Satiirinen, parodinen tai muuten vaan humoristinen spefi

Luin hiljattain Robert Sheckleyn romaanin Jähmettynyt yhteiskunta. Se olikin mukava tuttavuus: sujuvaa ja hauskaa seikkailuscifiä, joka piikittelee kevyesti yhteiskuntaa ja ihmisluontoa. Mutta se on kirjoitettu 60-luvulla ja suomennettu 80-luvulla. Mieleeni tuli, tehdäänkö tällaista enää?

Takavuosikymmeniltä on sarjoista ainakin Ruostumatonta teräsrottaa, Linnunradan käsikirjaa ja Kiekkomaailmaa sekä erinäisiä yksittäisiä teoksia. Sarjakuvana Judge Dreddiä ja Valeriania. Jos oikein kauas mennään, eiköhän Gulliverin retketkin voi spefiksi laskea. Mutta olenko vain pudonnut kärryiltä vai julkaistaanko tällaista spefiä nykyään selvästi vähemmän? Jos näin on, mistä se johtuu?

Minulta on myös varmasti mennyt ohi tyylilajin vanhoja klassikkoja, joten olen kiinnostunut kuulemaan niistäkin.
 

Hyvä kysymys, ei tule mieleen mitään, joskaan en ole itsekään viime vuosina ehtinyt tutustua uusiin kirjoihin siinä mittakaavassa kuin joskus aiemmin joten olen voinut pudota myös kärryiltä vielä pahemmin kuin luulenkaan. Joka tapauksessa tuntuu että spefissä vallalla ovat erityisesti nuortenkirjoissa kaikenlaiset dystopiakuvaukset, ja huumori sekä yhteiskuntasatiiri on varattu "normaaliin" kaunokirjallisuuteen kuten dekkareihin tai Ehtoolehtoihin. Tai jopa lastenkirjoihin?

Kaikenlaista "kevyempää" ja rempseämpää seikkailupainotteista spefiä löytyy kyllä, vaikka ne eivät ole tyylilajiltaan varsinaisesti huumoria vaikka sitäkin on laitettu mukaan. Eikä niitä jostain syystä pidetä samalla tavalla kevyenä ja humoristisena kuin esimerkiksi satiiria, vaikka satiirihan ei ole pelkästään hauskaa vaan todellisuudessa välillä hyvinkin raskasta ja syväluotaavaa. Eihän se muuten olisi totta.

Johtuisiko siis siitä, että suurella osalla yleisöstä on väärä käsitys siitä mitä satiiri on, eikä sille siten ole enää markkinoita? Olen täällä varmaan maininnutkin siitä kun yritin kaupitella Pratchettia eräälle tutulleni. Mutta hän ei innostunut lainkaan ajatuksesta että kirjat ovat satiiria, joskin asiaan vaikutti myös se että ne ovat vielä fantasiaakin. Kyseinen henkilö on kyllä lukenut Potterit ja Sormusten Herrat, vaikka kaikkihan ne ovat lukeneet vaikkei spefiin muuten koskisi pitkällä tikullakaan.

Ja vaikuttaisiko maailmantilannekin siihen, että nimenomaan dystopiakuvaukset ja sellaiset sympaattisemmat hyvän mielen kirjat ajavat huumorin ohi? Huumori ja varsinkin satiiri nimittäin vaativat lukijalta enemmän kuin "pelkkä" mukava todellisuuspako, tai ne eivät ehkä tunnu tavallisesta lukijasta tarpeeksi vakavasti otettavilta jos haluaa käsitellä vakavia asioita kirjallisuuden kautta. Muoks: Ai niin, pitää vielä lisätä tuosta aiemmasta huomiosta että huumoria löytyy enemmän "tavallisesta" kirjallisuudesta, sillä en keksi syytä miksi spefiväki olisi vähemmän kiinnostunut niistä. Onhan tv-sarjoissa esimerkiksi paljon huumoria, vai syövätkö ne potentiaalisen yleisön joka ehkä nauttii huumorinsa mieluummin siinä muodossa... "Tavallista" kaunokirjallisuutta julkaistaan määrällisesti enemmän, joten sinne mahtuu varmaan helpommin ne muutamat huumori/satiirikirjat, tai sitten "tavisyleisössä" ollaan niille oikeasti vastaanottavaisempia?

En harrasta dekkareita, joten en tiedä millainen tyylikirjo niissä nykyään on. (Enkä kyllä lastenkirjojakaan...) Mutta ulkopuolisena vaikutelmani on, että nykydekkareissakin meininki on melko vakavaa. Vakavasti otettavan pohjoismaisen nykydekkarin on käsittääkseni paljastettava hyvinvointiyhteiskunnan pimeän puolen mädännäisyyksiä verta säästämättä.

Ilmeisin vastareaktio spefin dystopia/grimdark-trendiin lienee tällä hetkellä solarpunk, johon pitäisi varmaan tutustua paremmin. Mutta vaikutelmakseni siitä on tullut, että se on paremminkin paluu vanhaan kunnon utopiakirjallisuuteen, paitsi että lentävien autojen ja robottipalvelijoiden sijaan tulevaisuudessa on kaikilla aurinkopaneelit ja kissankorvat. Eli en oikein odota huumorisävyjä siitäkään.

Satiiri-sanasta voi kyllä tulla käsitys, että kyse on ilkeästä vinoilusta. Kuten toki voi ollakin. Mutta vaikka Pratchettin tyylihän ei ole lainkaan ilkeilevä, vaan lähinnä humanistinen. Olisiko "lempeä satiiri" sellainen sanavalinta, jolla tavikset ymmärtäisivät, mistä on kyse?
 

Luulen että suurin ongelma on nimenomaan huumori, eikä niinkään ilkeily. Monihan ajattelee että huumori tarkoittaa automaattisesti kevyempää ja vitsimäistä lähestymistapaa, ja mielikuva satiirisesta fantasiasarjasta muistuttaa ehkä jotain ihan muuta kuin mitä se todellisuudessa on. Vaikkapa jonkinlaista kevyttä ja vähän sisäpiirimäistä ja hölmöä fantasiaparodiaa?

Dekkareissa suuri osa on vakavia, mutta osa on hyvinkin kevyempää, tai jopa huumoripitoista kuten Richard Osmanin kirjat joita mainostetaan hauskoina. Sitä en tiedä miten yleisiä vastaavat ovat, mutta dekkarit ovat tavallisen kansan keskuudessa niin suosittuja että mahtuuhan sinne sekaan vähän erilaisempaakin. Ja toki niissä vakavissa ja synkissäkin on usein huumoria mukana, tai ainakin TV-sarjaversioissa on.