Elämän pienemmät ilot

Eilen kävimme isäni kanssa kaljakellunnassa, hauskaa oli! Sää oli mainio, välillä ripotteli vettä mutta sitten taas aurinko lämmitti, ja Vantaanjoen maisemat olivat kauniit. Suomen kesä voi olla aika ihana välillä.

Huom. Toki keräsimme omat roskamme (ja vähän muidenkin) Omien havaintojen perusteella sanoisin, että tapahtuma ei edes ollut roskaisuudessaan maineensa veroinen.

Onnistuin jollain tavoin tuhrustamaan ns. naamakirjaan itsestäni esitteen, jonka avuin myös pyydystelen kuvauskeikkoja. Teko tuntui ja tuntuu epätoivoiselta, mutta toivottoman hiljaista on ollut, enkä pidä osastani unohdettuna. Entistään tympeämmältä tuntui, kun kuvien alle ilmestyi kommentteja: eivät näy. Räpläröpläsin räpläämistäni, poistuin sivuilta ja saavuin uudelleen käyttäen osoitetta, jonka olin liittänyt kuviin. Mietin, miksi minun onnistui saada näkyviin sitä, mikä muilta on kätkettyä. Ketjussa kehotettiin muuttamaan kansio julkiseksi. Tein niin - ja polleasta olemuksestani otetut kuvat keräsivät kehuja - enimmäkseen kavereiltani, eivät kameranpelättiä tai statistia etsiviltä.

Yhä jaksan ilahtua onnistuttuani tekemään yhteistyötä naamakirjajärjestelmän kanssa, siis liittämään kuvia kansioihini tai ketjuihin.
Ajattelin käydä uimassa ja torilla, ennen kuin taas tulee penkki- ja tanssitorialustaurheilun vuoro. Lähdin matkaan. Matkasin bussissa ensimmäistä pysäkinväliä, kun huomasin:KÄÄK! Avain jäi sisälle, ja talarimme on lomalla. Lomittaja on, mutta miten monen tunnin päästä hän kerkiää hätiin, murehdin talsiessani kohti kotia. Juomapullo, jota kuljetan reppuni eri sivutaskussa kuin avaintani ja matkakorttiani, oli myös unohtunut. Nyt sillä ei ole paljon väliä, ajattelin, ja kouraisin pullotaskua: AVAIN! Kiiruusti lähtiessäni olin työntänyt sen väärään taskuun, eli se ei ollut sisällä, eikä talonmieslomittajaa tarvittu.
Ehkä kerkiän tässä vielä uimaan - ja viemään ITSE ottamani kuvan naamastoon, kirjastossa matkapuhelimelta näet.
Kyllä helpotti! Pienet asiat ovat toisinaan isoja.

Eräs ystäväni muutti viime vuonna toiselle paikkakunnalle ja koska hän ei erityisemmin välitä mistään somettelusta on yhteydenpitomme ollut harmittavan vajavaista. Mutta nyt olemme elvyttäneet erään kuolevan kansanperinteen eli käsin kirjoitetut kirjeet joita olemmekin jo muutaman kerran ehtineet lähetellä. Oi ihanuutta!

Kehityksen kelkasta jo 15 vuotta sitten pois hypänneenä on iloista huomata, että jotain hyvääkin tässä ajassa on. Nimittäin Googlen kuvahaku ja nettivalokuvaliikkeet. Tuli pari poliittisesti hieman epäkorrektia kuvasta nappastua netistä ja teetettyä valokuviksi yhdessä niistä. Hyvää laatua ja noin 3 eurolla selvittiin. Ikkunalaudalle mahtuis sopivasti vaikka pieni katsaus Innsmouth-lookkiin. Se vois olla vaikka se seuraava projekti.

Löysin myös hyllystä yllättäen Motörheadin 1916-levyn, jonka olin luullut ikuisesti kadonneeksi.

Ensikertaa ikinä kasasin itse oman pöytäkoneeni. Olihan se tyydyttävää puuhaa. Aikamoinen läjä eri osien mukana tulleita ohjelehtiä tuli selattua, että sain homman kasaan. Pitää vielä huomenna käydä hankkimassa magneettinen tähtipää, että saan emolevyn viimeisenkin ruuvin kunnolla paikalleen. Tuli nimittäin vähän innostuttua prosessorituulettimen kanssa :P Ei sormet enää riittäneet kurottamiseen kun ohjeiden mukaan kuroin mötikän paikalleen ennen emolevyn kiinnitystä. Tosin ostin tehokkaan prosessorin, sillä sen pitäisi jaksaa pyöritellä graafisia hommiani ja pidän sen mielelläni viileänä. En ihan heti viitsisi samanlaisia rahoja poltella.

