- Lukuhaaste: Helmet 2023
- Lukupiiri / HourglassEyes | Tänään 08:20
- Lukuhaaste: Goodreads 2023
- Lukupiiri / HourglassEyes | Tänään 07:55
- Painaja ja muita runoja
- Leirinuotio / LordStenhammar | Eilen 11:37
- Lukuhaaste: Popsugar 2023
- Lukupiiri / Pisania | Eilen 10:32
- Ihmisen jälkeen / Posthuman tuo scifin oopperaan
- Tienristeys / Darkki | Eilen 10:13
Sergei Lukjanenko
Sergei Lukjanenko & Vladimir Vasiljev: Päiväpartio
Into 2013 - Risingin tietokannassaVenäläisen Sergei Lukjanenkon tuorein suomennettu teos Päiväpartio on jatkoa viime vuonna julkaistulle Yöpartiolle. Yhteensä sarjassa on viisi osaa. Tartuin tähän kirjaan Yöpartion jättämän hyvän vaikutuksen takia, vaikka kirja jäikin yleisesti turhan vähälle huomiolle. Minuun se teki niin suuren vaikutuksen, että listasin sen viiden parhaimman viime vuonna lukemani kirjan joukkoon.
Yöpartion tapaan Päiväpartio jakautuu kolmeen osioon, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Moraalinen pohdinta hyvän ja pahan välillä on myöskin vahvasti läsnä. Yöpartion ja Päiväpartion kantava idea ovat olemassa olevat "muut". Muihin kuuluvat yliluonnollisen maailman näkevät ihmiset, vampyyrit ja muodonmuuttajat. He ovat jakaantuneet Yöpartioon ja Päiväpartioon, jotka vahtivat toistensa tekemisiä. Yöpartion perusta on yliluonnollisten voimien käyttö muiden hyväksi, kun taas Päiväpartio käyttää voimiaan omien etujensa ajamiseen. Partioiden välillä vallitsee sopimusten verkko, jonka mukaan kumpikaan osapuoli ei saa käyttää voimiaan antamatta toiselle lupaa vastaavan tapaisiin tekoihin. Sen lisäksi, että järjestöt seuraavat toisiaan kuin kylmän sodan osapuolet, molempia seuraavat myös Inkvisiittorit, jotka on koostettu yhdessä molemmista järjestöistä.
Pidin kirjojen tunnelmasta, minusta se tuntui oleva sellainen synkähkön toteava. Enkä kyllä voi sanoa juonta tai hahmoja mitenkään kliseisiksi, ne yllättivät minut koko ajan. Muutenkin kirjat olivat helppoa luettavaa, ja pohdinnallisuus toi hienon lisän niihin. Pidän tarinoissa siitä, että konfliktitilanteissa ym. katsotaan asioita kaikkien osapuolien näkökulmasta, ja nämä kirjat tarjosivat juurikin sitä.

Olen ollut vähän huolissani, onko sarja mahtanut mennä kyllin hyvin kaupaksi, kun kovakantista Yöpartiota myytiin kirjamessuillakin todella halvalla, jo viime vuonna.. Mutta ei siitä varmaan pokkaripainosta olisi otettu, jollei myyntiä olisi. Ja helppohankintainen eka osa on toivottavasti tavoittanut maksimaalisen määrän lukijoita, tehnyt heistä sarjan faneja, ja jatko-osatkin menevät siten kaupaksi. Kuulostaa niin kivalta teorialta, että uskon itsekin.
Emelien tavoin minäkin pidin Yöpartiosta. Oikeastaan jo heti alku kolahti, sitä lukiessa oli sellainen fiilis, että "ihanaa jee, ei hajuakaan mitä täällä tapahtuu, vissiin jotain tosi siistiä".

Etenkin ensimmäisen osion aikana oli hauska yrittää itsekin arvailla ratkaisua partion pulmaan.

Toinen mielestäni läpeensä terapeuttiratkaisu oli se Antonin oivallus, ettei toiselle ihmiselle saa antaa neuvoja. Sitä sentään en ollut osannut aavistaa, mutta hekottelin silti onnellisena.
Vaikka jättäisi yliluonnolliset ilmiöt kokonaan laskuista, oli symppiksen Antonin elämää ja työtä mielestäni muutoinkin mukava seurata. Yliluonnolliset jutut huomioiden todella mukava.

