Onnellinen tervehdys täältä Suomi-neidon kylmästä kainalosta koko Risingin väelle. Minulla on huomenna sunnuntaina ajanpäivä ja mittariin tulee reippaat 35 vuotta ja uskomattomalta tuntuu. Aivan ensiksi tahtoisin vielä kiittää henkilökohtaisesti Rasimusta ja Pirua naiseksi todella mieltäni ilahduttaneista paranemis -toivotuksistanne. Liikutuin melkein kyyneliin saakka kun luin viestinne kun en ole vielä kovin tottunut toisten vilpittömään ystävällisyyteen ja toisista välittämiseen. Olen nyt vihdoin saanut itseäni parempaan kuntoon taas pitkästä aikaa niin näiden molempien asioiden kunniaksi päätin käyttää tämän illan Risingin juttujeni päivittämiseen ja kertoa hieman mitä minulle kuuluu nykyisin ja muita juttujani myös.
Aika on tosiaan taas vilahtanut kuin huomaamatta niin etten ole ehtinyt päivittämään mitään juttujani ja olemaan minulle tärkeään sosiaalisuuteen, jota minun tosin pitää vielä harjoitella paljon, Risingissä. Aika on mielenkiintoinen asia, tuntuu, että se kuluu ääretöntä vauhtia ja päivät hupenevat nopeasti enkä oikein tiedä mihin se aika kuluu, mihin päiväni tuhlaan? No ikävä kyllä, aikaa on kulunut aika lailla siihen, että saan itseäni ja elämääni taas paremmalle mallille ja nyt vihdoin minusta tuntuu, että olen tyytyväinen, jopa onnellinen, hyvin onnellinen ihminen nyt ja että kaikki on nyt vihdoin paremmin.
Sanoin yhden kerran, että syyskuun puolivälissä kiireeni hellittävät hieman, mutta se oli liian toiveikas arvio ja pahimmat kiireet ovat ohi vasta nyt, kun lokakuukin on jo kohta ohi. Iloitsen kuitenkin siitä, että nyt minulla on enemmän aikaa kaikkeen, etenkin kirjoittamiseen ja myöskin sosiaalisten taitojen parantamiseen jossa koko Risingin väki on minulle suureksi avuksi. Ehkä minusta vielä ihminen tulee.
Koska viime kerrasta on taas niin kauan, niin ajattelin taas hieman kertoa mitä minulle kuuluu tässä sitä varten aloittamassani ketjussa josta näyttäisi tulevan ihan omani blogin tapainen koska kukaan muu ei ole vielä uskaltautunut kirjoittamaan tänne mitään. No ei se haittaa, onpahan minulla kuitenkin juttujeni kertomiseen oma paikka ihan luvan kanssa täällä Risingissä tässä ketjussa. Yritän kuitenkin opetella, huonolla menestyksellä tosin, tiivistämään juttujani ettei viesteistäni tulisi niin tuhottoman pitkiä aina.
Elämässäni on tapahtunut suuri muutos skitso -tautini suhteen. Ja minun on kuulkaat ollut tosi vaikea hyväksyä, sopeutua ja löytää tasapaino tuon muutoksen suhteen, vaikka se hyvä muutos onkin, muutos parempaan päin, ainakin kaikkien muiden mielestä. Minulla aloitettiin kokeiltavaksi ihan uusi lääkitys nyt vuoden alusta ja hoitavan lääkärini mukaan se on toiminut loistavasti. Lääkitys on tarkoitettu nimenomaan ääni-harhoihini sekä lieviin sivupersoona -tuntemuksiini ja se on todellakin hoitanut tehtävänsä hyvin.
Pääni on jo monta monta vuotta ollut kuin aina päällä oleva puheradio, jossa myöskin on aina päällä monta eri kanavaa yhtä aikaa ja kanavat vain lisääntyivät ajan myötä. Ja jokaisen kanavan puhe on äänekästä ja kaikki puhuvat eri asioista ja ovat eri mieltä keskenään. Joten voitte kuvitella millainen meteli ja sekasorto minulla oli päässäni monta vuotta. Minusta se kuitenkin oli jollain hellyttävällä tavalla kotoisaa, hoitohenkilökunnan mielestä ymmärrettävästi ei.
Ja uuden lääkkeen myötä pääni yllättäen ja pelottavasti hiljeni huomattavasti. Radio meni melkein kokonaan kiinni. Kuulen nykyisin enää yhden äänen puhuvan kerrallaan päässäni ja sitten oman omien ajatusteni sisäinen äänen. Ja lääkitys vaikutti myös tunnetiloihini tasoittavasti. Aina ennen tunsin kaikki tunteet ja tunsin aina samalla kertaa monta tunnetta hyvin voimakkaasti ja sen vuoksi usein ylireagoin moniinkin asioihin ja olin hyvin usein täysin maaninen ja tällainen kuluttaa paljon ihmisen sisäistä voimaa ja energiaa niin että lopulta hän ei enää jaksa paljon muuta sitten ollenkaan. Lääkitys kuitenkin tasoitti huomattavasti kaikkia olotiloja ja tunteita ja nykyisin tunnen yhdellä kertaa vain yhden tunteen kerrallaan ja enkä enää niin voimakkaasti sitäkään.
