-
- Tulevaisuuden työt - mitä on tarjolla?
- Taverna / kyty | Eilen 13:20
-
- Joulukorttien lähettäminen/antaminen
- Satama / Mustelmann | 29.11.2023 21:40
-
- Elämä on ihanaa, koska...
- Satama / Ageha | 29.11.2023 18:08
-
- Isaac Asimov
- Lukusali / kyty | 29.11.2023 15:15
-
- Kodin kasvit ja kukkaset
- Satama / kyty | 29.11.2023 15:05
J. Pekka Mäkelä
Tämän kertainen Risingshadowin kuulusteluvieras on kääntäjä-kirjailija J. Pekka Mäkelä, jolta on näinä päivinä ilmestymässä esikoisromaani 391. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt erinomainen Kotistudio - musiikki purkkiin omin avuin-opas. Kääntäjänä hän on kunnostautunut kääntämällä muunmuassa Philip K. Dickin kirjoja ja musiikkikirjoja.
Risingshadowin kirjailijaesittely - Kotisivut - Täydellinen biografia
J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu
Like 2012 - Risingin tietokannassaMuistelen kuulleeni joskus vuonna 2010 kirjailija J. Pekka Mäkelän suusta toteamuksen, että hänen seuraava kirjaprojektinsa on sitten realistinen romaani, jossa hän käyttää hyväkseen itähelsinkiläistä nuoruuttaan. Toisaalta olin hivenen harmissani, sillä suomalaista scifiä ei kirjoiteta liiaksi asti, toisaalta ajattelin, että tulen lukeneeksi tulevankin kirjan, sillä olen aina lukenut muutakin kuin genrekirjallisuutta ja olen pitänyt J. Pekan aiemmista kirjoista. Kun viime syksynä huomasin Risingin kevään uutuuskirjoissa Muurahaispuun, ajattelin, että eikös sen pitänyt olla realismia - ja kun sain sen kevään lopulla arvosteltavakseni, ajattelin, että siinä lienee sitten reaalifantasiaa ainakin mausteeksi asti. Yllätyin iloisesti kirjaa lukiessani.
Muurahaispuu on toki hyvin realistinen romaani Kontulan seuduilta, ja sen tapahtumat sijoittuvat varsin leimallisesti nyky-Suomeen, jytkynjälkeiseen aikaan. Päähenkilö, Kari Lännenheimo, palaa lapsuutensa Itä-Helsinkiin selvittelemään varsin arkista ja realistista ongelmaa eli lapsuudenkotinsa tyhjentämistä myymistä varten, isä kun on sairaalan pitkäaikaisosastolla, eikä sieltä enää palaa. Kari muuttaa asuntoon keväällä, aikaa on puolisen vuotta saada talo myyntikuntoon, syksyllä on edessä muutto Belgiaan. Tavaramäärää lajitellessa Karia alkavat askarruttaa erinäiset ajatukset perheestään ja suvustaan, erityisesti isänisän ja isosedän kohtaloiden erilaisuus: isoisää isä ylisti ja kertoili pienemmistäkin asioista, isosedästä todettiin vain, että hän lähti merille nuorena. Lisäksi toinen Karin siskoista on aikoinaan lähtenyt kotoa ovet paukkuen, eikä ole pitänyt yhteyttä ennen kuin nyt on ollut pakko, ja se toinen, kadonnut, on vielä puhumattomampi. Kun Kari törmää vielä nuoruudenihastukseen, joka on muuttanut samaan rappuun, alkaa menneisyys nurkanvaltauksen edeten unista ja ajatuksista konkreettisesti seinienväliin ja vinttikomeroihin.
J. Pekka Mäkelä: Alas
Like 2013 - Risingin tietokannassaJ. Pekka Mäkelä, Suomen sympaattisin scifikirjailija, palaa jälleen Alshain-planeetalle. Alas on Mäkelän kuudes romaani ja jatko-osa vuonna 2006 julkaistulle Alshain-kirjalle. Väittäköön kustantaja mitä tahtoo, itsenäiseksi romaaniksi Alas jatkaa kovin suoraan niistä tapahtumista, joihin Alshain jäi: 40 000 kilometriä korkean kiertoratahissin romahtamiseen.
On vaikea suositella, että tähän kirjaan tarttuisi lukematta ensin Alshainia. Maailmaa ja tarinaa pohjustetaan kyllä runsaasti, mutta lukukokemuksen voisi kuvitella jäävän paljon köyhemmäksi, jos lukija ei ennakolta tunne aiempia tapahtumia. Päähenkilöt vaihtuvat, samoin valtaosa kirjan tapahtumapaikoista, mutta monet kantavat teemat ohitetaan Alas-kirjan puolella varsin kevyesti, ajoittain melko väkisin kerrontaan mukaan ymppäämällä.