Ei tämä tosiaan pelkkään viihdekäyttöön tullut, niin kuin joku fiksu jo edellisen kappaleen pohjalta saattaa arvella. Viime kuussa alkoi tarve polttelemaan kun teksturointityökaluni ei enää jaksanut pyörittää mallejani. Samoin mallinnussofta itki kun polygonit alkoivat ylittää tiettyjä rajoja. Nyt ei tarvitse miettiä enää sellaisa.

Vanha läppärikin meni hyötykäyttöön, sillä ei sekään mikään heikko ole 2D:n puolella. Avovaimo sai siitä kuvaeditointitöihin vielä kelpo työkalun, joka kulkee mukana.

Taas satoi kevyt lumikerros, ja sain räpsittyä aitotalvisia kuvia. Kamerani saa siis vaihtelevaa ruokaa, mutta tuloksen näen vasta ensi vuonna (!). Mutta odotuksessa on ilonsa...

Dyn kirjoitti: Paketoin joululahjoja tänään. Aika rumanpuoleisia niistä paketintapaisista tuli, mutta ihan hupaisaa puuhaa kun näin kerran vuodessa tekee.

Meillä on joka vuosi perheen kesken virallinen kilpailu "joulun rumin paketti". Yleensä isä ja minä olemme ainoat osallistujat, minulla kun on isältä perityt lahjat kaikkeen kädentaitoa vaativaan asiaan. Tänä vuonna sarjaan saattaa saada osallistumisoikeuden (kyllä, kuka tahansa ei voi osallistua) myös pikkusiskoni, ainakin kuvien perusteella sieltä on melkoisia taideteoksia tulossa. Minä luulen, että tänä vuonna minulla on hyvätkin mahdollisuudet voittoon, sillä paketoitavana olisi siskon miehen toivoma kirves. Ei hajuakaan, miten sen meinaan pakettiin saada, mutta lupaan yrittää Tulevana viikonloppuna tämä rutistus olisi edessä, nyt kun kaikki lahjat on hankittu.

Joululahjakirjojen ansiosta kirjakokoelmani kasvoi 3000 kappaleeseen. Tosin aikomuksena on ollut jo pitkään hankkiutua osasta eroon, vain laiskuus on estänyt. Sen kun tekisi niin sitten saisi taas juhlia tonnien paukkumista uudelleen.

Olen laihtunut viimeisen neljän kuukauden aikana niin paljon, että päälleni mahtuvat sellaiset vaatekappaleet, joita en ole voinut pitää ylläni lähes neljään vuoteen. Tuntuu hirveän hyvältä, kun saan jälleen käyttää vaatteita, jotka sopivat taas ylle. :D

Ehdin tehdä tänään (ensimmäisenä vapaapäivänäni kolmesta) aika paljon, vaikka mitään en kiirehtinyt. Nautin aamupalani rauhassa, hoidin tiskit ja vähän pyykkiä. Kävin ruokakaupassa ja samalla ostamassa uuden puhelimen (vanha, kun on oikkuillut jo jonkin aikaa). Tein juustokakun ja pelasin hetken. Tein ruuan ja luin hetken aikaa. Syötiin isännän kanssa yhdessä, siirrettiin vanhan puhelimen tiedot uuteen. Kävin suihkussa ja maistoin juustokakkuani itsetehdyn marjamelban kera. Nyt taas lukemaan.

Yksinkertainen, kiireetön vapaapäivä. Kiitos.

Elämäni ensimmäisestä yritelmästä tehdä ruokaa soijarouheesta ei tullutkaan täyttä katastrofia Käytin sitä yhdessä vakkarireseptissäni jauhelihan sijasta ja hitto vie, tuloshan oli syötävää. Suorastaan kehrään tyytyväisyyttäni. Täytyy keksiä missä muissa repertuaarini sapuskoissa sitä voisi käyttää.

Pisania kirjoitti: Elämäni ensimmäisestä yritelmästä tehdä ruokaa soijarouheesta ei tullutkaan täyttä katastrofia Käytin sitä yhdessä vakkarireseptissäni jauhelihan sijasta ja hitto vie, tuloshan oli syötävää. Suorastaan kehrään tyytyväisyyttäni. Täytyy keksiä missä muissa repertuaarini sapuskoissa sitä voisi käyttää.

Minä teen pastakastiketta soijarouheesta: tomattimurskaa, sipulia, vähän porkkanaa ja se soijarouhe. Sopivat mausteet ja vielä juustoraastetta annoksen päälle. Ihan syöntikelpoista. Perus lihansyöjätkin ovat syöneet silmää räpäyttämättä.