Mikä sinua potuttaa nyt?

24.10.2013 12:14 #61 :: Mustelmann
Mikä sinua potuttaa nyt?
Olen saavuttanut pisteen, jossa kovinkin mies romahtaa ja muuttuu itkeväksi ihmisraunioksi. Vitutukseni on suunnaton, se repii sieluni riekaleiksi ja saa minut vuodattamaan tulikuumia raivon kyyneleitä. Tästä en pääse yli, elämällä ei ole enää mitään arvoa minulle. Antakaahan kun selitän.

Hankin tuossa jokin aika sitten hienon ja ihastuttavan GameCube-konsolin. En halunnut käytettyä, vaan yritin löytää uuden ja korkkaamattoman laitteen. UK-Amazonista sellainen löytyikin, varsin suolaiseen hintaan kylläkin. No, päätin tehdä tilauksen, olenhan sentään intohimoinen pelimies. Jonkin ajan päästä sain sähköpostiin viestin, ettei laitetta voikaan lähettää Suomeen, se vain ei tuotetiedoista ilmennyt. Mutta jos todella haluan, konsoli voidaan kyllä postittaa, mikäli runsaat postikulut eivät haittaa. Muutaman viestin jälkeen sovin kauppiaan kanssa, että maksamme postikulut puoliksi, joten laite pääsi lähtemään matkaan.

Yllättävän nopeasti postimies toikin pelikuution ovelleni. Avasin paketin kädet täristen ja huomasin, että minunhan pitää hankkia vielä muistikortti, RGB-kaapeli sekä oikeanmallinen virtalähde, jonka voisi kytkeä suomalaiseen pistorasiaan. Tuli taas lisäkuluja, mutta mitäs pienistä, rahaahan se vain on. Sitten kun tarvittavat lisävarusteet olivat kasassa, sain konsolin viimeinkin toimintakuntoon. Pelejäkin olin jo ehtinyt tämän prosessin aikana hankkia muutamia, joten ei muuta kuin aivot viihdeasentoon ja pelihetki käyntiin.

No, kesken pelailun jokin aiheutti yllättäen sähkökatkon. Konsoli sammui, kuten moni muukin sähkölaite. Valot napsahtivat heti takaisin päälle, samoin telkkari ja muut elektroniset vempaimet. Mutta ei GameCube, se oli ja pysyi hiljaa. Tunsin, miten kauhu alkoi kasvaa mielessäni. Rämpytin virtanappia, mutta kuutio ei herännyt. Hirveä paniikki valtasi minut kokonaan, sydän alkoi takoa voimakkaasti ja epäusko sumentaa järkeäni. Tällaista ei voi tapahtua, ei kaiken tämän vaivannäön jälkeen.

Mutta kyllä se oli todellisuutta. Maksoin konsolista lopulta yli 500 euroa, kun kaikki kulut otetaan huomioon. 500 vitun euroa ja nyt se helvetin kuutio on käyttökelvoton, rikki ja hajalla. Toista samanlaista en saa, sen tiedän, vaikka ottaisin pankkilainan sitä varten. En tiedä, mitä oikein tekisin, olen täysin shokissa, en pysty hyväksymään tätä mitenkään. Kaikukoon tuskanhuutoni kautta taivaiden aina universumin pimeimpään kolkkaan asti.
Muokannut 24.10.2013 12:21 Mustelmann

