J. R. R. Tolkien

Lue lisää...

Kyllähän jokainen on edes kuullut Tarusta sormusten herrasta? Voisi melkein sanoa, että TSH kuuluu yleissivistykseen, vähintäänkin fantasiaa lukevan ihmisen. (Ja tätä en yleensä sano mistään kirjoista, sillä näissäkin asioissa kaikki on makuasioita.)

Pidän näistä kirjoista kovasti, olen pitänyt melkein yhtä kauan kuin Pottereista, vaikka eivät ihan yhtä syvästi olekaan sydämeeni juurtuneet. Muistan lukeneeni TSH:ta silloin kun Kaksi tornia tuli elokuviin. Tolkienin kirjoitustyyli ihastutti minua jo silloin ja ihastuttaa nykyisin vielä enemmän. Rakastan hänen kuvailuja, keskusteluja, syvällisyyksiä samoin kuin seikkailuja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. On ihastuttavaa kuinka tarkkaan hän on suunnitellut maailmansa. Hän todella loi Keskimaan (ja läntiset maat) kielineen ja taruineen. Suoritus joka ansaitsee hatun noston.

En ole lukenut (vielä) kaikkia aiheeseen liittyviä kirjoja. Enkä niitäkään montaa kertaa, jotka olen lukenut. TSH:n itsensä olen tainnut lukea kahdesti samoin kuin Silmarillionin. Molemmat kerran pienempänä kun löysin ne ja toisen kerran vanhempana, ehkä muutama vuosi sitten. Hobitin ehkä muutaman kerran kevyempänä teoksena ja Keskeneräisten tarujen kirjan ja Hurinin lasten tarinan kummankin kerran. Vaikka pidän niistä kaikista ne on (Hobittia lukuun ottamatta) jotenkin raskasta luettavaa. Silmarillion oli silloin pienenä suorastaan sekava ja vaikea selkoinen. TSH:n kanssa tuhrasin ensimmisellä lukukerralla puolisen vuotta ja toisellakin muutaman kuukauden. Asiaan tosin vaikutti se, että luin samaan aikaan muitakin kirjoja.

Vaikka ne imevät puoleensa ne eivät saa jostain syystä ahmimaan sillä tavalla kuin jotkin kirjat. Ehkä niitä pitää sulatella välillä. Tosin pienenä en ollut vajonnut niihin niin syvälle ja vasta viimeaikoina olen havahtunut siihen, että Tolkien on kirjoittanut paljon muutakin kuin THS:n, Silmarillionin ja Hobitin, jotka ovat ainoat jotka luin jo pienempänä. Nyt olen alkanut metsästää kirjastoista muitakin ja lukea niitä yksi kerrallaan.

Itse olen lukenut TSH:n ja Hobitin ja koen sen riittävän itselleni yleissivitykseksi. Ja vaikka kumarran Tolkienille syvään, kun puhutaan maailmasta ja tarinasta, itse kielen koen puuduttavana. Vaikka se varmasti Kuunliekkiä lainaten on syvällistä, se on myös raskasta ja minulle liiankin pitkäpiimäistä. (Onnistuin yrityksessäni lukea TSH, vasta kolmannella yrittämällä...). Hobitista sen sijaan pidin paljon, paljon enemmän. Siinä missä TSH on raskas maailmanpelastuseepos (mikä onkin sen idea, en moiti), tykkäsin Hobitin seikkailukertomuksesta enemmän. Kolmetoista kääpiötä, Gandalf ja Bilbo pulleilla poneillaan matkalla Yksinäiselle vuorelle. Oi, kyllä! Ehkäpä joskus tartun molempiin uudelleen, mutta ainakin toistaseksi yksi kerta riittää.

