Mitä olet viimeksi lukenut - arvioita kirjoista

Luin tänään loppuun Nevil Shuten teoksen Viimeisellä rannalla ja se on ehdottomasti yksi parhaita lukemiani kirjoja.

Ydinasein käyty sota on tuhonnut elämän pohjoiselta pallonpuoliskolta ja radioaktiivinen laskeuma levittäytyy hiljalleen etelään.

Annoin tietokannassa tälle niin sanotun fiilisvitosen kun teos teki niin suuren vaikutuksen. Jos tätä pitäisi objektiivisemmin katsoa niin onhan tässä monta seikkaa joista huomaa teoksen olevan jo kovin vanha. Sukupuoliroolit eivät tunnu tuoreilta ja myös ihmisten käyttäytyminen olisi luultavasti erilaista nyt tehdyssä kirjassa - tai yksinkertaisesti parempaa ajattomassa teoksessa. Mutta toisaalta ihmiskohtaloissa oli myös onnistuttu hyvin tutkailemaan ihmisten välisiä suhteita, eivätkä ne kaikki käyttäytymistavatkaan olleet auttamattoman vanhoja. Hiljaa ja kiirettäpitämättömän tuhon voisi kuvitella hyvinkin saavan aikaan ihmisissä kuvatunlaisia reaktioita.

Toisaalta myös aihe kiehtoo minua muutenkin, onhan atomipommin uhrien kuvaustavat tulleet tutuiksi tässä viime aikoina jo opiskelun vuoksi.

Ei siis kuvaukseltaan täysin ongelmaton, mutta aiheensa ja sen kuvauksen toisen puolen osalta niin vahva esitys, ettei voinut olla pitämättä. Tämä on niitä kirjoja, joiden jälkeen ei heti seuraavaa pystykään aloittamaan.

Viimeisellä rannalla on ollut jonkin aikaa luku harkinnassa – pitääpä joku kerta poiketa kirjastossa se lainaamassa.

Äsken laitoin lipaston päälle Rosamund Luptonin Mitä jäljelle jää -kirjan. Tämän jälkeen tulin antamaan sille täydet pisteet, mutta en löytänyt ko. kirjaa täältä.

Pidin todella paljon, kirja koukutti loppua kohden yhä enempi ja pysyi jännänä ihan viimeisille sivuille saakka (kuten myös kirjailijan edellinen kirja, Sisar). Joillakin saattaa tökkiä kirjassa tapahtuva ruumiista irtautuminen, minusta se juuri teki tästä kirjasta hyvän. Päähenkilöt pääsevät kaikkialle, mutta ruumiittomina eivät voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Luin ensimmäisen Kafkani, eli Linnan pari päivää sitten loppuun. Tarinan keskiössä on maanmittari K, joka saapuu lumiseen maalaiskylään ja yrittää saada kontaktia alueen hallintokeskukseen eli linnaan.

Annoin teokselle Risingin tietokannassa kaksi ja puoli tähteä, mutta jollain tapaa Linna jätti kaksijakoisen maun ja olisi ollut paremmankin rankkauksen suhteen mahdollinen.

Pidin Kafkan tavasta kertoa, eli toisin sanoen hänen tyylistään jättää asiat kertomatta. Avoimeksi jääneiden seikkojen suhteen lukijalla on mahdollisuus pitkällekin vietyihin tulkintoihin ilman että kerrotut asiat joutuvat ristiriitaan niiden kanssa.

Se mikä kirjassa tympäisi, olivat lähes poikkeuksetta tylsät hahmot sekä näiden puisevat monologit. Vaikka pitkien puheen pätkien joukossa oli paljon vinkkejä tarinasta tehtäviin tulkintoihin, meinasi ajatus karata useaan otteeseen.

Kokonaisuutena homma ei siis ihan toiminut, mutta ajattelin jatkaa tulevaisuudessa Kafkan lukemista ainakin Oikeusjutun verran.

