Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Ginevra

  • Ginevra hahmo
Ginevra
Vintiö
Taso: 8
  • Viestejä: 9
Ginevra loi aiheen: Ginevra
06.11.2014 19:28 #1

Hai!

Oon Ginevra, kuten otsikosta näkyy. Oon 16-vuotias nuori nainen Pohjois-Pohjanmaalta, Iistä tarkemmin sanottuna. Tosin sieltä en oo lähtösin ja oon asunu viidessätoista eri paikassa.

Ittestään kertominen on niin penteleen hankalaa. Mä tykkään kirjottaa, ja kirjotan aika paljon, tosin en kauheesti julkase tekstejäni, kun en itse niihin ole tyytyväinen. Luen ja piirrän myös paljon, minkä lisäksi harrastan tietokoneita (koodaan ja teen ulkoasuja) jonkun verran.

Luonteeltani olen itsepäinen ja äkkipikainen. Pidän viimeiseen asti kiinni mielipiteistäni ja minun on hankala myöntää jos olen väärässä. Sanon myös suoraan mitä ajattelen, enkä aina yleensä ajattele mitä sanon. Siispä sammakoita pääsee silloin tällöin. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin mukava ja minun kanssani tulee toimeen hyvin, jos jaksaa huonohkoa ja mustaa huumoria sekä liian likaista mielikuvitusta kaverinaan. Eräs ystäväni on joskus sanonut minua epäitsekkäimmäksi ihmiseksi jonka hän tuntee. Tästä voimme päätellä, että ajattelen myös muita ja ystävieni murheita ja iloja kuuntelen enemmän kuin mielelläni. Se on ystävän tehtävä, eikö?

Kuuntelen paljon sekalaista musiikkia ja suosikkibändeihini kuuluvat Nightwish, Linkin Park, Within Temptation ja Hollywood Undead.

Mulla on oma koira, jonka sain 01.01.2014. Tää koira tuli kodinvaihtajana ja on mun ensimmäinen koira. Rodultaan se on länsisiperianlaika ja sen nimeksi tuli junamatkalla kotiin Laika, sillä se ei tuntenut nimeä jolla sitä kutsuttiin aiemmassa kodissaan. Kuitenkin. Laika oli suhteellisen huonokäytöksinen alkuun, mutta saatuaan selkeät rajat ja johtajan se alkoi oppia olemaan nätisti. Nykyään se on kotona ihan kiva eläin, mutta lenkillä käyminen ei ole mitään herkkua. Kyllä se vielä joskus oppii kulkemaan, kun vaan jaksan kouluttaa.

Juu, en nyt keksi muuta sanottavaa. Tai koirasta kyllä, mutta en itsestäni.

Kukaan ei sitten huomannut tonne väliin tullutta liian kirjakielistä pätkää. Puhekielen kirjottaminen ei oo mun juttu yhtään.


Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Kuurankukka

  • poistettu hahmo
poistettu
Pilotti
Taso: 37
  • Viestejä: 564
poistettu vastasi aiheeseen: Ginevra
06.11.2014 19:31 #2

Teretulemasta! :wink:


Clone Megan Fox!

  • Ginevra hahmo
Ginevra
Vintiö
Taso: 8
  • Viestejä: 9
Ginevra vastasi aiheeseen: Ginevra
06.11.2014 19:33 #3

JPAP kirjoitti: Teretulemasta! :wink:


Kiitos. (:


  • Niittysalvia hahmo
Niittysalvia
Kaartilainen
Taso: 19
  • Viestejä: 32
Niittysalvia vastasi aiheeseen: Ginevra
06.11.2014 19:34 #4

Jotenkin tuota luonne -kohtaa lukiessa tuli vilkaistua teikäläisen tasoa ja tuntuu sopivan luonteeseen? :')
Ja ihana kuva, onko linssiludena kenties Laika?


  • Ginevra hahmo
Ginevra
Vintiö
Taso: 8
  • Viestejä: 9
Ginevra vastasi aiheeseen: Ginevra
06.11.2014 19:37 #5

Niittysalvia kirjoitti: Jotenkin tuota luonne -kohtaa lukiessa tuli vilkaistua teikäläisen tasoa ja tuntuu sopivan luonteeseen? :')
Ja ihana kuva, onko linssiludena kenties Laika?


Juu, niin se taitaa tehdä. :D Ja kyllä, kyseinen linssilude on Laika. :3


Paikalla 25 vierailijaa
Uusin jäsen: ArunaK
Jäseniä yhteensä: 8759