Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Tammi 2011 - Risingin tietokannassa
Tuttuun tapaansa Sari Peltoniemi ei jätä lukijaansa kylmäksi. Hänen aiemmat kirjansa eivät edusta selkeästi yhtä tiettyä linjaa taikka suuntausta, mutta kaikkien takana on periaatteessa sama idea: kirjat kertovat nuorista, lainaavat aineistoa Suomen historiasta ja mytologiasta ja kuvaavat enemmän tai vähemmän uskottavalla tavalla uskomattomia asioita. Kuulen kutsun metsänpeittoon ei tässä tee poikkeusta. Se kertoo yläasteikäisestä pojasta, Jounista, hänen perheestään ja ystävistään sekä oudosta kohtaamisesta Lapissa.
Kirjan on lyhyt ja sen lukee hetkessä, kieli on kevyttä ja nuorekasta, joka sopii jopa ala-asteen viimeisten luokkien luettavaksi. Hahmot ovat hyvin uskottavia: teinejä, joilla on samat ongelmat ja ajatuskuviot kuin kenellä tahansa – märkiä unia myöten. Jouni ja hänen lapsuudestaan asti paras kaverinsa Mikko aikovat perustaa bändin. Puhutaan tytöistä. Suhde isään on se tavallinen: asioista ei keskustella, edes niistä tärkeistä. Henkilöhahmogalleria on suppea, mutta se toimii hyvin nuorille suunnatussa kirjassa. Kaikille mukaan otetuille henkilöille on räätälöity asema tarinassa – turhia sivuhenkilöitä ei ole.
Jounin äiti, josta puhutaan paljon mutta tiedetään vähän, on varmasti kirjan mielenkiintoisin hahmo. Miksi hän hylkäsi lapsensa ja kuka hän todella oli? Kiinnostava hahmo on myös Saara, Jounin isosisko. Rastapäinen tyttö, joka turhankin kliseisesti kuvataan ituja syövänä ja eläinten asemaa puolustavana ajattelijana. Hän, kuten koko muukin perhe, kulkee kirpparivaatteissa, mutta Jouni kapinoi: ostaa kesätyörahoillaan uudet farkut ja käy Mikon kanssa hampurilaisella ylikaupallisessa ruokapaikassa. Hän pohtii kultaista keskitietä kuluttamisen ja kierrätyksen, lihan ja kasvisruoan välillä.