Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Tammi 2016 - Risingin tietokannassa
Marja-Leena Tiaisen romaanin Viestejä Koomasta päähenkilönä on yläkoululainen Silva Marras, joka on tehnyt virheitä, kuten juonut siideriä alaikäisenä ja varastanut kaupasta. Vaikka Silvan vanhemmat ovatkin eronneet, tekojen taustalla vaikuttaa enemmän kavereiden joukkopaine, joka eskaloituu pisteeseen, jossa Silva hyppää sillalta veteen loukkaantuen vakavasti.
Tyttö päätyy Koomaan, elämän ja kuoleman välitilaan, missä hän tapaa ihmisiä eri puolilta maailmaa. Joukossa on myös muutama suomalainen nuori, jotka ovat vaarassa kuolla, mutta osa heistä pääsee takaisin elämään. Tämä kokemus muuttaa Silvan elämänkatsomuksen. Vanhat ystävät alkavat näyttää uudessa valossa etäisiltä ja vähemmän aidoilta. Aikaisemmin Silva haukkui muiden mukana luokallaan olevaa Inkeriä, joka osoittautuukin luoton arvoiseksi ystäväksi. Kunhan Silva on ensin välittänyt tälle Koomassa saamansa viestin.
Inkeri ei kuitenkaan ole ainoa, jolle Silvalla on viesti kerrottavanaan. Suuren osan teoksesta viekin osuus, jossa Silva selvittää kenelle ja kuinka hän voisi välittää eteenpäin Koomassa kuulemansa, hieman vaikeaselkoisetkin tiedot. Lyhyeen teokseen mahtuu mukaan myös kouluarkea, kahden kodin välillä matkustamista ja uusi ihastus.