-
- Tulevaisuuden työt - mitä on tarjolla?
- Taverna / kyty | Eilen 13:20
-
- Joulukorttien lähettäminen/antaminen
- Satama / Mustelmann | 29.11.2023 21:40
-
- Elämä on ihanaa, koska...
- Satama / Ageha | 29.11.2023 18:08
-
- Isaac Asimov
- Lukusali / kyty | 29.11.2023 15:15
-
- Kodin kasvit ja kukkaset
- Satama / kyty | 29.11.2023 15:05
Siri Pettersen
Siri Pettersen: Odininlapsi
Jalava 2015 - Risingin tietokannassaJulkisuuteen ja kustantajansa kärkimainontaan Suomessakin singahtanut Odininlapsi aloittaa fantasiatrilogian, jonka pari ensimmäistä osaa on jo julkaistu kirjailijan kotimaassa Norjassa. Kolmas osa on luvattu kuluvan vuoden syksyksi norjalaisille, ja käännökset suomeksi vuoden 2016 aikana. Ja ensimmäisen osan perusteella niitä kannattaakin odottaa.
Pettersen ei ole ensimmäinen pohjoisen mytologian hyödyntäjä. Suomeksi tutuin esimerkki lienee Ilkka Auer, jonka vuosina 2004–2008 julkastussa fantasiasarjassa seikkailtiin lumisessa pohjolassa. Odininlapsen maailma on kuitenkin erilaisuudessaan kiinnostava: sen asukkailla, yminväellä, on rikas kulttuuri, kosolti tietoa lääkekasveissa, kyky syleillä maan alkuvoimia – ja häntä. Kirjan pääsankaritar Hirka eroaa joukosta ennen kaikkea siksi, että häneltä ainoana koko pitäjässä puuttuu häntä.
Yminmaata johtaa enimmäkseen itsevaltaisesti korppijumala Näkijän puolesta puhuva Neuvosto, jonka kaksitoista sukua hallitsevat niin asevoimia pelottavine salamurhaajineen, uskonnollista elämää kuin korruptoitunutta eliittiäkin. Vuosittain järjestetään Riitti, jonka tarkoituksena on suojella Yminmaan nuorisoa ikivanhalta ja myyttiseltä uhalta, sokeilta. Sinne Hirkankin olisi matka. Hirkan hännättömyys ja kyvyttömyys yhteyteen maan taikavoimien kanssa ajavat hänet kuitenkin pakosalle, mistä käynnistyy sattumien, tapahtumien ja erinäistenkin käänteiden pitkä sarja.

Ja Soho Squaren lähin metroasema on sitten Tottenham Court Road, josta ei todellakaan muutamalla askelmalla hypitä junaraiteilta katutasolle. Ettäs tiedätte.
Olipa pettymys. Ensin ajattelin, ehkä tämä on hyvä idea, mutta sitten mentiin kyllä metsään ja kovaa.
En käytännössä pitänyt yhdestäkään ratkaisusta. Kovasti oli yritetty yhdistellä erilaisia teemoja ja oli mukana muutama nokkelakin oivallus. Mutta taika oli poissa. Kyllä se kolmaskin tulee luettua, mutta odotukset ovat kyllä romahtaneet.
Ei kyllä ohita muita jonossa jo olevia kirjoja, kuten tämä kirja teki.
Tarina nappasi heti mukaan ja piti otteessaan ihan loppuun asti. Kokonaisuus oli ehyt ja hyvin rakennettu, jota oli täydennetty hyvillä hahmoilla. Hirkasta ei oikein voinut olla pitämättä, sanavalmis, rohkea ja toimelias. Hirka ei juurikaan jäänyt missään vaiheessa surkuttelemaan tilannettaan vaan painoin eteenpäin miten parhaiten taisi. Hahmo myös kehittyi melkoisesti tarinan edetessä; yksityiskohta, joka miellyttää minua.
Jossain vaiheessa kirjaa minulle tuli aika pahat Tulen ja jään laulu fiilikset, mutta ne pyyhkiytyivät lopulta onneksi pois. Samoin paikoitellen oli hiukan Hobbin Näkijän taru elementtejä ilmassa, mutta se ei haitannut yhtään niin paljoa. Lopulta Odininlapsi kuitenkin osoittautui olevansa oma kokonaisuutensa, onneksi.
