Mikä sinua potuttaa nyt?

- Hiihtäjät.
- Epälojaalit ihmiset.
- SJW:t.

Alkaa pikku hiljaa loppua kärsivällisyys WordPad-työskentelyyn. Kun kannettavan kovalevy kosahti viime elokuussa, meni samalla mukana myös Office-paketti. Ohjelmat voisi jotenkin palauttaa, mutta Microsoft herjaa että tunnukset ovat väärin ja ei toimi jne. Chat-asiakaspalvelija käski soittaa Microsoftin palvelunumeroon, josta ei yllättäen!! saa ketään kiinni.

WordPad ei osaa laskea sivujen määrää eikä oikein mitään muutakaan. Mitään taulukoita sillä ei voi tehdä, ei ole oikolukua jne. Muotoilut menevät usein kivasti metsään, kun saman tiedoston avaa Wordilla. Ja onhan mulla toki käytössä joku Office online, joka on aivan tolkuttoman hidas ja sillä on suoraan sanottuna aika helvettiä yrittää vääntää jotain Power Point-esitystä.

Kokeilen vaikka seuraavaksi onko tuosta LibreOfficesta mitään iloa...

Minulla olisi ollut tänä iltapäivänä tekemistä - jokalauantaista harrastustoimintaa - mutta äkkäsin ns. Naamakirjassa kutsun: kuvaaja haki mallia täksi päiväksi. Vastasin yksityisviestein, ja sain heti vastauksen. Kuvaaja kertoi hoitavansa pari juttua ja ottavansa sitten yhteyttä - ymmärsin, että teksti- tai yksityisviestein. Ehkä hän yritti soittaa, kun olin liikenteessä ja puhelin äänettä - ja äsken tuli vähän kumma tekstiviesti. Tiedän tyypin, on sinänsä luotettava, mutta viestintä on nyt vähän turhan skifististä.
Tää on niin tätä - jos viestintä voi epäonnistua, se epäonnistuu, ja vaikkei se voisikaan epäonnistua, se epäonnistuu silti. Onneksi tässä ei ollut nyt raha- tms. keikasta kyse, mutta harmittaa silti: jos ehkä tulin tahtomattani tehneeksi oharit.
Osa 2, sunnuntai(epä)sutinaa: eilinen epäselvyys selvisi, jotenkuten, ei tyydyttävästi, mutta tänään huomasin vallan muun henkilön haun Naamakirjassa, täksi päiväksi. Viestin. Ja taas sitä odotellaan...Usein mietin, kuinka nopein aikatauluin ihmiset odottavat lähimmäisten lähtevän suunnitelmiaan toteuttamaan, ja kuinka kauan he toivovat yhteyttä ottaneen olevan ns. valmiustilassa. Myönnettäköön, että kukaan näistä toimijoista ei tiedä esimerkiksi sitä, että kuljen julkisin liikentein, mikä usein hidastaa tapaamispaikalle pääsemistä, enkä ole yhteydessä maailmanlaajuisverkkoon kuin kiinteältä kaistalta. Ilmoitan, että tekstiviesti antamaani numeroon tavoittaa, vaan eivätpä kaikki sitä toimintoa käytä. Kukin hakee tietysti sujuvimmiksi kokevin tavoin ja valitsijan oikeuksin, mutta näin ilmoittauneen näkökulmasta arvioiden, ajoissa viestiminen olisi mitä huomaavaisinta.
Tässä nyt kuvaamassani tilanteessa syyksi osoittautui se, ettei viestin saaja ollut oikein tietoinen siitä, miten yksityisviestitoiminto toimii. Tuttua: aikanaan sain eräältä keskustelupalstalta yksityisviestejä mutta en huomannut niitä lainkaan. Ne sisälsivät ylläpidon huomautuksia sopimattomista kirjoitelmistani - mm. kritisoin jouluhössötystä liian kiivaasti, "kiukuttelin joulualueella" - ja niihin olisi pitänyt reagoida. Näin VIIMEISEN VAROITUKSEN mutta liian myöhään - minut oli jo pullautettu ryhmästä. Enpä olisi siinä tainnut viihtyäkään.