Epäilty

"Epäilty" on tunnetun trilleri kirjailija Lee Childin 17. teos. Kirja kertoo Childin edellisistä kirjoista tutun hahmon Jack Reacherin menneisyydestä ennen kuin hän hylkäsi armeijan ja ryhtyi vaeltavaksi ritariksi.

Fiktionaalisessa pienkylässä nimeltä Carter Crossing löydetään Janice Chapmanin täysin veretön ruumis, ja kaupungin läheisen erikoisjoukkujen koulutustukikohdan sotilaisiin on kohdistunut epäilyjä. Pentagonista lähetetään sotilaspoliisit Jack Reacher sekä Munro selvittämään asian laidat. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempia kuin Reacher osasi odottaa. Reacherille avautuu kaksi väylää; Seuraako hän omatuntoaan vaiko komentajansa käskyjä?

Kirja ei valitettavasti ollut kovin jännittävä, vaikka Child siihen pyrkikin. Jännittävyyttä syö pahasti murhan syyllisen tietäminen jo alusta asti, lisäksi juonenkulku on suuremmaksi osaksi ennalta arvattavissa. Kirjoitusasussa löytyy muutamia inhottavia seikkoja, mm. pitkät yhtenäiset vuoropuhelut. Pisimmillään vuoropuhelu oli puolentoista sivun pituinen, ja sen kärryiltä putosi helposti koska puhujan henkilöllisyyttä ei välillä muistutettu. Tämä saattoi olla toki kääntäjänkin moka, mutta yli pitkät vuoropuhelut ovat tarpeettomia.

Tarina oli muuten ihan kelpo, ehkä senaatin poika juttu oli vähän kliseinen. Kirja olisi mielestäni kuitenkin kaivannut vielä vähän hiontaa, ja ehkä vähän juonen muutoksia. Kaiken kaikkiaan keskikertainen trilleri. En voi suositella kaikille. Suosittelen lukemaan jos olet pitänyt Childin edellisistä teoksista tai jos pidät todella paljon trillereistä. (6/10)

No niin hyvä Risingin väki. Minulla on ollut luettavana ja sen jälkeen lojunut tammikuusta lähtien 9 kirjaa arvostelua odottamassa ja vasta nyt minulla oli sopiva vapaapäivä aikaa kirjoittaa nämä seuraavat arvostelut valmiiksi. En voi käsittää miten minulla voi olla näin kiireinen elämä, mutta näköjään sitten on. Kirjaston väki on kuukausien myötä ruvennut katsomaan minua alta kulmiensa kun en palauta kirjoja vaan uusin niiden lainoja koko ajan. Tämän päivän jälkeen voin vihdoinkin palauttaa ne kaikki kirjastoon. Nämä kaikki 9 kirjaa olen siis lukenut aikavälillä tammikuu – maaliskuu tätä Herran vuotta 2014.

Ennen kuin annan arvosteluni kaiken kansan luettavaksi minun on sanottava muutama varoituksen sana. Minä suhtaudun kirjoihin hyvin intohimoisesti ja jos kirja on huono, niin minä sanon sen rehellisesti minkäänlaista armoa tuntematta. En armahda edes lempikirjailijoitani. Huonoja kirjoja ei pidä julkaista, oli niiden kirjoittaja sitten kuka hyvänsä, se on minun vakaa mielipiteeni.

Ja minun täytyy myös sanoa, että kaikki arvosteluni ovat siis täysin minun omia mielipiteitäni ja joku muu saattaa olla täysin eri mieltä kanssani. Ja kaikki mielipiteet, jopa ne jotka eriävät minun omistani, ovat minusta hyvä asia. Vilkas keskustelu on aina hyvästä. Kunnioitan muiden mielipiteitä, vaikka ne olisivatkin vääriä ja eriäisivät minun mielipiteistäni.

Sitten minun täytyy sanoa, että minulla ei ole minkäänlaista järjestelmää siinä mitä luen. Luen hyvin paljon ja kaikenlaista kirjallisuutta. Mikä nyt kirjastossa käteen sattuu ja mikä kiinnostaa. Pääasiassa luen kuitenkin fantasiaa. Minulla on vakaa missio lukea kaikki koskaan suomennettu fantasiakirjallisuus ja olen tässä jo hyvällä alulla.

