Tuomas Kyrö

  • Aurelia hahmo Kirjoittaja
  • Aurelia
    Ratsumestari
    Tasolla 25
    72.00

14.06.2014 12:20 #1 :: Aurelia
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Tuomas Kyrö
Mielensäpahoittaja
Ilmestymisvuosi 2010
WSOY
Sivuja 130

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilmestymisvuosi 2012
WSOY
Sivuja 130

Minulla on ollut toukokuusta lähtien 6 kirjaa kesken ja luettavana ja nämä kaksi olen nyt saanut luettua loppuun ja voin siis tehdä niistä arvostelun. Arvostelen nämä molemmat yhdessä, koska se kerran on mahdollista. Säästäväisyys on hyve.

Voi kuulkaat, minä suorastaan rakastin näitä kahta Mielensäpahoittajakirjaa. Se johtuu varmaan osaksi siitä, että minusta tuntui koko ajan kuin lukisin itsestäni kertovaa tarinaa sitten kun olisin vanha ihminen ja jos olisin mies. Ja minähän tunnetusti rakastan itseäni. Olette varmaan huomanneet?

Ja toinen asia mikä tuli tosi hauskasti mieleen näitä kirjoja lukiessa, oli se, että Kyröhän on jopa pahempi kuin minä. Ja se on hemmetin paljon se. Olen aina pitänyt itseäni maailman sarkastisimpana ihmisenä ja sarkasmini on tosiaan ajan myötä kehittynyt melko lailla niin korkealle kuin ihmisellä vain voi, koska se on ollut yksi harvoista hyvistä selviytymiskeinoistani. Ja minun ja näköjään myös Kyrön, sarkasmi on sillä lailla hassua, että sitä ei heti tajua tai sitten sen tajuaa heti, mutta sitä ei kuitenkaan tajua. Olen pahoillani etten osaa sanoa tätä tämän selvemmin. Sarkasmimme on kuitenkin hyvin lämmintä laatua eikä yhtään ilkeämielistä, mikä on hyvä asia.

Kyrön kirjoista huokuva lämpö ja inhimillisyys oli aivan ihmeellistä. Vain niiden suoraselkäinen rehellisyys oli vieläkin hienompaa. On todella hienoa törmätä nykykirjailijaan, joka kertoo hieman surullisen tarinansa yhtä luontevan varmasti, yhtä järkkymättömän rehellisesti, mutta turhaa ja hävettävää nykyjulkisuushakuista järkyttämistä välttäen, yhtä sujuvasti, tietäen syntyneensä kirjailijaksi kuin mitä minä itse. Vaikka minun tarinani onkin tietysti vielä surullisempi kuin Kyrön, mutta surullisuudessa minun tasolleni ei kovin moni yllä. Mistä olen iloinen. On todellakin aina ilo huomata, että muutkin osaavat kirjoittaa kuin minä. Voi tätä narsismia...

Kyrön kirjojen ihana puhdas kirjakieli on niin kaunista, niin kaunista ja rauhoittavaa, että sitä lukiessa sivistynyt mieli lepää ja saa hetkeksi kaivatun rauhan, jota tässä maailmassa on vaikea saada. Nämä kirjat ovat todellakin kaunokirjallisuutta parhaimmillaan ja minusta ne pitäisi molemmat laittaa pakollisiksi luettaviksi peruskouluun. Oppisivatpa pennut edes jotain todellista ja oikeaa, jos ovat vielä tarpeeksi fiksuja oppiakseen mitään. Minusta kun tuntuu pahasti siltä, että ihmiskunta tyhmistyy vääjäämättä sukupolvi sukupolvelta, niitä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Ja tästä asiasta minun on aivan pakko sanoa. Olen täysin samaa mieltä Kyrön kanssa tupakoinnista. Kyllä ymmärrän tupakoijia. Ihminen tarvitsee taukoja. Ymmärrän sekä tupakoijia että niitä jotka eivät polta. Omalta osaltani sanon, että haluan siinä 15 vuoden polttamisen jälkeen lopettaa koska minun on tosiaankin elettävä vielä 40 vuotta enkä enää uskalla syöpäriskin takia polttaa. Lopetin tupakoinnin 4 päivä toukokuuta ja olin polttamatta ja se oli yllättävän helppoa siinä kuukauden.

Sitten tuli sellaisia ongelmia, että niistä en selvinnyt polttamatta. Ja sitten kun rupesin ajattelemaan, että mitä antaisinkaan kahdesta tupakista, niin se oli menoa. Ja nyt olen siinä viikon sauhuttanut niin että korvistakin nousee savu. Ja rupeaa riittämään. Olen saanut selvitettyä ongelmani ja päättänyt huomenna taas lopettaa. Ja uskon, että tällä kertaa en enää sorru. Tuli millaisia vaikeuksia tahansa. Olen oppinut paljon tästä kaikesta.

