Pääsiäinen

  • Aurelia hahmo
  • Aurelia
    Ratsumestari
    Tasolla 25
    72.00

03.04.2015 09:05 #21 :: Aurelia
Pääsiäinen
Haluan aivan ensimmäiseksi omasta puolestani toivottaa koko Risingin väelle oikein iloista pääsiäisen aikaa :) Viettäkää kaikki oikein mukava loma.

Minulla ei sen kummempia pääsiäisperinteitä ole kuin hieman koristelua ja muutama suklaamuna. Tänä vuonna ei käynyt kuin yksi virpoja, joka sai palkaksi suklaata. Ei niitä kyllä täällä päin kovin montaa koskaan käy, mutta muutama harva pääsiäisnoita kuitenkin.

Hengellisesti pääsiäinen ei merkitse minulle mitään sillä olen täysi pakana enkä usko Jeesukseen hitustakaan, mutta minusta on mukavaa kun on Jessen kunniaksi pitkä viikonloppu ja paljon vapaata aikaa jonka voi viettää rakkaiden parissa ja muutenkin rentoutuen kaiken kiireen keskellä.

Pääsiäinen merkitsee minulle myös kevään alkamista ja siitä ja sen jälkeen tulevasta kesästä olen aina yhtä riemuissani :)

Aurelia
Tykännyt: Hiistu

04.04.2015 15:36 #22 :: Puolikuu
Pääsiäinen
Erinomaista lankalauantaita kaikille! :heart:Lankalauantai on täysin aliarvostettu päivä, mahtavan upea nimikin ja vähän niinkuin kevään halloween.

04.04.2015 18:44 #23 :: Piru Naiseksi
Pääsiäinen
Perinteitäni noudattaen olen toistaiseksi viettänyt pääsiäistä, kevään tulon juhlaa. Olen käynyt katsomassa kaksi elokuvaa: eilen ´Miekkailija` - ja tänään ´Edelleen Alice`-filmit. Molemmista pidin. Pitkinä juhlapyhinä aikaa riittää juuri tämäntyyppiseen toimintaan, johon pitää osallistua tismalleen tiettynä aikana ja tietynmittaisen ajan. Muutoin aika usein käy niin, että pikakeikka jyrää suunnitelmani elokuvissa (tai taidenäyttelyssä)käymisestä. (Kuluvana pyhärupeamanakin keikka tupsahti, mistä kai jo tänne kirjoittelinkin, mutta niin lyhyenä, että kerkisin kinoon.)
Olen myös tyytyväisenä huomannut, että televisiossa esitetään tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia ohjelmia Jeesuksen ajan, kenties Jeesuksenkin, elämästä. Vailla uskonnollista paatosta koottuja ohjelmia seuraa ihan toisin mielin kuin uskonnonopetuksen kertomaa, joka saattoi olla pakkosyötönomaista ja niin kiveen hakatun tuntuista, ettei siitä tohtinut pikku oppilas edes tehdä tarkentavia kysymyksiä saati sitä kyseenalaistaa.

04.04.2015 21:06 #24 :: Warghast
Pääsiäinen
hyvät pääsiäiset ja lankalauantait.
päivällä kiärti rullit ja justiin tulin kylän kokolta. kyllähä sitä viikonloppu näinki menöö..

heh, haisen savulta ja grillatulta makkaralta :)

  • Hiistu hahmo Kirjoittaja
  • Hiistu
    Varjovelho
    Tasolla 60
    85.95

25.03.2016 11:16 #25 :: Hiistu
Pääsiäinen
Pääsiäinen jälleen. Vietättekö?

Minä en vietä pääsiäistä juuri mitenkään. Jääkaapissa on mämmiä, sitä tulee syötyä. Muutoin menee tämä juhla nyt sen verran ohi, että täytyi äsken vielä varmuuden vuoksi googlettaa, onhan tänään tosiaan pitkäperjantai. Laitoin kyllä alkuviikosta postiin pari pääsiäiskorttia, joten melko vahva luotto oli, että nyt se juhla on. :smirk:Viime sunnuntaina koristelin muutaman pajunoksan ja vein isovanhemmille, oikeastaan ainoa pääsiäisperinteeni (mämmin lisäksi). Virpojia käy hyvin vähän ja tänäkään vuonna ei yhtään, joten jotain pääsiäiskoristetta heille.


Hyvää pääsiäistä kaikille!

25.03.2016 13:34 #26 :: Salmikki
Pääsiäinen
Koskaan en tiedä, milloin pääsiäinen on, enkä koskaan tajua että sen eteen joku joskus tekeekin jotain :D

Tänään olin menossa kovasti paljon töihin, joten tuo kauppojen ym. kiinniolo tuli mukavana yllärinä. Täällä syödään kyllä englannista tulleita (suomalaiseen suklaahan verrattuna hirveitä) suklaamunia ja makeisia, ja huomenna mennään mummolaan missä maalataan kanamunia ja syödään lammasta, mutta siihen se jääkin. Puoliso toi keltaisia tulppaaneja ärrältä.