Omalla kohdalla Taru sormusten herralla on suuri merkitys, koska tämän kirjan kautta lukemiesta tuli harrastus, ja fantasiasta lempikirjallisuutta.
Hieno kirja siis, mutta toisinaan raskasta luettavaa. Minulla taisi mennä silloin kaksi kuukautta lukemiseen, johtuen tietysti silloisten koulukiireiden takia.
Pidin tietysti myös muista Tolkienin kirjoista ja niistä on tullut luettu Silmarillion, Keskeneräisten tarujen kirja, Húrinin lasten tarina ja Hobitti. Omista myös muutaman muun kirjan jotka ovat Tolkienin kirjoittamia tai Tolkieniin liittyviä.
Helppolukuisin on tietysti ollut Hobitti, joka on hyvä kirja silloin, kun ei jaksa aloittaa mitään paksua, vaikealukuista ja liian synkkää kirjaa.
Se mikä tekee Tolkienin kirjoista minulle tärkeitä, on se että ne ovat kaikki suunniteltu niin tarkkaan ja niissä on luotu ihan oma maailmansa, ja jollen olisi aikoinani lukenut Taru sormusten herraa, niin en lukisi varmaan vieläkään mitään.

Nyt muuten haltia on hyväksytty oikein kirjoitetuksi suomen kielen sanaksi .

Minusta Tolkien ei ole raskasta luettavaa.

Luin TSH:n ensimmäistä kertaa yläasteen alussa. Se oli huikaiseva kokemus ja todella avasi silmäni fantasian suhteen. Jotenkin löysin itseni ja oman maailmani sieltä kirjasta. Metsät, joissa on kultahiuksisia haltioita, huokailevia puita sekä maanläheistä pikkuväkeä - no, se kaikki tuntuu hyvin tutulta. Olenhan kasvanut maaseudulla.

Kirja paranee jokaisella lukukerralla. Olenkin lukenut sen vain kaksi kertaa, koska haluan jokaisen lukukerran pysyvän yhtä hätkähdyttävinä kuin ensimmäisen. Viimeksi olen lukenut sen pari vuotta sitten. Tänä vuonna olisi ehkä taas sen aika.

Hobitin olen lukenut useammin, mutta se onkin vain hupilukemista. Bilbo on ihana hahmo ja hänen tarinansa seuraaminen on hyvin tunteikasta. Hobitissa on paljon huumoria vastapainoksi TSH:n surumielisyydelle ja raskaudelle.

Silmarillionin olen lukenut kerran, Húrinin Lasten Tarinan useasti. Siihen olen erityisen mieltynyt. Mormegil on upea ja traaginen hahmo.

Dyn kirjoitti: Joku aika sitten suomennettukin Tolkienin kirjeet on myös kiinnostava, mutta kyllä täytyy myöntää että ajoittain pitkäpiimäistä luettavaa. Toisaalta, ovatpahan kirjeitä. Nämä avaavat lisää kaikenlaisia taustoja, jos vain jaksaa penkoa. :) Humphrey Carpenterin kirjoittaman elämäkerran sen sijaan luin jo teininä, se uponnee kevyemmin.

Tolkienin kirjeet olivat todella mielenkiintoista luettavaa! En ole samaa mieltä pitkäpiimäisyydestä. Niiden kautta avartui sekä keskimaan taustat, Tolkienin omat ajatukset että ylipäätään tuo aikakausi professorin näkökulmasta. Suosittelen kyllä kaikille, joita yleisesti henkilöhistoria kiinnostaa.

Carpenterin elämänkerrasta en niin paljon pitänyt. Se alkoi kyllä hyvin (mielestäni Tolkien oli itse aloittanut oman elämänkertansa kirjoittamista?), mutta jossain vaiheessa teksti meni omituiseksi väännöksi.

Suosittelen kaikille myös Tolkienin kirjoittamien satujen lukemista... Roverandom yms. ovat aivan käsittämättömän hienoja tarinoita.

Ite oon joskus ensimmäisen HOMEn lukenu, pitäis se ja muutkin saada joskus ostoslistalta kirjahyllyyn. Samalla vois ostaa kunnon sanakirjanki, koska jo LOTR oli vaikeelukuista.