Ja vielä muutama perusasia, jotka löytyvät jokaisesta arvostelustani. Kirjan kirjoittajan nimi, kirjan nimi, montako sivua kirjassa on, kirjan kustantaja ja se tieto, koska kirja on julkaistu ensimmäisen kerran sekä tietysti oma yksinkertainen, mutta selkeä arvosteluasteikkoni joka on 1 – 10 ja kymmenen on siis paras. Ja melko varmasti jokaisessa arvostelussani on ainakin jotain juonipaljastuksia, joten varatukaa niihin.

Niin ja vielä yksi asia, joka minun täytyy sanoa. Julistan suunnilleen puolen vuoden päästä alkaneeksi kilpailun ja se joka ensinnä hoksaa asian, saa palkinnon. En sano tästä enempää nyt, mutta odotan mielenkiinnolla tulevaa.

Voiko olla parempaa tapaa huvitella vappuaattona kuin kirjoittaa arvosteluita kirjoista? Pitäkää hauskaa arvosteluideni parissa hyvä Risingin väki. Minä ainakin pidin kun kirjoitin niitä.

Aurelia

Rhian Tracey
Neljän tytön kirjakimppa
Karisto Oy
Julkaistu kaiketi ensimmäisen kerran vuonna 2005
Sivuja 291


Tämä kirja on puhtaasti nuortenkirja. Vanhempaa väkeä siinä tuskin kiinnostaa muu kuin tarinan viittaukset muihin kirjoihin, ainakin näin oli minun suhteeni. Koska siis näköjään kuulun jo vanhempaan väkeen, täytyy kai tunnustaa itselleen, kun nuortenkirjat rupeavat pitkästyttämään, niin tämä kirja ei ollut minusta kovinkaan mielenkiintoinen.

Se on toki hyvin ja melko sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja ja uskon, että nuorempi väki saa siitä varmaan paljonkin irti ja myöskin iloa ja viihdykettä itselleen. Hyvä asia kirjassa minusta oli nuorison kannalta se, että se kannustaa omalla tavallaan lukemaan.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka ovat reippaasti ja vankkumattomasti sitä mieltä, että jokaiselle lapselle pitäisi lukea joka päivä ainakin yksi lastenkirja ja sitten kun lapset oppivat lukemaan itse, niin lukemista pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin, sillä lukeminen on avain kaikkeen hyvään mitä maailmassa on tarjolla.

Kannatan kaikenlaista koulujen pakkoluettamista, sillä se takaa ainakin sen, että jokainen on lukenut elämänsä aikana ainakin yhden kirjan ja saanut näin ollen edes yhden tilaisuuden siihen hyvään mitä maailma tarjoaa. On surullista, että joillekin lukeminen todella on vain pakon sanelemaa eikä omasta tahdosta tulevaa iloa lukemisesta.

Mutta palataanpa taas takaisin tarinaan. Niin tämä tosiaan oli nuortenkirja. Kaikki siinä on suunnattu nuorille. Se puhuu nuorison kielellä nuorison asioista. Keskeisenä asiana tietysti lukeminen ja kirjat. En osaa oikein vanhana huuhkajana sanoa tästä kirjasta oikein mitään, koska se ei juuri kiinnostanut minua mitenkään.

Kirja on kuitenkin hyvin kirjoitettu, se sopii kohdeyleisölleen ja varmaan antaa myös paljon heille sellaista mitä minä en vanhana ihmisenä huomannut, joten kaipa se täyttää tehtävänsä. Ainoa asia mikä minusta pisti silmään ja johon kiinnitin kirjallisuusviittauksien lisäksi huomiota, ovat tarinassa aina jonkin ajan välein tulevat käsittääkseni tarinan äidinkielenopettajan huomautukset tarinan päähenkilöistä ja heidän tekemisistään.