Minusta häntä-idea on hauska, mutta minulle jäi aikalailla auki se, että oliko sillä mitään funktiota muuta kuin olla olemassa (ja toimia ehkä jonkinlaisena tasapainottavana tekijänä)? Minulle jäi se kuva, että hännät vaan viipottivat mukana ilman sen suurempaa merkitystä (muuta kuin osoittaa, että hännällinen ei ole odininlapsi). Niihin toisin viitattiin aika usein. Häntiin liittyen... Kansi on aika huisi, brutaalin kiehtova.
Siri Pettersen: Mätä
Jalava 2016 - Risingin tietokannassaNorjalaisen Siri Pettersenin kiitetty ja paljon luettu Odininlapsi sai keväällä odotetun jatko-osan. Mätä jatkaa hännättömän Hirka-tytön tarinaa uudessa maailmassa kaukana Yminmaasta.
Ja pienoinen shokki se uusi maailma voi lukijalle ollakin. Hirka nimittäin päätyy nykyajan Yorkiin, joka ainakin alkuun muistuttaa hyvin paljon meidän maailmaamme. Omaperäisen ja ihmeellisen Yminmaan jälkeen Englanti tuntuu perinteiseltä ja jopa tylsältä miljööltä. Kun alkupettymyksestä selviää ja tarina pääsee vauhtiin, kerronta imee kuitenkin mukaansa. Yminmaassakin päästään vierailemaan Rimen, Hirkan taakseen jättämän poikakaverimahdollisuuden, kautta.
Ainoat nitinät siitä, että tarinassa mentiin ympäri Eurooppaa hiukan liian paljon ja paikoitellen olin myöskin hakoteillä siitä, että miksi jotakin tapahtuu ja miten ne eri kytkökset menevät. Kaikki ei ollut ihan intuitiivisesti selvää. Voinee olla, että pohdin juonen olevan kompleksisempi kuin mitä se sitten lopulta olikaan. Hirka oli edelleen mahtava hahmo, toimelias sekä aikaansaava, ja hänen hahmonsa taas kehittyi ilahduttavan paljon tässäkin tarinassa. Hiukan alussa ärsytti Hirkan jatkuva valitusvirsi siitä, miten kurjaa hänellä on, mutta siitä päästiin onneksi jossain vaiheessa yli. Ei hän koskaan ollut tyytyväinen, mutta ainakin Hirka selvästi yritti tehdä asialle jotain. Muissakin tarinan hahmoissa oli selvästi erilaisia tasoja, eivätkä ne tuntuneet pahvisilta vaan hyvinkin eläviltä.
Olin kyllä helpottunut siitä, että Hirkan saapumista ihmisten luo ei näytetty vaan kirjan juoni alkaa muutama kuukausi Hirkan saapumisen jälkeen. Tällä tavoin päästiin kiinni heti siihen oleelliseen osaan juonta eikä jääty jahkaamaan sitä, miten Hirka löytää paikkansa. On myönnettävä, että alkuun piti oikein yrittää muistella, että mitä siinä ekassa osassa tapahtui. Muistin Odininlapsen tarinan pääpiirteittäin, mutten niitä oleellisia yksityiskohtia. Onneksi tarinan alussa käytiin ekan osan juttuja läpi tarpeeksi paljon, niin kokonaiskuva selkiytyi.
Nyt pitänee lukea Mahti melko nopeasti, kun on vielä kaikki juonenkäänteet mielessä.
Emelie kirjoitti: Ainoat nitinät siitä, että tarinassa mentiin ympäri Eurooppaa hiukan liian paljon ja paikoitellen olin myöskin hakoteillä siitä, että miksi jotakin tapahtuu ja miten ne eri kytkökset menevät.
Olen aika varma, että osa siirtymistä ei olisi käytännössä mahdollisia, varsinkin ne autolla tehdyt varsin nopeat ajamiset läpi Euroopan. Ok, takerrun ehkä yksityiskohtiin, mutta häiritsi myös se, että Hirkallahan ei ole passia tai henkilöllisyystodistusta, ja UK:n puolelle mentäessä sellainen vaaditaan sillä vaikka EU-jäsen onkin, Schengen-maa se ei ole.
Pidän Yminmaasta enemmän, ei voi mitään.
Emelie kirjoitti: Nyt pitänee lukea Mahti melko nopeasti, kun on vielä kaikki juonenkäänteet mielessä.
Luin Mahdin sitten tosiaan samantien toisen osan jälkeen, ehkä jopa liiankin nopeasti. Tuli hiukan ähky tarinaan, sillä tämä lopetusosa toisti aikaisempien osien juonirakenteita ehkä liikaa, se ei ollut ihan niin omintakeinen yksityiskohdissa.
