Mikä sinua potuttaa nyt?

Olen 17 vuotiaasta tehnyt itsenäisesti duunia, yleensä freelancerina tai laskuttajana yrityksille. Olen myös tottunut siihen, että yrityksien kanssa voi keskustella ongelmakohdista suoraa ja yleensä ilman sen suurempaa skismaa, sillä business is business (näin kliseisesti).

Viimeaikoina ongelmaa on ollut koordinoinnissa ja sen sellaisessa työpaikalla ja tottumaani tapaan päätin antaa asiasta kritiikin ja korjausehdotuksen. Korjausehdotuksen perustelin myös selkeästi ja faktalähtein, sillä tottumani mukaan sekin kuuluu asiaan.

Enköhän kritiikilläni osunut sitten sopivasti keski-iän kriisiin jumittuneeseen middle management -mestariin, joka otti asiani henkilökohtaisena loukkauksena ja alkoi puhisten latelemaan henkilökohtaisia ilkeyksiä. Se oli sen verran yllättävää, että en ehtinyt koota itseäni, vaan ilmaisin painavan mielipiteeni tuollaisista reaktioista (en niin nätisti) ja nyt ollaan sitten hienossa skisma- ja ohikatsomistilanteessa.

Tämähän ei sinänsä haittaisi, sillä katson aina ottaneeni tilanteesta niskalenkin, jos joku katsoo olevansa niin uhattu, että pitää raivota ja mennä henkilökohtaisuuksiin. Nyt on vain solmukohtia työpaikalla monessa muussakin asiassa, niin tässä alkaa väkisinkin katselemaan aidan toiselle puolelle mahdollisesti vihreämpää nurmea. Vihreyttä kyllä oli - mahdollisuuksia olisi kaksikin. Ärsyttää vain, sillä sinänsä pidän työpaikastani, mutta ongelmia ei osata ratkaista ja se vaikuttaa tosi paljon ilmapiiriin.

Jälleen kerran oma hajamielisyys ja kyvyttömyys hoitaa asioita tunnollisesti harmittaa. Kaikenlainen järjestäminen vaatii hirveästi ponnistelua ja niin paljon kuin sitä toivoisi muuttuvansa, aina tulee virheitä. Joskus jopa mietin, onko minunlaisillani ihmisillä mitään mahdollisuuksia pärjätä pätevämpiin verrattuna. Kyllästyttää olla aina se, joka tekee kaiken myöhässä tai sössii jotain.

Tuttua juttua (huokaus) - joskus mietin. miksi me ihmiset emme opi hyväksymään itseämme virheinemme, kummallisuuksinemme. On toki hyvä pyrkiä kehittämään itseään, mutta - oikeastaan - kyetäkseen kehittymään pitää hyväksyä itsensä, vaillinaisena. Jokainen on hyvä jossain, kukaan ei kaikessa.
Tästä on helppoa kirjoittaa, mutta toisinaan hankalaa toteuttaa varsinkin, kun haasteelliset tilanteet tulevat yllättäen.
Muinainen mottoni oli: ei tästä mitään tule, mutta yritetään. Nykyisin olen kitkenyt sitä mielestäni niin omin kuin valmentajien avuin.

Tätä vuodatin pari päivää sitten - nyt on uustuttu kiukun aihe eli moterni informatsiooni-teknoloogia. Aioni sitten tulin imaisseeksi tietsikkaani Win kympin, joka ei ole ihan kympin arvoinen mutta jokseenkin toiminut jopa minun käsittelyssäni. Tänään tulin puoliksi vahingossa muuttaneeksi työpöydän ulkoasua, ja nyt en löydä työpöydältä sinne jättämiäni kansioita! Tai siis jotenkin löysin ne, kun painoin jotain näpyskää alapalkissa. GRRRR! Miksi kummassa näissä härpäkkeissä ei ole ´peruuta`-toimintoa - tai JOS se on, niin miksi se piileksii?

Astorethein kirjoitti: Kun ihmiset netissä ja kasvotusten kertovat, että "me kävimme tekemässä sitä ja tätä" mutta eivät kerro, keitä tämä "me" oikein tarkoittaa.

Siitähän saa hyvän takaoven lisäkysymykselle jolla voi jatkaa keskustelua jos haluaa Tai sitten jos ei kiinnosta, niin voi vaan jättää huomiotta. Jos sanoo "minä kävin" niin syntyy harha, että on yksin käynyt leffassa tai taidenäyttelyssä.

