-
- Äänikirjat
- Lukusali / Pisania | Eilen 19:31
-
- George R.R. Martin - Tulen ja jään laulu: Kirjauutisia
- Lukusali / Jussi | 06.12.2023 19:13
-
- Arvaa mikä kirja!
- Leikkinurkka / aituriar | 06.12.2023 11:19
-
- Lukuhaaste: Popsugar 2024
- Lukupiiri / Pisania | 04.12.2023 17:16
-
- Lukuhaaste: Goodreads ATY 2024
- Lukupiiri / HourglassEyes | 04.12.2023 15:19
Randomi jutusteluketju
Maakuntalaulun laulelu kuului muistaakseni kolmannen luokan oppisisältöön. Asuin luokka-asteiden 1-4 aikana etelässä, ts. laulelin Nälkämaan laulun sijaan Hämeen maakuntalaulua, josta en kyllä muista muuta kuin sinivuokkojen kuvan musiikinkirjassa. Sitten muutettiin takaisin Kainuuseen, ja taisin olla koulun ainoa joka ei ihan osannut Nälkämaan laulua laulaa. Toisaalta asiassa on myös ollut hyvä puolensa: en ole missään määrin ehtinyt kyllästyä kyseiseen kappaleeseen, toisin kuin ainakin silloiset koulukaverini.
Nykyisinhän opiskelen Turussa, mutta Varsinais-Suomen lauluista ei ole kyllä mitään tietoa. Eikä oikein Varsinais-Suomen kunnistakaan, eikä vaakunoista, eikä mistään sellaisesta mitä osaan Kainuun osalta kertoa. Saatan asua Turussa vaikka loppuelämäni eikä moista tietoa ehkä silti koskaan kerry. Ajatella.

YouTubesta
muuten löytyy tällainen soittolista, jossa on kaikki Suomen maakuntalaulut. Kannattaa sivistäytyä. Itse ainakin tunsin näistä suurimman osan korkeintaan nimeltä.
Toinen suosikkini on muuten Keski-Suomen kotiseutulaulu, jota on joskus tullut lauleltua, koska perheelläni on mökki siellä päin.
männikkömetsät ja rantojen raidat
laaksojen liepeillä koivikkohaat
ah, polut korpia kiertävät kaidat
kukkeat kummut ja mansikkamaat
Tämä on tunnelmaltaan täysin vastakkainen Nälkämaan laululle, mutta onnistuu jotenkin olemaan miltei yhtä kaunis.

Muokannut 02.01.2014 02:49 Metusalem
Nukuin juuri 17 tuntia putkeen. Varmaankin lähentelin ennätystäni (jota en muista, mutta aika paljon se on).
Siinä nukkuessani näin myös erään unen, joka ei ole itsessään järin tärkeä, mutta se sai minut pohtivaiseksi. Kyseissä unessa voitin muka liput jonkinlaiseen randomiin animekonserttiin, jonka esitys olisi ollut vasta ensi vuoden tammikuussa. Mietiskelin sitten siinä unessa, myydäkö liput (koska en oikeasti edes katso animea) vaiko pitää ne, ja jos pidän ne, miten oikein muistan koko konsertin enää vuoden päästä. Muistinpa siinä unessa myös erään ihan oikeasti kuulemani jutun: kesätyökaverini kertoi, että hänen tyttärensä oli saanut jonkin erikoislääkäriajan kolmen vuoden päähän, ja tuskasteli sitä, ettei moista osaa oikein mihinkään laittaa muistiin.
Onko teille sattunut koskaan mitään vastaavaa - siis että vuoden tai kahden tai kolmen päästä pitäisi olla tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan tietyssä paikassa? Isot ja erityiset tapahtumat (kuten, öö, olympialaiset tms.?) varmaankin muistuttelevat olemassaolostaan median tai sosiaalisen median välityksellä, mutta pienemmät ja henkilökohtaisemmat eivät välttämättä mitenkään. Miten sellaisen sitten oikein voisi muistaa? Kalenteri ei riitä sinne asti, eikä nykyinen kännykkäkään välttämättä ole silloin enää käytössä. Jos jotain sopivia tietoteknisiä sovelluksia on olemassa, minä en niitä tunne.
Paras keksimäni konsti olisi merkata asia kalenterin loppuun, josta sen parhaassa tapauksessa hoksaisi ja muistaisi merkata sitten seuraavaan kalenteriin. Vähän epävarmalta tuntuu tämäkin.

