Elämän pienemmät ilot

Huomasin jokin aika sitten, että ostamani margariinin parasta ennen -päivä oli ollut jo aikapäiviä sitten. Margariini vaikutti kaikin puolin käyttökelpoiselta, mutta huomattava vanheneminen epäilytti silti. Päätin tuhota loput rasiasta tekemällä jonkinlaisen version Pasta Alfredosta, ja tulos oli erittäin herkullinen. Joku soluasukas oli jättänyt keittiöön kattilallisen keitettyjä munia muiden käytettäväksi, joten sain pasta-annoksen viimeisteltyä kivasti yhdellä halkaistulla kananmunalla ja persiljalla. Kaikin puolin onnistunut lounas.

Lähetin ystävänpäivän tienoolla postikortit kolmelle ja kirjeet kahdelle kaverille. Alunperin minun piti lähettää vain kirjeet, koska olin saajien kanssa vaihtanut osoitetietoja juuri kirjeenvaihtoa varten. Sitten sain viestin kaverilta, joka uhkasi lähettää minulle kortin, ja päätin iskeä takaisin. Yllätyin kuitenkin huomatessani, miten mukavaa puuhaa oli kirjoittaa käsin, valita parhaat kortit, paperit ja kuoret, tehdä sinetit ja keksiä jotain pieniä ylläreitä mukaan kirjekuoriin (pistin suklaapatukoita, teepusseja, tarroja ja kaulakorun). Siinä intoillessani kirjoitin vielä kahdelle muulle kaverille kortit, joista toisen vielä maalasin itse. Käyttöä löytyi myös laatikolliselle sinettilakkaa ja kahdelle kirjepaperisetille, jotka kaikki minulla on ollut vuosikaudet mutta joita en koskaan ole käyttänyt.

Kirjeet ja kortit ovat saaneet ilmeisen hyvän vastaanoton, ja nyt olen sekä tehtaillut lisää että miettinyt kuumeisesti mitä kaikkea näihin voi laittaa. Ostin jopa sinettivahalusikan, jolla sinettien teosta tulee astetta siistimpää, ainakin toivottavasti. Vihdoin olen löytänyt itselleni stressittömän ikuisuusprojektin!

Se on taas tässä kesän kynnyksellä tullut todettua, miten hienoa on kun luonto alkaa täällä käytännössä kotiovelta. Tässä on lähistöllä kolme järveä, joista keskimmäisen ranta on toiminut tässä pari viikkoa toisena olohuoneena. Mikäs siellä on tsiigaillessa lintuja ja tehdessä muistiinpanoja. Saatanan lapsiperheet vaan valtaa viikonloppusin kaikki penkkipaikat. Onneksi on yleensä joku perseensuoja varalta mukana.

Saimme tuttavalta lainaan kesä kanoja. Nyt pitäisi joka aamu tulla tuoreita luomu munia. Muutenkin nuo ovat aivan uskomattoman söpöjä.

Tehtiin työporukan kanssa tänään luokkaretki-henkinen (meillä oli eväitä!) ekskursio pääkaupunkiseudulle ja otin itselleni Helmet-kirjastokortin. En sitä varmaan koskaan tule fyysisesti käyttämään, mutta nyt minulle avautuvat Helmetin e-aineistot. Jee! Siellä on paljon sellaista, mitä meidän kirjastoilla ei ole. En voisi olla tyytyväisempi.

Maaliskuisen kotiutumiseni jälkeen minulla ei ole ollut eikä tule olemaankaan lainkaan opintoja tai töitä ennen syyslukukauden alkua yliopistolla, joten aikaa on ollut hyvin harrastaa ja ihan vain olla. En edes muista, milloin viimeksi olen saanut ihan vain olla. Tavalliset päivät kuluvat niin että herään, valitsen kivat vaatteet ja teen hienon meikin, tietäen etten ole edes lähdössä mihinkään. Sitten istun sohvalle ja katson vanhan kotimaisen elokuvan ja kulutan true crime -sisältöä. Astetta menevämpinä päivinä voin käydä taidemuseoosa, baarissa, olutseuran tapahtumassa, kirkossa, treffeillä, ostoksilla tai missä nyt huvittakaan, kaverin/kavereiden kanssa tai ilman. Viihdytän itseäni myös sillä että kirjoittelen huolellisia arvosteluita ostamiini tuotteisiin eri nettisivuilla. Mielestäni oikein mukavaa.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei minun ole pakko moneen kuukauteen tehdä juuri mitään. Olen ollut tällaisen vaiheen tarpeessa ilmeisesti kovemmin kun tajusinkaan, koska olen viime päivinä huomannut, että olen alkanut taas haaveilla asioista tulevaisuudessa ja miettiä aiheita kandiin ja graduun. Tuntuu oudolta olla kiinnostunut opiskeluista ja kyetä taas haaveiluun.

Mansikat! Mustikatkin alkavat jo kypsyä, ja pitää syödä marjoja tuoreina niin kauan kun voi. Lisäksi - vaikka en tappohelteitä toivokaan - pidän siitä että tarkenee istuksia ulkona ja syödä vaikka jäskiä. Harmittavasti vain kaikilla on kesäisin niin paljon muita tapaamisia ja tekemisiä ettei ystävien tapaaminen ennen syksyä tahdo oikein onnistua, mutta onneksi kesästä voi nauttia yksinkin hyvän kirjan kanssa.

Puhtaat ja silitetyt petivaatteet. Mikä ihana tunne onkaan pujahtaa saunaillan päätteeksi puhtaisiin ja silitettyihin petivaatteisiin!
Saan usein kummastuneita katseita kavereilta,kun kehun tätä asiaa. "Siis jaksatko ihan oikeasti silittää petivaatteet?"
Olen laiska monessa kotityössä, eikä silittäminenkään ole todellakaan lempipuuhaani, mutta en vain pysty vaihtamaan petivaatteita ellei ne ole silitettyjä. Tapa juontaa lapsuudesta, koska äitini silitti aina kaikki petivaatteet. Kun läksin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle 16 vuotiaana, osti äiti minulle oman silitysraudan. Solukämppäkaverieni hämmästellessä oli minulla pyykkien kuivauksen jälkeen aina keittiön pöytä varattuna petivaatteille ja silitysraudalle. Tapa ei ole koskaan jäänyt pois, joskin nykyisin omaan sentään silityslaudan, ettei keittiön pöytää tarvitse ensin peittää "aluslakanalla", jonka päällä muut petivaattet siltetään. Äidiltä opittu tapa tuokin.
Mutta kuten sanottua, silitys ei ole lempipuuhaani ja usein käy niin, että liinavaatekaappi käy tyhjiin ennen kuin kaivan raudan esiin - ja saatan silittää 2-3 tuntia putkeen petivaatteita. Ainakin tulee katsottua telkkaa tai kuunneltua musiikkia samalla!
Ja loppujen lopuksi - se on vaivan väärti. Se tuoksu! Se tuntu! Puhtaat silitetyt petivaatteet!

Päätin pitkästä aikaa ilmoittautua kansalaisopiston kurssille, ja tänään kävin ensimmäisessä keramiikkakurssin sessiossa. Oli yllättävän kivaa (ja raskasta) taikinoida savea ja yrittää muovailla siitä jotain, mitä kuvittelisi haluavansa mahdollisesti poltattaa ihan esineeksi asti.