Saippuakoteloni katosi - se, jonka vuosi, pari sitten noukin eräältä omintakeisen toimijan pitämältä kesäkirpparilta. Se oli niin söpön lohenpunainen ja sopivan pikkuinen ja minihintainen, ja sain sen niin nappaavin tarinoin höystettynä, että halusin ehdottomasti pitää sen tallessa. Tällä viikolla huomasin, että se on kadonnut, jäänyt jompaankumpaan niistä uimahalleista, joissa harjoittelemme. Yhdestä hallista jo kysyin - ei ollut siellä - toisen vuoro tulee viikonloppuna.
Varsinainen pulme syntyi kuitenkin siitä, että ... saippuakoteloita ei näköjään enää myydä monessakaan paikassa, ei ainakaan lähikaupassamme tai -kirppiksillämme. Tänään astelin lähitavarataloon, seikkailin siellä inhokkejani, pölynimureita, tutkaillen ja tietokoneisiin päin vilkuillen, haeskellen tietäni kohti pesutarvikeosastoja. Telineistä, jotka esittelivät saunatarvikkeita ja -tekstiilejä, äkkäsin ilokseni nipun pesukintaita. Niitäkin minun on tapana kylvää julkisaunoihin, ja uusia on ollut hankalahkoa löytää. (Käsityömessuilta olen ostanut, mutta aina ei niilläkään juuri tuota tuotetta esitellä.) Nyt tiedän, mistä kintaani saan, jos en viitsi ruveta virkkaamaan niitä itse...)
Seikkailin tavaraviidakossa edelleen, väistelin minua kohti kurottuvat superhypertarjousliaanit ja katse opasteita pyyhkien suunnistin kohti haluamaani. Löytyi! Ja valikoimissa oli peräti kolme eriväristä vaihtoehtoa. Noukin mukaani yhden jokaista, ja ylen tyytyväisenä marssin kohti kassaa. Ei tarvinnut edes jonottaa eikä maksaa kukkaroa tyhjäksi. Joskus onnistaa!