Kymmenen kirjaa, jotka kaikkien kannattaisi lukea

Ray Bradbury: Lokakuun maa
Fjodor Dostojevski: Idiootti
Victor Hugo: Kurjat
Franz Kafka: Kootut kertomuksert
Halldór Laxness: Atomiasema
Elias Lönnrot: Kalevala
Jonathan Swift: Gulliverin retket
Anton Tšehov: Aro ja muita novelleja
Mark Twain: Jenkki kuningas Arthurin hovissa
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Mä lähden tähän kymmenen kirjan listaukseen sillä asenteella, että en koe, että kenenkään kuuluisi lukea näitä kirjoja, mutta näistä kyseisistä kirjoista olen itse pitänyt valtavasti ja haluaisin, että muutkin mahdollisesti saisivat samanlaisen mahtavan lukukokemuksen näistä.

Minun listani on oikeasti 15 kirjaa + 2 sarjakuvaa. :p

Robin Hobb: Näkijän taru -trilogia
Tämä on yksi niistä harvoista trilogioista, jotka olen lukenut uudestaan läpi pariinkiin otteeseen. Mielenkiintoinen maailma, ihastuttavat hahmot ja mahtava tarina.

Stieg Larsson: Millenium -trilogia
Varsinkin sarjan ensimmäinen osa on timanttinen 5/5. Hyvin tehty rikostarina, jossa on todella vahva yhteiskunnallinen pohjavire. Plus, Lisbeth Salanderhan yksi kaikkien aikojen parhaista naispäähahmoista ikinä.

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha ja Eikä yksikään pelastunut
Nämä kaksi teosta osoittivat ainakin minulle, miksi Christie on niin suosittu kirjailija.

Charlotte Brönte: Kotiopettajattaren romaani
Tämä kirja todistaa minulle aina uudestaan ja uudestaan, että klassikot voivat olla mahtavia (olen lukenut useita klassikoiksi nimettyjä teoksia monesti pettyen). Tämä tarina jää vahvasti mieleen, ja on kaikesta synkkyydestään huolimatta ihanan ilahduttava teos.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Tämä teos iski minuun ja lujaa. Jännitystä, ahdistavuutta ja jonkun verran surumielisyyttä. Joukko klassisen kielen opiskelijoita, joilla on salaisuus, joka ei saa paljastua.

Ernest Cline: Ready Player One
Vaikka kirja oli pitkälti suunnattu 80-luvun nuorille, sain minäkin, 90-luvun kasvatti, tästä paljon irti. Ja se on ehkä tämän teoksen hienoin puoli, se kiinnostaa vaikka viittaukset menisivätkin ohi. Ei tarvitse tuntea nostalgisuutta ymmärtääkseen asioiden nostalgisuuden.

Arthur C. Clarke: 2001 Avaruuseikkailu
Minulle tuli tästä kirjasta heti mieleen avaruus road trip. Kiinnostava kuvaus avaruusmatkasta, tekoälystä ja asioista, jotka voivat mennä pieleen.

Neil Gaiman & Terry Pratchett: Hyviä enteitä
Tähän teokseen liittyviä viittauksia tulee minulle vastaa ihan jatkuvasti ja nyt minäkin ymmärrän (kirjan luettuani) mistä ne tulevat. Kaksi hyvää kirjailijaa parhaimmillaan, Pratchettin huumori ja Gaimanin kyky luoda mahtavia lyhytkertomuksia.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Tämä teos sitten taas puolestaan näytti minulle, että suomalaista spefiä kannattaa lukea. Olen hiukan karsastanut lukea suomalaisia teoksia ylipäätänsäkin, mutta tämän jälkeen olen rohkaistunut.

Isaac Asimov: I, Robot
Novelleja, joissa käydään läpi Asimovin robotiikan perussääntöjä. Luonnontietelijänä ihastuin siihen, miten näissä käsitellään fysiikkaa.

Ja sitten ne sarjakuvat...

Alan Moore: Watchmen
Yksi ehkä "realistisimmista" supersankarisarjakuvista mitä tiedän.

Art Spiegelman: Maus
Tarina holokaustista, jossa juutalaiset ovat hiiriä ja natsit kissoja. Humoristisesta otteestaan huolimatta vaikuttava ja koskettavakin teos.

Näistähän voisin minäkin vaikka koota itselleni kesäksi lukulistan. :)

Mä kuitenkin kaipaisin ehkä hiukan perusteluja ketjussa olevian listojen kirjoille, että miksi juuri kyseinen kirja on listalla. Mikä teoksessa on se juttu, jonka takia se pitäisi/kannattaisi lukea?

Tämäpäs on nyt harvinaisen hankalaa... Toisaalta haluaisin laatia vastaavan listan pelkästä spefistä, toisaalta mietin, pitäisikö joitain yleissivistäviä teoksia kuitenkin olla mukana. Mutta mennään nyt ehkä puolimatkan ratkaisulla. Mun listalla painavat enemmän kirjan sanoma ja idea kuin sen asema maailmankirjallisuuden historiassa. Järjestyksellä ei ole väliä, laitoin sitä mukaa kun tuli mieleen.

Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan
Älykäs feministinen dystopiakertomus vuodelta 1988, mutta kirja ei silti ole vanhentunut päivääkään. Tepper pilkkoo palasiksi sukupuolirooleja ja sukupuolen yhteiskunnallista merkitystä. Vahvasta teemallisuudesta huolimatta kirjan juoni on koukuttava ja loppuratkaisu yllättää.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Tämäkin on feminististä dystopiaa, erittäin vahvan kirjoittajan vahva kertomus tulevaisuuden militantista yhteiskunnasta naisen silmin nähtynä. Sukupuolen lisäksi vahvoja teemoja ovat luokkasorto ja yhteiskunnan ääriajatukset ja fundamentalisoituminen. Päähenkilön näkökulma on voimakas ja lukijalle paljastetaan maailmaa vain vähän kerrallaan, joten kirja vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Tematiikka on välillä melko raakaa, joten kirja ei ole ihan kevyimmästä päästä, mutta minusta silti yhä ajankohtainen ja ehdottomasti ajatuksia herättävä teos.

Umberto Eco: Ruusun nimi
Pidän monista Econ kirjoista, mutta tässä historiallisessa dekkarissa on jotain, joka tulee mieleen vuosi toisensa jälkeen, kun kysytään suosikkikirjoja tai vaikuttavimpia mieleen jääneitä kirjoja. Teos ei varsinaisesti sisällä spefielementtejä, vaikka yliluonnollisuutta käsitelläänkin lähinnä kirjan henkilöiden uskomusten ja pelkojen kautta. Econ historiantuntemus on loistavaa ja kirjan maailman käsinkosketeltavan elävä. Vanhahtava kieli vaatii hiukan lukijalta, mutta samalla se myös palkitsee.

Tero Niemi ja Anne Salminen: Nimbus ja tähdet
Tämä suomalainen novellikokoelma kelpaa koska tahansa samalle listalle maailmankirjallisuuden klassikoiden kanssa. Filosofiseen scifiin taipuvat, toisiinsa kerronnallisesti limittyvät novellit ovat unenomaisia matkoja vieraisiin tähtiin. Samalla pohditaan oivaltavasti ihmisen ja tekniikan suhdetta, tekoälyä, persoonallisuutta ja ihmisen paikkaa elämän kierrossa. Nimbus-novelleja on julkaistu myös muutamassa muussa kirjassa, mutta tämä on yhtenäisin kokoelma.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Tämä on scifin klassikko, ja edustaa mun listallani kaikkia Le Guinin Hain-maailmankaikkeuteen sijoittuvia kirjoja, vaikka on yksinkin loistavaa scifiä. Le Guinin kirjoissa on aina antropologinen ja kulttuurista kiinnostuvan scifin ote, hän kirjoittaa sukupuolesta, eriarvoisuudesta, seksuaalisuudesta ja kulttuurista omaleimaisesti ja taitavasti. Hain-kirjoissa minua kiehtoo myös "todentuntuinen" avaruusmatkailun tekniikka, jossa matka tähtijärjestelmästä toiseen todella kestää ihmisikiä eikä kerran lähtevä koskaan todella voi palata. Avaruusmatkailussa on tätä kautta haikeutta, luopumista ja jopa hylkäämistä, jota on muutoin vaikea edes kuvailla.

Brian Aldiss: Helliconia-trilogia
Tästä ei voi nimetä vain yhtä kirjaa, sillä jokainen kolmesta järkäleestä liittyy toisiinsa niin oleellisesti. Kyseessä on jälleen scifin klassikko, kirjasarja jossa käydään läpi Helliconia-planeetan pitkä ja raskas vuosi. Ydinidea on, että vuoden varrella myös kulttuuri syntyy, kukoistaa ja kuolee - kun talvi tulee, ihmiskunta hiipuu pois. Erityinen ja eriskummallinen fauna, monipuolinen kuvaus humanoidikulttuurista ja kiinnostava antropologinen asetelma tekevät trilogiasta erityisen mieleenpainuvan. Sarja on jonkinasteinen järkäle, joten sopii hyvin kesäprojektiksi. Ikävä kyllä painosta on aika vähän saatavilla, mutta isoimmista kirjastoista pitäisi löytyä.

Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi
Nyt siirrytään lähemmäs klassikko-osastoa. Monte-Criston kreivin voi nykyaikana lukea historiallisena romaanina, vaikka vuonna 1844 julkaistulla kirjalla on jo aitoakin historiallista arvoa. Tarina on varmaan monille tuttu elokuvasovituksista, sama juttu Kolmen muskettisoturin kanssa, mutta kirjana tämä on niitä parempi ja juoni rikas, vaikka siitä jokin ajatus olisikin jo etukäteen. Siinä missä muskettisoturit ovat enimmäkseen kevyttä hovijuonittelua ja valtakunnanpolitiikkaa, Monte-Criston kreivi käsittelee enemmän inhimillisiä kohtaloita ja sellaisia tunteita kuin katkeruus, kostonhimo ja typeryyteen asti anteeksiantamattomuus.

Charlotte Brontë: Jane Eyre (Kotiopettajattaren romaani)
Tästäkin on useita elokuva- ja tv-tulkintoja, mutta alkuperäiseen kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Kirja on vuodelta 1847, mutta kieli ja henkilöhahmojen paljous eivät kuitenkaan tursu yli toisin kuin monissa muissa aikalaisromaaneissa. Jane Eyre on koskettava, synkkä ja surumielinen tarina, josta kuitenkin löytyy ilonpilkahduksia, anteeksiantoa ja hyveitä. Luen mielelläni vahvoista naispäähenkilöistä, ja tämä kirja menee siihen kastiin. Jane ei kuitenkaan hahmona ole mikään kaikenvoipa sankaritar, vaan myös hän tekee virheitä, katuu ja joutuu oppimaan opikseen. Viktoriaanisen ajan Englannissa tarina on toki myös kertomus naisen asemasta, luokkayhteiskunnasta ja pyrkimyksestä tasa-arvoon ja parempaan elämään.

Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia
Tämä ei ole nyt kaunokirjallisuutta, mutta koska kirja on fysiikan popularisoinniksi niin lähellä proosaa kuin ylipäätään ehkä on mahdollista, haluan nostaa sen tälle listalle. Luin kirjan ala-asteikäisenä ja uudelleen lukiossa, ja nautin siitä niin ensimmäisellä kuin toisellakin lukukerralla, ehkä tosin myöhemmin ymmärsin hiukan enemmän. Hawkingin käsittelemät asiat ovat tieteessä menneet jonkin verran jo eteenpäin, mutta kirja sopii silti hyvin perusteokseksi maailmankaikkeudesta, ajasta ja modernista fysiikasta kiinnostuneille.

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
Vähän mietin, otanko tätä listalle... mutta eihän sitä nyt voi välttääkään. Kyllähän tämä nyt pitää vain olla luettuna.

---

Bubbling under: Robert Holdstock: Alkumetsä , Victor Hugo: Kurjat, Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo , Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi , Ursula K. Le Guin: Maameri-sarja , Frank Herbert: Dyyni , Isaac Asimov: Säätiö , Trudi Canavan: The Black Magician trilogy , M. K. Hume: The Merlin Prophecy , A. S. Byatt: Pieni musta kirja , Roberto Bolaño: Chileläinen yösoitto, Mark Twain: Jenkki kuningas Arthurin hovissa , Frans Eemil Sillanpää: Nuorena nukkunut, Beowulf, Kalevala, ...

Luin taannoin yhden kesän aikana pitkän listan scifin klassikoita, mutta enimmäkseen tuli sellainen olo, että osasta aika vain on ajanut armottomasti ohi tai sitten tarina on kirjoitettu niin oman aikansa näkökulmasta, ettei siitä nykylukijana saanut paljon irti. Mielestäni ajattomiksi kokemani klassikot olen melkeinpä järjestään listannut yllä, tosin toki sillä kriteerillä, että itse pidin niiden teemoista. Valloitetaan avaruus -tyyppiset kirjat kun eivät ole koskaan iskeneet ihan pelkästään, jotain muutakin pitää olla. Koen kyllä klassikoiden lukemisen ihan yleissivistäväksi, mutta jos jokin ei vain uppoa, niin turha siitä on liikaa paineita ottaa. :)

Diara kirjoitti: 4. Väinö Linna - Tuntematon Sotilas
- Ainakin minun kouluaikoina jokainen ysiluokkalainen luki tämän kirjan. Silti sanoisin, että jokaisen tulisi lukea Tuntematon Sotilas aikuisiällä.

Minun kotiseudullani tämä kirja luettiin vasta lukiossa. Mutta olen miettinyt monesti, että pitäisipä taas lukea tämä, koska ainakin silloin 10 vuotta sitten pidin teoksesta. Täällä Pohjantähden alla -sarjaa, joka tässäkin ketjussa on mainittu, olen pariin otteeseen aloittanut, mutta ei vaan nappaa. Alku menee hetken matkaan, koska suo, kuokka ja Jussi, mutta sitten tyssää.

Dyn kirjoitti: Robert Holdstock: Alkumetsä

Tämänkin kohdalla olen pohtinut, että pitäisikö lukea uudestaan. Ainoa, mitä teoksesta muistan, on se että siinä mennään metsää ja se on ahdistava paikka. The Curen A Forest kappale pulpahtaa aina mieleen kun tämä kirja nousee esiin...