Alastair Reynolds

Reynoldsin uusi romaani Bone Silence ilmestyy alkukielellä tammikuun lopussa. Nyt on selvinnyt, että kirja julkaistaan suomeksi jo kesäkuussa nimellä Luiden hiljaisuus. Tämä on siis jatkoa Kostajalle ja Varjokapteenille.

EDIT: Renyolds kertoi blogissaan joulukuussa, että hänen seuraava romaaninsa on paluu Ilmestysten avaruuteen.

I'll say very little about the book-in-progress until much later in its gestation, other than to say that it is not a Prefect Dreyfus title.

Kirjan on tarkoitus ilmestyä vuonna 2021.

Jussi kirjoitti: Renyolds kertoi blogissaan joulukuussa, että hänen seuraava romaaninsa on paluu Ilmestysten avaruuteen.

Äskeisessä haastattelussa Reynolds puhuu vielä nimettömästä kirjasta. Sen pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Romaani tapahtuu Sovituksen kuilun jälkeen, mutta ei ole jatko-osa tälle.

I’m working on a new novel in the Revelation Space universe right now, set primarily after the events of Absolution Gap. It’s not a sequel to that book, nor a direct continuation of any of the others, even though there is some connective tissue and one or two minor characters in common. My hope will be that it can be read as a standalone. That one should appear in early 2021.

Britanniassa Reynoldsilla on ollut alusta lähtien sama kustantaja: Gollancz. Amerikassa kirjailijaa kustansi pitkään Ace, mutta muutama vuosi sitten mies vaihtoi Orbitille. Ensimmäinen kirja uuden kustantamon kanssa oli Revenger (Kostaja).

Nyt Orbit on hankkinut Amerikan oikeuksia Reynoldsin aiempiin kirjoihin, ja julkaisee ne uudestaan tänä vuonna täysin uudella kansitaiteella varustettuina. Jos jotakuta kiinnostaa, niin seuraavista linkeistä näkee uusia amerikkalaiskansia:

• Revelation Space
• Chasm City
• Redemption Ark
• Absolution Gap
• Pushing Ice
• Century Rain
• House of Suns

Jussi kirjoitti: Äskeisessä haastattelussa Reynolds puhuu vielä nimettömästä kirjasta. Sen pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Romaani tapahtuu Sovituksen kuilun jälkeen, mutta ei ole jatko-osa tälle.

Uuden Ilmestysten avaruus -romaanin nimi on Inhibitor Phase, ja se ilmestyy heinäkuussa. Enkkupuolen tietokannassa näkee kirjan kansikuvan ja juoniselostuksen.

En olisi yllättynyt, jos Like julkaisee suomennoksen jo ensi vuoden lopulla.


EDIT: Kirja näyttäisi olevan tulossa Likeltä suomeksi jo kesäkuun lopulla nimellä Susien aika. Suomennos ilmestyisi siis kuukausi alkukielistä nopeammin.

Fiktiivi post=64371 kirjoitti: Seuraava romaani on sitten taas eri universumia.
 

Eversion ilmestyy alkukielellä toukokuussa, ja suomennos Eversio on luvassa jo heinäkuussa. Yllättävänä asiana käännös on kovakantinen. Muistaakseni ainoa tähän mennessä julkaistu kovakantinen Reynolds-suomennos on Timanttikoirat, Turkoosit päivät.

En ole lukenut muita Reynoldsin kirjoja, mutta luin nyt Noidankehän (näköjään suomennoksen nimi vielä matkalla muuttui, ei jäänyt Eversioksi). Hyvin pitkälti pidin lukemastani.

Alkujaan minuun vetosi esittelyteksti, jossa kirjaa verrattiin David Mitchellin Pilvikartastoon. Samanlaista eri aikakausiin sijoittuvaa tarinarunsautta ei lopulta ollut tarjolla, vaikka olikin ihan mukavan monipuolisesti välähdyksiä mm. meriromaanista ja steampunk-seikkailusta. Lukukokemus olisi voinut olla vielä yllätyksellisempi, jos ei olisi ollut tiedossa, että kirjailija on kunnostautunut kirjoittamalla avaruus-scifiä... Oli jokseenkin ennalta-arvattavaa, että tarinassa päädyttiin myös avaruuteen. Mutta eipä kirjailija kai maineelleen mitään mahda, jollei sitten halua kirjoittaa salanimellä. (Heh... Itse jos olisin joku kustannustoimittajatyyppi, olisin kai ollut niin, että ”Joo, hyvää settiä, mutta sun nimi täytyy muuttaa. Laitetaan tähän, että tämän on kirjoittanut Jorma Takakurvinen.”  ) Minusta oli mukava ajatella, että tässä kirjassa kirjailija oli joka tapauksessa päässyt hassuttelemaan myös tieteellisesti ei-niin-vakavasti otettavilla visioilla.