Harkkatyö, jolle on annettu ihan liian tiukka aikataulu. Tässä on nyt reilu viikko istuttu koululla joka päivä noin 10 tuntia tekemässä tuota harkkatyötä, koska opettaja sai annettua kaikki työhön vaadittavat ohjeet hiukan liian myöhään. Lisäksi ennen viime viikkoa työn välipalautuksissa kysyttiin vaan jotain turhien kaavioiden piirtoa ja nyt ykskaks meillä pitää olla robotin ja liukuhihnan täydellinen koodi ja käyttöliittymä valmiina. Ohjelmointikielellä, jota ei tässä koulussa opetetta koodauksen peruskursseilla, joten nyt tässä on opeteltu lisäksi koodaamaan Javascriptillä alkeista lähtien. Lievästi sanottuna tilanne, jossa uimataidoton ihminen heitetään heti syvään päähän allasta. Eniten potuttaa, kun noiden välipalautusten tarkoitus oli ohjata meidän tekemistä, jotta työ etenee oikeassa järjestyksessä ja kohtuullisella aikataululla. Ne kaaviot piirsi joka viikko reilussa tunnissa, ja nyt sitten hiki hatussa tehdään hullun pitkiä päiviä. DL on huomenna, meillä on hyvällä tuurilla hiukan yli puolet vaaditusta kasassa, kun loppuja emme yksinkertaisesti osaa tehdä. Sitten saakin jännittää demoa, jossa voi kysyä opettajalta, riittääkö tämä kurssin läpipääsyyn. 5 opintopisteen kurssi ja jo pelkän harkkatyön työmäärä huitelee 60x3 työtunnin paremmalla puolella (koska ryhmässä on jäseniä 3). Ja kaiken kukkuraksi tämä on olevinaan johdatuskurssi, hirvittää vaan ajatella, mitä niillä jatkokursseilla keväällä tehdään. Niin ja kerroinko jo, että harkkatyön deadline meille kerrottiin tämän viikon maanantaina?

Ja toki kaupan päälle minulla on huoli puolivuotiaasta koiranpennustani, joka joutuu olemaan tuon 10 tuntia yksin joka ikinen päivä, myös viikonloppuisin. Onneksi työn demo on ensi maanantaina, joten sen jälkeen tilanne taas normalisoituu ja hyvin pentu on näyttänyt pärjäävän. Taistelija sekin, eihän tässä onneksi sentään ole kuin reilun viikon kriisitilasta kyse. Ja isona onnena on se, että ryhmäni ymmärtää, että minä en voi yötä myöten istua koululla, vaan olen aina saanut lähteä kotiin siinä kohtaa, kun syyllisyys koiran yksinjättämisestä kasvaa liian suureksi. Onneksi tämä on kohta ohi.

Diara, toivottavasti on niin, että opettaja vain testaa, mihin ryhmänne pystyy - eikä myöhemmin ainakaan kiristä aikataulullisia vaatimuksiaan. Ja olen ollut lukevinani sekä kuulevinani, että työelämässä on usein tiivis aikataulu, ja määräajat tuntuvat syöksyvät puurtajaa kohti. Olisi suotavaa, että koulussa annettaisiin valmiuksia myös tämäntyyppisistä stressitilanteista selviytymiseen - siis muutoinkin, kuin altistaen opiskelijat niille.
Tsemppiä!

Kysyitkö "cough syrup":ia? Limaa ei ehkä löydy, mutta tuota kyllä :D. Anoppi ei tiennyt oranssia/appelsiininmakuista vaihtoehtoa mutta sanoi tietävänsä "a very cheap lemon and ipecacuana mixture sold on the shelf in tesco. Cheap but quite soothing."

Edit: Lisäsi vielä, "The nice thing about it is that it's not addictive. You can swig it all day.!!!" :D

Astorethein kirjoitti: Maailmalla tapahtuva väkivalta pistää jälleen kerran kerran mielen matalaksi. Venäjän suurlähettiläs ammuttiin, Saksassa jyrättiin ihmisiä kuorma-autolla ja Sveitsissä joku ammuskeli muslimien rukoushuoneella. Ja tämä kaikki tapahtui saman vuorokauden aikana. Ihmiset ovat susia toisilleen, yhä uudelleen ja uudelleen.