Itse rakastan Keskimaata, TSH on ehdottomasti yksi järisyttävimpiä lukukokemuksiani. Hieman minua harmittaa, että näin leffat ennen kuin luin kirjat, henkilöhahmot olivat jo valmiiksi päässäni enkä saanut tilaisuutta luoda heitä itselleni. Tosin, veikkaisin että he olisivat muistuttaneet paljolti roolihahmoja.

Kieltämättä TSH:t ovat paikoin vähän raskasta luettavaa, mutta itse ainakin nautin kovasti niiden lukemisesta. Taisin olla kuudennella vai viidennellä luokalla lukiessani ne ensimmäisen kerran ja nyt olen tainnut lukea ne kolmesti.

Hobitti on huomattavasti kevyempää ja kepeämpää luettavaa. Sen olen lukenut varmaankin kymmenisen kertaa, nauttien joka kerrasta! Se myös avartaa näkemystä TSH:n tarinasta.

Silmärillionia tai Keskeneräisten tarujen kirjaa en ole vielä lukenut, vaikka aikomus on ollut pitkään. Jos en aiemmin ehdi niin kesälomalla viimeistään aion kahlata nuo teokset läpi!

Thialfi kirjoitti: Satujen valtakunta -kokoelmasta ilmestyy syksyllä uusi painos, jossa on mukana myös Tom Bombadilin seikkailut.

Tuota odotan kovasti, etenkin Tom Bombadilin seikkailuja, koska henkilö on kiinnostanut minua ensimmäisestä lukukerrasta lähtien! Tuskin maltan odottaa :)

Minulla on viehättävä kirjanen nimeltä The Roots of Tolkien's Middle Earth, kirjoittaja Robert S. Blackham. Se oppaana olen tutkinut Birminghamia ja ympäristöä. Löysin enttejä ja kaksi tornia, mutta Mordor oli kovasti siistiytynyt. (Mordorin löysin ihan muualta, Kuolan Nikelistä).

Thialfi kirjoitti: Antitolkienistisena kirjailijana tunnettu China Miéville on taannoin kirjoittanut Tolkienin tuotannosta otsikolla Five Reasons Tolkien Rocks .

Mainio kirjoitus! Etenkin tämä kohta:

A similar problem is visible now, in the various tentative ventures into u- or dystopia by writers uncomfortable with the genre they find themselves in and therefore the worlds they create, eager to stress that these worlds are 'about' real and serious things--and thereby bleeding them of the specificity they need to be worth inhabiting, or capable of 'meaning', at all.

Mitäpä tuohon lisäisi.

Mitä tarkoittaa antitolkienistinen kirjailija...

Niksu kirjoitti: Mitä tarkoittaa antitolkienistinen kirjailija...

Tätä:

China Miéville kirjoitti: Tolkien is the wen on the arse of fantasy literature. His oeuvre is massive and contagious - you can't ignore it, so don't even try. The best you can do is consciously try to lance the boil. And there's a lot to dislike - his cod-Wagnerian pomposity, his boys-own-adventure glorying in war, his small-minded and reactionary love for hierarchical status-quos, his belief in absolute morality that blurs moral and political complexity.

Yleensä ihmisen huomaa muistavan ensiksi Tarkkarin ja sitten Hobitin. Usein henkilö on kuullut Silmarillionista ja Keskeneräisten Tarujen kirjasta, muttei koskaan vaivautunut perehtymään. Tai luovuttanut luettuaan parikymmentä sivua Silmarillionia. Silmarillion on fantasian Kalevala. Samoin kuin suomalaisuuden juurien ymmärtämiseen on ymmärrettävä Kalevala, fantasiankirjallisuuden juurten ymmärtämiseksi on näkemykseni mukaan ymmärrettävä ainakin yksi Silmarillionin lukuisista ulottuvuuksista.