(Vaikka tämän foorumin,ihmisille varmasti yleinen "ongelma", en usko aiheesta riittävän omaan topikiin, joten valitan tänne...
Mitä teette, kun on valinnanvaikeus kahden kirjan välillä? Toki kumpaakin voi lukea yhtä aikaa, mutta kumpaan tarttua ensin? Arvalla?
Itse pähkäilen Eoin Colferin Siipimiehen (tahtonut lukea sen jälkeen, kun arvuuttelin sitä Leikkinurkassa) ja Ruta Sepetyksen Harmaata valoa-kirjan välillä. Vaikeaa. Mitä te teette vastaavassa tilanteessa?
(Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi tehdä, eikä se liity näihin mitenkään. Koe huomenna ja olen tyyliin vilkaissut kirjan
kantta.)

Ikuinen ongelma. Jos fiilis ei sano mitään, nappaan summamutikassa toisen (tosin pitkän pitkän pohdiskelun jälkeen) ja jos se ei miellytä, vaihdan. Tai sitten aloittaa ihan muun kirjan kuin mitä ensin ajattelin... 
(Ja minunkin pitäisi laskea matikkaa ja teinkin yhden tehtävän ja aloitin varmaan kolmea mutta kun ei heti sujunut...
)

(Ja minunkin pitäisi laskea matikkaa ja teinkin yhden tehtävän ja aloitin varmaan kolmea mutta kun ei heti sujunut...

Randomi jutusteluketju
Käytännön matikka on tärkeintä. "Olet edellisellä viikolla lainannut kolme kirjaa, joita et ole lukenut. Hyllyssäsi pölyttyy edelleen kolme lukematonta lahjakirjaa. Löydät tänään kirjastosta kaksi kirjaa, jotka lainaat kirjablogien yllyttämänä. Montako kirjaa lukulistallesi vielä mahtuu? - Monta." 
Itsellä äidinkieli, eli treenaan lukemalla jotain randomia.
Eilen luin enkun sanakokeeseen katsomalla Les Miserablesia enkkutekstityksillä.

Itsellä äidinkieli, eli treenaan lukemalla jotain randomia.

Tykännyt: Kirjaneito
The Big Bad Wolf kirjoitti: Mitä teette, kun on valinnanvaikeus kahden kirjan välillä? Toki kumpaakin voi lukea yhtä aikaa, mutta kumpaan tarttua ensin? Arvalla?
Ohuempaan. Pidemmän kirjan kanssa jumittaessani saattaisin miettiä, olisiko se ohuempi sittenkin ollut kivempi, mutta ohut tuntuu mukavalta lukea, kun ajattelen sen jälkeen pääseväni keskittymään pidempään. Toisaalta ohuen kirjan lukeminen tuntuu paksun kirjan lukemisen jälkeen tavallista nopeammalta, paksu kirja ohuen jälkeen entistäkin paksummalta... Mutta ohuen ehtii kuitenkin varmemmin lukemaan loppuun asti.
Kahden (tai kolmen tai neljän tai useamman) kirjan väliltä on oikeasti hyvin hankala valita, jos ne kiinnostavat yhtä paljon. Välillä teen niin, että ihan vain randomisti valitsen toisen ja luen sitä jonkun matkaa. Sen jälkeen (jos kykenen irrottautumaan kirjasta) luen sitä toista hetken matkaa, ja katson sitten kumpi vie mukanaan enemmän.
Onnea vain kokeisiin lukuun, jos käsien ulottuvilla on peräti kaksi kiinnostavaa kirjaa. Yksikin on liikaa.
Minulle ainoa aine lukiossa, joka voitti kirjojen lukemisen, oli matematiikka. ...tosin se tekee kyllä vielä nykyäänkin niin. Joka on ihan hyvä juttu matematiikkaa pääaineenaan opiskelevalle....
Onnea vain kokeisiin lukuun, jos käsien ulottuvilla on peräti kaksi kiinnostavaa kirjaa. Yksikin on liikaa.

Randomi jutusteluketju
Olen taas tänään osoittanut olevani erittäin hyvä kokeisiin lukemisen välttelijä. Aamulla heräillään rauhassa ja luetaan käsillä oleva kirja loppuun. Ai, kappas vaan Sotshin olympialaiset ovat käynnissä ja naisten yhdistelmähiihto alkaa. Totta kai se pitää katsoa. Sitten mennään kirjastoon palauttamaan järkyttävä kirjavuori ja kuinkas vaan huomaan lueskelevani tunnin ajan onnellisena. Ja kun tullaan kotiin niin huone on ihan kamanlan sotkuinen, pitäähän se siivota. (Ihan totta tosin...) Nyt olisi hyvä hetki aloittaa mutta taidan mennä soittamaan ja sitten onkin varmaan ruoka. Ja sitten sauna. No, eikös enkunkielisen pokkarin lukeminen lasketa enkunkokeeseen lukemiseksi?
Ja soitonopettajani luultavasti kiittää koeviikkoja, soittomotivaatiota kun tuntuu löytyvän. Kahdesta pahasta on valittava pienempi. 
Onkos täällä porukka muuten seurannut olympialaisia?

