- Tähtivaeltaja-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu
- Lukusali / Thialfi | Eilen 22:15
- Lukuhaaste: Helmet 2023
- Lukupiiri / Pisania | 30.01.2023 21:20
- Lukuhaaste: Popsugar 2023
- Lukupiiri / Pisania | 30.01.2023 21:10
- Lukuhaaste: Goodreads 2023
- Lukupiiri / Pisania | 30.01.2023 21:07
- M: Professorin aikakone
- Markkinat / punnort | 29.01.2023 14:02
Mikä stressaa sinua tällä hetkellä?
Piru Naiseksi kirjoitti: Tuntuu siltä, etten kerkiä puuhastamaan Piihemmon (a.k.a. tietokone/kompuutteri...) ääressä sitä, mitä tulin tänne kirjastoon tekemään jo toissapäivänä ja eilen. Sekunnit haukkaavat toisiaan ja kello konkreettisesti raksuu, kun minä seikkailen ns. naamakirjan syövereissä antaakseni valistuneet kommenttini noin jok`ikisestä kuvasta. Ja näin syysluonnon aikaan otoksia pulppuaa kuin pisaroita sadataivaalta.
(Huokaus)- materiaali, jota minun piti tänään tutkiman, on vielä tältä päivältä koskemattomana etämuistissani. (Huokaus) - iltapäiväksi minulla on muuta tekemistä. (Huokaus) - iltapäiväksi olisi toistakin muuta tekemistä.
Tässä istun ja valitan. Se stressaa. Miksei aikaa voi siirtää löhöpäivistä ruuhkahetkiin!
Olipas se kauniisti kirjotettu jotenkin. " Sekunnit haukkaavat toisiaan ja kello konkreettisesti raksuu, kun minä seikkailen ns. naamakirjan syövereissä antaakseni valistuneet kommenttini noin jok`ikisestä kuvasta. Ja näin syysluonnon aikaan otoksia pulppuaa kuin pisaroita sadataivaalta."
Iha vaa tälläsen vetäsit sitten huomaamattas?





HourglassEyes kirjoitti: Pelottaa. Itkettää. Ensimmäisen kerran yli 7 vuoteen joudun viemään kanin aamulla eläinlääkäriin. Se ei ole koskaa aiemmin sairastunut ja ikää tulisi tammikuussa jo täysi 10 tauluun. Vaikuttaa päälisinpuolin ihan pirteältä, mutta olen silti huolissani...
Voih, otan osaa. :/ Toivottavasti sen vointi paranee ennalleen...
Itseäni stressaa tuohon nähden aika pieni asia, pitäisi uskaltaa laittaa viestiä yhdelle ihmiselle. Ja järjestellä kaikki viralliset asiat, aikuisuus huoh.
Mulla on ollut vuosikausia tuo kuvailemasi tila. Olen opiskellut tai usein ollut opiskelematta haaveideni ja sydämeni alaa. Se on edelleen se, mistä olen kiinnostuntu kaikkein eniten, ja mikä olisi ehdottomasti jotain, jota haluaisin tehdä, jos vain...
Mutta onneksi päädyin vahingossa sivariin kolme ja puoli vuotta sitten, ja tajusin, että koska musta ei selvästi näillä opiskelemisella tule ammattilingvistiä ja tutkijaa (ainakaan seuraaviin vuosiin), vaikka kuinka haluaisinkin, voin sillä välin opiskella itseni kirjastonhoitajaksi, ja tehdä loistavaa työtä ammatissa, joka on yhtä lailla tärkeä, ja vaikka ei kolmen kaikkein suurimman unelmani joukossa, ihan hyvin neljäntenä tai viidentenä.
Mutta koska yhteiskunta ja sen ilmapiiri, "loputtomiin ei voi elää velaksi" vaikka Suomi ei ole juurikaan veloissa verrattuna muihin ja koska ne, joilla on valtaa, eivät arvosta kirjastoja, mun stressinaihe onkin, että missä mä saan tehdä niitä töitä. Oon kesäkuusta lähtien hakenut jokaiseen kirjastovirkailijan ja kirjastonhoitajan hakuilmoitukseen kaikkialla maassa (paitsi Inarissa, koska sinne haluaisin liikaa). Kolme haastattelukutsua on sinänsä ihan hyvin, varsinkin kun kaksi niistä tuli paikkoihin, joista en ennestään tuntenut ketään, mutta kyllä tää työttömyys nyt stressaa tosi pahasti, kun mistään ei saa rahaa eikä ees oo sellainen fiilis, että sitä vielä joskus sais töitä, koska virkoja vähennetään koko ajan.

HourglassEyes kirjoitti: Ei niinkään stressaa, mutta suruni on suuri. Mun rakas pupuni poistui eilen tästä maailmasta. Jokainen rasahdus ja heinän tuoksu...
Voi ei... : / Otan osaa, juuri eilen mietin että mitenköhän se voi... Lemmikin menetys on varmasti raskasta.
Itseäni stressaa (ironisesti) psykan stressikurssi. Sain kuulla opettajalta yhden lauseen liikaa siitä miten kurssi menee katki kohta näillä poissaolomäärillä enkä olettanut kuulevani siitä juuri nyt ja jotenkin tämä yksi lause onnistui hetkellisesti rikkomaan uskoni siihen että kykenen pitämään asiani kasassa (vaikka tiedän että tämä ei ole iso juttu eikä tarkoita ettenkö kykenisi). Nyt tuntuu siltä että ihan turhaan menen enää koko kurssin tunneille jos se on kohta kuitenkin katki plus että niillä tunneilla tehdään usein juttuja joihin en ahdistukseltani pysty niin ei se opettaja varmaan päästäisi lävitse kuitenkaan. Tulee sellainen olo että ihan turhaan yritän. Ja se harmittaa koska mielestäni olen pitänyt tarkkaa kirjaa siitä että yhdenkään kurssin poissaoloraja ei ylity vaikka joudun käymään sekä terapiassa että psykologisissa testeissä eli aikoja pitää sovittaa kolmelle kohdalle viikkoa, mutta tämän poissaolomäärät ovat jääneet sitten huomaamatta ja on vielä se antoisin kurssi, mutta kai se on sitten päästettävä menemään poikki jos on mennäkseen...
HourglassEyes kirjoitti: Ei niinkään stressaa, mutta suruni on suuri. Mun rakas pupuni poistui eilen tästä maailmasta. Jokainen rasahdus ja heinän tuoksu...
Myötätuntoni! Suru lemmikin menetyksestä lienee hintana sille, että saa iloita lemmikin seurasta. Useimmiten seuraeläimet kuolevat ennen ihmiskumppaneitaan, vaikka eläisivät huomattavasti vanhemmiksi kuin luonnossa asustavat lajitoverinsa. Kenties lemmikin poismeno saa ihmiskumppanin paitsi suremaan menetystä myös olemaan kiitollinen siitä, että lemmikki oli. Muistot jäävät.
Osanotto!HourglassEyes kirjoitti: Ei niinkään stressaa, mutta suruni on suuri. Mun rakas pupuni poistui eilen tästä maailmasta. Jokainen rasahdus ja heinän tuoksu...

***
Itselläni niinkin tavanomainen ja typerä asia kuin koulu. Kokeet tuntuvat painavan päälle, eikä läksyjä kerkeä tekemään kun aika menee harrastuksiin. .__.