Stephen King

Luin loppukesästä pienoisromaanin Tervetuloa Joylandiin. Oli mukavan leppoisa pikku tarina, joka kulki eteenpäin sujuvasti. Lähinnä draamallinen juoni piti kuitenkin sisällään muutaman Kingimäisen pelottavuuden ja kaiken kaikkiaan sangen viihdyttävä lukukokemus.
King lienee iän myötä hieman seestynyt ja pahimmat säikyttelyt on jääneet historiaan. Voin kyllä suositella myös Joylandia.

Minua ei yleensä Kingin muhkea muoto, kuten hän itse sanoo, pahemmin häiritse. Ei muhkeita kirjoja aina tietenkään jaksa lukea, mutta kun koittaa aika, jolloin paksu kirja tuntuu hyvältä, on mukava tarttua Kingin eepoksiin ja syventyä niihin perin pohjin. Täytyy kuitenkin sen verran romuttaa tätä puolustuspuhetta, että äkikseltään tulee mieleen kaksi kirjaa, joissa minusta King on uhrannut lukunautinnon muhkeaan muotoon: Tukikohta ja Kolkuttajat. Molemmat luin, molemmista pidin, joskin ehkä hiukan kylmäkiskoisesti, mutta kumpikaan ei SÄVÄYTTÄNYT. Varsinkaan Kolkuttajat ei, koska se ei juoneltaankaan ollut minusta niin onnistunut kuin Tukikohta, eikä läheskään yhtä herkullinen asetelmaltaan, tuntunut tarpeeksi vetävältä. Liikaa turhaa tietoa ja väriä, jonka olisi voinut hyvin jättää sivelemättäkin... tai siis roiskimatta, ja etten vielä paremmin sanoisi, pulputtamatta.
Mutta ettei mitään väärinkäsityksiä syntyisi, olen lukenut Kingiltä varmasti yli 30 kirjaa, ja vain yksi niistä on ollut sellainen, jota kohtaan tunsin vilpitöntä ja musertavaa antipatiaa, ja se oli Carrie. Edelleen King on minulla korkeissa arvostuksen kirjoissa, ja luotan vakaasti siihen, että kun syksyn tästä vielä hiukan pimennyttyä tartun Sydänyöhön, en joudu pettymään.
Parhaita kaiketi olivat Musta torni -kirjat, suuren kokonsa, kiehtovuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta. Muita vaikuttavia lukuelämyksiä minulle olivat Uinu, uinu lemmikkini, Epätoivon kaupunki, Doloreksen tunnustus ja Hohto.

Ahaa! On aika mielenkiintoista, jos King itse oli sitä mieltä, ettei Kolkuttajat oikein onnistunut. Satutko muistamaan, missä King on niin sanonut / kirjoittanut?
Minä sain varmasti vähän liiaksikin nenilleni, kun odotukseni olivat niin korkealla. Jo nimi, Kolkuttajat, kuulosti lupaavan kolholta ja uhkaavalta. Väittäisin silti, ettei kirja romaanina ollut epäonnistunut, mutta jos vertaa Kingin normaaliin tasoon, voisi kuka ties noinkin rajunpuoleisesti sanoa.

Kiitos linkistä. Oli antoisaa luettavaa.
Pimeä puoli oli toinen romaani, jonka Kingin tuotoksista luin. Siitä on jo kauan, mutta elämys on edelleen aika voimakkaana mielessä. Se oli ainakin minusta mainio kirja.

Selasin viestiketjun läpi. Luulin, että jotain olisin tähän ketjuun kommentoinut, mutten näköjään ollut (omituista ). Minä olen lukenut Kingit sitä mukaan kun suomennoksia on ilmaantunut (Jotain epäjärjestystä lukemisessa on varmasti ollut alkupuolella, kun alussa oli useampi lukematon valittavana.) Uudet jännityskirjat Joyland ja Mersumies on lukematta.

Vanhempien kirjojen lukemisesta on kulunut jo niin paljon aikaa, että pitäisi ainakin valikoidusti alkaa lukea niitä uudestaan. Koska Uinu, uinu lemmikkini on syöpynyt niin lähtemättömästi muistin sopukoihin (sen verran pelottava se oli), en ihan heti sitä ole uudelleen lukemassa. Hohdosta alkaa epäilyttää olenko sittenkään lukenut kirjaa – varmaan siksi kun en erityisesti muista kirjaa, vaan siitä tehdyn huippu leffan ja Jack Nicholsonin niin mieleen painuvan roolisuorituksen. Ensi vuonna pitää lukea ainakin Se uudelleen ennen tulevan elokuvan katsomista.