Ymmärrän tunteesi, Astorethein, ja kummastelen, mikä järki pakottaa niitten suunnittelijoiden päätä, jotka tällaisia yhteensopimattomuuksia luovat. Eräs selitys lienee se, että kukin valmistaja haluaa lisätä omien komponenttiensa myyntiä, ja suunnittelee siksi tuotteensa niin, etteivät kilpailevan valmistajan lisätarvikkeet tai varaosat kelpaa. Kuluttajan kannalta homma toimii jotenkuten niin kauan, kun tiettyjä varaosia/tarvikkeita/huoltopalveluja saa, mutta kun tämä tuki loppuu, niin käyttökelpoiseksi korjattava tavara muuttuu romuksi. Ja Mt Trash kasvaa.
Minua vähän harmittaa se, että talvi tuli takaisin ja urakkani etenee luvattoman h-i-t-a-a-s-t-i. Mietin, kauanko pomo katselee verkkaisuuttani eli milloin töitäni siirretään toisille. Tuo seikka ei sinänsä harmita - pääasia on, että projekti etenee - mutta itsetuntoani se toki riipii.

Aloin erehdyksessä lueskelemaan vanhoja päiväkirjojani teinivuosilta, ja nyt on omituinen olo kuin toinen jalka olisi menneisyydessä ja toinen nykyhetkessä. Tuntuu myös siltä, että olisin ollut ikäistäni lapsellisempi - koin ilmeisesti ikätoverini myös jotenkin "aikuismaisiksi" - ja pahinta kaikesta, en ole kirjoittanut juuri mitään sellaisista asioista, jotka oikeasti haluaisin muistaa! Siellä on vain loputonta pohdintaa kirjoista, TV-sarjoista ja peleistä jotka mahdollisesti tulevat sille tai tälle konsolille tai ehkä eivät ja miten olisi mahdollista hankkia ne, mutta ei juuri mitään sellaista mitä toivoisi kirjoittaneensa ylös.

Erika Vikman avautuu ikäerostaan Dannyyn. Ehkä saatana miljoonatta kertaa.

IAAF ja IOC ovat muutaman päivän päästä päättämässä lopetetaanko 50 km kävely arvokisoista.

Tämä tuleva äänestys vaikuttaa elämääni merkittävästi, koska kyseessä on urani ja työni.

Toivoin kaikkia risinglaisia yleisurheilusta kiinnostuneita seuraamaan #fightfor50k

Arvokisoii matkaksi muuttuisi puolimaratooniksi.

Syynä tälle on koska naisille ei ole arvokisoissa matkana 50 km. (Tänä vuonna naiset saavat osallistua miesten matkalle)

Joo kuulostan pahalta mutta eikö tuo nyt riitä? Menee vuosi tai kaksi niin naisilla olisi oma matka. Miksei voi vain odottaa sitä vaan heti vaatimaan tasa-arvoa ajattelematta että tuo päätös vaikuttaa yli 100 mies HUIPPU-URHEILIJAN elämään radikaalisti.

Jos matkoja muutetaan näin radikaalisti, niin muutos pitää tehdä aikatauluin, jotka sallivat nykyisten aktiivien jatkaa huippu-urheiu-uransa loppuun entisin säännöin. Kestävyysurheilussa, jossa jotkut pysyvät huipulla hyvinkin kauan, siirtymäjakso voi olla pitkä, mutta lienee parempi ratkaisu kuin aiheuttaa kohtuutonta haittaa urheilijoille.

Nykysuuntaus tuntuu olevan muutoinkin kohti yhä nopeampaa kilpailutempoa, jolloin kaikki pitkäkestoiset lajit kuihtuvat vähitellen pois kisaohjelmista. Näinhän on käynyt maastohiihtossa. Tosin monet ovat yhä sitä mieltä, että pitkät matkat väliaikalähtöineen ovat kisojen suola. Ja nykyään,digitallennetekniikan kautena, ei kenekään edes tarvitsisi katsoa puuduttaviksi kokemiaan kisalähetyksiä: niitähän voi seurata tallenteena, jota voi kelata eteenpäin, miten katsoja haluaa.

