Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

24.10.2013 12:53 #1 :: Dyn
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)
Neljännen osan (s. 212-loppu) käsittely alkaa maanantaina 18.11.2013. Osa alkaa sanoilla "Ja niinhän ne olivat, tietenkin."

Lisätietoa tästä lukupiiristä .
Muokannut 29.04.2015 20:05 Hiistu

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 57
    86.43

02.12.2013 08:40 #2 :: Emelie
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)
Sain luettua Lavinia viimeisen neljänneksen, ja mielestäni se oli parhain pätkä. Nyt kun Lavinia ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tarina muuttui paljon jännittävämmäksi.

Aeneas pysyi hengissä pidempään kuin tiesinkään/muistinkaan. Tavallaan oli "kiva", että kuolema tuli Lavinialle sinänsä yllätyksenä, paniikki ja pelko siitä ei ehtinyt kasautumaan. Kuolema kuvattiin myös hyvin toteavaan sävyyn, joka ei siltikään aiheuttanut välinpitämättömyyttä. Olinkin melko hämmästynyt siitä, että oikeasti olin allapäin Aeneaksen kuolemasta, ja säälin Laviniaa ja hänen poikaansa.

Ascanius, Aeneaksen poika oli alkuun tosi ärsyttävä tyyppi. Tuntui kuin Amata olisi korvattu samanlaisella, mutta miespuolisella hahmolla. Mutta tarinan edetessä ja Lavinian ja Ascaniuksen suhteen muuttuessa tuo tunne hävisi. Lopussa jopa hiukan säälin poikaa, kun tämän rakastaja kuoli ja Ascanius masentui ihan totaalisesti. Omalla tavallaan myös pidin Lavinian poikapuolesta enemmän kuin Lavinian omasta pojasta, joka oli ihan liian siloteltu ja "hyvä". Silvius tuntui melko ideaaliselta ja samalla melko tylsältä hahmolta.

Tarina eteni mukavan nopeasti, eikä jäänyt junnaamaan mihinkään liikaa. Pidin lopetuksesta. Ajatus, että runoilija kirjoitti Lavinaille elämän, muttei kuolemaa, oli muutenkin todella jännä ajatus.
Muokannut 02.12.2013 08:42 Emelie

  • Vanamo hahmo
  • Vanamo
    Lentäjä
    Tasolla 33
    38.92

02.12.2013 22:07 #3 :: Vanamo
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)
Pidin kirjan lopusta todella paljon ja samoin kirjasta kokonaisuudessaan. On täysin mahdollista, että Lavinia on paras tänä vuonna lukemani kirja. Luin Lavinian kuitenkin loppuun jo hyvän aikaa sitten, eli monet ajatukseni kirjasta ovat jo päässeet haihtumaan ja kommentoin nyt etupäässä Emelien esiin nostamia seikkoja.

Se, että Lavinialle ei ollut kirjoitettu kuolemaa, tuntui kovin synkältä ja surulliselta. Hän ei näin pääse koskaan enää kohtaamaan Aeneasta, vaan joutuu ikuisesti "kummittelemaan" maan päällä. Tämä jätti kirjan kuitenkin juuri oikeanlaiseen tunnelmaan. Monissa kirjoissa lopetus lässäyttää lukukokemuksen, mutta Lavinian kohdalla kävi päinvastoin.

Silvius oli kieltämättä liian täydellinen ja niin ollen varsin tylsä. Toisaalta äidin silminhän hänet kuvattiin, joten siinä mielessä täysin sopivaa. Ascaniusta taas kieltämättä voisi ajatella tarinallisesti Amatan korvaajana, mutta kokonaisuudessaan hänen tarinansa oli toimiva ja minäkin päädyin lopulta säälimään häntä.
Muokannut 02.12.2013 22:09 Vanamo

03.12.2013 12:14 #4 :: Huoleton
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)
Minä kyllä säälin niin Amataa kuin Ascaniusta lukiessani kirjaa.

Kirjan loppu oli jotenki masentava, tylsä ja surullinen. Aeneaksen kuoleman aikaan Lavinia oli siis noin 20v- ei ainakaan paljoa yli 25v? Lavinian itsensä kuollessa hänen poikansa oli viisikymppinen eli Lavinia lähempänä 70v. Hän siis eli ~45 vuotta poikansa kautta metsässä itsekseen? Jotenkin tuntui kuin hän olisi menettänyt miehensä kuoleman jälkeen kaiken elämänilon, paitsi onnen pojastaan, mikä selittäisi että hän kuvaa poikaansa niin ylistäen. Jotenkin kävi sääliksi Laviniaa. Sotakuvauksetkin siirtyivät tasolle "Taisteltiin tuota, tuota ja tuota vastaan" tai "Kahinoita rajalla" ilman, että niistä kerrottiin yhtään tarkemmin miten taistelun lopputulos vaikutti valtakuntaan. Taisin lähinnä viettää loppukirjan sääliessä kaikkia ja pohtiessa sukupuolirooleja.