Minulle on ihan sama, missä järjestyksessä Kingin kirjoja lukee. Huomaa välillä, kuinka laatutaso notkahtelee ja se saattaa antaa ristiriitaisen kuvan kirjailijasta, mutta ei se mitään. Ei riitä kärsivällisyys julkaisuvuosien tutkailuun, suomentamattomiin teoksiin tai kirjailijan elämänkäänteisiin, jotka heijastuvat kirjoittamiseen. En ole fani. Nyt on kesken Tervetuloa Joylandiin ja viimeinkin Tukikohta! Tukikohdastahan on tehty se minisarja? Joitain jaksoja näin aikoinaan mutta en kokonaisuudessaan. Hyvillä mielin luen sitä, vaikka kirja paksu onkin. Riittääpähän luettavaa, tosin en tiedä kauanko sen parissa lopulta kestää. Olen lukenut runsaasti Kingin kirjoja, mutta paljon on vielä lukematta.

Itsellä näyttäisi olevan lukematta 15 suomennettua teosta kaikki 90- ja 2000-luvulla kirjoitettuja Lohikäärmeen silmät ja Talismaani pois lukien. Ensimäisenä Kinginä luin Eksyneiden jumalan (josta en muistaakseni erityisemmin välittänyt) ja sitten loikkasin kevyesti Mustan tornin maailmaan. Tämän jälkeen luin kirjoja kronologisesti (ensin suomennosvuoden ja kun viisastuin, alkuperäisen ilmestymisvuoden mukaan) ja viimeisimpänä Uneton yö joka oli niin täyttä kuraa, etten ole kokonaista Kingin kirjaa sen jälkeen lukenut. Tosin Tuulen avaimen kuuntelin äänikirjana Kingin itse lukemana.

Monta kertaa oon miettiny vanhoihin palaamista tai näitten uudempien lukemista, mutta ehkä pelkona on, etten enää pidä niistä. Kaikki on tullut kirjahyllyyn kerättyä vuosien varrella ja siellä ne odottaa.

Muistan miten hienoo oli lukee kirjoja kronologisesti ja pointata viittauksia edellisiin teoksiin. Mieleenpainuvin on Piinassa

Itseäni ei ole koskaan monisanaisuus Kingin teoksissa häirinnyt. Pidän tyylistä ja henkilökuvauksista niin paljon että luen niitä mielelläni.
Poikkeuksiakin tuotannossa on, esim. Kuulolla, joka starttaa toimintaan lähes välittömästi.
Edit: Nautin esimerkiksi Tukikohdan joka sanasta ja myös Kolkuttajista. Luin juuri Unettoman Yön uudelleen ja se on yksi suosikeistani ehdottomasti. Eri todellisuuden tasoilla leikittely, kuten myös linkkaukset Mustan Tornin maailmaan kiehtovat.

Itselläni menossa Kuulolla juuri nyt ja täytyy sanoa että pidän tästäkin kyllä. Alku lähti aika murhaavalla nopeudella kyllä liikkeelle, mikä ei ominaisinta Kingiä ole.

Minulla on Kingin lukeminen loppunut 90 -luvun alkuun; Julma leikki ja Velho tulivat hankittua, mutten vieläkään ole saanut niitä luetuksi. Vanhoja tulee edelleen uudelleeluettua, suosikkeina Tukikohta, Tulisilmä, Talismaani, Piina ja Se.

En tiedä olenko yksin mielipiteeni kanssa, mutta minusta King kirjoittaa loistavia tarinoita muttei oikein osaa lopettaa niitä samalla tasolla vaan loput lässähtävät tai hän sortuu Deux Ex Machina -lopetukseen. Kingin lopetuksissa plussaa on se, ettei hän tarjoile aina onnellista loppua.

Jotkin Kingin lopetukset eivät muakaan miellytä, esim. Musta Torni-saagassa, vaikka pidän eepoksesta muuten kuin hullu puurosta. Mutta esim. Tukikohdassa oli mielestäni ihan jees loppu, vaikka Kingille tyypilliseen tapaan suosikkihahmoja kuolikin.

Yksi syy minkä takia pidän Kingin kirjoista niin kovasti on juuri Kingin häikäilemättömyys henkilöhahmojen kohtaloissa, koskaan ei voi olla liian varma oman lempparinsa selviämisestä, se pitää mielenkiintoa yllä!

Yksi parhaita King lopetuksia on tämä: "Rakas," se sanoi." Mikäs kirja on kyseessä :)

Uinu, uinu lemmikkini