Moira Young

Lue lisää...

Huomasin, että kirjan ruotsinkielisen version, Blodröd väg, kansikuva on aikas.. pelottava. Kuvan näkee esim. CDON:n sivulta: Linkki.


Kopsaanpa tähän nyt samalla vanhan foorumin ketjuun jäänyttä viestiäni, jos vaikka joskus syntyisi keskustelua kirjasta. Lainaukset ovat tuosta Nafisanin arvostelusta.

Nafisan kirjoitti: Youngin hahmot ovat usein kliseisiin taipuvaisia, etenkin Saba. Hän pitää itseään rumana, vaikka on oikeasti kaunis.

Minä ihan pidin Saban hahmosta, semmoinen äreä tosikko. Mietin kyllä, että kaikki lukijat eivät välttämättä samaistu myrtsiin päähenkilöön, vaikka hän toki tarinan edetessä vähän muuttuukin... Mutta sikälikin pidin rohkeana päähenkilövalintana. Tuota hänen vertaamistaan kaksoisveljeensä (ja kaikin puolin huonompana pitämistä) en kyllä itsekään tajunnut.. Mielsin heti alussa jotenkin niin, että Lugh olisi kiltimpi ja siten ehkä "parempi" ihminen kuin Saba, mutta Saba vastaavasti rohkeampi ja toiminnallisempi. Lugh jäi kyllä tässä kirjassa kovin etäiseksi.

Nafisan kirjoitti: hiljaisen alun jälkeen tarina vie mukanaan.

Minusta tarinan alku ja ylipäänsä alkupuolisko (suunnilleen puoliväliin asti) oli kirjan parasta antia, sillä se oli minusta kaikkein omaperäisintä. Uusien henkilöhahmojen mukaantulo kevensi tunnelmaa mielestäni liikaa. Siitä tuli sellainen hilpeä kaverijoukkio... Joten joo, tältä osin olen samaa mieltä henkilöhahmojen kliseisyydestä. Olisin myös pitänyt enemmän, jos tarina olisi pidetty yksinkertaisempana, yhden tai korkeintaan parin henkilön etsintäretkenä halki julman maan, ikään kuin yksinäinen ratsastaja -fiiliksillä. 400 sivua ankaraa jurotusta, pureskellaan kalkkarokäärmeiden päitä ja silleen... Hyvin mahdollista, että olisin sen jälkeen ollut kirjan ainokainen fani.

Henkilöhahmoista annettiin mielestäni suotta jotenkin nuorempi mielikuva kuin mitä he oikeasti ovat. Saba on sentään jo kahdeksantoistavuotias ja suurin osa hänen kohtaamistaan henkilöistä todennäköisesti vanhempia, mutta silti minulle tuli ajoittain olo, että kyseessä olisi joukko nuoria... Olisin myös olettanut, että tarinan kuvailemassa karussa maailmassa esim. yhdeksänvuotias olisi varttunut jo vähemmän lapselliseksi kuin Emmi-pikkusisko.

Nafisan kirjoitti: Lukemisen ymmärtämistä oli hankaloitettu myös jättämällä repliikkiviivat pois. Välillä oli vaikeaa tietää, kuka on äänessä.

Minä en kokenut kirjan tavallisuudesta poikkeavan kirjoitustyylin haittaavan lukemista. Olisin pitänyt kirjaa huomattavasti vähemmän mielenkiintoisena, mikäli se olisi kirjoitettu vähemmän epätavallisesti. Minua tosin häiritsi, ettei suomennos pysy täysin johdonmukaisena. Alussa Saba esimerkiksi ei käytä lainkaan sanaa "itse", vaan sanoo vaikkapa: ”En voi luottaa kehenkään muuhun kuin muhun.” Loppupuolella itse-sana sen sijaan on käytössä.

En olisi jäänyt kaipaamaan, vaikkei tässä kirjassa olisi mitään romantiikkakuvioita ollutkaan, mutta kaipa sellainen sitten kuuluu asiaan... Ongelmaksi tosin koin, että kirjailija on keksinyt tarinaansa sinänsä näppärän mutta harvinaislaatuisen alleviivaavan tavan ilmoittaa lukijalle heti, kun Saballe tarkoitettu poika astuu näköpiiriin. Tai kaipa sen olisi arvannut muutoinkin, sen verran söpö poika kun sattuu olemaan. Mie tosin ennätin jo aiemmin hätäillä, että

"Nafisan kirjoitti: Youngin vahvuus on hienosti luodussa maailmassa, jonka ansioista lukemista jatkaa ensimmäisten sivujen jälkeen.

Maailma teki minuunkin vaikutuksen. Maailma oli kuin olikin julma, kuten nimi lupasi. Ajattelin, että meidän maailmastamme ja historiasta Julman maan maisemat voisivat parhaiten sopia yksiin Meksikon rajaseudun kanssa. Minulla on ehkä vähän kiero huumorintaju, mutta paikkojen nimet, Haavekaupunki ja Vapaustanner, olivat mielestäni hyvin oivallettuja.

En vielä tiedä, luenko jatko-osia, sitten jos/kun niitä ilmestyy suomeksi... Kiinnostaisi kyllä tietää, millaiseksi tarina vielä kehittyy.