Suomalainen sarjakuva

Älkäämme sotkeko tapahtumaketjua keskusteluun sarjakuvasta yleensä:

kyty kirjoitti: Joo, suomalaisen sarjakuvaskenen kuva on itselläkin aika pitkälle "elitistinen taidepiiri", jos nyt noin kärjistettyä ilmaisua viitsii tässä itse käyttää... Varsinkin kun kuulee jatkuvasti sitä, että ainoa suomalainen sarjakuva mitä kannattaa viedä ulkomaille on suomalainen taidesarjakuva koska sellaista ei tehdä muualla, ja siitä jää sitten kuva että tyypit piirtävät omakustanteita toisilleen ja muita tekijöitä ei oteta oikein vakavasti... MUTTA siitä huolimatta melkein kaikista tapahtumista löytyy kaikenlaista porukkaa myymästä. Toinen iso yleinen (=ei pelkkä manga) sarjistapahtuma on keväällä oleva Tampere Kuplii , jota saa tietysti odottaa talven yli mutta joka ei anna ainakaan itselle yhtä "elitistisiä" viboja kuin Helsingin pää.

Sivusta vuosia seuraneena osinhan tuo asenne on totta (se on olemassa) ja osin se on totta (faktuaalisesti).

Suomalainen sarjispiiri on tietysti aika sisäsiittoinen, jos samat tyypit istuvat Sarjakuvaseuran hallituksessa, Sarjainfon toimituksessa, toimituksissa ja piirtäjien työhuoneilla ja sitten samassa pöydässä anniskeluravintolassa. Osa juuttaista taitaa olla naimisissa keskenään. Välillä saattaa tuntua, ettei jostain saada jääviä arvostelua mitenkään.

Mutta jos lukee Sarjainfoa (mikä on muuten nykyään oikein oiva lehti jo asettelultakaankin, menkää kirjastoon tarkastamaan ja jos sitä ei tule kirjastoonne, nostakaa meteli) lukee, ei se mikään Parnasso ole, siellä on juttua ihan siitä miten sarjakuvaa tehdään, pilakuvien keräilystä, ihan kaikenlaisista tekijöistä. Seuran hallituksessakin on esim. Rami Rautkorpi, joka tunnetaan Hämähäkkimiehen kääntäjänä ja Vesa Kataisto, Arktisen Banaanin kustannustoimittaja ja mies, joka toi Blacksadin Suomeen.

Yksi huomioitava seikka on se, että suomalaisen(kin) sarjakuvan taloudellisesti isoimmat nimet ovat tietysti sanomalehtien strippisarjoja. B. Virtanen, Viivi ja Wagner ja Fingerpori myyvät eri muodoissaan ja tuovat leivän tekijöilleen (suuri osa piirtäjistä tekee päätoimenaan kuvituksia tai elokuvien storyboardeja). Niiden vienti on osoittautunut haasteelliseksi. Ruotsalaisetkaan eivät tajunneet Viivin ja Wagnerin päälle (en tiedä yritettiinkö myydä alkuaikojen kamaa vai nykyisempää, jo kymmenen vuotta pystyynkuollutta). Fingerpori from Finland on myös olemassa, mutta kyllähän te tiedätte, puolet stripeistä täytyy raakata pois, jos vastaavaa sanaleikkiä ei löydy kohdekielellä ja ne ovat usein hauskimmat.

Suoraviivaisten seikkailuhommien osalta meillä on Petri Hiltusen ja edesmenneen Joonaksen ohella Katkera Setä. Kai T. Leppänen on ihan kaupallisesti menestynyt, hän on tuottanut kilokaupalla Mustanaamiota, jota on julkaistu kotimaan markkinoiden ohella Ruotsissa – Mustanaamiohan on nykypäivänä aika skandinaavinen ilmiö. Arvoiltaan Leppänen on hyvin sovinnainen konservatiivi – siis sen suhteen mitä sarjakuvan pitäisi hänen mielestään olla. Kovin sovinnaisena Leppästä sen sijaan ei voida pitää hänen ruotiessaan Sarjakuvaseuranta toimintaa, sanomalehtien sarjavalintoja tai suomalaista sarjakuvakenttää yleensä. Hän on blogissaan haukkunut KAIKKI (paitsi Tuuli Hypenin, onhan Nanna koko perheen viihdettä sekä perinteistä tyyliä hyvin toteuttuna), mutta ennen kaikkea nuoret naiset, jotka eivät osaa edes piirtää ja saavat silti arvostusta ja puupäähattuja (josta hän itse taisi kieltäytyä)

(Mainittakoon, että Leppäsen itse käsikirjoittamiin sarjoihin kuuluu mm.C-luokan Flash Gordon -kopio Achilles Wiggen)

Toinen juopa lieni nimenomaan taidehenkisempää kamaa ulkomaille myynyt Finnish Comics Annual, mikä siis oli antologia, ja antologialla nyt pitää olla jonkinlainen yhtenevä ajatus, lisäksi sehän näyttää taidekirjalta. Ei sinne olisi voinut mitään kuutta sivua Praedoria laittaa sekaan. Tästä huolimatta tahot siellä ja täällä epäilivät sen pilaavan Suomen maineen.