Onkos täällä porukka muuten seurannut olympialaisia?
Randomi jutusteluketju
Kokeisiin lukeminen on kivaa tuolla taktiikalla.
Sanakokeesta ysipuoli enkunkielisen leffan katsomisella.
Vaikka taitaa olla lukiossa hiukan hankalampaa?
En seuraa olympialaisia, koska urheilijoiden katsominen ärsyttää. Kun on itse rapakunnossa ja kontrastiksi joku vain... Ei ole. Huoh.
En seuraa mitään urheilua ja taidan olla Suomen ainut henkilö, joka ei katsonut parin vuoden takaista jääkiekon voitokasta MM-finaalia. Tilastoista olen usein kärryillä, kiitos Dragonilin.

En seuraa olympialaisia, koska urheilijoiden katsominen ärsyttää. Kun on itse rapakunnossa ja kontrastiksi joku vain... Ei ole. Huoh.

Jotenkin se tentteihin lukeminen sujuu minulla samalla taktiikalla: ensin huomaan, että vessan voisi pestä, sitten voi pestä pyykkiä jonka jälkeen onkin luonnollista imuroida koko kämppä. Tämän jälkeen voi ehkä hetken lukea, jonka jälkeen pyykit onkin valmiit ja sitten voikin laittaa astianpesukoneen pyörimään. Jostain syystä sitä aikaa jää myös lopulta tentteihin pänttäämiseen ja samalla tulee siivottua koko kämppä lattiasta kattoon edes muutaman kerran vuodessa. Varsin tehokasta siis

Randomi jutusteluketju
Katsos katsos. Kirjautumispalkki tervehtii vierailijaa, mutta näen itseni paikalla olevaisten listassa. Potuttaa hiukan, mutta koska elämä on ihanaa ja onnistun suhtautumaan asiaan huumorilla, tulen valittamaan/nauramaan tänne.
Onko tuttua teillekin vai osaatteko käyttää mobiililaitteidenne välilehtiä fiksummin kuin minä?

Randomi jutusteluketju
Olen ihan eksyksissä täällä kirjojen ja lukijoiden ihmemaassa, jonne tulin vasta eilen. En siis ollenkaan ihmettelisi, vaikka olisin paikalla ja poissa yhtä aikaa.
^ Tervetuloa, tarunen! Rising on mukava paikka eksyä, etenkin mitä enemmän täällä on muita eksyneitä. 
Täytyykin laittaa aiheesta oma keskustelu, vielä kun kisoja on jäljellä...

No mutta juu.Kirjaneito kirjoitti: Onkos täällä porukka muuten seurannut olympialaisia?

Randomi jutusteluketju
Kiitos, aavevelho Hiistu! Onhan täällä jännittäviä olentoja. Ja minäkin kun olen nyt aseenkantaja, vaikka ellen olisi sukupuoleni takia ollut turvassa asevelvollisuudelta olisin kyllä tuolla reaalimaailmassa ollut aseistakieltäytyjä.

Randomi jutusteluketju
Hih, arkkivelho Dyn, genreä en vaihda, fantasian puolesta kannan vaikka asetta!
(Oikeasti hauskoja nuo tittelit, ja muutenkin täällä on kiehtova ilmapiiri; sehän minut tänne sieppasi. Huomaan vain lukeneeni tosi vähän fantasiaa, minkä kirjahyllystäni näkee. Merkitsin siihen täällä olevasta luettelosta suunnilleen kaikki, joista muistin, mitä olin niistä pitänyt.)

(En ole vielä ehtinyt muodostamaan mielipidettä windows kasista, joten en pistä tätä "Elämä on ihanaa" -topikkiin). Uusi tietsa on vihdoin päräytetty käyntiin ja se on niin paljon hiljaisempi kuin mihin olen tottunut. Tuntuu ihan oudolta. Piti sulkea kaiuttimetkin, koska nyt kuulee niiden huminan.
Muok. Olisi pitänyt nimetä kone Stardustiksi, koska "The music sounds better with you" nyt kun vieressä ei enää pauhaa meluisa tuuletin. Aaaw yiss...
Muok. Olisi pitänyt nimetä kone Stardustiksi, koska "The music sounds better with you" nyt kun vieressä ei enää pauhaa meluisa tuuletin. Aaaw yiss...
Muokannut 05.03.2014 21:32 Pisania