Luettavaa esi-teini-ikäiselle

  • Makis hahmo Kirjoittaja
  • Makis
    Mekaanikko
    Tasolla 12
    57.35
01.12.2021 21:55 #1 :: Makis
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Veljenpoika (12v) on innostunut kovasti lukemisesta, ja ahmi jo aiemmin koko Soturikissat-sarjan. Joululahja onkin sitten itsestäänselvä: lukemista. Ajattelin ensin Burroughsin Marsin sankarin etsiä (Into julkaisi kymmenisin vuotta sitten uuden painoksen), mutta vähän aloin epäröimään, että onkohan tuo tämän ikäiselle vielä sopiva? Itse en muista enää, minkä ikäinen olin, vain sen, että se tapahtui 80-luvulla (kuten koko teini-ikäni muutenkin). Itse kuitenkin innostuin scifistä nimenomaan näiden kirjojen ansiosta.

Mutta olisiko ehdotuksia vaihtoehdoiksi? Fantasiaa tai scifiä siis, Pottereita en viitsi tarjota koska joko ne on jo luettu tai sitten eivät kiinnosta, tiedossa ovat varmasti.

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    2.26

02.12.2021 00:58 #2 :: kyty
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Voi tosiaan olla, ettei ensisijaisesti kannata tarjota vanhoja kirjoja, varsinkin kun uutta lanua tulee niin paljon ja seassa on runsaasti scifiä ja fantasiaa. Vanhemmissa kirjoissa on sekin puoli että ne voivat tuntua nykylapsista ja nuorista tunkkaisemmilta kuin mitä itse osaa arvioida, ja pahimmassa tapauksessa ne antavat lukemisesta kuvan että se on tuskaista puurtamista eikä kokemus ole sama kuin esimerkiksi nykyisillä kolmekymppisillä oli. En itse tosin lähtisi ihan sillekään linjalle että poistaisin mahdolliselta lukulistalta kaiken yli pari vuosikymmentä vanhan kirjallisuuden, luinhan itsekin lapsena ihan tyytyväisenä vanhempiakin kirjoja... eivätkä Muumikirjojakaan ikä ole varsinaisesti huonontanut. Suosittelisin kuitenkin ensisijaisesti jotain muuta kuin Burroughsia, vanhoja kirjoja voi tietenkin tarjota kiinnostuksen mukaan varsinkin jos veljenpoika osoittaa kiinnostusta laajempaan lukemiseen.

Sitten onkin se hankala paikka, eli keksiä jotain suositeltavaa... 12 on itselle siitä hankala ikä hahmottaa, etten oikein osaa arvioida minkälaisia kirjoja sen ikäiset tarkalleen lukevat ja mikä on liian lapsellista tai toisaalta vanhemmille suunnattua. Sehän riippuu niin paljon myös henkilöstä... Suomeksi on kuitenkin runsaasti tarjontaa, myös suomalaista, harmi sinänsä että ne pääsevät niin heikosti esiin...

Mutta jotain ehdotuksia mitä tulee nyt mieleen, jos esim joku näistä tuntuisi sopivalta:
Thomas Taylorin Malamanterista olen kuullut kehuja, mutta en ole lukenut itse, se kannattanee tsekata.
Mikki Lish, Kelly Ngai: Taikuuden talo-sarja, siitä on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa.
Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
Lee Bacon: Viimeinen ihminen - en ole tätäkään lukenut, mutta saanut kehuja.
Jos kauhu käy niin Magdalena Hain novellikokoelmat Haiseva käsi ja Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen.
Kimmo Ohtonen - Ikimaa, tämäkään ei ole itselle tuttu mutta ehkäpä tsekkaamisen arvoinen
Terry Pratchett: Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät (voi olla vaikea löytää, ei ihan uusi mutta varmasti vielä sopiva, Valtiota meinasin suositella mutta muistin ettei se ollut fantasiaa)

Samoilta tekijöiltä kuin Soturikissat löytyy toki muitakin sarjoja, (Etsijät, Selviytyjät, Uljasmaa) mutta ne lienevät jo tuttuja?
Muokannut 02.12.2021 01:08 kyty
Tykännyt: Makis

  • Makis hahmo Kirjoittaja
  • Makis
    Mekaanikko
    Tasolla 12
    57.35
02.12.2021 09:28 #3 :: Makis
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Burroughs oli toki vanhaa kamaa jo minun nuoruudessa, en sentään niin vanha ole :)

Mutta voisi tosiaan olla viisasta katsastaa jotain tuoreempaa tässä vaiheessa.