Nämä pienet puheenvuorot olivat jotenkin täysin muusta kirjasta poikkeavia ja jollain tapaa omituisia. Mietin aika laiskasti mitä tarkoitusta nämä puheenvuorot tarinassa palvelivat? Mutta en jaksa ruveta keksimään vastausta siihen, koska minua ei kiinnosta tarpeeksi paljon.

Tarinan henki, ääni ja sielu on nuori ja ehkä vähän jähmeä olemukseltaan.

Annan arvosanaksi 3, siksi, että tarina oli sujuvasti kirjoitettu ja sopii niille, joille se on suunnattu ja koska se kertoo kirjoista ja lukemisesta.

Holly Smale
Geek girl matalalentoa mallitaivaalla
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2013
Sivuja 358

Tämänkin kirjan tarkoitus on kai olla nuortenkirja, mutta tämä kirja sopii todellakin myös vanhemmalle väelle. Tämä kirja todellakin todistaa sen, että nuortenkirja voi kiinnostaa myös vanhempaa väkeä.

Aivan ihana kirja, täytyy sanoa. Niin hurmaavan raikkaasti kirjoitettu. Kirjan päähenkilö on aivan mahtava ja tietenkin kirjan nimen mukaisesti täysi nörtti. Ja koska olen myös itse jossain määrin täysi nörtti, niin puolustan meitä kaikkia maailman nuoria ja vanhoja nörttejä viimeiseen hengenvetooni asti.

Etenkin minua ilahduttivat kirjassa olevat pienet huomaamattomat tietoiskut. Maailmassa on monenlaista mielenkiintoista ja kaiketi mitenkään oikeasti käytettäväksi täysin hyödytöntä pientä faktatietoa ja niitä kirjasta löytyi. Ja minä rakastan kaikenlaista tietoa, oli se hyödytöntä tai ei.

Tarina käsitteli ja liikkui osaksi myös mallimaailmassa, se oli tietysti tarinan kantava juoni, mutta oli tarinassa paljon muutakin mielenkiintoista. Minua itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa jonkin verran mallimaailma, koska pidän kaikenlaisesta kauniista, joten kirja puhutteli siinä mielessä myöskin minua. Tarina kertoi monenlaisia mielenkiintoisia juttuja ja älykkäitä huomiota nykymallimaailmasta.

Tarina on myös kiitettävän hauska, oikeasti hauska. Se on raikas ja tuore, hyvin omaperäinen tarina. Ja tietysti erittäin sujuvasti kirjoitettu, tekstiä oli helppo ja ilo lukea. Kirjan takakansi sanoo, että tarina on tyylipuhdas romanttinen komedia ja sitä se todellakin on. Tarinan romantiikka ei kuitenkaan ollut mitenkään siirappista vaan sopivassa määrin olevaa ja sopivaisesti ilmaistua.

Tämä kirja todistaa olemassaolollaan minulle sen, että olen fiksu kun aina kirjastossa käydessäni tarkistan myös nuortenosaston, vaikka minua aina katsotaan paheksuvasti niin tehdessäni.

Tarinan ääni, sielu ja henki on puhdas, riemastuttava ja ihana. Todellinen ilo.

Annan arvosanaksi 9, mikä on nuortenkirjalta jo todella kunnioitettava saavutus.

Judy Allen
Fantasiatieto
Kustannusosakeyhtiö Otava
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2005
Sivuja 144


Tämä oli mielenkiintoinen pieni tietokirja fantasiasta. Esipuhe oli kiintoisa, samoin kuin teksti siitä mitä fantasia on. Kirja tosiaan oli minusta pieni, siinä oli vain murto-osa kaikesta fantasiaan liittyvästä. Mutta muutamia perusjuttuja se kyllä kertoi ihan kiitettävästi. Minua ilahduttivat kovasti kaikki kirjan kauniit kuvat ja mukavan faktatietoinen ote kaikessa kirjassa kerrotussa.