Mutta tässä kävi vähän niinkuin suomalaisten elokuvien kanssa, sellaista korkealuokkaista mainstream-tuotantoa piti ensin tulla (enemmän) ennen kuin sitä pystyi alkamaan myydä, nythän meillä on kaikenlaista Perkorosta ja Voroa, joita käännetään muillekin kielille.

Ja siitä huolimatta onhan Tommi Musturi esim. kovaa kamaa. Tosin en tiedä kuuluuko tämä tänne sivualueelle enää lainkaan kun Samuelin Matkassa on ylistetty myös Tähtivaeltajassa:

Niin, voi olla tässä sotkee helposti toisiinsa näkyvissä olevat "piirit" ja skenen kokonaisuutena. Tokihan Suomessa tehdään aivan kaikkea, mutta ehkä aktiivisimmat ja näkyvimmät piirit tuovat sen kuvan mikä suomalaisesta sarjakuvaskenestä on. Eikös Finnish Comics Annualinkin yksi idea ollut, että nimenomaan suomalaista taidesarjakuvaa kannattaa markkinoida ukomaille, koska se on siellä jotain erilaista? (Eli vähän sama idea kuin skandinaavisessa designissa, mutta sarjakuvana.)

Taannoin kuuntelin tämän tallenteen Tampere Kupliista, jossa Kirsi Kinnunen kertoo sarjakuvan viemisestä ulkomaille. Siitäkin jäi sellainen kuva, että suomalainen sarjakuva kiinnostaa ulkomailla, koska täällä ei tehdä sarjakuvaa rahan takia ja sen takia se voi olla vapaasti kokeilevaa ja taiteellista ja siksi kiinnostaa muualla. Ilmeisesti kustantajat tosin ovat pieniä, eivätkä painokset myy kovin paljoa.

Itse en näe, että taide tai mainstream automaattisesti sulkevat toisensa pois, mutta on aina plussaa, jos jälki on sellaista että se aukeaa muillekin kuin "kokeileville taidesarjakuvapiireille" - kärjistettyä ilmaisua paremman puutteessa käyttääkseni. Tästä kävisi esimerkkinä esim ei-suomalainen Three Shadows . Ja onhan suuri osa mainstreamista aika "taiteellista" - taas käyttääkseni kärjistystä. Ja Tommi Musturi on siinä rajalla myös, enemmän tietty taiteen kuin mainstreamin suuntaan. Ja Aapo Rapi. Noin esimerkiksi.

Mutta takavuosina uransa luoneita isoja nimiä ja strippisarjoja lukuun ottamatta Suomessa on kait aika hankala päästä esiin, varsinkin pitemmällä sarjakuvalla. Voro osoitti taas, ettei se silti mahdotonta ole. Kustantajia ei oikein taida olla, eikä fyysisiä lehtiä minne saada jatkosarjoja, eli tekijät siirtynevät nettiin joko palkattuina tai ilmaiseksi.

Lisäksi olen miettinyt, miten paljon tekijän sukupuoli mahtaa vaikuttaa. Viekö se uskottavuutta, koetaanko huonommaksi? Näistä olisi viitteitä tutkimuspuolelta, en tiedä miten luotettavia, mutta ihmisten omakohtaisten kokemusten perusteella vaikuttaisi olevan näin. Naisista tuntuu olevan usein kuva joko mangatyttöinä (siitä lisää kohta) tai feministisen kokeilevan taidesarjakuvan tekijöinä, mutta muuten "mainstreamtekijät" jotakin poikkeusta lukuun ottamatta loistavat poissaolollaan, tai ovat piilossa, sillä heitä täytyy olla valtava määrä päätellen esimerkiksi pienlehtien myyjistä. Minna Sundbergista taisi olla juttu Sarjainfossa, muuten on ollut aika hiljaista. Liekö syy osittain formaatissa, joka on usein omakustanne/nettisarjakuva? Vai eikö kukaan yritä esiin? Vai pääse?

Kuitenkin, tulevaisuudessa yhä useampi tekijä on netissä koska kustantajia ja myyntiä ei vain ole samalla tavalla kuin ennen. Tarkoittaako se sitten muka sitä, ettei meillä ole enää yhtä ainutta ammattilaista, joista puhutaan sarjakuvantekijöinä eikä harastelijoina?