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 57
    86.43

03.12.2013 13:45 #5 :: Emelie
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)

Vanamo kirjoitti: Se, että Lavinialle ei ollut kirjoitettu kuolemaa, tuntui kovin synkältä ja surulliselta. Hän ei näin pääse koskaan enää kohtaamaan Aeneasta, vaan joutuu ikuisesti "kummittelemaan" maan päällä. Tämä jätti kirjan kuitenkin juuri oikeanlaiseen tunnelmaan. Monissa kirjoissa lopetus lässäyttää lukukokemuksen, mutta Lavinian kohdalla kävi päinvastoin.


Lopetuksessa todellakin pidin nimenomaan siitä, että se oli synkkä ja surullinen. Kirjassa oli muutenkin koko ajan pieni synkkä pohjavire, joten senkin takia lopetus istui kuin valettu koko tarinaan. Tuollainen loppu jättää ajattelemaan pitkäksi aikaa, ja se osaltaan parantaa koko lukukokemusta. En tiedä ymmärsinkö lopun oikein, mutta minulle jäi tunne, että Lavinia oli kuvattu pöllönä siinä lopussa. Voi tietysti olla, että luin ne viimeiset sivut sen verran nopeasti, että sisäistin siitä jotain muuta kuin mitä piti.... Mielenkiintoisen siitä tekee se, että pöllöhän koitui Turnuksen kohtaloksi (tai niin muistaisin).

03.12.2013 14:04 #6 :: Huoleton
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)

Emelie kirjoitti:

Vanamo kirjoitti: Se, että Lavinialle ei ollut kirjoitettu kuolemaa, tuntui kovin synkältä ja surulliselta. Hän ei näin pääse koskaan enää kohtaamaan Aeneasta, vaan joutuu ikuisesti "kummittelemaan" maan päällä. ...........


......... En tiedä ymmärsinkö lopun oikein, mutta minulle jäi tunne, että Lavinia oli kuvattu pöllönä siinä lopussa. Voi tietysti olla, että luin ne viimeiset sivut sen verran nopeasti, että sisäistin siitä jotain muuta kuin mitä piti.... Mielenkiintoisen siitä tekee se, että pöllöhän koitui Turnuksen kohtaloksi (tai niin muistaisin).


Minulta meni pöllö ohi, mutta pidin siitä, että hän jäi neuvomaan tulevia polvia, eikä lähtenyt tappelemaan miehestään kuoleman jälkeiseen elämään miehen edellisten vaimojen kanssa. Toisaalta siitä olisi saanut hienot ainekset seuraavaan kirjaan, joka olisi paljon eläväisempi kuin tämä. ;)

  • Vanamo hahmo
  • Vanamo
    Lentäjä
    Tasolla 33
    38.92

03.12.2013 20:27 #7 :: Vanamo
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)

Emelie kirjoitti: En tiedä ymmärsinkö lopun oikein, mutta minulle jäi tunne, että Lavinia oli kuvattu pöllönä siinä lopussa. Voi tietysti olla, että luin ne viimeiset sivut sen verran nopeasti, että sisäistin siitä jotain muuta kuin mitä piti.... Mielenkiintoisen siitä tekee se, että pöllöhän koitui Turnuksen kohtaloksi (tai niin muistaisin).


Nyt kun sanot, niin hyvin pöllömäiseltä Lavinia vaikuttaa tuossa lopussa! En itse vain tajunnut tätä. (Krja löytyi vielä, niin saatoin lukaista lopun uudelleen.)

Turnuksen ympärillä tosiaan lenteli pöllö hänen viimeisillä hetkillään ja jotain outoa siihen tuntui liittyvän. Mielenkiintoista tosiaan! Onkohan pöllöjä ollut muissakin kohdissa?

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

07.12.2013 22:29 #8 :: Dyn
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)

Emelie kirjoitti: Nyt kun Lavinia ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tarina muuttui paljon jännittävämmäksi.