Ihmisten julmuus on aivan käsittämätöntä. Maailman vaarallisin olio on Homo sapiens ja on oikeastaan vääryys susia kohtaan sanoa, että ihmiset ovat susia toisilleen. Jos olisimme, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

valitettavan osuvasti kiteytetty - itse en ole tullut edes ajatelleeksi sitä, että uuden vuoden juhlinta laukaisisi etukäteispettymyksen. Itse ihan pikkuisen odotan tulevan lottoarvonnan poistavan rahapulmat - muita surujahan raha lamaa vain rajoitetusti - mutta kupungin tarkistutuskerrasta toiseen kuulen kioskimyyjän laimean toteamuksen: "Näissä ei ollut voittoja".

Melkein viisi vuottahan se kesti, mutta neljä päivää sitten uskollinen mac airini kosahti ja elelen tällä hetkellä ilman tietokonetta. Onni onnettomuudessa oli, että ajankohdallisesti tietokoneen hajoaminen osui ehkäpä vuoden parhaimpaan ajankohtaan, koska olen paiskinut joulukuun töitä. Lisäksi uuden kalliihkon koneen hankintaa on helpompi perustella itselle valmistujaislahjana, joten tämä nyt ei onneksi murehdittanut yhtä iltaa enempää.

ÄIJÄT! Eilen tansseissa heitä istui kolmetoista rivissä hankkimassa ahteriinsa homevauroita, eikä yksikään suvainnut hakea - ei minua eikä muitakaan siitä naisrivistä, joka odotteli parketille pääsemistä. Itsekseni tanssiskelin ja lopulta hätyyttelin miekkosia omin toimin ja voimin.
Toki minua raivostuttaa myös se, että mies tulee kohti - otan katsekontaktia - mies väistää katsettani ja pujottautuu kohti takarivejä hakemaan jotakuta toista. Kerran sen kestää, toisenkin, mutta sitten alkaa mielessä kiehua myrkkykeitto. Kun huomautan asiasta miekkosille, he vastaavat lakonisesti, että tanssiminen on vapaaehtoista. Niinhän onkin - ja muistan joskus teini-ikäisenä kirjoitelleeni ahkerasti lehtiöön, samalla hakurivissä istuen. Päiväkirjaa pidin
Ja nyt minua riepoo myös tämä Rising-sivusto, jossa palkit vilkkuvat ja pomppivat silloin tällöin ja hidastavat kirjoittelemista, tällä kirjaston koneella. Piti myös lähettää kerjuukirje KELAan työttömyysperusteista etuutta saadakseni, vaan eikös unohtunut kotiin viimevuotinen kalenteri välttämättömine joulukuun työtietoineen.

Sanoin typerästi ja kaduin sitä heti jälkeenpäin. Pyysin anteeksi, mutta ei sitä sanomattomaksi saa. Aika pikku asia kuitenkin, mutta silti. En hirveästi välitä negatiivisista ihmisistä, mutta välillä itsekin sellaiseen syyllistyy... täytynee yrittää parantaa käytöstä tästä eteenpäin.

Yleisesti voisi sanoa, että Tammikuu on omalta osaltani käynnistynyt positiivisessa mielentilassa, mutta ehkä on jotakin väärin tehnyt kun kenties muiden ihmisten negatiivisuus tarttuu herkästi tai jotain. Hmm.

Toinen potutus... jääkiekko. Kun omat joukkueet laahaavat pohjamudissa on siitä ilo aika kaukana. Toisaalta hyviäkin hetkiä on kuluneeseen syksyyn mahtunut ja toivo elää. Onneksi on muitakin kiinnostuksen kohteita.

Kolmas potutus... tykkään pelaamisesta, mutta valitettavasti aika monet pelaajat tuntuvat olevan vähän... no en tiedä miten sen sanoisi. Pelaan tällä hetkellä SWTOR:ia ja paras on kun ei kiinnitä mitään huomiota chattiin. Sen verran typeriä juttuja siellä päivästä toiseen. Enemmän negatiivisia kuin positiivisia juttuja näkee koko ajan muilta pelaajilta. Toisaalta olenkin pelannut enimmäkseen vain tarinan vuoksi, joten eipä siinä mitään.