Mutta kun lääkitys alkoi tehota täydellä voimallaan ja radio päässäni menikin melkein voisi sanoa pois päältä, niin minusta tuntui pitkän ajan, että menetin kaikki ystäväni ja että olen sisältä kuollut. Halusinkin yllättäen takaisin sen mielestäni kotoisan moniäänisen porinan päässäni vaikka se veikin niin paljon energiaa minusta. Ja tämän vuoksi harkitsin monta kertaa lopettavani lääkitykseni omin päin, että saisin ääni-ystäväni ja elämän tunteeni takaisin, mutta koska olen suurimmaksi osaksi järkevä ihminen, niin en kuitenkaan sitten koskaan tehnyt sitä. Vaikka olen tosiaan vähän kapinahenkinen, omapäinen ja omatahtoinen niin yleensä terve järki minussa aina voittaa.
Voitte kuitenkin kuvitella miten vaikeaa on niin pitkän äänekkään ajan jälkeen tottua hiljaisuuteen ja sopeutua ja löytää uusi tasapaino ajatuksiin ja elämään sekä myöskin löytää uusi elämän tunne muualta kuin ystävistä päässä. Minulle se oli todella vaikeaa, mutta nyt alkaa helpottaa pikku hiljaa. Kaipa tämä lääkitys on minulle kuitenkin hyvästä, vaikka se vaikeaa välillä olikin. Ja minulla on elämässä moniakin asioita millä täyttää tyhjyyden tunne ja kuoleman tunne sisältä, joten kyllä minä selviydyn, kuten aina. Elämä voittaa.
Ja yksi asia mihin olen nykyisin hyvin tyytyväinen uuden lääkityksen suhteen, on se, etten enää tunne muuttuvani yhtäkkiä joksikin toiseksi vaan tunnen koko ajan olevani minä itse eli enää minulla ei ole niitä lieviä sivupersoona -tuntemuksia vaan pelkästään yksi ääni ja tunne päässä kerrallaan eivätkä tunteeni enää heittelehdi niin voimakkaasti eikä vaihtelu päässäni ole niin nopeaa enää. Nyt kun olen tottunut kokonaan tähän uuteen tilanteeseen ja löytänyt sisäisen tasapainon kaikkien näiden tuntemusten suhteen, niin olen oikeastaan hyvin tyytyväinen lääkitykseeni. On rauhallisempi, helpompi ja levollisempi olla. Olen löytänyt tasapainon ja kyllä siihen sitten aikaa menikin.
Sitten haluaisin kertoa hieman kirjallisesta työstäni. Nyt kun minulla vihdoin on enemmän aikaa kirjoittaa niin olen miettinyt, että mitä ensiksi? Olen aina ajatellut, että ensimmäinen tarina jonka julkaisen on omani ja ystävieni tarina. Mutta olen viime kuukausien aikana ruvennut todella kyllästymään itsestäni ja elämästäni puhumiseen ja kirjoittamiseen ja olen mietin, että josko en julkaisisi sitä tarinaa ollenkaan vaan lähtisin ihan muille poluille. Mietin kauan aikaa tätä asiaa ja pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllä minä julkaisen tarinani sittenkin.
Uskon ihan vilpittömästi, että tarinani auttaa muita kaltaisiani, parantaa maailmaa omalta osaltaan ja myöskin, että olen sen velkaa maailmalle. Sain tämän tarinan kertoakseni ja minun on siis kirjoitettava se. Ja jos saan tarinasta sellaisen kuin ajattelin, niin se määrittelee minut hyvin lahjakkaaksi ja taitavaksi ja kiinnostavaksi kirjailijaksi jota kannattaa lukea. Se lunastaa paikkani kirjallisessa maailmassa eikä minua voida sen jälkeen enää mitenkään väheksyä siinä maailmassa. Olen paikkani kirjailijana ansainnut ja hyvä kirjailija olenkin.
Mutta koska tarina on alkanut kyllästyttää minua, niin minun täytyy ruveta keksimään siihen jotain itseäni kiinnostavaa ja älyäni haastavaa, että saan kirjoitettua sen loppuun kuolematta tylsyyteen. Ja eräs ajatus minua kiinnostaa kovasti, ajatus hulluuden trilogiasta. Ja se on alku ja lisääkin ideoita on jo ja aion todella kokeilla montaa eri juttua tarinassani. Vaikka tarinani minua itseäni kyllästyttääkin niin muita ihmisiä se ei kyllästytä koska he eivät ole koskaan lukeneet mitään kirjoittamaani ja siksi tarina on heille aivan uusi ja voisin julkaista sen jo vaikka sellaisenaankin ja se olisi hyvä ja kiinnostava tarina muista ihmisistä, mutta en tee sitä, koska haluan haastaa itseni kirjoittamaan itseäni kiinnostava tarina ja niin aion tehdäkin. Ei todellakaan mennä sieltä missä aita on matalin.
Ja sitten elämässäni on juuri tapahtumaisillaan vielä yksi suuri muutos ja jos se todellakin toteutuu kuten toivon ja rukoilen niin olen siitä lähtien täysin onnellinen ja tyytyväinen ihminen kuten minun pitääkin ja kuten haluankin, mutta siitä kerron vasta sitten myöhemmin kun asiat ovat ensin varmistuneet ja tällä erää lopetan tähän ja menen vielä muihin juttuihin.
Aurelia
"Anteeksi saat aina. Ei kai ole sulle sen helpompaa..."