Mökillä vietettyä "laatuaikaa" pidin kirjan tylsimpänä osuutena. Jos tarina olisi suunnattu ulkomaisille lukijoille, niin ehkä ymmärtäisi halun esitellä oikein kunnollista paikallista kulttuuria, "näin meillä täällä". Mutta ihmetyttää vain, miten ne paikalliset itse jaksavat lukea niin läpeensä.. venäläisiä tarinoita. Luulisi heidän kyllästyvän. Tai toisaalta.. tykkäähän suomalaisetkin kai lukea kirjoja jostain kunnon suomalaisesta jepestä jurottamassa jossain rintamamiestalossaan.. Tjaatjaa.
Lukemissani venäläisissä kirjoissa ihailen kyllä moraalisia ja muitakin pohdiskeluja, minustakin kiva lisä myös Yöpartiossa. Henkilöhahmot voivat hetkenä minä hyvänsä pyöritellä mielessään mitä tahansa syntyjä syviä. Tavallaan ei oleteta, että Suuret Ajatukset olisivat liian suuria tavallisille pienille ihmisille, vaan kuka hyvänsä voi syventyä niiden ääreen ja kokea ne omassa arkisessa elämässään... Saattaa pohdiskelevaisuuskin käydä tarinassa puuduttavaksi, mutta periaatteessa pidän.
Kirjaa mainostaneet kehusitaatit johtivat sen verran harhaan, että olin olettanut "lihanhimon" viittaavan jonkinlaiseen kiihkeäänkin seksuaaliseen sisältöön... Mutta mitä vielä, tarina on perin siveä. Minua ei haitannut, koska en mitään paranormaalia romantiikkaa muutoinkaan paljoa lue. Olisi tarinassa kyllä tilanteita ollut, joihin jotain olisi helposti kehittänyt..
Päiväpartiota en ole vielä lukenut, vaikka ostin sen pian ilmestymisen jälkeen. Kirjan lukemista on viivyttänyt, että melko varmasti tiedän pitäväni siitä ainakin melko paljon.. Eli ensinnäkin ei tarvitse "tarkistaa", onko kirja mistään kotoisin, ja toisekseen olen säästellyt sen korkkaamista johonkin spesiaalihetkeen.. mikä se sellainen sitten ikinä olisikaan. Ehkä aika, jolloin ei ole kirjastosta lainassa puolta tusinaa muuta kirjaa. Joululomalla voisi lukea. Jos vaikka tulisi sitten luettua Hämäränpartiokin kohtalaisessa ajassa.
Hiistu kirjoitti: Vaikka jättäisi yliluonnolliset ilmiöt kokonaan laskuista, oli symppiksen Antonin elämää ja työtä mielestäni muutoinkin mukava seurata. Yliluonnolliset jutut huomioiden todella mukava.
Varoitus: Spoiler.Aluksi olin innoissani, että kerrankin päähenkilö, joka on ja oletettavasti pysyy ihan vain keskinkertaisena tyyppinä, tässä tapauksessa velhona. Ei löydä mitään piileviä kykyjä (tai mystistä syntyperää tms. spesialiteettia) ja kehity miksikään übermahtivelhoksi... Kunnes hän kehittyi übermahtivelhoksi. Mutta otin sen sitten lähinnä huumorin kannalta. Pahuksen mies, ja niin kuin se hoki olevansa ihan vain tavallinen, ja tuommoinen siitä silti tuli...![]()
Tähän täytyy kyllä sanoa, että
