Mikä sinua potuttaa nyt?

Nyt kun olisi kerrankin aikaa suoltaa vaikkapa mehukasta stooria kirjoituskisaan, niin ideanpätkät vain sinkoilevat mielessäni, mutta eivät yhdisty edes mielekkäiksi aihioiksi. Versoo tarinanitusia, jotka kuihtuvat heti, kun niitä yrittää kehitellä. Ja nuo ituset tuntuivat aluksi mitä lupaavimmilta! Miksi mielikuvitus sakkautuu heti, kun sen tuotoksia yrittää realisoida! Mietin, onko kuvataiteilijoilla samantyyppinen pulma kuin meillä - sanoin maalaajilla.

Taas eräs kuvaaja haeskeli mallia ns. Naamakirjan ryhmässä, täksi päiväksi. Vastasin aamupäivällä, noin puolen tunnin kuluttua siitä, kun hän oli hakunsa tehnyt. Mutta vastausta ei kuulunut, ei hiiskaustaan, ei minnekään - ei edes ketjuun viestiä siitä, että malli on löydetty. Minulla olisi ollut muutakin tekemistä kuin odotella. Otaksun toki tietäväni pelisäännöt: jos pikahaun perusteella ilmoittautumiseen ei tule nopeasti vastausta, haun voi unohtaa. Eräs toimija viesti minulle näin. Mutta haluan välttää oharien tekemiset ja siksi odottelen viime tippaan. Nyt jäi sitten muu projekti väliin, ja sen vetäjä huhuili: oletko tulossa. Hän tietää nämä puuhasteluni, ja varmaan noituu kaikki päivän myöhäisherännäiset kuvattavanhakijat sinne, missä aurinko ei paista.
Onneksi nyt sentään on talvi, eikä ulos tee suorastaan mieli. (Yhden kesäpäivän muistan uhranneeni turhaan kuvauskutsun kyttäilemiseen.)

Tämä menee nyt kyllä ihan täysin (no, ehkei ihan) omaan piikkiini. Meillä on huomenna koe kurssista, jota meillä ei tänä lukuvuonna ole ollut juuri yhtään, taisimme aloittaa viime viikolla, vaikka kyseistä kurssia oli lukujärjestykseen merkitty jo syyskuussa. Tokihan tätä kurssia oli jo viime lukuvuonna, joten minulla on muistiinpanoja aiheesta vielä tallella, mutta onhan tämä silti melko potuttavaa, että asiaa on opiskeltu yhteensä ehkä 8 tuntia ja siitä tehdään koe. Kyseistä asiaa ei voi edes käytännössä opiskella omalla ajalla, vaan pelkästään muistiinpanoista. (joo, voisin toki ottaa muistiinpanot kauniiseen käteen ja alkaa harjoitella, mutta tässä mielentilassa roikun mieluummin netissä).

Tein tyhmyyksiä. Ostin erästä projektia varten domaineja ennen kuin aina kaiken haaliva projektikaverini ehtii. Muutoin projektivarkaus on todellinen riski. Siinä hutiloidessani asiaa kasaan kävikin niin, että unohdin salata ostotietoni. Nyt saan iloisilta Intialaisilta web-kehitysfirmoilta kymmeniä "hulppeita" tarjouksia webDev-palveluista. Kiitos, mutta ei kiitos. Onneksi kaikki muu, paitsi s-postini, tuli salattua asianmukaisesti.

Luulin, että savutteleva naapuri olisi muuttanut pois, mutta ilmeisesti olikin vain matkoilla tai tauolla kun taas haisee. Alan kohta miettiä pitääkö itse muuttaa pois jos savuongelmasta tulee samanlainen kuin ennen joulua.

Kännykän ennakoiva tekstinsyöttö - kuka sen on keksinyt käyttäjien mukamas helpotukseksi! Viimeksi tänään tuhrasin ja sähräsin ja lähetin viestejä, joihin jäi kirjoitusvirheitä, vaikka miten koetin ne tunnistaa ja korjata. Joku - kenties palvelumyyjän tapainen - on löpissyt minulle jotain tekstinsyötön pois kytkennästä - vai onko sittenkin ollut kyseessä jokin muu ohje, josta en siitäkään ole ymmärtänyt riittävästi. Täällä Risingilläkin saatan olla marmattanut samasta asiasta.
Täytyy vielä kertaalleen mennä puhelimen myyneen liikkeen palvelutiskin luo ja kysyä, saako ennakoivan tekstinsyötön pois ja jos saa, miten. Ja huomenna liikenne toimii rajoitetusti, joten viitsikö sitä ängetä johonkin niistä harvoista kulkevista julkiskulkimista vai tyytyä toistaiseksi riitelemään tekstintuputtajan kanssa.

On tämä ennenkin potuttanut ja potuttaa taasen. Eli minun stressinsietokykyni ja miten se vaikuttaa aina ensimmäisenä nukkumiseen. Tässä vedellään viimeisiä kuukausia diplomityön parissa, ensimmäisen version pitäisi olla valmis noin 5-6 viikon päästä. Mielummin viiden, että jää enemmän aikaa oikoluvulle ja muokkauksille ennen kuin työ etsii tiensä professorin pöydälle. Aiheeni on kiinnostava ja työtä on ollut kiva tehdä viimeiset 5 kuukautta, mutta kyllä tämä loppu ottaa koville, kuten varmasti niin monella muullakin.

