Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga

Olen lukenut nyt Saga-sarjaa kolmen osan verran; innostuin lukemaan sarjan kuudennen osan Hugo-ehdokkuuden takia. Nyt vaan taas hämmästelen, että miksi en ole lukenut näitä aiemmin, sillä nämä kolme osaa menevät helposti parhaimpien lukemieni sarjakuvien joukkoon.

Ensimmäinen osa alkaa vahvasti, heti keskelle toimintaa ja juonta, vaikkakin alkuosa tuntui olevan hiukan enemmän hahmojen esittelyosa kuin varsinaisesti juonen kuljetuskirja. Seuraavat osat olivatkin sitten jälkimmäistä. Sagan maailma on kiinnostava ja hahmot sellaisia, että niihin kiintyy helposti. Mutta minulle ehkä kaikista miellyttävin piirre tarinallisessa puolessa on sarjasta löytyvä huumori. Monesti hauskat jutut tulevat (ainakin minulle) vastaan ihan yllättäen, jolloin koen ne paljon huvittavampina kuin ehkä muuten olisin. Osa huumorista tulee melkoisen ronskeistakin jutuista, jotka ovat hiukan siinä ja siinä, menevätkö ne yli. Mutta tällainen rajalla heiluminen tekee siitä mielenkiintoisempaa. Ja vaikka tarinaan mahtuu mukaan paljon traagisiakin hetkiä, jokaisen lukemani osan jälkeen minulla on ollut hyvä mieli.

Piirrosjälki on minusta todella hienoa ja pidän erityisesti onnistuineista ilmeiden kuvailuista. Puhekuplien tekstiä ei melkein edes tarvitse lukea, riittää kun katsoo piirrettyä ilmetta ja siitä jo hiffaa mitä tapahtuu ja missä mennään.

Voinee olla, että poikkeuksellisesti saatan jopa ostaa nämä sarjakuvat suomenkielisinä hyllyyni.

Olen nyt edennyt kuudenteen osaa Saga-sarjassa. Olen ilmeisesti lukenut ihan liian nopeata tahtia, sillä tarina alkaa tässä vaiheessa kärsimään pahasti toistosta. Tarina ei tahdo pysyä kasassa, koska nyt siinä on mukana niin monta eri juonikaarta ja hahmorykelmää omilla agendoillaan, että uhkaa mennä sekavaksi.

Tässä kuudennessa osassa tuntui, että tarina runnottiin läpi väkipakolla, koska haluttiin, että tietyt asiat tapahtuvat. Ei ollut yhtä soljuvaa tarinan kuljetusta kuin sarjan alkuosissa. Ei tämä osa silti huono ollut, menee tällä hetkellä Hugo-ehdokassarjakuvalistani kärkeen, mutta ei välttämättä tule siellä pysymään. Kaipasin aikaisempien osien huumoria, tässä osassa se oli jätetty melkein kokonaan pois. Oikeastaan ainoat hauskat hetket tarjosi Ghüs, joka onkin nykyään suosikkihahmoni. Sellainen salamyhkäinen ja hiukan häiriintynyt, mutta samalla ihan mahdottoman suloinen ulkoiselta olemukseltaan. Lopun gliffhangerkaan ei ollut minulle mieleen, vaikka sitä osasinkin hiukan odottaa.