Ja sitten ovat ne kaikki mangavaikutteiset tekijät. Heitä on myymässä Tampere Kupliissa ja Sarjisfestareilla (missä huomioni mukaan vähemmän nykyään), mutta he ovat muuten olleet aika vähän esillä. Kai siihen on neljä syytä: On se että suurin osa tekee nettisarjakuvaa, joka kai linkitetään omakustanteisiin ja josta ei juuri kirjoitella edes sen vertaa kuin omakustanteista, joita myös tehdään mutta jotka eivät pääse esiin koska ovat vain omakustanteita. Sitten on se, että mangaskene on aika erillään, ja siellä tunnetut tekijät eivät välttämättä ole tunnettuja muualla. Ja se, että manga- ja tyttötekijöitä ei välttämättä oteta ihan vakavissaan vaan pidetään mangaharrastelijoina jotka piirtävät harrastuksena omaa mangaa, ja suuri osa mangatekijöistä on tyttöjä. Ja sitten vielä se, että meillä ei taida olla kovinkaan montaa valmista tekijää, joita voisi alkaa markkinoida. Ensimmäisenä tulee mieleen Maaria Laurinen ja Phantomland . En sitten tiedä, löytyykö täältä kuinka monta toista ammattitaitoista mangavaikutteista tekijää, mutta hän on tuskin ainoa, ja tuntuu kurjalta jos mangavaikutteet tavallaan torppaavat sarjakuvantekijän uran... varsinkin kun sitä puolta skenestä ei voi nykyään välttää.

Perkeroksen, Voron ja Pikku Närhen kaltaiset teokset saavat kuitenkin uskomaan, että kyllä Suomestakin on mahdollista päästä mainstreamilla esille ja jopa ulkomaille, eikä siihen välttämättä tarvita edes nostetta "piireistä". Jos teos on tarpeeksi hyvä, se pääsee esiin. (Ainakin, jos sen saa läpi oikealta kustantajalta eikä tarvitse julkaista itse...?)

Suomimangalla on vähän väliinputoajan ongelma, yhdet eivät lue kun se on mangaa ja toiset, koska se ei ole (oikeaa mangaa). Eipä siinä, pahimman buumin aikaa sillä oli ehkä jopa helpoin päästä esille. Sen luokaan ala-arvoista kuraa julkaistiin ja myytiin, ja nyt tarkoitan "myytiin R-kioskilla". Suomi-Manga, Vartijat ja totta puhuakseen minusta Oblivion High on ns. paskaa, sen verta amatöörimäistä siinä on sarjakuvakertoja. Aivan kuin kuudesluokkalainen olisi antanut aikuisille piirtäjälle kuvakäsikirjoituksen.

Niin no, tottahan se on että moni tekijä (kuten Vartijat-piirtäjä) joutui julkaisuun liian nuorena ja kokemattomana, mutta alkuaikojen kompastelun jälkeen tänne on ilmaantunut todella monta lahjakasta tekijää, joissa olisi potentiaalia.

Niinhän se taitaa olla, ettei mangavaikutteisilla tekijöillä ole (ainakaan vielä) toiveitakaan "oikeasta" urasta... Tekijöitä kyllä riittäisi, mutta moniko Suomessakaan oikeasti tekee muuten kuin harrastemielessä... en tiedä... ei tule nimiä mieleen.

Sarjakuvan myynti Ranskaan on tietysti hiekan myymistä Saharaan, paitsi että siinä Saharassa toki sitten myydään hiekkaa joka paikassa. Siellähän valmistetaan euroalbumia (siis tätä Tintti/Asterix/Piko&Fantasio-formaattia) ihan teollisesti. Studion tähtiartisti saattaa piirrellä vain hahmot, joku hoitaa taustat, joku on erikoistunut ajoneuvoihin. Kyllähän joku Anni Isotalo ihan Parhaat Sarjat -laatua on, mutta sen markkinointi kustantajille saattaisi silti olla vähän haasteellista. Ja vain sitä voi tuolla tavalla myydä, mistä on itse innoissaan ja jolle tietää ostajan.

Joku Venäjä on päinvastainen esimerkki, ja siellä ei sarjakuvaa paljoa lueta eikä julkaista – tekijöitä tietysti on, niinkuin kaikissa maissa, mutta potentiaalista lukijakuntaa olisi vallattavana. Äkkiseltään löysinkin, että sinne on käännetty ainakin Muumipeikkoa – ja kaikista teoksista Matti Hagelbergin Kekkonen.

Ranska on toki isona sarjakuvamaana samaan aikaan lupaava että hankala... jos käsitys Ranskasta hieman elitistisenä ja lähinnä omaa juttua suosivana sarjakuvamaana pitää paikkansa, voi ollakin hyvin hanakala löytää julkaisukanavaa pienkustantajien ulkopuolelta. Venäjä taas tuntuu hankalalta juuri vastakohtaisesta syystä. Mutta joka maassahan on vähän sama ongelma: miten saada ihmiset lukemaan sarjakuvia, kun he eivät lue sarjakuvia? (Muuta kuin korkeintaan stripit päivän lehdestä.) Mutta onhan niitä maita ja maissa ihmisiä.

Luulisi kuitenkin, että hyvälle sarjalle olisi kysyntää missä tahansa (ainakin kunhan siis ei ole mangavaikutteista ). Myös sellaisessa maassa, jossa on omaa tarjontaa jo valmiiksi, olettaen siis, että sitä markkinoidaan oikein ja kohderyhmä löytyy/on olemassa.