Mikä sinua potuttaa nyt?

Huomasin netissä seikkaillessani, että joukko virastoja järjestää työn kuvia -aiheisen valokuvauskilpailun. Luin kutsua, loin muistitikulle kansioita kuvia varten. Seuloin lukuisista tikuilla lymyävistä kuvistani otoksia, jotka oletin täyttävän ehdon. Harmistuin, kun vaivoin esiin kaivamani kuva katosi mystisesti koneen syövereihin - kuten niin virtuaali- kuin todellisesineillä on taipumus häviskellä ympäriltäni. Aikaa kului. Lopulta sain pari kuvaa tallennetuksi kansioihin - luultavasti eri kansioihin eikä samaan, kuten suunnittelin. (Hukkasin luomani kansionkin, vaikka siinä jo oli kuva, ja loin kärsimättömyyttäni uuden.)
Luin taas kilpailuehtoja ja totesin niistä kohdan, joka minun on kovin hankala toteuttaa. Se siitä - taas tuli tehdyksi turhaa työtä ainakin tunnin ajan!

^Kuusi alkaa olla mennyttä siinä vaiheessa, kun siitä tippuu ihan jatkuvasti neulasia ja koristeetkaan eivät enää pysy oksilla. Joten minä antaisin vielä olla. Harmittaa jo hiukan, kun pian pitää kuusesta luopua. Tuo mukavasti valoa ja tunnelmaa. Joulu ei saa vielä olla ohi!

Samaa mieltä, tänä vuonna joulu meni ihan erityisen nopeasti, ja en ole itse lainkaan halukas luopumaan kuusesta heti loppiaisena (tai varsinkaan ennen sitä!) kunhan siinä on vielä neulasia jäljellä. Neulasiahan varisee periaatteessa koko ajan, ainakin meillä, mutta ne tuntuvat suurimmaksi osaksi olevan varsin tiukasti kiinni oksissa.

Vastahan se kannettiin sisään...

Vuoden vaihduttua huomasin, että lähiötämme pitkään palvellut R-kioski oli suljettu. Oveen kiinnitetty lappu viesti käsinkirjoituksin: suljettu vesivahinko. Surku, toivottavasti vakuutukset on kunnossa, ajattelin. Kioski pysyi pimeänä, ja sitten vaihtui lappu ja vaihtui ilmoitus, suunnilleen tällaiseen: Kioski lopettanut toimintansa. Kiitos kuluneista vuosista. Kurkistin ikkunasta: myös tavarahyllyt ja myyntipöytä olivat kadonneet. Kummastuin, ettei mitään ollut etukäteen mainittu, edes huhun huhua liikkunut siitä, että ärrämme lopettaa. Kun tänään kuljin kioskin ohi, niin eräs liikkeen viimeaikaisista työntekijöistä - todennäköisesti franchising-yrittäjä itse - siivosi tiloja tyhjennyksen jäljiltä. Hän tunnisti minut ja heilautti kättään - veikkaus- ja TV-lehti -kanta-asiakkaalle.
Aika lähelle rakennettiin muutama vuosi sitten iso tavaratalo, ja se lienee imenyt palveluitamme. Ensin sulkeutui kahdesta päivittäistavarakaupasta toinen - toki tuli hyvä kirpputori tilalle. Viime vuonna katosi apteekki, ja sen tila on yhä tyhjänä. Nyt oli kioskin vuoro. Toivon, ettei seuraava haihtuja ole käteisautomaatti kaupparakennuksen seinästä. Mietityttää myös asukkaat taloissa, joista liikkeet katoavat, vuokrarahoineen: mistä taloyhtiöt saavat korvaavat lisätulot?

Joskus kyllä ottaa hermoon olan takaa kun avovaimon käsitys rahasta elää aivan eri sfääreissä kuin omani. Meillä on sellainen ero, että minä olen ollut joskus täysin tulottomuusloukussa, jonka olisin ainoastaan katkaissut sillä, että olisin myynyt hirveällä tappiolla ne muutamat osakkeet joita omistan ja tuhonnut asuntosäästötilini, mitä minulla on saadakseni sossusta euroja. Luonnollisestikaan en näin ole halunnut tehdä, vaan mieluummin venyttänyt penniä ja heittänyt tiskikeikkoja parempia aikoja odotellen. Myös katsonut kotopuolessa kovasti harrastettua velkaantumista, niin en todellakaan aio maksuhäiriöihin ryhtyä. Avokki taas saa perheeltään seteleitä, jos talous alkaa rukkaamaan. Hän ei ole lainkaan tottunut tilanteisiin, missä pitää säästää kahvillakäynnistä tai jättää perunaa ja papuja ihmeellisempää ruokaa ostamatta. Talouskasvatuksen jälki on vähän sen mukaista.