Kirjalla oli mielestäni juuri sopivasti pituutta, noin 300 sivua. Tarina ei käynyt puuduttavaksi, vaikka etenkin alussa tarinaa kuljetettiin eteenpäin verkkaisemmin, oli paljon henkilöhahmojen välistä dialogia ja sellaista jahkaamista, että minneköhän tässä ollaan matkalla vai ollaanko minnekään. Mutta se oli sellaista jännityksentäyteistä jahkaamista, koska matkan määränpää oli niin arvoituksellinen ja päähenkilöllä Pahojen Aavistuksia. ”Arvoituksellista tuntematonta koskevaa kauhua”, kuten itse kirjassa ilmaistiin. Toisaalta tarina ei muuttunut myöskään liian sekavaksi, vaikka sitten jossain vaiheessa tapahtumiin tulikin lisää vauhtia. 

Pidin onnistuneena ratkaisua, että tarina kerrottiin hyvin vahvasti päähenkilön näkökulmasta pitäytyen siinä, miten asiat hänelle näyttäytyivät. Sen seurauksena myös lukija jäi epätietoiseksi joistain asioista, joista olisi ehkä kiinnostanut tietää enemmänkin, mutta liika selittäminen olisi voinut vesittää juurikin sen hyvän tunnelman. Ympäröivää maailmaa tai teknologiaa ei juurikaan pysähdytty selittämään, vaan oli vain hyväksyttävä, että päähenkilö seuralaisineen oli joutunut erikoislaatuisten tapahtumien ja olosuhteiden keskelle. 

Ja siis pidin itse päähenkilöstä, tutkimusretkikunnan lääkäri Silas Coadesta. Hän oli mielestäni sympaattinen kaveri, vaatimaton ja velvollisuudentuntoinen. (Vähän sellaiset hobittifiilikset hänestä, kun suurten seikkailujen sijasta kaipasi kotimökkiä.) Joku oli aiemmin kommentoinut Reynoldsin henkilöhahmoista, että eivät ole kovin onnistuneita. Ehkä tässä kirjassa oli sitten jonkinlaista edistystä sen suhteen? 

Reynolds on omistanut kirjan vaimolleen, enkä voinut lukiessa olla miettimättä, muistuttiko tarinan neiti Cossile kenties jollain tapaa kirjailijan vaimoa. Ehkä ei muistuta, mutta joka tapauksessa neidille tarinassa osoitettu toteamus oli minusta hyvin kaunis:
Tarinan loppupuolella mielestäni vähän turhaan nostettiin vielä esille kysymyksiä, joiden pohdinta jäi sitten lopulta aika ohueksi. Esimerkiksi kysymys vapaasta tahdosta. Pohdiskeluja saattoi vesittää myös se, että tarinaa lukiessa ainakin minulle oli jo muodostunut niin vankka käsitys tietyistä asioista, ettei niiden kyseenalaistaminen enää tuntunut mielekkäältä.
Joskus minua ärsyttää, kun kirjailija kirjoittaa kirjaansa henkilöhahmon, joka kirjoittaa kirjaa tai tarinaa tai jotain ja tuskailee kirjoitusprosessin pulmia. Tulee sellainen olo, että kirjailija on joutunut kaapimaan idealaarinsa pohjia, kun ei ole enää kerrassaan mitään muuta keksinyt... Tässäkin kirjassa kirjoitettiin seikkailukertomusta, mutta tällä kertaa asia ei vaivannut minua. Koin, että Reynoldsilla oli oikeasti jotain sanottavaa tarinoiden ja mielikuvituksen voimasta. Tarinat tarjoavat näkökulmia todellisuuteen ja auttavat kohtaamaan pelkoja, eikä vähäpätöistä ole myöskään tarinoiden kyky tarjota lohtua... Koetin miettiä, missä muussa teoksessa olisi käsitelty samanlaista teemaa. Mieleen tuli elokuva
Tarinan lopusta haluan vielä sanoa, että