Salla Simukka

  • Nafisan hahmo
Nafisan
Tähtipilotti
Taso: 42
  • Viestejä: 163
Nafisan loi aiheen: Salla Simukka
25.05.2013 16:49 #1

Salla Simukka: Toisaalla

Tammi 2012 - Risingin tietokannassa

Salla Simukan teokset Jäljellä ja Toisaalla ovat yksi kokonaisuus. Ensimmäinen osa ilmestyi alkuvuodesta ja toinen loppuvuodesta 2012. Satujen viimeaikainen uusi tuleminen on läsnä myös Simukan teoksissa, mikä näkyy mm. satulainauksina ensimmäisen kirjan päähenkilön Emmin lempiteoksesta, Pienestä merenneidosta.

Luettuani ensimmäisen osan ihmettelin, miksi teos oli päätetty jakaa. Toisen osan aloittaessani ymmärsin ainakin yhden syyn jakamiselle. Tapahtumien aika ja paikka muuttuvat näkökulman vaihtuessa. Teokset olisivat voineet toimia hyvin yksissäkin kansissa.

Kirjat kertovat tulevaisuuden maailmasta, jossa ihmisoikeudet poikkeavat omistamme. Ne ovat myös kertomus ensirakkaudesta. Kirjoissa nuoret jaetaan erilaisiin lahjakkuusryhmiin, joiden ulkopuoliset ovat Potentiaaleja, yksilöitä, joista voi vielä tulla jotakin. Tampereelle sijoittuva dystopia Jäljellä kertoo 15-vuotiaasta Emmistä, joka ei ole löytänyt omaa erikoistaitoaan. Emmi päätti karata kotoaan, jotta etääntyneet vanhemmat huomaisivat hänet. Karkumatkan aikana Emmin maailma muuttui täysin. Hän huomasi jääneensä yksin tyhjään maailmaan. Myöhemmin hän tapaa myös muita nuoria, jotka ovat heränneet yksin. Nuoret yrittävät selvittää, mitä muille on tapahtunut. Ovatko he kuolleet? Ensimmäisessä teoksessa syntyy mielikuva rinnakkaisesta todellisuudesta, mutta heti toisen osan alussa paljastetaan, mitä maailmalle oikeasti on tapahtunut.

Lue lisää...


Olen vieras tässä maailmassa. Olen muukalainen eikä kukaan ymmärrä sieluni puhetta. K. Gibran

Viimeksi muokattu: 07.10.2013 18:17 : Hiistu.

  • Nafisan hahmo
Nafisan
Tähtipilotti
Taso: 42
  • Viestejä: 163
Nafisan vastasi aiheeseen: Arvostelu: Salla Simukka: Sisarla
15.01.2017 23:55 #2

Salla Simukka: Sisarla – Seikkailu toisessa maailmassa
Kuvittanut Saku Heinänen

Tammi 2016 - Risingin tietokannassa

Sisarla on Salla Simukan ensimmäinen lastenromaani, moderni satu, joka kulkee klassikoiden jalanjäljissä. Teoksen alussa on lainaukset Lewis Carrollin Liisan seikkailuista ihmemaassa, F. H. Burnettin Salaisesta puutarhasta ja H. C. Andersenin Lumikuningattaresta. Sisarla on kunnianosoitus näille saduille, sillä teoksesta löytyy tyttö, joka putoaa toiseen maailmaan, kuten Liisa, löytää Salamaisuuksien puutarhan ja kohtaa kuningattaren lumisessa linnassaan. Sisarlassa Simukan kieli pääsee leikittelemään ja lumoamaan lukijansa.  