Surkeiden sattumusten sarjan kautta olemme molemmat tammikuun työttä. Koska odotan, että minulle tippuu valmistumispisteet AMK:lta tilille, niin en saa mistään rahaa ja venytämme viime kuun palkkaamme. Sen sijaan avokki ei tajua, että näin kannattaa tehdä. Sen sijaan hän laittoi kymppejä menemään typeriin välipaloihin ja epäolennaisiin ruoka-aineksiin koska "rahattomana on niin ikävää". Nyt on taas kuvainnollisesti päätä hakattu seinään ja rahasopu taas voimassa jonkin aikaa. On vain naurettavaa, että rahaa ei säästy silloin, kun sitä on, mutta kuluu erityisesti silloin kun sitä ei ole! Onneksi tilanne on ollut koko ajan tasoittumaan päin. Ei tätä muuten kestäisi...

Metsästin tänään pikkusälää muutamalta kirpputorilta, joilla en ollut vähään aikaan käynyt. Enpä käynyt tänäänkään, sillä paikoista toinen on suljettu näin maanantaisin ja toinen esitteli typötyhjyyttään: lopettanut kokonaan! Aika moni kirppis on ulottuviltani siirtynyt autuaammille palvelumaille viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana. Tavaraa on riittänyt, ja ostavia asiakkaita käynyt, joten hiljaisuuteen eivät nämä second hand -myymälät ole kuukahtaneet. Ehkä ahneus on ruvennut pesimään taloyhtiöissä, jotka vuokraavat liiketiloja, eikä kirpputoriyrittäjyys enää kannata. Mutta lopettaneiden kirpputorien tilalle ei ole ilmaantunut uusia toimijoita, ainakaan toistaiseksi.
Minulla on valinnan varaa, vielä. Mutta mainion kirpputorikeskittymän mureneminen vakituisen kulkureittini varrelta risoo silti.

Ajattelin sunnuntaiaamupäivän ratoksi hioa tarinaani, jonka muistin kirjoittaneeni valmiiksi raakileeksi jo ennen joulua. Ikävä yllätys iski, kun huomasin, että juonestakin uupuu yhä ainakin puolet. Tuli mieleen se kuulu vetäjän käteen ilmestyvä rispaantunut narunpää. Eikä nyt mielessä raksu inspiksen häiväkään. Kesken en tahtoisi tuota, todellismaailmaanikin väljästi sivuavaa, juttua jättää. Ehkä keittelen sen kokoon tuoreutunein aivoin, vielä joskus.

Hain nipun valokuvia liikkeestä. Huomasimme, että jälleen yksi kameroistani - eli se, jolla olin nuo otokset ikuistanut - vuoti valoa. Osa kuvista oli toki värittynyt jännännäköisiksi, vahingossa siis, mutta osa oli kelvottoman suttuisia. Kiertelin kirppiksen, pari ostaakseni taas uuden valokuvauskoneen ja löysinkin yhden. Vein liikkeeseen, myyjä totesi laitteen paristokotelon pohjan hapettuneen vihreäski. Hän rapsutti moista myrkkymönjää pois erityistyövälineineen, mutta tuntui olevan sitä mieltä, että tuota kameraa kannattaa käyttää vasta keväällä ja kesällä, luonnonvalossa. Vähän kiukuttaa se, ettei kirpparilta ostettu laitteisto kestä ikuisesti - ainakaan kostean kylmän ja pienten satunnaisten kolhaisujen yhteisvaikutusta...

Mikä kumma täällä Rising-sivustolla heittelee mustia palkkeja näyttöön ja hidastaa viestien kirjoittamista! Häiriö ilmaantuu silloin tällöin, ja näkyi äsken, kun naputtelin kommenttia kirjaston koneella.

Pegagogiset opinnot. Ei sinänsä mitään uutta, milloinkas ne eivät ottaisi päähän, mutta nyt ärsyttää taas aivan erityisen paljon. Koskaan ennen en ole kokenut näin suurta vastenmielisyyttä opiskeluun tai työhön. Tältäkö tuntuu niistä oppilaista, jotka vihaavat koulunkäyntiä? Sen lisäksi, että kurssit ovat uskomattoman typerää lässytystä ja joudn jatkuvasti tekemään tehtäviä jotka ovat oman aineeni kannalta epärelevantteja, ei myöskään innosta kolmen viikon päästä alkava harjoittelu. Viimeinenkin kiinnostus koko opetustyötä kohtaan on kadonnut.