En nimittäin saa enää nukuttua kuin sen 4-5 tuntia yössä. Ensin en nukahda tuntikausiin ja sitten herään klo5 aamulla. Tätä on nyt kestänyt kuukauden ja voimat alkaa olla loppu. Keskittyminen työhön on vaikeutunut ja iltaisin kotona on vaikea saada itseä tekemään oikeastaan mitään. Tämä työ kyllä imee minusta mehut ihan kokonaan. Yritän kannustaa itseäni, että ei ole enää kuin viikoista kyse ja kohta tämä on ohi. Samaan aikaan toinen ääni sisälläni sanoo, että vielä on kaksi lukua kirjoittamatta ja työosuuden lopputuotos tekemättä. Hommaa siis riittää näille viikoille. Työ ei lopu kuin tekemällä, ehtii sitä sitten huhtikuussa nukkua.

Itseä ei haittaa kylmyys (vielä), päin vastoin olen iloinen siitä, että Helsingin seudullakin on ollut kunnon talvi ja lunta (vaikka osasyy tähän ja tämän hetkiseen polaarisen ilmamassan alas valahtamiseen taitaakin olla ilmaston lämpeneminen?) Myönnetään, ettei kovassa pakkasessa tule tehtyä kovin pitkiä ulkoilureissuja, mutta tästä tulee niin lapsuus mieleen, ja olo että tällaista talvella kuuluukin olla (vaikka nyt taitaa olla poikkeuksellisen pitkään kevääseen... nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa alkukesään, lintuihin, pölyttäjiin ja kukkimiseen...)

Itseä sen sijaan potuttaa se, että jostain syystä takit ja kaulaliinat nostavat koko ajan pipoa pois päästä... ehkä en osaa pukea tai sitten valitsen vääränlaisia takkeja... hmm.

Hatara ja harhaileva mieleni - se saa minut unohtelemaan asioita. Tänään ostin Hakaniemen hallista irtomyynnistä munia. Halusin ne omaan kennoon, kuten aina - vastustanhan kertakäyttökulttuuria. Tutussa myyntipaikassa asiointi sujui - ehkä liiankin huomaamatta, sillä bussissa huomasin unohtaneeni munat myyntipaikkaan. Ehkä haen vielä tänään, ehkä en.
Eikä tässä kyllin: äsken huomasin unohtaneeni lähettää Rising kirjoituspiiriin arvioinnin, jonka olin kirjoittanut päiviä sitten ja tallentanut USB-muistiin. Äsken sen lähetin, päivän myöhässä. Enkä löydä enää Naamakirjan tietyistä ryhmistä viestiä, jonka aivan varmasti luin selaillessani aamupäivällä kännyköin pikaisesti noita ryhmiä!
Eiväthän nämä muistihairahdukset ole mitään korvaamatonta aiheuttaneet, mutta kyllä ne harmittavat ja toisinaan myös nolottavat. Mutta annan mieleni silti haahuilla, haaveistahan syntyy usein uusia tarinantaimia.

Nämä talvisina pysyvät säät kahlitsevat - eilen teki mieli lähteä tallomaan polo miesten varpaita tanssipaikkaan, mutten löytänyt mitään riittävän läheltä. Vaikka valon määrä on tammikuusta lisääntynyt, niin en silti viitsi odotella yösydännä kyytiä Stadin keskustasta kotiin. Kuvaustilaisuuksiakaan ei tarjoutunut, vaikka miten niitä väijyin. Sain puuhastelluksi jotain pientä kirjallista, mutta silti tunsin itseni kotiin jymähtäneeksi. Rajallinen aika kuluu, ja minä tuhlaan sitä. Tänään on sitten luvassa - päällekkäisiä tapahtumia.
Ehkä pari edellistä viikonloppua on sujunut niin vilkkaasti, että totuin menoon, enkä osaa pitää tapahtumattomuutta vaihteluna.

Olen 26 tehtävää jäljessä matikassa. Deadline tiistaina. Ja sen jälkeen reilu viikko aikaa tehdä kaikki muut tehtävät loppuun. Kaksi testiä siis vielä tulossa. Niin, ja sitten on vielä muukin elämä. Pahus.

Ja sen sijaan että tekisin asialle jotain, lojun sohvalla ja vaahtoan asiasta tänne. Hyvä minä!

Eräs kuvaaja etsiskeli eilen malleja opiskelijatuotantoon, ja juuri tuontyyppisiin projekteihin mielestäni sovin. Minulla on sattumalta muutama päivä turhan vapaata aikaa, joten änkeydyin kameraa kammottelemaan. Sovimmekin kuvaukset täksi iltapäiväksi. Mutta aamulla kuvaaja peruutti mukanaoloni - ei olisi ehtinytkään kuvata minua. Turhaan siis etsin ja silitin vaatteet. Tänään yritin pyydystää uutta keikkaa, mutta syvä hiljaisuus huokuu vastaan Naamaston yksityisviesteihini. Kurjaa on nimenomaan se, että jos minulla on vapaata, ei kukaan kaipaile pelättiä kameransa eteen tai statistia käppäilemään taustalle. Vaan annas olla, kun kalenterini täyttää työrupeama, niin johan tulvahtelee kyselyjä avustamaan tai malleilemaan.
Onneksi sentään maauimalan altaassa on lämmintä vettä ja kuppilasta ostettava ruskea kuuma maistuvaa.

Jää heviälppäreiden osto tuonnemmaksi. Pieni vararikko uhkaa. Uudet hammasproteesit nielevät neljä hunttia. Onhan sitten suora hammasrivi, mutta semmoinen summa muutamasta hampaasta... Noh, olisi pitänyt kiltisti pestä hampulit. Nyt saapi katua.