Mutta minua häiritsi kovasti se kuinka vähän tietoa kirjassa olikaan ja se pieni huomaamattomaksi tarkoitettu vihjaus ja lupaus, että kirjassa olisi kaikki mahdollinen fantasiasta. Ja hieman häiritsi myös se ajatus, joka kirjasta jotenkin huokui, että se mitä siinä ei ole, niin sitä ei olekaan. Näiltä kaikilta tuntemuksilta olisi vältytty ja kirja olisi ollut rehellisempi, jos siinä olisi jossain sopivassa kohtaa sanottu suoraan, että kirja on vain pieni osa fantasiaa eikä kaikki mahdollinen.

Mutta kun jättää nämä pienet häiritsevät asiat huomiotta, niin kirja on erittäin hyvä. Se kertoo ne asiat mitkä se kertoo, selkeästi ja järkevästi ja kirjasta voi oppia paljon asioita ja niille jotka ovat jo oppineet, niin muistaa paremmin.

Yksi erittäin hyvä asia kirjassa oli, se mainitsi monta kertaa Suomen, mistä olen suomalaisena aina iloinen. Kirjan kuvitus oli myös todella upeaa ja taitavaa. Lisäksi hyvä asia oli se pieni tietoiskulaatikko jokaisen kerrotun ilmiön vieressä, se missä kerrottiin asiaan liittyvästä kirjallisuudesta ja elokuvista.

Kaiken kaikkiaan hyvä ja kaunis pieni tietokirja fantasiasta.

Kirjan ääni, henki ja sielu oli kylläkin mielenkiintoinen, se oli jotenkin runsas ja koristeellinen. Johtuisikohan osaksi kirjan kuvituksesta?

Annan arvosanaksi 7 ja se on ihan kohtuullinen määrä.

Marko Hautala: Käärinliinat
Edeltäjäänsä (Itsevalaisevat) monipuolisempi ja uskottavampi teos. Hautala yhdistää saumattomasti arkisen ja yliluonnollisen vaikka onkin parhaimmillaan kuvatessaan ihmissuhteita ja niiden vaikeutta. Mielisairaalan toimintaa seuraa suurella kiinnostuksella, ryhmädynamiikka ja henkilöhahmot on hienosti rakennettu.

Marko Hautala: Torajyvät
Herkullisen katastrofaalinen alkuasetelma, tässä romaanissa kukaan ei ole viaton tai syytön. Tarina kulkee kahdessa tasossa: historian hirveydet heijastelevat nykypäivään. Loppua kohden ote tuntuu hieman löystyvän, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kiitettävän painostava teos.

Jos ahdistava uskonnollissävytteinen kuvaus, eristäytyneiden ihmisryhmien kummalliset uskomukset ja ristiriitaiset ihmissuhdekuviot kiehtovat, kannattaa lukea.

Blaine Harden - Leiri 14: pako Pohjois-Koreasta

Eihän tähän oikein ole sanoja. Erittäin vaikuttava teos. Ja järkyttävä. Kannatan ehdottomasti tämän lukemista.

Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa

Tämä tiiliskivi tuli luettua jo viime vuoden puolella, mutta nyt piti hankkia se omaan hyllyyn ja lukea uudelleen.

Nuoren tytön kirjoittama kirja on saanut fantasian ystäviltä paljon palautetta, niin huonoa kuin hyvääkin. Oikeastaan suurilta osin mielipiteet jakautuvat kahteen osaan: niihin, joiden mielestä tämä ei ollut mistään kotoisin ja niihin joiden mielestä tämä on fantastinen. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Tottakai tätä lukiessa huomaa, että sen on kirjoittanut teinityttö koska kirjoitusasu ei ole hienoimmasta päästä aina välillä, mutta se mihin minä rakastuin tässä oli kirjailijan luoma maailma.