Hiljaisuus keikka- ja kuvausrintamalla on langennut osakseni nyt, kun minulla olisi aikaa. Tarjouduin sinne sun tänne ja tuonne, saamatta ainuttakaan vastausta. Ja eräässä yhdistyksessä minua yritettiin tunkea tehtävään, jonka tiedän minulle liian haasteelliseksi, nimenomaan vaihtelevan aikatauluni (ja hitauteni) takia. Tuntui kurjalta kieltäytyä mutta parempi niin, kuin yrittää ja huomata, ettei pysty olemaan samanaikaisesti kahtaalla. Keksin jo jonkinlaisen ratkaisunkin mutta oitis oivalsin, ettei se niin mainio sittenkään ole.

Olen ollut viime aikoina hieman tylsistynyt, siis ei oikein mikään kiinnosta: ei lukeminen, kirjoittaminen tai pelaaminen. Toisaalta muutoin on ollut ihan hyvä olo. Enpä osaa sanoa mistä johtuu.

Muutaman päivän päästä alkavat pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat Lahdessa, ja minulle tulee kisaorganisaation ryhmäviestejä ´enää niin-ja-niin-monta-päivää-kisoihin-varaa-liput`-tyyliin. Liput ovat kalliita, eikä minua - suoraan kirjoittaen - kiinnosta hytistä ladun varressa tai mäkimontussa odottamassa (mehdollisesti) siirtyneen kilpailun alkamista. Mutta innokas penkkiurheilija minussa kiukuttelee silti siitä, että lippujen hintojen, hankalien matkojen - varsinaisista kisajunista (Lahti 2001 -tyyliin) en ole nähnyt vihiäkään netissä - ja etenkin työesteitten takia en ole lähdössä kilpailijoita kannustamaan.
Välistä ajattelen, etten edes katso kisoja, tulee paha mieli, kun itse ei pääse paikalle.

Sain hankittua lipun Lahteen, ensi sunnuntaiksi, metsäkatsomoon, mutta kuitenkin. Luulin, ettei mitään lippuja enää ole viikonlopuiksi, ja viikolla minulla on töitä. Onneksi luulo oli väärä.
Haaveenani oli ajaa museoveturiyhdistyksen kisajunalla Lahteen, ja varasin lipun. Varausta toivottiin, sillä junan kai arvellaan täyttyvän. Sain meilitse kuittauksen tilauksen perillemenosta: minulle on varattu lippu. (Paikkaahan ei voinut varata.) Mutta jäi epäselväksi, mihin junaan lippuni oli. Vastasin viestiin sähköpostein. Tuli takaisin: "bad recipient" tmv. -herjoin. Uusin härkäpäisesti lähetykseni ja kirjoitin osoitteen itse, sen museojunatiedotteesta, nettisivulta, poimimani. Sama vastaus. Voihan ..., kirjoitanko, moterni tekniikka! Onneksi museoveturiyhdistyksen sivuilta löytyi inhimillistenkin olentojen meiliosoitteita- Viestin äsken eräälle heistä, vastausta en vielä tiedä. Kurjaa, jos lisäilo jää kokematta.

Olen ollut 1,5 viikkoa flunssassa. Jo pelkästään tauti potuttaa, mutta niin myös se syy, miksi se on näin pitkittynyt. Ensi viikolla on tenttiviikko ja tänään kahden harkkatyön deadlinet. Eli kiirettä on pitänyt koulutöiden takia, joten en ole pystynyt kunnolla lepäämään koko flunssajakson aikana. Olen raahautunut kouluun joka päivä, myös viikonloppuna, tekemään ryhmän kanssa hommia, vaikka 38 asteen kuumeessa fiksumpi olisi jäänyt kotiin. Mutta kun luontoni ei anna periksi enkä halua jättää harkkatöitä tekemättä, koska silloin kurssit siirtyvät ensi vuoteen. Tämä taas pitkittäisi valmistumista, minun kun pitäisi tänä keväänä saada kurssit kasaan. Kuumetta ei enää onneksi ole pariin päivään ollut, mutta muuten olo on kurja. No, onneksi molemmat tenttini on maanantaina, jonka jälkeen voin loppuviikon huilata kotona. Jos tämä tästä vaikka sitten parantuisi.

Ymmärrettävää ettei valmistumista halua pitkittää, mutta flunssan pitkittyessä on aina uhkana saada joku ikävä jälkitauti. :< Kannattaa ainakin levätä aina kun mahdollista, vaikkapa kuuman hunajateen tai vastaavan kanssa.