Hiistu kirjoitti: Henkilöhahmot voivat hetkenä minä hyvänsä pyöritellä mielessään mitä tahansa syntyjä syviä. Tavallaan ei oleteta, että Suuret Ajatukset olisivat liian suuria tavallisille pienille ihmisille, vaan kuka hyvänsä voi syventyä niiden ääreen ja kokea ne omassa arkisessa elämässään... Saattaa pohdiskelevaisuuskin käydä tarinassa puuduttavaksi, mutta periaatteessa pidän.
Hahmojen mietteitä oli mukava lukea, ja varsinkin sen takia, että juuri mikään ei ollut yksisoikoista. Tuollainen pohdiskelevuus toi minun mielestäni tarinaan lisää tasoja, jotka taas puolestaan tekivät itse tarinasta mielenkiintoisemman. Ja pohdiskelevuutta saa tarinassa harrastaa - kunhan se ei mene turhaksi jahkailuksi. Välillä tuli kyllä niitä hetkiä, jolloin olisin toivonut hahmojen vain tekevän nyt jonkinlaisen päätöksen, jotta päästäisiin tarinassa eteenpäin, mutta nämä tilanteet olivat onneksi harvassa.
Emelie kirjoitti: Hahmojen mietteitä oli mukava lukea, ja varsinkin sen takia, että juuri mikään ei ollut yksisoikoista.
Tuo yksioikoisuuden välttely on tosiaan mukava piirre. Muistan, kuinka minua Yöpartion ilmestymisen jälkeen otti päähän, kuinka kirjasta nostettiin mielestäni jossain liiaksi esille vain yöpartion eli Hyvän ja päiväpartion eli Pahan välinen kamppailu, vaikka tarinassa hyvyys ja pahuus ja valinnat ovat usein paljon monitulkintaisempi ilmiö kuin hyvikset vs pahikset... Partioista tuli enemmänkin mieleen kaksi byrokraattivirastoa nokittelemassa toisiaan.
Hämäränpartion kansi muuten näyttää hyvältä. Ajattelin ensin, mahtaisiko kuva esittää Kostjaa, kun hän kerran kirjassa seikkailee. Mutta kuvan henkilö saattaa kyllä olla nainen.. Minulla on välillä vaikeuksia erottaa naisten ja sievien miesten naamakuvia toisistaan. Päiväpartion kannesta en oikein pidä, henkilö näyttää liian päänsärkyiseltä. Paras on kuitenkin ollut Yöpartion ulkoasu, siitä tykkään kovasti. (Kansikuvahepun tietty kuvittelen Antoniksi.)
Sergei Lukjanenko: Hämärän partio
Into 2014 - Risingin tietokannassaInto Kustannuksen käännöstyö spefin parissa jatkuu Hämärän partio -kirjan myötä. Kyseessä on kehutun Yöpartio-sarjan kolmas osa. Kuten aikaisemmatkin sarjan kirjat, myös Hämärän partio jakautuu kolmeen osaan, joista jokainen kertoo oman tarinansa. Eri osat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kirjojen keskipisteessä on Anton Gorodetski, Yöpartion rivijäsen, jonka tehtävänä on valvoa, etteivät pimeyden voimat tee laittomuuksia yliluonnollisia olentoja vilisevässä Moskovassa.
Päiväpartion tapahtumista on kolmisen vuotta. Anton on mennyt naimisiin velhotar Svetlanan kanssa ja heillä on tyttölapsi nimeltä Nadjuska. Rauhallinen perhe-elämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto, sillä Nadjuskasta on ennustettu tulevan suuri velhotar.
Itse en erityisemmin pitänyt Yöpartiosta, enkä siksi jatkanut sarjan lukemista eteenpäin.