Violet on aikamoinen rääväsuu ja ajattelematon tytönhupakko, mutta tarinan edetessä hän alkaa aikuistua ja miettiä tekemisiään ja sanomisiaan. Vampyyrit sen sijaan ovat OIKEITA vampyyreja, jotka ovat raakalaisia sanan kaikissa merkityksissä. Siinä missä joitakin Kasparin käytös ällötti suuresti, minä pidin siitä todella! Twilightin Edward alkoi tympiä jo toisen kirjan kohdalla suunnattomasti nössöilynsä ansiosta, mutta nämä vampyyrit todella ovat vampyyreja. Tämä on siis vain minun mielipiteeni jota kaikki eivät allekirjoita.

Jos joku kaipaa "aivot narikkaan" - luettavaa niin tämä on sellainen. Illallinen vampyyrin kanssa on The Dark Heroine - sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa on nimeltään Autumn Rose, joka ehkä avautuu paremmin niille, jotka ovat tämän kirjan lukeneet. Toiselle osalle ei olla saatu suomennosta, mutta toivottavasti sellainen tulee!


P.C. & Kristin Cast - Määrätty

Jälleen kerran pääsi sukeltamaan Yön talon viekoittelevaan maailmaan. Tämä sarja kyllä jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Ehkä olen hiukan sitä mieltä, että ainakin osassa kirjoja juoni junnaa paikallaan ja varmasti tästä olisi saanut näppärän sarjan pienemmälläkin kirjamäärällä, mutta no... en valita. Vaikka näissä esiintyy joskus lapsellisuuksia niin tämä sarja on edelleen lähellä sydäntä. Pidin tästä osasta koska tässä oli paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja hienoja juonenkäänteitä, jotka jatkuivat aina kirjan loppumetreille saakka. Hahmojen keskenäinen naljailu sai välillä minut pyörittelemään silmiäni, mutta kyllä ne naurattivatkin useaan otteeseen. Muun muassa Kalansilmä-ämmä oli aika loistava veto omassa yhteydessään! Sarja kiihdyttää kivasti loppua kohden ja jäin kyllä jälleen janoamaan jatkoa varsinkin lopun mielenkiintoisten tapahtumien ansiosta. Tästä saattaa tulla vielä erikoista. Seuraavaa osaa odotellen siis.


Veronica Rossi - Yhä sininen taivas

Olen kyllä pitänyt tästä sarjasta alusta alkaen todella paljon ja mielestäni tämä kirja oli trilogialle kunniallinen ja erittäin jännittävä päätös. Oli loistavaa jälleen kerran sukeltaa sisukkaan Arian, luolamies - Perryn ja humoristisen Roarin maailmaan. Tässä kirjassa oli aika pitkälle melko synkeä tunnelma ja pelko siitä miten päähenkilöiden käy koska vastoinkäymisiä tuli useammankin kerran. Välillä melkein tuntui, että pidättelin hengitystä lukiessani kirjan jännittäviä sivuja. Menetyksiltä ei säästytty ja Sable oli entistäkin julmempi ja raaempi tässä osassa. Loppua kohden tuli itselle melkein liikuttunut olo lukiessani viimeisiä sivuja, joten kirja todellakin hoiti tehtävänsä. Pidän kirjailijan mutkattomasta kirjoitustyylistä joka ei jää junnaamaan paikoilleen vaan tapahtumaa riittää sivulta toiselle ilman turhaa pysähtelyä. Tämä on ehdottomasti yksi parhaita trilogioita, joita olen lukenut ja suosittelen ehdottomasti kaikille muillekin tutkailtavaksi.

Sain tänään loppuun Torven taian eli suomennoksen viimeisen kolmanneksen Tad Williamsin TO GREEN ANGEL TOWERIN ensimmäisestä puoliskosta. Sekavaako? Näin käy, kun Amerikassa kirjoitetaan liian pitkiä kirjoja ja Suomessa ne pilkotaan liian pieniksi osiksi.

