Mitä sinulle kuuluu?

Toivon sinulle Aurelia koko sydämestäni pelkästään kaikkea hyvää! Itsekin olen sairastanut tuota skitsotautia melkein koko aikuisuuteni joten tiedän millaisessa helvetissä olet ollut ja olet. Hyvänä uutisena nyt kun sama diagnoosi on ollut mulla jo kohta noin 20-vuotta, niin voin sanoa kaksi asiaa: skitsofreniasta voi todellakin toipua, sanoi kuka tahansa mitä tahnsa ja lisäksi haluan vahvistaa sinun uskoa siihen, että maailmassa on paljon, erittäin paljon hyviä ja hyvää tarkoittavia ihmisiä. Luulisin, että suurin osa. Joten, älä missään nimessä luovuta, sinulla on edessä vielä paljon hyvää kunhan opit ajan kanssa elämään ajatustesi ja oireidesi kanssa! Lisäksi olet huomannut foorumilla, että olet todella vahvoilla kirjoittamisessa joten jatka ihmeessä sitäkin! =)

Pohdin pitkään, mihin ketjuun kirjoittaisin. Tässä kun ei oikein yhdisty plussat eikä miinukset, eipä minua hirveästi stressaa (ehkä vähän kuitenkin), ei oikein potuta eikä elämä kovin ihanaa ole tällä hetkellä, joten taitaa tämä ketju olla paras johon voin uutisia kertoa. Randomia kun tämä ei edes ole.

Harjoitteluni Tikkurilan kirjastossa päättyi juuri. Tänään oli viimeinen päivä. Tuntuu haikealta, kun siellä on tullut moni ihminen tutuksi. Siellä oli todella mukavaa ja tulen varmaan käymään siellä jonkin verran, kun jaksan. Ainakin meinasin hyödyntää heidän akustista pianoaan ja opetella soittamaan sitä.

Sen lisäksi että harjoittelu päättyy, myös vuokrasopimukseni loppuu ja huomenna joudun tyhjentämään huoneeni. Tavarat siirtyvät toistaiseksi varastoon, koska uutta asuntoa minulla ei ole. Hakemuksia olen tehnyt, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Hieman pelokkaana odotan tulevaa asunnottomuuttani. Onneksi minulla on tiedossa ainakin pari paikkaa, missä voin yöpyä tarpeen tullen. Silloin tällöin taidan joutua etsimään yösijaa jostain muualta. Toivottavasti asunto löytyisi pian...

Tähän vielä päälle se, että sovittiin poikaystävän kanssa yhteisymmärryksessä olevamme ystäviä. Molemmilla oli samanlaiset fiilikset seurustelusta, joten nyt sitten ollaan sinkkuja.

Ja kaiken lisäksi pitäisi jaksaa vielä opiskella... huoh. Paljoa ei ole kyllä jäljellä nyt kun sain tehtyä tämän harjoittelun, vaikka pitääkin vielä hoitaa muutama asia tähän päälle, kuten raportointi yms. Onneksi saan osan kursseista suoritettua etänä. Oppariakin jo mietin ja sitä pitäisi jatkaa jossain vaiheessa eteenpäin, mutta jos nyt edes selviäisin viikonlopun yli. Toivottavasti.

Ehkä sitä voisi täällä hieman äännähtää kun jaksoin tänne foorumille työntää kuononi taas pitkästä aikaa. Olen hengissä vaikka en ole jaksanut olla täällä aktiivinen.

Kuulumiseni olisi kyllä voinut pistää potutusketjuunkin suoraan, mutta tulkoot tänne. Lyhytversiona mieheltäni löytyi syöpä viime vuonna keväällä (oireita oli jo edellisenä syksynä, mutta löytyi väärä tauti) ja tänä kesänä todettiin että mokoma päätti uusia samantien. Sen verran rankka oli jo ensimmäinen kierros että miehestä tuli sen jälkeen MT-potilas. Minun pää petti toisen kierroksen alkaessa. No rakoili se jo aiemmin, mutta aiemmin en myöntänyt että olisi mitään hätää, mitä nyt "vähän raskasta".

Raskas koettelemus sinulla Kuunliekki. Toivon voimia teille molemmille.

Voi, enpä tuohon mitään kovin fiksua osaa sanoa, mutta voimia täältäkin suunnalta... Ihan luonnollistahan se on ettei pää meinaa tuollaisessa kestää, mutta toivottavasti siihen on löytynyt apua ja tukea. :(

Kuunliekille hyvin paljon voimia. Tosi vittumainen asia, mutta toivotaan että kaikki kääntyy niin parhaaksi kuin voi!
___

Moisen jälkeen vähän nyt paha sanoa mitään, mutta ei ihmeempiä. Kaveri vinkkasi että tällainen palsta on edes olemassa kun avauduin siitä etten oikein löydä ketään tyyppejä jotka olisi samalla scifi/fantasia-aallonpituudella. Niin tulin sitten tänne ja kirjoitin tämän. Toivottavasti ei ketään haittaa.

Onneksi en luvannut mitään aktiivisuudesta viimekäynnillä, kun näköjään taas katosin kuukausiksi... Parasta siis olla lupaamatta nytkään mitään, mutta äännähdän nyt taas jotain. Toinen syöpäkierros on lopuillaan. Miehen vatsa laitetaan ensi kuun alussa kiinni (poistetaan siis avanne). Sitten olisi enää operaatio kuntoutuminen. Miehellä fyysisesti, kummallakin psyykkisesti. Ollaan kumpikin käyty juttelemassa psykiatrisen hoitajan (jos toisenkin, kiitos sote) kanssa ja itse olen saanut apua myös Finfamin (= Mielenterveyspotilaiden ja päihderiippuvaisten omaisten tukijärjestö = itselleni korvaamaton pelastusrengas) kautta. Psykoterapia taitaa olla se seuraava askel.