02.12.2021 12:33 #4 :: Nadelma72
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Oma tytär on saman ikäinen ja luki Pottereiden jälkeen Holly Blackin ja Cassandra Claren Magisterium sarjan. Nyt on menossa Rick Riordanin kirjat. Ja tykkäsi kovasti Victoria Aveyardin Hopea-sarjasta. Nevermoor sarja (Jessica Townsend) jäi jostain syystä kesken.

  • Fievre hahmo
  • Fievre
    Senesalkki
    Tasolla 40
    46.87

02.12.2021 12:48 #5 :: Fievre
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Yksi, mitä voi kokeilla, on Vilu Varennon kirjat Be Cool ja Jäykkänä Jenkeissä. Ne on suunnattu nimenomaan teini-ikäisille pojille.

02.12.2021 14:44 #6 :: Morgan Blood
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Omatkin käsitykseni saattavat olla hieman ikääntyneitä, sillä olin 12-vuotias 90-00 -luvun taitteessa. Suurimman kirjavaikutuksen minuun oli siinä kohtaa tehnyt Tolkienin Hobitti, jonka pohjalta lukuharrastukseni hetkeksi tyssäsikin, koska uskoin pitäväni fantasiakirjallisuudesta, mutta jouduin toteamaan, että pidän lähinnä joistain genreen sopivista teoksista :D

Yksi hyvinkirjoitettu, ja silloin hyvä fantasia oli Redwall. Siinäkin on useampi osa elänfantasiaa, joka teki Tolkienin jälkeen seuraavan fantasiavaikutuksen. Se tosin jäi kesken, kun kirjat jäivät jossain kohtaa lapsellisiksi. Sen ikäiselle.
Samassa kohtaa luin Stephen Kingin Musta tornin. Sen mystinen, dystooppinen maailma upposi minuun täysin.

Nuo ovat ehkä sellaisia, joita kehtaa setänä tarjota veljenpojalle :D Tuo on hankala ikä, kun varhaisteinit ovat hyvin eri tasoisia keskenään. 

  • Hiistu hahmo
  • Hiistu
    Varjovelho
    Tasolla 61
    48.76

02.12.2021 18:56 #7 :: Hiistu
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Tulisiivet-sarjassa  on sama kirjailija (Tui Sutherland), joka on kirjoittanut myös Soturikissat-sarjaa. Jos poika innostuu lohikäärmeistä, on sitten helppo miettiä luettavaksi muutakin fantasiaa, jossa on lohikäärmeitä. 

Disney+-palvelussa tänä vuonna ilmestyneeseen Loki-sarjaan liittyen on tekeillä myös kirjasarja nuoren Loki-jumalan seikkailuista. Ensimmäinen osa on ilmestynyt ja on nimeltään  Loki: Petoksen nuori jumala.  Saattaisi kiinnostaa nuorta lukijaa, etenkin jos tuo Marvelin tv-sarja tai supersankarielokuvat ovat tuttuja. Hahmo voi olla tuttu myös monille koulukavereille, joten voi olla ihan mukava jollekin kaverillekin sanoa, että luki kirjan, jossa kerrottiin Lokista. Saattaa löytyä jotain yhteistä jutun juurta aiheesta.

Rick Riordanin kirjat olikin jo mainittuna. Hän on ollut hyvin tuottelias kirjailija, löytyy kirjoja usean kirjasarjan verran. Vaikka ei sentään yhtä paljoa kuin Soturikissoja. 

  • Rinja hahmo
  • Rinja
    Aavevelho
    Tasolla 49
    47.59

02.12.2021 22:56 #8 :: Rinja
Luettavaa esi-teini-ikäiselle

Nadelma72 post=64687 kirjoitti: Oma tytär on saman ikäinen ja luki Pottereiden jälkeen Holly Blackin ja Cassandra Claren Magisterium sarjan. Nyt on menossa Rick Riordanin kirjat. 