Sisarlan päähenkilö on 11-vuotias, yksinäinen Aliisa. Kerronta alkaa 20. joulukuuta ja lunta on satanut jo monta kuukautta niin, että matalimmat talot alkavat olla hautautuneet kokonaan hankeen. Pakkanen on kiristynyt  jatkuvasti ja kylmyys on mennyt myös ihmisten sisälle. Aliisa on kuitenkin ainoa, joka huomaa, että hymyjen lisäksi myös ihmisten varjot ovat kadonneet, mutta nuoren ikänsä vuoksi häntä ei oteta vakavasti. Kun Aliisa näkee sudenkorennon keskellä talvea, käynnistyy tarina, jossa on unenomaista taikaa.

Lue lisää...


Olen vieras tässä maailmassa. Olen muukalainen eikä kukaan ymmärrä sieluni puhetta. K. Gibran

  • Dyn hahmo
Dyn
Arkkivelho
Taso: 65
  • Viestejä: 3801
Dyn vastasi aiheeseen: Arvostelu: Salla Simukka: Sisarla
16.01.2017 00:00 #3

Salla Simukka on kirjailijoita, jonka teoksia mulla on hyllyssä useampia, mutta joita enimmäkseen en ole saanut luettua. Pitäisi varmasti, sillä Simukan kieli on järjestään hyvää ja henkilöhahmot uskottavia, ainakin nuortenkirjamittapuulla. Jäljellä ja Toisaalla ovat ne kirjat, jotka olen Simukalta lukenut, ja niistä ainakin pidin joitakin pikkujuttuja lukuunottamatta. Ensimmäinen oli parempi, mukaansatempaava ja hyvin kirjoitettu kirja käsitelläkseen tavallaan vanhaa aihetta, eli mitä jos kaikki ihmiset olisivat kadonneet maailmasta. Toisessa kirjassa kerrotaan sama tarina uudelleen, mutta eri näkökulmasta - ja paljastetaan tukuittain asioita, joista en ehkä olisi välittänyt tietää, ja joiden viehätys ensimmäisessä osassa karisee liiallisten paljastusten myötä. Yhtä kaikki, jos nuortenkirjallisuus kuuluu lukulistallesi normaalistikin, Simukkaa ei kannata ohittaa.


This is hard, but that's how I wanted it.

  • Lukki hahmo
Lukki
Otus
Taso: 2
  • Viestejä: 2
Lukki vastasi aiheeseen: Arvostelu: Salla Simukka: Sisarla
26.01.2017 22:00 #4

Täytyy sanoa, että tässäpä mukavasti ja mutkattomasti etenevä kirja, jossa on ihastuttavia ja veikeitä henkilöhahmoja. Itse - vaikkakin käätämiseen erikoistumatta - olen hieman eri mieltä siitä, että kirja olisi helppo kääntää muille kielille. Sisarlan maailman viehättävimpiä asioita kun ovat sanaleikit, eivätkä ne välttämättä taivu ainakaan samalla tavalla muille kielille. Itse ihastuin esimerkiksi keijuihin, lintuihin, hyönteisiin ja oikeastaan kaikkeen vastaavaan, joissa vinkeät sanaleikit olivat läsnä.


  • sinidean hahmo
sinidean
Soturi
Taso: 24
  • Viestejä: 97
sinidean vastasi aiheeseen: Salla Simukka
28.01.2017 13:03 #5

Itse olen lukenut Simukalta Jäljellä-teosparin ja Lumikki-trilogian. Olen samaa mieltä Dynin kanssa, että Toisaalla vähän heikensi Jäljellä-kirjan viehätystä, mutta ihan kiinnostava kokonaisuus silti. Vielä enemmän kuitenkin pidin Lumikki-trilogiasta, jonka luin ahmimalla. Se ei tosin ole spefiä, vaan lähinnä nuorten jännäri. Lumikissa oli mielestäni vähän aikuisempi ote eikä siinä esiintynyt rakkaustarina ollut ihan tavallisimmasta/kuluneimmasta päästä. Suosittelen.


Paikalla 3 jäsentä ja 59 vierailijaa:
Jussi, Valerie, KiLLPaTRiCK
Uusin jäsen: Jasmin Lappalainen
Jäseniä yhteensä: 6842