J. K. Rowling *spoilereita!*

16.09.2020 16:43 #141 :: Mustelmann
J. K. Rowling *spoilereita!*

kyty kirjoitti: Olen nähnyt ihmisten sanovan monta kertaa että ne, joita asia ei koske, eivät saa määritellä mikä on loukkaavaa. Eli veikkaan ettei meillä kummallakaan oikeastaan ole "lupaa" ottaa asiaan kantaa.


Itsehän otin juuri kantaa, vaikka aihe ei varsinaisesti minua koskekaan. En aio jatkossakaan kysellä lupaa mielipiteeni ilmaisemiseen yhtään keneltäkään, en tällä foorumilla tai muuallakaan. Samoin Rowlingilla on oikeus kirjoittaa mitä huvittaa ja ihmisillä on myös oikeus kritisoida hänen tekstejään.

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    66.86

16.09.2020 18:09 #142 :: kyty
J. K. Rowling *spoilereita!*
Onneksi mielipiteen kertominen ei olekaan virallisesti kiellettyä, mutta seurauksia siitä voi kyllä tulla, jos huonosti käy. Jos esim itse jostain syystä kokisin tarpeelliseksi puolustella Rowlingin mielipiteenvapautta, voisin olla varma että kanssani tekemisissä olevat ihmiset vähenisivät jonkun verran. Jo se että ylipäätään pohdin tiettyjä asioita tuntuu liian isolta riskiltä, varsinkin kun tarkoitukseni ei suinkaan ole aiheuttaa kenellekään ahdistusta. Netissä sitä paitsi muutenkin ymmärretään helposti kaikki pahimman kautta eikä oma huono ulosanti ole ainakaan auttanut asioita tässä vuosien varrella.

Mutta niin. Alkaa tuntua entistä vahvemmin siltä, että tökkäys ampiaispesään oli harkittu. En tiedä ovatko Rowlingin aikuiskirjat myyneet huonommin kuin aiemmat, mutta tämä kohu ja sen nostattama julkisuus tuskin vähentävät myyntiä mitenkään merkittävästi. Todennäköisesti nostavat sitä. Ne jotka kirjasta ovat jo suuttuneet tuskin kuuluivat alun perinkään sen kohderyhmään, mutta silti kohu auttaa nostamaan kirjan esiin myös niille jotka eivät koko kohua varsinaisesti seuraa. Suurin osa ihmisistähän ei varmasti välitä koko asiasta mitään.

16.09.2020 19:05 #143 :: Mustelmann
J. K. Rowling *spoilereita!*

kyty kirjoitti: Onneksi mielipiteen kertominen ei olekaan virallisesti kiellettyä, mutta seurauksia siitä voi kyllä tulla, jos huonosti käy. Jos esim itse jostain syystä kokisin tarpeelliseksi puolustella Rowlingin mielipiteenvapautta, voisin olla varma että kanssani tekemisissä olevat ihmiset vähenisivät jonkun verran.


Tämä kuulostaa oudolta. Rowlingilla on mielipiteenvapaus siinä missä kaikilla muillakin, toki sen laajuus riippuu hieman valtiosta, missä sattuu asumaan. Minä ainakin puolustan hänen mielipiteenvapauttaan, vaikka en hänen näkemyksiään allekirjoittaisikaan (en edes tiedä, mitä ne ovat). Toivottavasti tarkoitit, että et koe tarvetta puolustella hänen näkemyksiään, etkä hänen vapauttaan ilmaista niitä.

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    66.86

16.09.2020 21:44 #144 :: kyty
J. K. Rowling *spoilereita!*

Mustelmann kirjoitti: Toivottavasti tarkoitit, että et koe tarvetta puolustella hänen näkemyksiään, etkä hänen vapauttaan ilmaista niitä.


Joo, noin päin enemminkin. Mutta en uskaltaisi myöskään mennä johonkin somekeskusteluun sanomaan että "minusta on tärkeää että Rowlingilla on kuitenkin oikeus sanoa mielipiteensä ääneen", sillä se voitanee liian helposti tulkita muotoon "minä olen sitä mieltä että Rowlingin mielipiteet ovat arvokkaita ja hyviä ja oikeastaan olen hänen kanssaan samaa mieltä eli vastustan ihmisoikeuksia ja edistän väkivaltaa", ja sen jälkeen olisin vaarassa joutua joidenkin - ainakin vieraiden - ihmisten blokkilistalle, ja jotkut epäilemättä harkitsisivat viitsiikö kanssani olla enää tekemisissä kun puolustelen ihmisoikeuksia vastustavaa terffiä.

En kyllä koe tarvetta osallistua somessa koko keskusteluun, vaikka se onkin pitkälti Rowlingin paheksumista ja haukkumista tai kehotuksia olla antamatta hänelle yhtään rahaa, eikä niinkään keskustelua asiasta.

  • Jussi hahmo
  • Jussi
    Arkkivelho
    Tasolla 63
    0.10

19.09.2020 12:15 #145 :: Jussi
J. K. Rowling *spoilereita!*

Jussi kirjoitti: Viidennen osan Troubled Blood pituudeksi ilmoitetaan Amazonissa alkukielisenä huimat 944 sivua. Suomennoksen Levoton veri sivumäärä ei ole vielä tiedossa.

Nyt Otavan tietokantaan on ilmaantunut käännöksen pituus: 892 sivua kovakantisena. Aika paljon luettavaa dekkariksi! Levottoman veren pitäisi ilmestyä tasan kuukauden päästä, 19. lokakuuta. Alkukielellä teos julkaistiin neljä päivää sitten.

Otava paljasti suomennoksen takakansitekstin:
Varoitus: Spoiler.

15.10.2020 20:37 #146 :: HourglassEyes
J. K. Rowling *spoilereita!*
Olen sivusilmällä seuraillut tätä "Rowling kohua" ja oma mielipiteeni on se, että vaikka en jaakaan hänen henkilökohtaista arvomaailmaansa/mielipidettään kyseisessä arvomaailmassa, pidän silti Strike romaaneista ja aion lukea/hankkia ne jatkossakin, kunhan vain juonet pysyvät itselleni mielenkiintoisina.
Tämänlaiset "kohut" pistävät kyllä ajoittain arvostamaan sitä, että itse on vain yksityishenkilö, joka voi laukoa mielipiteitään miltei miten sattuu, mutta jos olet vähänkin julkisuuden valokeilassa, mielipiteesi saattaa jakautua ympäri maailmaa ja tehdä suurempaa tuhoa itsellesi kuin olisit koskaan arvannutkaan.

Onnea on... Olla tavis :grin:
Tykännyt: Ageha

01.11.2020 17:05 #147 :: Fiktiivi
J. K. Rowling *spoilereita!*
Yksi somen ja erityisesti Twitterin ongelma kuitenkin on, että tavikset eivät välttämättä pysy taviksina, joku somevaikuttaja päättää tehdä heistä varoittavan esimerkin. Julkkiksilla voi jopa olla paremmat mahdollisuudet korjata tuhoa, sillä joku Rowling kyllä saa halutessaan palstatilaa lausuakseen oman vastineensa. Tikun nokassa 15 minuuttia julkisuuttaan vastentahtoisesti saaneen taviksen ei sen sijaan ole kovin helppo korjata suuren yleisön mielikuvaa siitä, että "se oli se yksi alt-right-rasisti / mädättäjäsuvakki joka halusi laukoa tyhmiä mielipiteitään koko maailmalle, siitäs sai".

Valvojat: RinjaEmelie