Alshain on kolmas ihmiskunnan asuttama planeetta, ja se sijaitsee noin viidenkymmenen valovuoden päässä Maasta. Avaruusalukset liikkuvat riittävällä nopeudella, jotta tavaran rahtaaminen Maasta Alshainiin ja takaisin on jollain tavalla järkevää, mutta joka tapauksessa reissu merkitsee yksisuuntaista aikamatkaa tulevaisuuteen. Alshain-planeetan samanniminen tähti on hitaasti kuolemaa tekevä jättiläinen, joka on sulattanut kiertolaisensa jääkuorta juuri riittävästi, että ihmisille on jäänyt kuivaa pintaa tallattavaksi. Planeetan alkuperäinen eläimistö kasvaa ja elää planeettaa peittävissä valtamerissä.
Vaikka mulla on omat antipatiani itse palkintoa kohtaan, ja vaikka en vieläkään ole onnistunut antamaan Hunanille aikaa tarpeeksi vaan se on yhä kesken parinsadan sivun kieppeillä, on ehdokkuus ehdottomasti ansaittu.
Ensinnäkin Hunan on (vaikka toivoakseni ei retrospektiivisti muutaman kymmenen vuoden päästä katsottuna) J. Pekan tähänastisen kirjailijanuran pääteos. Hunan ei ole edustavin, eikä minun mielestäni edes paras (tämähän toki voi muuttua lopun myötä!) J. Pekan kirjoista, mutta objektiivisesti katsottuna se on juuri sellainen merkkiteos, jonka voi nähdä olevan riittävän samaistuttava jotta suuri yleisö voi ottaa sen omakseen ja kuitenkin niin omalaatuinen, että sitä ei voi sekoittaa johonkin toiseen kirjaan vaan sen luettuaan muistaa kirkkaasti. Sen lisäksi se iskee sekä suomalaisten perinteiseen historian ja tiedon nälkään romaanien pohjana että viime vuosikymmenenä maailmalla isoksi trendiksi muodostuneeseen helppolukuisten tiiliskivien, populaarin korkeakirjallisuuden, genreen. Hunan on niinsanotusti suurteoskategoriassa, ja siksi helppo valita palkintoehdokkaaksi.
Toiseksi Hunan on kaikesta edellä sanotusta huolimatta vahvasti J. Pekan kirja. Se on syvän inhimillinen, valtaisaa ymmärrystä henkilöhahmojaan kohtaan huokuva, taidokkaasti mutta samanaikaisesti hyvin arkisesti kirjoitettu ja kohdistaa huomiota sellaisiin asioihin, jotka usein jäävät merkkiteoksissa sivurooliin tai putoavat kokonaan pois (historia)kirjojen lehdiltä. Se ei ole aivan yhtä alakuloinen tai pessimistiseltä tuntuva kuin jotkut J. Pekan kirjat, mutta kuten Shimo sanoo Tähtivaeltajan arviossaan, Hunanin lukukokemus kutsuu pohdiskelemaan, ei varsinaisesti onnellisena mutta rauhallisena. (Se on myös syy, miksen itse kiirehdi kirjan loppuun lukemista vaan luen sitä eteenpäin vain silloin, kun siltä tuntuu.) Hunan on omista lähtökohdistaan, omilla ansioillaan ja erityislaatuisuudellaan kirja, joka ansaitsisi palkinnon ja huomion.
Ja kolmanneksi tietysti kirjailija itse, persona non nota, ihminen, joka ei koskaan halua korostaa itseään, vaikkei huomiota välttelekään. J. Pekka on tehnyt yli kaksi vuosikymmentä kulttuurityötä suomentajana ja kirjoittajana, eikä vastaavaa kombinaatiota moniotteluun ole kovin monella. Kirjailijana J. Pekka on antanut ääntä antisankareille, sivustakatsojille ja yleensä sivulauseissa ohitettaville hahmoille, ja siinä hän ammentaa itsestään: kun hänen seurassaan on, ei koskaan tule sellaista hetkeä, että tulisi muistutetuksi statuserosta, siitä että toinen on kiitetty kirjailija ja palkittu kääntäjä, ja toinen ei. J. Pekka antaa tilaa jokaiselle ihmiselle lähellään olla merkityksellinen ja kohtaa yhtä lailla uuden ihmisen kuin vanhan tutunkin arvostaen ja huomioon ottaen. Hän on hyvää seuraa, hänen läpitunkeva lempeytensä kutsuu kanssaihmisistä hyviä puolia esiin, ja hän on työtään julkituodessaan aina valmis vaihtamaan sanoja jokaisen haluavan kanssa. Vaikka Finlandia-palkinto ei ole mikään elämäntyöpalkinto, kyllähän sen mieluusti soisi kirjailijalle, jota on fanittanut esikoisromaanista alkaen, jonka kanssa on säännöllisesti käynyt hyviä keskusteluja reilun vuosikymmenen, ja jonka on jollain tasolla oppinut tuntemaankin vuosien varrella.
Kaikista näistä syistä olen sitä mieltä, että jo pelkkä ehdokkuus tuo vihdoin oikeutettua, suurempaa huomiota erinomaiselle ja arvostettavalle kirjailijalle ja myötäilolla suon kaiken sen J. Pekalle ja Hunanille. Toivottavasti Hunan vielä voittaa koko homman.