Hahmokehitys oli taas ihailtavaa, mutta tämäkin meni paikoitelen yli. Pidän Hirkasta, ja hänen hahmonsa kehittyi valtavasti tarinan edetessä, mutta tosiaan ehkä jopa liikaa. Pidän hahmoon tuodusta harmaammasta sävystä ja siitä, että moraaliongelmia ei sitten kuitenkaan tuputettu lukijalle liiaksi, mutta Hirka oli jossain määrin liian "pätevä". Toki hän joutui tekemään vaikeita ratkaisuja ja kamppaili näiden kanssa, mutta silti liika on liikaa.
Uudet sivuhahmot sokeiden puolelta olivat kiinnostavia, hyvin erilaisia ja persoonallisia. Pettersen osaa tehdä sellaisia hahmoja, että ne eroavat toisistaan olematta kuitenkaan päälleliimatun keksityn oloisia.
Loppu jäi miellyttävän avoimeksi. Langanpäitä toki solmittiin, mutta asioita jäi ilmaan.
Kaikkinestaan Korpinkehät-trilogia oli huikaiseva lukukokemus, hyvää, kiinnostavaa ja minulle erilaista fantasiaa hetkeen.
Ongelmana oli se, ettei Odininlapsi "sytyttänyt" missään vaiheessa, vaan jäi ns. OK-tasolle. Hahmot, maailma ja juoni olivat minusta kaikki kohtalaisia, mutta en innostunut yhdestäkään kirjan osa-alueesta. Tapahtumat oli myös helppo arvata ennakkoon, esimerkiksi Näkijään liittyvän paljastuksen tajusin jo romaanin alkupuolella. Tykkään paksuista kirjoista, mutta Odinlapsessa oli pituutta aivan liikaa tapahtumiin nähden: yli 600 sivua kovakantisena.
Olen vuoden sisällä lukenut selvästi parempaa young adult -korkeafantasiaa kuten Garth Nixin Clarielin, Kristin Cashoren Firen ja Leigh Bardugon Grisha-trilogian. Niissä oli oikeasti kiinnostavat hahmot, juoni ja maailma – Siri Pettersenin teos ei pärjää ollenkaan vertailussa. Huomasin, että Korpinkehien englanninkielisiä käännösoikeuksia ei ole toistaiseksi hankittu.
En aio lukea Odininlapsen jatko-osia.
Minä olen aloittanut kirjan kaksi kertaa, enkä ole kokenut halua jatkaa lukemista kovinkaan pitkälle. Ehkä pitäisi lukea edes ensimmäinen osa loppuun, jotta voisi muodostaa jonkinlaisen mielipiteen, mutta kirjan alusta en ole vielä ymmärtänyt hehkutusta, minkä sarja tuntuu saaneen osaksi.Jussi kirjoitti: Sain Odininlapsen eilen loppuun. Toisin kuin muille tähän ketjuun kirjoittamille, minulle kirja oli pettymys.
Ensimmäisen 1/3 lukemisen perusteella toivon vain, että Pettersen saa kaikki juonilankansa solmittua ja kirjasarja saa arvoisensa, vaikuttavan ja uskottavan päätöksen, eikä mitään puolivillaista ja hätiköityä loppuratkaisua. Jopa jonkinlaista suurempaa käännettä loppua kohden voisin odottaa. Arvostelua pukkaa, jahka pääsen tässä loppuun asti.
Siri Pettersen: Mahti
Jalava 2016 - Risingin tietokannassaMahti päättää Odininlapsesta alkaneen kolmiosaisen fantasiatrilogian, joka tutustutti lukijansa Yminmaahan, korpinkehiin ja tätä kaikkea pyörittävään ja ylläpitävään, salaperäiseen Mahtiin. Pettersenin tarinalle leimallisia piirteitä ovat tuoneet pohjoisen mytologian hyödyntäminen ja omaleimaisen tarinan yhdistäminen perinteisen eeppisen fantasian kerrontaan.
Siinä missä sarjan toinen osa Mätä nyrjähteli omien ongelmiensa kanssa, Mahti pääsee taas lähelle Odininlapsen omaleimaisuutta. Yminmaan lisäksi seikkaillaan nyt sokeiden valtakunnassa, jossa vallitsee ikitalvi ja kaupungit rakennetaan jäätikön alle. Sokeat eivät heikkoutta salli, ja Hirkan tehtävä - johtaa isänsä kansa sotaan ja mielellään myös pelastaa hänelle niin rakas Yminmaa - näyttää lähes mahdottomalta. Pettersen osoittaa todellista taituruutta punomalla kaikki juonilankansa yhteen ja saattamalla trilogian loogisesti toimivaan päätökseen.