Samaa mieltä, joskin nautin suunnattomasti Latinumin kuvailusta ennen kuin Vergiulius tuli mukaan kuvaan, ja paljon myös Lavinian ja Vergiliuksen käymistä keskusteluista. Sota ja Aeneas olivat pakollinen paha tuossa kolmososan aikana. :wink:

Siinä missä Aeneas oli symppis, poika Ascinius tuntui epämiellyttävämmältä hahmolta, mutta eipä hänestäkään paljon haittaa lopulta ollut. Troijalaisten ja latinalaisten kulttuurien erot erityisesti naisten aseman suhteen olivat kiinnostavia, ja Le Guinin loppupuhe vähän avasi tätäkin taustaa. Loppuosa tarinasta oli siitäkin kiinnostava, että se tuntui itsellekin vieraammalta, kun Vergiliuksen osuus jäi pois.

Jännä ajatus siitä, ettei Lavinia voi kuolla, koska Vergilius ei kirjoittanut hänen kuolemaansa, jäi mietityttämään. Lavinian poika vaimoineen ja lapsineen jäi kuitenkin elämään omaa elämäänsä - vain Lavinia, joka oli osa alkuperäistä tarinaa, oli jotenkin sidottu kuolemattomuuteensa. Ehkä tässä on jonkinlainen horisontti, jossa myytti ja historia sekoittuvat - jonkinlainen aikaraja, jonka jälkeen ei voi luotettavasti enää sanoa, mikä on kirjoitettua historiaa ja mikä jonkun luomusta, mielikuvitusta tai mytologiaa. Lavinia jäi jotenkin tähän horisonttiin jumiin kuin historian mustaan aukkoon, ja lentelee sen jälkeen yhä pöllönä roomalaisissa metsissä. Viittaus sotakoneisiin antaisi ymmärtää, että Lavinian pöllönelämä jatkuu nykypäiviin asti.

Erikoinen kerrontatekniikka ja myytin käsittely välistä erikoisellakin metatasolla olivat kyllä kirjan niitä puolia, jotka vangitsivat eniten ajatuksia - ja näkyivät näissä lukupiirin keskusteluissakin. Pidin tästä, se oli sen verran poikkeavaa "keskivertokirjallisuudelle". Tarinan lisäksi keskiössä on myös se, miten se kerrotaan ja kuka sen kertoo.

Kerrontatekniikan lisäksi kirjassa oli ehkä kiinnostavinta nimenomaan latinalainen kulttuuri, uhrausmenot sekä arkipäivän ja luonnon kuvaukset. Mietin pitkään, annanko tälle neljä vai viisi tähteä, mutta nimenomaan kulttuuriseikkojen takia käännyin antamaan viisi. Harvoin tulee luettua kirjaa, jonka maailmaan uppoutuu näin täysipainoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Lavinia oli päähenkilönä nimenomaan hyvä kertoja, ei niinkään toimija - mutta minusta se sopi tämäntyyliseen romaaniin oikein hyvin.

12.12.2013 11:25 #9 :: luinelwen
Lukupiiri: Ursula K. Le Guin: Lavinia s. 212-loppu (4)
Kirjan loppu oli minunkin mielestäni teoksen parasta antia. Aikamuotoseikkailuista ja ennusteluista päästiin pois, eikä Laviniallekaan jäänyt aikaa miestensä perään huokailuun poikaansa kasvattaessa. Loppu ei tullut kovinkaan yllätyksenä, kertoihan Lavinia muistaakseni aika suoraan, ettei runoilijalla ollut hänelle loppua (eihän hän ollut kiinnittänyt "sivuhahmoonsa" kovin paljoa huomiota).

"Laviniassa" jouduin kohtaamaan kirjailijan, jonka kanssa minulla on jonkinlainen henkilökohtainen ongelma. En tiedä mikä Le Guinin kirjoitustyylissä (tai kenties suomennoksessa) saa minut aina kyräilemään kirjaa ja sen kieltä, kykenemättä lukemaan pitkiä pätkiä mutta pakottaen silti palaamaan sen pariin, mutta tämä sisäinen konflikti ei ainakaan lisää lukunautintoa. Pidin kuitenkin Lavinian aikatasoilla ja -aikamuodoilla leikittelystä.

En kyennyt samaistumaan tai kokemaan kovinkaan myötämielisiä tunteita yhtäkään keskeistä henkilöä kohtaan. Surin enemmän Marunan kohtaloa kuin Aeneasta tai Asciniusta. Yleensä tätä voisi pitää suurenakin ongelmana lukiessa, mutta Lavinian ulkokohtainen suhtautuminen lähes kaikkeen ympärillään ei kannustanut vuodattamaan kyyneleitä.

Kaikesta urputtamisesta huolimatta "Lavinia" oli mukava lukukokemus.