Jussi Valtonen

Mulla on tässä jonkin aikaa ollut kesken ja nyt lukuhaasteen myötä yritän saada loppuun Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanin. Kirja voitti vuoden 2014 Finlandian, ja koska yleensä suhtaudun tähän palkintoon vähän nuivasti, kirja olisi varmaan jäänyt aloittamatta, jollei äitini olisi suositellut sitä minulle. Ja kyllä kannatti. Vaikka romaanin päähenkilö on neurotieteilijä eli edustaa eri tieteenalaa kuin minä, tutkimusmaailma ja sen ongelmat tuntuvat silti tutulta ja itselle ajankohtaiselta aiheelta. Suomen ja USA:n erilaisista kulttuureista saa todella hyvin huumoria irti, vaikka Suomen hiljaiset hissukkatutkijat nyt ehkä ovatkin vähän kärjistys...

Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti, ja tarina pomppii hyvin eri ajanjaksojen välillä sujuvasti. Tarina aukenee pikkuhiljaa eri aikatasojen kautta. Tämän ja muidenkin syiden takia takakansiteksti spoilasi ikävä kyllä ihan liikaa, ja osa jännitteestä katosi sitä myöten. Jos ei pidä ei-kronologisesti etenevistä kirjoista, kerrontatyyli voi tuntua turhauttavalta, ja itsekin välillä jäin pähkäilemään, milloin mikäkin kohtaus itse asiassa on tapahtunut. Onneksi samassa ajanhetkessä ja paikassa pysytään usein sen verran pitkään ja osa kerrostumista muodostuu henkilöiden muistelemina takaumina, että hämmennystä syntyy kuitenkin vain toisinaan, eikä se ole ainakaan minulle kirjaa pilaava tekijä.

Kirjan teemat ovat raskaanoloisia, mutta henkilöhahmot on kuvattu hyvin, joten uskoisin tarinan aukenevan, vaikka tutkimusmaailmaa ei itse tuntisikaan. Jos taas tuntee, henkilöistä ja yliopistojen elämän kuvauksesta irtoaa sellaista inhorealistista huumoria, että oksat pois. Joten joo, suosittelen tätä ehdottomasti kaikille, jotka tekevät tai ovat joskus tehneet töitä yliopistolla tai tutkimuslaitoksessa.

Scifiteema on ohut, sillä romaani sijoittuu vain joitakin vuosia tai korkeintaan vuosikymmeniä nykyhetkestä eteenpäin. Kirjan voi hyvin lukea siis täysin mainstream-romaaninakin, mutta itse nautin pienistä spefivivahteista ja teknologian mahdollisuuksista, joita kirjassa esitellään.

Kirja on vielä kesken, joten lopputuloksista ja mietteistä lisää ehkä myöhemmin. Onko joku muu tullut tarttuneeksi tähän kirjaan?

Pienen pyristelyn jälkeen sain kirjan loppuun melkein vuosi aloittamisen jälkeen. Kirjassa oli sen verran paljon ilmaa, ja teini-ikäinen kertojahenkilö toimi sen verran pitkästyttävänä hahmona, että jossain parisataa sivua ennen loppua tuli pidempi tauko. Loppu yllätti, ja tarina parani muutenkin loppumetreille, joten kyllä tämä kannatti lukea loppuun muutenkin kuin lukuhaasteen nimissä. Joitakin käsiteltyjä teemoja olisin toivonut valotettavaksi enemmänkin varsinkin lopussa, joten ihan viiteen tähteen en uskalla kirjaa arvioida, mutta neljään kyllä.