24.10.2013 12:25 #62 :: Piru Naiseksi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Astorethein, viestisi herätti olemuksessani koiranunta koisivan kuluttaja-aktivistin - ja myötätuntoni. Oletko varma, että ostamasi laite vioittui ja peruuttamattomasti silkasta sähkökatkosta? (Huokaus.) Nykyajan tekniset vempaimet lienevät niin herkkäpintaisia, että lakkaavat lopullisesti toiminnasta heti, kun joutuvat yllättävän ympäristön häiriön kohteeksi. Toki esimerkiksi ihmiskeho vioittuu korjaamattomasti, jos se joutuu sinnittelemään hyvin pitkään ilman riittäväenergiaista ravintoa. Mutta aineinen majamme on paljon mutkikkaampi kokonaisuus kuin jokin pelikuutio!
Minunsta Sinun kannattaa ottaa yhteys laitteen myyjään tai ainakin selvittää se, varoitettiinko kyseisen laitteen käyttöoppaassa sähkökatkoista.
Omaa mieltäni säilii se, että olen niin epäkäytännöllinen: toimet, jotka vievät monelta muulta hetken, ryöstävät tunteja minun aikaani. Lisäksi minusta on usein tuntunut siltä, etteivät lähimmäiset ymmärrä aikavuuttani vaan moittivat tai kummastelevat niin, että kulmakarvat epätahtiin pomppivat. Neuvonta sinänsä tuntuu mukavalta, alentavasti annettu neuvonta rrrraivostuttaa.
Muokannut 24.10.2013 12:29 Piru Naiseksi

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 42
    45.80

24.10.2013 13:02 #63 :: kyty
Mikä sinua potuttaa nyt?
Voin uskoa että tuo ottaa päähän ja raskaasti. Kuulostaa silti oudolta... luulisi talon sähköverkon ja itse laitteen olevan jollain lailla suojattu. Tarkistitko toimiiko laite missään muussa pistorasiassa? Tai olisikohan virtalähteen vaihtaminen vaikuttanut kestävyyteen? Jos Suomen käyttöjännite oli konsolille väärä, myyjän olisi pitänyt mainita siitä ennen postittamista.

Laitteissahan pitäisi olla jonkinlainen ylijännitesuoja, vaikka sitähän sanotaan että sähkökatkon aikana ne kannattaa ottaa irti seinästä ettei mitään tapahdu kun sähkö palaa. Mutta jos katko kestää vain hetken, ei kukaan ehdi sellaista tehdä. Mutta esim USA:sta tuodut laitteet voivat kuulemma Suomen oloissa olla liian heppoisia, koska siellä jännite on erilainen.

Emelie kirjoitti: No sekin voisi olla yksi ratkaisu. Tosin maalariteippi on hienovaraisempi ratkaisu värinsä takia, jesari voisi olla ehkä vähän liian erottuva.


Jesari myös saattaa jättää pysyviä jälkiä seinään. Maalarinteipin kanssa tosin oli itsellä se ongelma että se irtoili itsestään.

24.10.2013 13:13 #64 :: Mustelmann
Mikä sinua potuttaa nyt?
Tuli kyllä itsellenikin mieleen, että kummallisen helposti se laite hajosi. Ostin konsolin siis Briteistä, mutta tietääkseni sikäläinen virtalähde on aivan samanlainen kuin Suomessa myytävä, ainoastaan liitännöissä on eroa. En tiedä, auttaisiko uuden virtalähteen hankinta, mutta sitten pitääkin miettiä, että mistä sellaisen löytää. Se minkä ostin, oli kaupan varaston viimeinen. Todennäköisesti sekään ei auttaisi, koska luultavammin itse konsolin sisältä on kärähtänyt jotain.

  • Hiistu hahmo Kirjoittaja
  • Hiistu
    Varjovelho
    Tasolla 60
    85.35

24.10.2013 14:41 #65 :: Hiistu
Mikä sinua potuttaa nyt?
Kenkkua. :huh:Onko kotivakuutusta? En tiedä vakuutuksista mitään, mutta kyllä se joskus jotain kai korvaa. Jostain voisi löytyä myös elektroniikkahuolto, joilla olisi testata toinen virtalähde.

muoks. Kuluttaja-asiamies/-neuvonta voisi tietää neuvoa, voisiko myyjältä odottaa saavansa korvausta. Brittikäytännöistä ei ehkä tiedä, mutta edes periaatteessa.
Muokannut 24.10.2013 15:32 Hiistu

24.10.2013 14:54 #66 :: Knox Gargol
Mikä sinua potuttaa nyt?
Astorethein, tunnen tuskasi. Kaksi ensimmäistä tietokonettani hajosivat hivenen mystisissä olosuhteissa. Ensimmäisen sisältä kuului pamahdus ja se oli siinä. Toinen vain yksi päivä lakkasi käynnistymästä.