Voi olla, että tämä pyrkimys nopeutettuun tempoon on ohimenevä ilmiö, mutta se ei lohduta heitä, jotka joutuvat asiasta kärsimään ja turhaa työtä tekemään.

Neuvottelin taas tässä päivänä menneenä muutamana kuvaussessiosta erään kamerakallen kanssa. Ensiksi luulin, että kyseessä on silkka testi - hänen tarkoituksenaan on kokeilla uutta välinettä - eikä minulta mallina vaadita muuta kuin paikalla olemista. Eilisehtoona myöhään sain sitten tietää, että jos jonkinlaisia toiveita hänellä oli olemukseni ja etenkin vaatetukseni suhteen. Pengoin runsasta rekvisiittakasastoani, ja löysin jotain. Ehkä kelpaa, ajattelin.
Mutta tänään en ole havainnut elonmerkin elonmerkkiä tästä toimijasta. Uinaileeko hän yhä vai onko muuttanut mieltään?
Näin käy minulle oikeastaan aika usein. Suututtaa, etten ole saanut pohdituksi itselleni soveliasta menettelytapaa: miten pitkään minun pitää odottaa kutsua, jos aikataulusta ei ole tarkoin sovittu etukäteen. Aina päätän, että seuraavan kerran pyydän vastaukseen "päivämäärään tämä-ja-tämä, kellonaikaan se-ja-se mennessä", mutta joka kerta innostun niin, että luotan tuntemattomankin yhteistyökumppanin muistiin/haluun ilmoitella ajoissa. Ja sitten kulutan kaunista päivää sisällä, enkä uskalla ilmottautua muihin, samanaikaisiin toimintoihin...

Juuri, kun olin vuodattanut edellisen viestin, kuvaaja viesti, ja saimme sovittua tapaamisen. Nyt minua potuttaa se, että kerrasta toiseen kieltäydyn uskomasta, että maltti toimii ja asioilla on taipumus järjestyä, ja haaskaan hyvää pottuuntumista sekä priimakiukkua ihan turhaan!

Aikainen aamu herätys. Tässä ollut viikon etelässä leirillä ja reeniä ollut aikas paljon. Tänään olisin saanut nukkua lepo päivän kunniaksi pitkään.

No mimäpä herään 5.00 ja pyörinyt si sängys tovin. No ei täs kai muu auta kuin kah en keittoon

Joskus valitin ettei kesällä voi pitää ikkunaa auki tupakansavun takia, mutta nyt jostain lattianraosta leijailee tupakansavua tasaisin väliajoin niin että koko kämppäni haisee tupakalta. Tietääkseni kotona tupakointi ei kuitenkaan ole kiellettyä jos ei vuokranantaja ole sitä kieltänyt, joten eipä tuolle kai voi tehdä muuta kuin odottaa että henkilö muuttaa pois, jos ei ehdi itse ensin...

Pikkujuttuja, mutta olen ilmeisesti onnistunut polttamaan itseni auringossa. Nyt vielä melkein talvi! Mutta naamaa kuumottaa koko ajan ja se myös punoittaa, eikä mikään tunnu auttavan. Kivalta ei tämä tunnu, ja näyttää vielä vähemmän kivalta. Onneksi sesonki on jo loppunut, joten asiakkaitakaan ei enää täälläpäin suomea näy, joten ne asiakkaat eivät pääse epäilemään, että olisin pienessä hiprakassa töissä.

Kävin eilen vapputansseissa - vain todetakseni, että hyvin usein jäin seisomaan huvenneeseen hakuriviin kuin mätä sappitatti kankaalle. Huomasin eilen erään valokuvaajan kahevan kuvattavia täksi ja/tai eiliseksi päiväksi. Ilmoittauduin täksi päiväksi. Ei pyydetty. Mur!
Onneksi sentään aurinko paistaa, ja kenties uudet tanssit odottavat jossain päin kaupunkia...