Minkäänlainen pääsiäisenvietto ei siis ole omaa aikaansaannosta. Tänään väsään powerpointtia, illalla syön pitsaa ja maratoonailen elokuvasarjoja. :D

Pääsiäistä vaan kaikille!

25.03.2016 17:46 #27 :: Piru Naiseksi
Pääsiäinen
Täällä Helsingissä pyhät erottuvat arjista yhä vain vähemmän - saavathan kaupatkin olla auki. Minua suretti se, että eräs niistä parkkihallikirppiksistä, joitä olin tottunut juhlapyhinä koluamaan, on joutunut lopettamaa, koska kauppakeskus tarvitsee pysäköintitilansa asiakkailleen eikä voi enää antaa sitä kirpputorikäyttöön. Onneksi löysin toisen kirppiksen ja sieltä jopa haluamani tavarat - JONOTETTUANI ensin parikymmentä minuuttia päästäkseni kirpputoritiloihin. Siellä saa näet olla enintään tietty määrä väkeä samanaikaisesti, ja kun tuo määrä oli (miten lie arvioidusti) täysi, muut joutuivat odottamaan ulkopuolella asiakkaiden poistumista. Suhteellisen nopeasti jono toki eteni, ja huomasin, että väkirajoitus oli eduksi myös kaupanteolle: ei ollut tukalia ruuhkia.

Pääsiäinen on juhla, josta nautin, tuohan se lupauksen kesästä, tiedon talvesta pääsemisestä. Myös kristittyjen juhlana se on mielestäni joulua tärkeämpi.

Jäin miettimään, mistä juontaa pääsiäisen munan- ja mämminsyöntiperinne. Ehkä asia on ammoin minulle selitetty, mutta päätynyt keskusyksikössäni e.v.v.k. -kansioon.

  • Strato hahmo
  • Strato
    Senesalkki
    Tasolla 41
    46.21

25.03.2016 21:55 #28 :: Strato
Pääsiäinen
Kuten edellä, myöskään oma pääsiäisen viettoni ei ole omaa aikaansannostani. Lähden kyläilemään vanhempieni luokse, jotka jossain määrin ovat valmistautuneet pääsiäiseen. Huhu kertoo, että ainakin pääsisi syömään lammasta ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tarjolla on myös mämmiä ja pashaa. Mahdollisesti myös suklaamunia, kuuluvathan nekin asiaan. Eli siis siivellä mennään tänä vuonna, muussa tapauksessa en varmaan viettäisi mitenkään poikkeavasti pääsiäistä.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

25.03.2016 22:06 #29 :: Dyn
Pääsiäinen

Jestricide kirjoitti: Täällä syödään kyllä englannista tulleita (suomalaiseen suklaahan verrattuna hirveitä) suklaamunia ja makeisia



Mulle tyrkytettiin eilen kaupan kassalla suklaamunia mukaan, mutta ei tullut kauppoja. Englannista saa kyllä hyvääkin suklaata, mutta sitä varten on yleensä mentävä oikeaan suklaakauppaan, ja nekin tuppaavat myyvään lähinnä belgialaisia tuotteita. Koska olen aika pahasti allerginen pähkinälle, tuoteselosteiden lukemiseen ja jämäriskien arviointiin menee yleensä sen verran aikaa, etten nyt ainakaan kaupan kassalla ryhdy tekemään suklaaseen liittyviä ostopäätöksiä. :smile:

Tänään katselin M&S:n hyllyssä erittäin suuria ja aika taitavalta näyttäviä erilaisia suklaaveistoksia (munien lisäksi pupuja, lintuja, Hello Kitty -hahmoja, vaikka mitä). Jonkun sellaisen nyt voisi melkein ostaa koristeeksi, mutta en tiedä, onko tuollaisen veistoksen suklaa erityisesti kovin hyvää.

Mitä pääsiäisen viettoon tulee, niin Suomessa ollessa lähinnä varmaan kävisin vanhemmillani syömässä ja ehkä mummolassa, mutta muuten pyhään ei liity sen kummempia perinteitä. Meillä ei ole yleensä käynyt edes virpojia (ei sillä, että olisin edes varautunut), taitaa olla ettei Helsingissä hirveästi virvota tuntemattomia (minusta ihan hyvä vaan). En hirveästi tykkää perinteisestä lammaspaistista, mutta Stockalta saa yleensä pääsiäisen jälkeen halvalla lampaan jauhelihaa (jos ei suoraan, niin jauhavat odottaessa), ja siitä saa oikein hyvin lihapullia tehtyä.