Komppaan näitä! Molemmat ehkä stereotyyppisesti poikatyyppisiä, eli seikkailullisia ja meneviä.

Tuon tuoreehkon Magisterium-sarjan luin taannoin ahmimalla, ja siinä oli suorastaan mindblown-mitoissa olevia käänteitä. Näin aikuisena tykkäsin kovasti ja teininä olisin rakastanut maasta taivaaseen. Sopivat varmasti loistavasti 12-vuotiaalle.

Rick Riordanin kirjoja puolestaan olen lukenut sitä mukaan kuin niitä on tullut, eli aloitin varmaan vähän alle täysikäisenä kun eka tuli suomeksi ja jatkan edelleen, n. 20 kirjaa myöhemmin. Niiden huumori on ihan loistavaa, ja mytologiaa on hyödynnetty pohjamutia myöten. Riordanin varhaisempi suomennettu tuotanto eli Salamavarkaalla aloittava Percy Jackson -sarja sopinee ehkä parhaiten just 10-14-vuotiaille, ja sen jälkeen ne ovat kasvaneet jonkin verran ja saaneet syvempiä sävyjä. Jos Salamavarasta vielä löytyy, kannattanee aloittaa siitä, koska se iskee varmimmin 12-vuotiaaseen ja koska käytännössä myöhemmät kirjat rakentavat enemmän tai vähemmän tämän ekan sarjan päälle. Jos Salamavarasta ei löydy, uudemmista parhaiten toimii yksinään Magnus Chase -sarja, jossa on käytetty skandinaavista mytologiaa. Se iskenee parhaiten yläasteikäiselle, mutta ei 12-vuotias siitä kaukana ole.      

  • Makis hahmo Kirjoittaja
  • Makis
    Mekaanikko
    Tasolla 12
    57.35
03.12.2021 00:42 #9 :: Makis
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Hyviä ehdotuksia paljon, kiitos kaikille! Hankalasti näyttää kyllä noita sarjojen aloitusosia olevan oikein tarjolla kirjamuodossa, en kuitenkaan mitään loppuunluettua haluaisi ostaa, mieluiten uutena. Magisteriumia esimerkiksi ei tunnu löytyvän edes Antikvaarista. Salamavarasta löytyisi K4-kuntoisena, mikä on vielä hyväksyttävä kunto lahjakirjaksi (ainakin tuon ikäiselle). Pitääpä äidiltään kysyä, että onko jo lukenut nuo.

03.12.2021 15:28 #10 :: Omenavaras
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Voisin heittää mukaan myös Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan, hieman Percy Jacksonin tapainen. Päähenkilönä superälykäs 12-vuotias poika ja luvassa on paljon seikkailua. Sarja tosin menee vähän monimutkaisemmaksi ja rankemmaksi varsinkin loppua kohden.
Luin Tulisiivet-sarjan ensimmäistä osaa pätkän ja se on mielestäni hyvinkin Soturikissojen tapainen.
Tykännyt: Fievre

  • Makis hahmo Kirjoittaja
  • Makis
    Mekaanikko
    Tasolla 12
    57.35
04.12.2021 13:18 #11 :: Makis
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Tuon Taikuuden talon saa vielä Suomalaisesta kirjakaupasta, eli taidan päätyä tällä kertaa siihen. Mutta muutkin ehdotukset ovat mainioita ja voin vielä monta joulua ja syntymäpäivää hyödyntää niitä!

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    2.26

04.12.2021 14:30 #12 :: kyty
Luettavaa esi-teini-ikäiselle
Kirjojen kierto on nykyään niin nopeaa että kirjakaupoista ei tahdo enää löytää vähänkään vanhempia kirjoja. Tämä on iso harmi ja ongelma varsinkin edelleen ilmestyvien sarjojen kanssa, joista soisi saavan vielä vanhempiakin osia että uudetkin lukijat pääsevät mukaan. Lanupuolella kun ovat suosiossa erityisesti sarjat, joita tosin löytää varmaan aika hyvin kirjastosta. Mutta silti. Muutkin oman linkkilistani kirjat ovat pääasiassa uusia, mutta voi olla että nykyään on jo hankalaa löytää esimerkiksi ensimmäinen osa trilogiasta, jonka kolmas osa julkaistiin viime kuussa.

Valvojat: RinjaEmelie