Ilmoittauduin äsken ensimmäisiin kirjoituksiini ja olen nyt aivan paniikissa. Ei lisättävää.

Olen lähinnä pöllämystynyt. Huomasin pari tuntia sitten aamupäivällä, että parvekkeeni (jota en oikeastaan käytä) tiiliseinän raoista lentelee mehiläisiä sisään ja ulos. Kysyin sähköpostitse neuvoa paikalliselta mehiläistarhaajalta, joka suoritti kotikäynnin ällistyttävän nopealla aikataululla. Hän suositteli tukkimaan lentoaukot ja teippasimme ne umpeen. Nyt partsilla pörrää kymmenittäin kiukkuisia mehiläisiä etsimässä tietä sisään. Sinne ei siis ole menemistä useampaan päivään ja olen hyvin huolissani että ne löytävät vielä jostain aukon. Piti sitten tämäkin käydä näin ötökkäkammoiselle ihmiselle.

Hui, onneksi mehiläiset eivät kuulemma parveillessa ole kovin aggressiivisia. Meille kävi mökillä samalla tavalla, paikalle tullut mehiläistarhaaja myrkytti ne, sillä koko parvi ei ollut vielä paikalla (muuten ne olisi voitu kerätä pesään ja viedä pois).

Täällä käynyt tarhaaja sanoi kanssa, että tällaisessa tilanteessa (kun kuningatarta on mahdotonta poistaa ja pesä on muutenkin hankalassa paikassa) myrkytys olisi myös vaihtoehto. Hänellä ei vaan ollut myrkkyä mukana niin päädyttiin tukkimiseen. Olen ihan tyytyväinen, sillä ei tunnu kivalta ajatukselta myrkyttää mehiläisiä. Niitä tarvitaan. Nyt vaan olen jatkuvasti nenä ikkunassa seuraamassa ovatko pörriäiset kenties löytäneet jonkinlaisen sisäänkäynnin. Toivottavasti teippaus kestää.

Kuningatar on siis ilmeisesti vielä saapumatta paikalle? Jos uutta paikkaa vasta valmistellaan, niin porukka varmaan etsii uuden paikan jos eivät pääse enää mistään kolosta sisään.

Jäin siihen käsitykseen, että kuningatar on siellä seinän sisällä ja että siellä olijat voivat pysyä hengissä pitkänkin aikaa riippuen siitä kuinka paljon ruokaa niillä on varastossa. Valitettavasti ne taitavat kuolla sinne, koska tarhaaja opasti minua ottamaan teipit pois vasta syksyllä. Ulkona olevat mehiläiset yrittävät aikansa päästä sisään kunnes luovuttavat ja hommaavat jostain uuden kuningattaren ja toivottavasti vaihtavat maisemaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten pesä selviää ja selviääkö. En ole ihan varma miten uusi kuningatar saadaan jos munia tai toukkia ei ole saatavilla ja muniva kuningatar lukkojen takana, mutta muistan jostain lukeneeni että mehiläiset voisivat jopa yrittää muuttaa toiseen pesään. Se voi kai onnistua jos niiden haju(?) on tarpeeksi lähellä pesän omaa.

Olen erittäin hämilläni.

Kaverini pääsi opiskelemaan alaa, jolle on hakenut jo monta kertaa. Se on tietysti hienoa, mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että hänen on sekä muutettava että jätettävä taidekoulu, jossa olemme käyneet yhdessä. Vaikka kaveri ei muuta todellakaan kauas, tuntuu siltä että arkeni tulee muuttumaan aika paljon. Enää en voi luottaa siihen, että aina on se yksi kulttuurinnälkäinen kaveri jonka saa aina seuraksi museoon, elokuviin, markkinoille ja messuille. Enää en voi mennä joka keskiviikko suoraan koululta hänen luokseen kirjoittamaan, kuuntelemaan musiikkia ja juomaan teetä vakiomukista.

Ensimmäisenä pitänee kinuta takaisin kaikki lainaamani kirjat ja dvd:t. Sekä ostaa joku läksiäislahja.

Niin ne menivät ensimmäiset kirjoitukset.

Päädyin jotenkin taas tänne. Taisinkin olla pitkään poissa... Onkohan täällä enää ketään, ketä muistaa mut?

Viimeksi vuonna 2018 olen näemmä kertonut meidän perheen syöpäepisodista. Nyt on syövät voitettu ja mies on toipunut niistä fyysisesti. Psyykkeen puolesta olemme kumpikin kuntoutumassa hitaasti, mutta (epä)varmasti. Aletaan olla jaloillamme ja päästä elämässä eteenpäin vaikka kummankin päässä on vielä paljon korjattavaa.

Elämässä eteenpäin pääsemisestä puheen ollen: me saadaan toinen lapsi. :| Itseasiassa ihan pian. Laskettu aika on kuun lopulla, joten odotellaan vain koska alkaisi tapahtua...

Ai palasinko tällä kertaa jäädäkseni? Katsotaan. En mie aiemminkaan tarkoittanut lähteä. Se vain tapahtui kun prioriteettinä oli selviäminen ja toipuminen. Nähtäväksi jää miten äitiyslomalla on aikaa ja energiaa ja missä ajatukset on. Jospa sitä saisi taas pidettyä kirjahyllyä edes ajantasalla. Yritin päivittää sitä ja totesin että olen joko lukenut hyvin vähän fantasiaa sitten viime käynnin tai sitten en vain muista, mitä olen lukenut.