Tälle pääsiäiselle mulla ei ole ihmeemmin suunnitelmia, paitsi että työpaikka on kiinni, joten jonkinlainen loma lienee paikallaan. Tänään näin erästä vanhaa kaveriani entisiltä UK:n ajoiltani, ja tuli todettua, että pääsiäinen kerää näemmä hyvin turisteja Lontooseen... Joten ehkä viikonloppu kuluu lepäillessä ja kohta erääntyviä työjuttuja pikkaisen edistäen, ei nimittäin tee mieli ryysätä turistien joukkoon ja julkinenkin on osittain suljettuna korjaustöiden takia. Täällä on myös kaupat auki läpi viikonlopun, joten sinällään pyhäpäiviin ei tarvitse erikseen varautua. Ilmeisesti isoimmat kaupat saattavat olla sunnuntaina kiinni, mutta koska koko kylä on täynnä sekalaisia kauppoja ja kahviloita, tuskin nälkä yllättää.

26.03.2016 09:25 #30 :: maahinen
Pääsiäinen

Piru Naiseksi kirjoitti: Tääll
Jäin miettimään, mistä juontaa pääsiäisen munan- ja mämminsyöntiperinne. Ehkä asia on ammoin minulle selitetty, mutta päätynyt keskusyksikössäni e.v.v.k. -kansioon.


Muna on aika ilmeinen symboli, samoin pääsiäispuput: hedelmällisyyttä, elämä herää keväällä uuteen eloon. Englannin "easter" juontaa Babylonian Ishtarista, joka oli hedelmällisyyden, seksin, rakkauden ja sodan jumalatar. Mämmiä voin vain arvella, ettei pohjan perillä talven jäljiltä ollut paljon, millä mässäillä, mutta mallastamalla ja imellyttämällä rukiista sai sentään makeaa. Olen muuten kuullut, että alkuperäisin tapa syödä mämmiä on ruisleivän päällä.
Tykännyt: Piru Naiseksi

  • Ansa hahmo
  • Ansa
    Tähtipilotti
    Tasolla 43
    40.56

26.03.2016 12:36 #31 :: Ansa
Pääsiäinen
Tänä vuonna mennään koko perheen voimin syömään, tosin italialaista. Täytyi varata pöytä kyseisestä ruokapaikasta, kun meitä on se yhdeksän henkeä. Ruokailun päätteeksi siirrytään syömään jälkkäriä minun luo, tai no, kunnes saan mutakakun valmiiksi. Sitä ei viitsi nyt tehdä, koska se on kyllä uunista tullessa ja hyvin vähän jäähtyneenä parempaa kuin parin tunnin jäähtymisen jälkeen. Sen kanssa syöpötellään jäätelöä.

Muuten ei oikein tule pääsiäistä vietettyä, mitä nyt muutaman mignon-munan maalaus tulee hoidettua anopille. Eilinen päivä tuli vietetty kipeänä peliä pelaten ja tänäänkin aamupäivä on mennyt munien maalailuun ja pelaamiseen.

  • Skie hahmo
  • Skie
    Senesalkki
    Tasolla 43
    42.70

26.03.2016 14:51 #32 :: Skie
Pääsiäinen
Kävin eilen pitkän perjantain (ja vapaan) kunniaksi shoppailemassa Ikeassa. Samalla sai vähän kotoisia makuelämyksiä kun kävi paikan ravintolassa syömässä. Ostaessani mukaan vielä ruotsalaista suklaata ja siideriä, sain kaupan päälle joulusuklaakalenterin. Ilmeisesti oli päiväys menossa vanhaksi tai sitten täällä ei ole niin nuukaa sen kanssa, mikä länkkärien juhlistama pyhä on kyseessä.

Täkäläisillähän ei ole pääsiäisenä lomaa, mutta kiinalaiset juhlivat ensi kuun alussa hautojenlakaisupäivää. Pitää ehkä selvittää mitä traditioita siihen kuuluu.

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 57
    86.43

26.03.2016 16:37 #33 :: Emelie
Pääsiäinen
Tämä pääsiäinen menee aika pitkälti sukuloidessa (nyt on puolet sukulaisvierailuista jo onneksi ohi), se on enempi vähempi kai jo perinne. Muuten en mitenkään erityisesti vietä pääsiäistä, se on minulle vaan pieni loman kaltainen asia.

28.03.2016 18:02 #34 :: Maailmanherra
Pääsiäinen

maahinen kirjoitti:

Piru Naiseksi kirjoitti: Tääll
Jäin miettimään, mistä juontaa pääsiäisen munan- ja mämminsyöntiperinne. Ehkä asia on ammoin minulle selitetty, mutta päätynyt keskusyksikössäni e.v.v.k. -kansioon.


