Elämän pienemmät ilot

Emelie kirjoitti: Kävin tänään hammaslääkärissä, ja vaikka se itsessään ei ollutkaan mukava tapahtuma, en voisi olla tyytyväisempi löytämääni hammaslääkäriin. Yksi paikattava reikä löytyi ja huomattuaan, että kurtistelen kulmiani vihlomisen takia paikkausprosessin alussa, hammaslääkäri lopetti ja ehdotti puudutuspiikkiä. Minä en edes tiennyt, että se on mahdollista (ei ole koskaan aiemmin puudutettu paikkauksen takia)

Pakko miunkin kommentoida tähän, että miun on pitänyt erikseen nimenomaan kieltää puuduttaminen paikkauksen yhteydessä, kun vihaan sitä puolen pään puutumista. Tosin kokemusta on tasan yhden reiän paikkaamisen verran, ja sekin YTHS:llä, että sinänsä ei kovin laaja otanta...

Dyn kirjoitti: Kestän meiluummin puutumista kuin kipua... molemmat ovat toki ohi pian, mutta kärsimys puudutuksesta tuntuu vähäisemmältä. Ehkä mielipidekysymys.

Joo, luultavasti. :P Miusta se kipu on jotenkin aina ollut siedettävämpää (jos nyt ei mistään juurihoitoakselista puhuta) kuin se puudutuspiikki ja puutuneisuus. Se puudutuspiikin pistos vielä jää miulla yleensä kipeäksi pitkäksi aikaa.

Kuvien skannaaminen kirjastomme uusin laittein ja järjestelmin tuntuu sujuvammalta kuin entisin keinoin. Tai sitten olen vuosien myötä oppinut aiempaa sujuttavammaksi. Niin tai näin, olen tyytyväinen, kun ns. ´kurani` muuttamiseen paperisesta sähköiseksi ei enää kulu tolkuttomasti aikaa.

Lakaisukoneenkuljettaja kävi lakaisemassa pyörätiet puhtaiksi. Pääsin kotiin ilman että hiekka rahisee hampaissa!

Hukkasin lapaset, ja kun kävin H&M:ssä tarkistamassa jäivätkö sinne, joku oli laittanut ne mun sovituskopista pöydälle mistä kivasti keräsin ne. Mummun kutomat lapaset <3
Sain nämä tilaustyönä kun heitin edellisten lapasten toisen parin vahingossa rekkalavalta tielle vuosi sitten, olis ollut katkeraa menettää nääkin.

Ihanaa, piristi tieto siitä että Vael sai lapasensa takaisin. Lapaset ja muut hanskat unohtuvat niin herkästi minne sattuu, mutta varta vasten saatuja ja tehtyjä ei soisi hukkaavansa, menetys on niin paljon isompi kuin joku Seppälästä tms ostettu halpislapanen.

Saippuakoteloni katosi - se, jonka vuosi, pari sitten noukin eräältä omintakeisen toimijan pitämältä kesäkirpparilta. Se oli niin söpön lohenpunainen ja sopivan pikkuinen ja minihintainen, ja sain sen niin nappaavin tarinoin höystettynä, että halusin ehdottomasti pitää sen tallessa. Tällä viikolla huomasin, että se on kadonnut, jäänyt jompaankumpaan niistä uimahalleista, joissa harjoittelemme. Yhdestä hallista jo kysyin - ei ollut siellä - toisen vuoro tulee viikonloppuna.
Varsinainen pulme syntyi kuitenkin siitä, että ... saippuakoteloita ei näköjään enää myydä monessakaan paikassa, ei ainakaan lähikaupassamme tai -kirppiksillämme. Tänään astelin lähitavarataloon, seikkailin siellä inhokkejani, pölynimureita, tutkaillen ja tietokoneisiin päin vilkuillen, haeskellen tietäni kohti pesutarvikeosastoja. Telineistä, jotka esittelivät saunatarvikkeita ja -tekstiilejä, äkkäsin ilokseni nipun pesukintaita. Niitäkin minun on tapana kylvää julkisaunoihin, ja uusia on ollut hankalahkoa löytää. (Käsityömessuilta olen ostanut, mutta aina ei niilläkään juuri tuota tuotetta esitellä.) Nyt tiedän, mistä kintaani saan, jos en viitsi ruveta virkkaamaan niitä itse...)
Seikkailin tavaraviidakossa edelleen, väistelin minua kohti kurottuvat superhypertarjousliaanit ja katse opasteita pyyhkien suunnistin kohti haluamaani. Löytyi! Ja valikoimissa oli peräti kolme eriväristä vaihtoehtoa. Noukin mukaani yhden jokaista, ja ylen tyytyväisenä marssin kohti kassaa. Ei tarvinnut edes jonottaa eikä maksaa kukkaroa tyhjäksi. Joskus onnistaa!

Pääkaupunkiseudun Reittioppaasta löytyy muutamin klikkauksin kulkuohjeet paikkoihin, joita käytän satunnaisesti tai peräti ensimmäistä kertaa. Tänään tuo opas saattoi vapauttaa aikaani superkuvien näpsimiseen. On näet niin komea auringonpaiste, että sen valaisemina napsitut räpsyt hellyttänevät häijykriittisimmänkin Facebook-kommentoijan nielemään "kuraa!"-repliikkinsä....