Tässä on pieniä SPOILEREITA

Taru kolmesta miekasta on ihan kelpo sarja, vaikka tykkään Williamsin Varjojen marssista aika paljon enemmän. Välillä tekee tiukkaa lukea eteenpäin, mutta kyllä se aina lähtee rullaamaan. Sarjan suurin heikkous on mielestäni dialogi: usein liian muodollista tai infodumppia. Vahvuudeksi voin sanoa, että pienessä roolissa olevat hahmot ovat kaikkein kiinnostavimpia.

Williamsin tavaramerkki tuntuu olevan, että vihollisen suunnitelmia ei paljasteta. Se on tärkein syy, miksi haluan lukea sarjan loppuun: on kiinnostavaa tietää, mitä Ineluki ja Utuk'ku oikeasti aikovat. Tällä hetkellä teoriani on, että he aikovat heittää maapallon päin Valloittajatähteä

To Green Angel Tower 1:ssä on paljon surullisia tapahtumia. Etenkin Elias, Cadrach ja Camaris ovat traagisia henkilöitä. Tarinan huipennus alkaa selvästi lähestyä. Olin tyytyväinen Simonin ratkaisuun lopussa, hyvä että jotkut lähtevät Hayholtiin. Tämä kirja myös vahvisti Cadrachin asemaa lempihahmonani.

Sarjan lopussa on kuulemma iso yllätys, tällaisen käsityksen olen saanut. Tarkoitus olisi saada viimeinen puolisko päätökseen ensi kuussa.

//VAROITUS, JUONIPALJASTUKSiA SAATTAA OLLA

Eilen sain luettua C. J. Daughertyn Yön perintö -kirjan :3 Ite tykkäsin tästä tokasta osasta sairaasti, koska tässä oli paljon romantiikkaa, ja Allien Carterin ja Sylvainin kolmiodraama oli kiehtova ;) Tosin ärsytti se, kun Carter oli niin epäluuloinen ja mustasukkainen, ja Allien ja hänen välinsä viilenivät. ...Ja yhtäkkiä poika sitten siirtyikin seuraavaan suhteeseen Julesin kanssa, aargh
Tosin Sylvain on muuttunut jotenkin ja siitä "uudesta Sylvainista" pidänkin ;3♥

Kirjan juoni oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta alkoi ärsyttämään kun koko ajan Isabellella oli asiaa Allielle/tai toisin päin. Myös kirjan lopussa tapahtuvasta yllättävästä käänteestä olisi voinut tehdä dramaattisempi. Jo oli mielestäni ihana hahmo♥

Noh, kaiken kaikkiaan loistava kirja, suosittelen lukemaan!

Kesäkuun 30. päivä sain luettua Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Kirjassa oli varmasti paljon asiaa, mutta en pitänyt tarinasta kovinkaan paljon. Koko arvosteluni on nähtävillä Risingin kirjastossa.

Sarasvatin hiekan jälkeen luin loppuun Yann Martelin Piin elämän. Siinä missä Sarasvatin hiekkaa oli vuoden huonoin, tämä on mahdollisesti paras. Alun rönsyilevät pohdinnat eläimistä ja uskonnosta eivät tylsistyttäneet ollenkaan, vaan niistä välittyy todellisen elämän tuntu. Pidän Martelin tyylistä todella paljon. Tyynimeri-osio oli aluksi tylsä, mutta pian sekin alkoi kiinnostaa. Yksi parhaista kohtauksista on se, kun Pii etsii juotavaa ja saa voitokkaana tölkin auki. Tässä on niin paljon tunnetta.

Kirjassa on inhorealistisia piirteitä, kuten kuvaus tiikerin ulostamisesta ja kakansyöntiyrityksestä. Välillä tulee ajateltua, onko aivan tarpeellista lisätä tällaista, mutta enimmäkseen se ei häiritse.

Lopun käänne ei tullut yllätyksenä, koska olen nähnyt elokuvan. Eniten minua jäi mietityttämään sokea ranskalainen mies toisessa soutuveneessä. Oliko hän laivan kokki vai ei?

Piin elämä oli jotain aivan erilaista kuin mitä yleensä luen. Asteikolla yhdestä kymmeneen annan 8,75.