tulee vähän suru, kun tietää, että Fitz polttaa kirjeen kuitenkin melkein heti.

Vuodet vierivät eteenpäin hurjaa vauhtia. Tavallaan todella hyvä, mutta samalla hiukan ärsyttävää. Ja kun koko ajan puhutaan Beestä, tuntuu kuin Fitz ei olisi näinä vuosina tehnyt mitään muuta kuin miettinyt kuopustaan. Tuntuu kuin hänen koko elämänsä olisi typistynyt lapseen. Toivon, että tämä on vain suvantovaihe, jonka jälkeen alkaisi tapahtua enemmän, tai että ainakin saataisiin joku tolkku Been olemassaoloon. Lant ei vielä päässyt Fitzin luo, sitä kyllä hiukan odotin. Ehkäpä tällä nuorella kaverilla on osansa tarinassa.

No joo, vieläkin mennään aika kaukana siitä, mitä toivoin ja odotin, mutta nyt tapahtui jo aika paljon enemmän kuin edellisessä lukemassani jaksossa. Varmaan merkittävin tapahtuma oli Mollyn kuolema.

Ligandi kirjoitti: Mollyn kuolemaa osasin odottaa alusta lähtien, mutta olin silti surullinen kun se lopulta tapahtui. Fitz-parka.

Minä taas pelkäsin, että Molly sinnittelee kirjan loppuun asti ennen kuin heittää henkensä. Onneksi niin ei käynyt. Mutta olihan se surullista, sen myönnän (vaikkakaan en surrut Mollya yhtään niin paljoa kuin surin Yönsilmää silloin aikoinaan). Olen tyytyväinen siihen, että Mollyn kuolema kuvattiin Been kautta eikä Fitzin, se toimi yllättävän hyvin. Bee kertojahahmona tuli aika puskista. En mainittavasti ilahtunut ratkaisusta, mutta olihan se hauskaa lukea tapahtumia jostain muustakin näkökulmasta. Alan vähitellen tottua Beehen, vaikkakaan en vielä pidä hahmosta. Ehkä se muuttuu tarinan myötä.

Yhtä asiaa hämmästelin, nimittäin Fitzin oletusta siitä, että hän kuolee ennen Mollya. Jos Fitz kerran jo hyvissä ajoissa tajusi, että hän pysyy nuorempana Taitoparannuksen takia ja muutenkin Taidon käytön takia, miksi hän oletti kuolevansa ensin? He kuitenkin elivät aika rauhaisaa elämää, joten oikeastaan mitään suurta uhkaa Fitzinkään elämälle ei ollut.

Vaikka tuntuu, että kitisen koko ajan ja löydän arvosteltavaa, on pakko myöntää, että nautin silti tästä kirjasta hurjasti. Vaikka tässä tarinassa ei olekaan ihan niitä kaikkia hahmoja kuin aikaisemmissa, sama fiilis löytyy silti.