Muna on aika ilmeinen symboli, samoin pääsiäispuput: hedelmällisyyttä, elämä herää keväällä uuteen eloon. Englannin "easter" juontaa Babylonian Ishtarista, joka oli hedelmällisyyden, seksin, rakkauden ja sodan jumalatar. Mämmiä voin vain arvella, ettei pohjan perillä talven jäljiltä ollut paljon, millä mässäillä, mutta mallastamalla ja imellyttämällä rukiista sai sentään makeaa. Olen muuten kuullut, että alkuperäisin tapa syödä mämmiä on ruisleivän päällä.


Mämmikin on vissiin alunperin Persiasta...

28.03.2016 19:28 #35 :: maahinen
Pääsiäinen

Maailmanherra kirjoitti: Mämmikin on vissiin alunperin Persiasta...


Tuskin. Samantapainen ruoka on keksitty ainakin kahdesti. Tietääkö joku, miten Iranin "mämmiä" tehdään tai mikä sen nimi on? Veikkaisin, ettei ole ruista, joka ei ole yleinen viljelykasvi siellä päin.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.61

28.03.2016 19:50 #36 :: Dyn
Pääsiäinen
Kyllä nämä viljatuotteet, puurot, vellit, leivät ja viinat, taitaa esiintyä muodossa tai toisessa ihan kaikkialla missä viljaa vaan kasvaa ja sitä on alettu käyttää ravinnoksi.

29.03.2016 13:31 #37 :: Maailmanherra
Pääsiäinen

maahinen kirjoitti:

Maailmanherra kirjoitti: Mämmikin on vissiin alunperin Persiasta...


Tuskin. Samantapainen ruoka on keksitty ainakin kahdesti. Tietääkö joku, miten Iranin "mämmiä" tehdään tai mikä sen nimi on? Veikkaisin, ettei ole ruista, joka ei ole yleinen viljelykasvi siellä päin.


Samanu tulee muinaisesta Persiasta eli ainakin on vanhempaa perua.

Kalabaliikin lisäksi myös Ruotsin kansallisruoka lihapullat (vaihtoehtoisesti kaalikääryleet) on erään teorian mukaan peräisin ottomaaneilta. Surullisen kuuluisa Kaarle XII...
Muokannut 29.03.2016 13:33 Maailmanherra

29.03.2016 14:08 #38 :: Moonlord
Pääsiäinen
Pakkosyötettiin pääsiäisenä mämmiä siskon Ghanalaiselle poikaystävälle ja tämä kertoi maistaneensa samantapaista aikaisemminkin.

29.03.2016 16:56 #39 :: maahinen
Pääsiäinen
Kiitoksia nimestä, Maailmanherra, sain selville että samanu tehdään idätetystä vehnästä ja on erityisesti uudenvuodenruoka. Viikon idätys ja päivän keitto, täytyypä kokeilla joskus. Mämmiä olen kerran jo tehnyt

29.03.2016 19:59 #40 :: HourglassEyes
Pääsiäinen
Varsinaisesti ei tule juhlittua pääsiäistä, joskin vapaista on mukava nauttia. Pari vuotta sitten olimme ruotsinlaivalla. Tukholma oli kyllä hiljainen sunnuntaina ja monet kaupat kiinni ainakin Gamlastanissa, jossa silloin pyörimme. Kaunis ilma tosin oli, pystyi laivan kannella olemaan t-paitasillaan auringossa drinksun kanssa, sataman puolella ja tuulen suojassa... :grin:
Viime vuonna taisimme olla kotona ja kutsua appiukon syömään.
Tänä vuonna olimme vain kotosalla emmekä tehneet mitään erikoista, nautimme vain lomasta.

Virpojiin varaudun suklaamunin joka vuosi - mutta parina viime vuonna olen saanut syödä herkut ihan itse, ei ole pieniä trulleja näkynyt oven takana. Ja niin sain suklaani syödä tänäkin vuonna. Ei niin, että se ongelmia tuottaisi...

Pääsiäisruuista emme välitä (minun suklaanhimoani lukuunottamatta) ja ruohoakaan ei tule enää kasvatettua, kun ei ole pupua sitä enää hotkimassa. Ikkunaan ripustin noita-akan luutineen ja jokunen pupukoriste keittiön pöydälle tulee laitettua noin muodon vuoksi, mutta siinäpä se yleensä.

Lapsuudesta muistan kyllä ihania asioita. Äidillä oli tapana ripustella erinnäisiä pääsiäiskoristeita ympäriinsä, rairuohoa kylvettiin ja pääsiäiskukko kävi aina vierailulla. Oli niin jännittävää herätä aamulla ja löytää suklaamuna tyynyn viereltä! Lapsi on pienestä onnellinen. :wub:

Valvojat: SaranthaHiistu