Pääsiäinen

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.58

29.03.2016 20:21 #41 :: Dyn
Pääsiäinen

HourglassEyes kirjoitti: Tukholma oli kyllä hiljainen sunnuntaina ja monet kaupat kiinni ainakin Gamlastanissa, jossa silloin pyörimme.


Lontoossa taas on kaikki turistipaikat ja kaupat auki läpi viikonlopun. Joku taisi vihjaista, että osa liikkeistä sulkee ovensa sunnuntaiksi, mutta ainakaan ruokakauppoihin pääsiäinen ei näytä vaikuttaneen. Muutama lounas- ja kahvipaikka oli kiinni, ei tosin keskustassa, vaan täällä syrjemmässä, missä kyseiset paikat tekevät varmaan suurimman osan voitostaan työpaikkamatkustajien eväshankinnoista.

Ja kuten jo edellä totesin, turisteja on liikkeellä hirveästi... Tämä oli toki varmaan ensimmäinen kunnolla lämmin viikonloppu täällä, joten se on varmaan saanut ihmiset liikkeelle. Toissayönä iski jonkinlainen kevätmyrsky, jonka jälkeen on ollutkin koleampaa, mutta varsinainen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin oli melkein pelkkää auringonpaistetta. Perjantaina tarkenin pitkähihaisella ilman takkia ihan hyvin.

Paikallinen pääsiäisherkku on muuten rusinaskonssi kermalla. Koska en tykkää skonsseista (ihan kuin kuivaa pullaa) enkä varsinkaan rusinoista pullassa, jäi kokeilematta. :neutral:
Muokannut 29.03.2016 20:22 Dyn

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 57
    86.43

31.03.2016 14:16 #42 :: Emelie
Pääsiäinen

HourglassEyes kirjoitti: Äidillä oli tapana ripustella erinnäisiä pääsiäiskoristeita ympäriinsä, rairuohoa kylvettiin ja pääsiäiskukko kävi aina vierailulla.


Tästä tulikin mieleen minun äitini tapa ripustaa maailman pelottavin noitakoriste keittiön ikkunaan aina pääsiäisenä (perinne elää edelleen). Muksuna pelkäsin sitä ihan kauheasti, keittiöön en uskaltanut enää illan tullen mennä, joka oli hiukan hankalaa kun minun huoneeseeni pääsi ainoastaan keittiön kautta. Jossain vaiheessa äiti sai päähänsä ostaa lisää samanlaisia noitakoristeita kaikkien lasten ikkunaan roikkumaan. Siinä sitä sitten yritin nukkua toinen silmä auki, kun pelotti niin kauheasti se noita siinä ikkunassa. Rakkaita lapsuusmuistoja pääsiäisestä... :D

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.58

20.04.2017 00:27 #43 :: Dyn
Pääsiäinen
Mummo yllätti ja oli tehnyt vielä pashaa pääsiäiseksi, vaikka muuten tuo ruoanlaittopuoli onkin jo vaikeutunut. En edes osannut odottaa, joten tämä todella kruunasi pääsiäisen. :heart:

Valvojat: SaranthaHiistu