Terveisin
Arto Konttinen (suomentaja)

Luin viikonloppuna Hämärän partion (olen ottanut oikein asiakseni lukea kirjoja omasta hyllystä).
Nyt taas muistin miksi pidän tästä sarjasta niin paljon. Todella hyvä lukukokemus, varsinkin kirjan toinen tarina tuli luettua ahmimalla. Minä pidän kirjojen rakenteesta. Kolme tavallaan erillistä tarinaa, mutta jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa hyvin vahvasti. Tarinat ovat myös sopivan kokoisia, ne kertovat oleelliset asiat eivätkä jää junnaamaan.
Tarinoissa oli myös tunnelma kohdallaan. Jotenkin tuntui, että tämän kirjan fiilis oli parempi kuin kahden aikaisemman. Tämä johtunee minulla siitä, että pääsi lukemaan yhdestä tämän hetken suosikkihahmostaan. Vähän kuin tapaisi vanhan hyvän ystävän pitkästä aikaa. Anton on ehdottomastsi yksi suoskkihahmoistani, yksi parhammista hahmoista hetkeen. Vaatimattoman oloinen kaveri, joka sitten tekee ihan mielettömiä juttuja. Terävä tyyppi, joka osaa ajatella jotain asioita mitä itselle ei tulisi mieleen (eikä kenellekään muulle Antoninkaan maailmassa).
Kukaan hahmoista ei ole ärsyttävä tässäkään kirjassa, joka on minusta hiukan hämmästyttävää. Kaikilla on omat piirteensä, mutta mikään niistä ei minulla iske hermoon. Minä jopa pidän Antonin vaimosta (minun on välillä hankala pitää vaimohahmoista kirjoissa, niistä tehdään joskus liian valittavia). Nimet tuottavat hankaluuksia minulle, en aina muista kuka kukin on.
Viimeinen partio odottaa myös hyllyssä, mutta sitä pitää hiukan säästellä. Pitää fiilistellä Hämärän partiosta saamani hyvä fiilis ensin loppuun. Nimi enteilee hiukan synkkyyttä (varsinkin jos seuraava osa on nimeltään Uusi partio), mutta mielenkiinto on korkealla.
Sergei Lukjanenko: Viimeinen partio
Into 2015 - Risingin tietokannassaVenäläisen Sergei Lukjanenkon Yöpartio-sarja on edennyt neljänteen osaansa. Alun perin vuonna 2005 ilmestynyt Viimeinen partio oli pitkään sarjan viimeinen, mutta seitsemän vuotta myöhemmin sarja jatkui. Kuudes osa, Uusi partio, saadaan suomeksi ensi vuonna.
Tällä kertaa valon etua ajava Yöpartion Anton Gorodetski joutuu lähtemään selvittämään venäläismiehen murhaa Skotlantiin. Murhaaja vaikuttaa olevan vampyyri ja siten tapaus on Yöpartion tutkittavissa. Murha ei kuitenkaan ole yksinkertainen tapaus, sillä se on sidoksissa Merlinin piilottamaan taikaesineeseen. Pian Anton huomaakin olevansa lähes tapansa mukaan hyvin syvällä ongelmissa.
Romaani on edellisten osien tapaan jaoteltuna kolmeen toinen toistaan tukevaan pienoistarinaan. Juonta kuljetetaan pitkiä pätkiä yksinomaan dialogin voimin, mikä saattaa tuntua raskaalta joistain lukijoista. Se tuntuukin olevan itäeurooppalaisen ilmaisun ominaisuus, sillä samanlaista kerrontaa käytetään muun muassa Andrzej Sapkowskin Noiturissa.

En sarjan ensimmäisestä osasta ollut muistaakseni niin hurmaantunut, mutta taso on mielestäni selvästi noussut - kolmonen ja nelonen olivat molemmat todella hyviä kirjoja. Ja vaikka on toki kiva saada vielä lisäosia, niin olen kuitenkin jossain mielessä myös helpottunut, että niitä on tulossa vain kaksi. Fantasiassa ei nyt ole mitenkään harvinaista, että sarjoja venytetään turhankin pitkiksi. Partio-kirjat ovat myös olleet mukavasti kompaktin kokoisia.
www.risingshadow.fi/library/book/7931-uusi-partio
Elokuussa on luvassa pokkaripainos Hämärän partiosta.
Olipa virkistävää lukea pitkästä aikaa taas näin pohdiskelevaa tarinaa. Suurin osa hahmoista on selvästi harmaita ja muutenkin yleinen ilmapiiri on harmaa. Enkä tarkoita tylsää, vaan arkisen oloista ilmapiiriä, jossa hahmot tekevät päätöksiä omat motiivit edellä. Nämä hahmot yllättävät melkein joka käänteessä, se lukemisesta tekeekin niin piristävää. Kaikki juonenkäänteetkään eivät ole ihan itsestäänselviä tai ennakoitavia, se antaa tarinalle syvyyttä ja kiehtovuutta, tavallaan tekee tarinasta tuoreen oloisen.
Voin olla täysin väärässä, mutta minusta tämä tarina tuntui olevan edellisiä osia hauskempi. Tässä oli myös aika paljon viittauksia toisiin kirjoihin, lähinnä kyllä vain nimitasolla, mutta kuitenkin.
Antonin hahmo kehittyy taas melkoisesti. Minusta on hienoa, että kyseinen hahmo aloittaa matkansa ensimmäisessä kirjassa melko tavisvelhona, josta hän sitten hitaasti ja hiukan vastahankaisesti nousee kohti korkeampaa asemaa ja velhoustasoa. Mutta siitä huolimatta että kasvaa velhona, Anton ei ole kaikkivoipa tai edes voimakkain hahmo, eikä edes halua olla. Hän vielä opettelee ja yrittää kehittyä paremmaksi. Antonissa on paljon potentiaalia, ja on kiinnostavaa nähdä mihin hän vielä tuosta kehittyy.
Vähän kuin olisi lastenkirjaa lukenut. Kaikki piti selittää juurta jaksaen ja kaikenlainen rohkeus puuttui tyystin.
Oikein vihaksi pistää tämä hienon idean vesittäminen.