Minä ymmärrän sekä tupakoijia että niitä, jotka eivät polta. Se mitä en ymmärrä, on tämä naurettava mieltä rassaava nykymeno siitä, että kaikki mahdollinen ”vaaralliseksi” todettu kielletään niin hyvin kuin voidaan tai ainakin tehdään niin hankalaksi kuin mahdollista. Tämä holhousyhteiskunta johtaa siihen, että ihminsestä tulee täysin uusavuton, joka ei osaa mitään itse. Ja se johtaa siihen, että ennen pitkää jokin sellainen maa, jonka ihmiset osaavat jotain ja joka on tarpeeksi vihamielinen, valloittaa Suomen kaltaiset uusavuttomat maat, sillä emmehän me enää osaa puolustautuakaan. Kun ajattelee tätä nykymenoa, niin mieleen tulee, että tätäkö varten esi-isämme taistelivat sodassa ja sen jälkeen rakensivat maamme uudestaan tyhjästä? Hävettää, sekä omasta puolesta, että muiden.

Ja toinen asia mitä en siedä enkä ymmärrä, ovat kaikki ne hullut ylevämieliset ja oikeasti matalamieliset Minä-olen-aina-oikeassa-ja-Tiede-on-puolellani-terveysintoilijat, joita maailmassa on nykyään aivan liian paljon ja jotka kuvitettelevat oikeudekseen saada vapaasti paheksua onnetonta niin paljon kuin haluavat ja vielä aivan julkisesti.

On jokaisen ihmisen oma asia mitä tekee. Tätä mieltä minä olen. Jokainen kantaa itse vastuun elämästään ja jos kuolee syöpään polttamisen takia, niin sekin on oma asia. Eikä elämästä kuitenkaan selviä hengissä, joten elämä on vaarallista. Milloin se kielletään lailla? Ei varmaan mene enää kauan siihenkään...

Ainoa asia mikä haittasi Kyrön kirjoissa oli niiden onneton lyhyys. Voi kunpa ne olisivat molemmat olleet 500 sivuisia. Kyrön kirjojen henki, sielu ja ääni oli ennen muuta lämmin, mieltälämmittävä, niin kotoisa ja tuttu ja niin viisas. Annan täydet 10 pistettä kummallekin kirjalle ja suosittelen niitä kaikille maailman ihmisille.

Olen myöskin päättänyt lisätä jokaiseen kirja-arvosteluuni 2 uutta kohtaa. Mietin lyhyesti mitä kirjan ilmestymisvuonna minulle tapahtui ja mitä siitä vuodesta äkkiseltään muistan. Ja sitten aivan loppuun henkilökohtainen tervehdykseni kirjailijalle.

Mielensäpahoittaja siis ilmestyi vuonna 2010. Katsotaanpa. Se taisi olla vielä sitä vuotta kun totuttelin sen kummemmin hötkyilemättä ajatukseen sivupersoonistani. Kirjoitin sinä vuonna nykymenoon verrattuna vähän, mutta siihen aikaan suhteutettuna kohtuullisesti ja kokeilin sinä vuonna myös koko vuoden sitkeästi uutta ja hankalampaa tapaa kirjoittaa tarinaani, koska ajattelin vielä silloin, että se tapa olisi lukijalle helpompi hyväksyä ja käsittää.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ilmestyi vuonna 2012. Tämä oli sitten se vuosi kun kirjoitin ensimmäisen puoli vuotta kuin riivattu ja mukana olivat kaikki siihen mennessä tunnistamani ystävät ja tekstiä tuli järkyttävä määrä. Sitten seurasi tietysti täydellinen loppuun palaminen, koska en ollut huolehtinut riittävästi voimieni riittävyydestä enkä pitänyt itsestäni tarpeeksi hyvää huolta. Lopun puolen vuoden aikana koin myös tietysti tähän sairauteen liittyvän ”´täydellisen kieltämis -jakson” ja yritin kovasti olla ”normaali ja terve”, mutta eihän siitä sitten tietysti mitään tullut. Ei itseään voi kieltää ja ihminen on mitä on, joskus montakin ihmistä. Loppuvuonna en kuitenkaan tainnut sitten kirjoittaa paljon mitään.

Lopuksi tahtoisin vielä sanoa, että mahtavaa Kyrö, noin se tehdään, hyvä kirja ja anteeksi, että kutsuin sinua nykykirjailijaksi kun kerran miellät itsesi vanhemmaksi ihmiseksi.

Valvojat: RinjaEmelie