DnD-porukasta puolet ei oikein osaa pitää paria viikkoa etukäteen sovituista aikatauluista kiinni. Arvaa keiden hahmot kuolee tänään, jos eivät osaa omistautua kamppanjalle.

  • Noora hahmo
  • Noora
    Hirviö
    Tasolla 24
    18.01

24.10.2013 20:54 #67 :: Noora
Mikä sinua potuttaa nyt?
Se että mä en osaa käyttää tän sivun noita spoilerihommeleita viesteissä :shock:Sen lisäksi armaan läppärini vlc media palyer ei ei jostain syystä anna dvd:llä olevalle leffalle suomitekstejä kun se on sekottanut noi tekstitykset kokonaan esimerkiksiksi jos valitsee vaikka hollannin kieliset tekstit niin ne onkin yhtäkkiä englanninkieliset olevinaan.
Muokannut 24.10.2013 20:55 Noora

25.10.2013 09:28 #68 :: Karajishi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Olisinpa keksinyt tämän viikko sitten, kun kirosin konettani, joka oli ollut kahdeksan viikkoa huollossa!! Ja vaivaisen saranavian takia.. No, mutta enää en siitä voi valittaa kun läppärini on turvallisesti kotona enkä ajatellut hajottaa sitä enää ihan lähiaikoina ainakaan.

Mielenkiintoista, sillä tavallisesti minulla on paljonkin asioita jotka ärsyttävät, mutta nyt en tunnu keksivän yhtä ainutta.. Sää. Siitä voi aina valittaa ainakin näin syksyllä. Anteeksi nyt syksyfaneille, mutta itse voisin hypätä loppukesästä suoraan talveen, sillä korvessa asuvalle hirvikärpäskammo ei oikein sovi yhteen syysiltojen kanssa.. Aamulla kotoa lähdettäessä on pimeää ja iltapäivällä kotiin palattaessa on aivan yhtä pimeää eli ei, en todellakaan pidä tästä vuodenajasta ollenkaan.

Ja nyt kun rupesi tarkemmin miettimään niin niitähän löytyykin vaikka muille jakaa.. Mitä en kuitenkaan aio tehdä, sillä siitä vasta tylsä viesti tulisikin!

25.10.2013 12:11 #69 :: Knox Gargol
Mikä sinua potuttaa nyt?
Tutkimussuunnitelman rakentaminen on yhtä pahuksen tuskaa, kun lähdetekstiini ei tahdo löytyä argumentoivia tukilähteitä.

  • Diara hahmo
  • Diara
    Baronetti
    Tasolla 38
    78.42

25.10.2013 19:23 #70 :: Diara
Mikä sinua potuttaa nyt?
Muut intoilevat vapaasta viikonlopusta ja minä taas tuskailen. Olen koko syksyn ravannut joka viikonloppu jossain, osana kerroista omasta tahdosta, osana siksi, että on ollut pakko. Nyt olisi ensimmäistä kertaa viikonloppu edessä, jonka ehtisin viettää kotona, mutta kaverini järjestää mökkibileet. Minulla on takana kuormittava viikko, joka on pitänyt sisällään paljon lukemista vaatineen tentin ja muutaman seminaarityön. Tällä hetkellä en kaipaisi mitään muuta kuin oman kodin rauhaa ja lepoa. Viikonloppu on tosiaan ensimmäinen tänä syksynä, jolloin minulla olisi mahdollisuus olla kotona, seuraavan kerran vapaa viikonloppu on 3 viikon päästä. Silloinkin suurin osa ajasta menee taas tentteihin lukiessa, eli ei sekään niin rentouttavaa ole.

Tuskailen nyt sitten tässä, että vaikka olisi kuinka ihanaa olla koko viikonloppu kotona sohvalla elokuvia katsellen, pettyy kaverini todennäköisesti aika pahasti, jos jätän juhlat väliin. Olen tavallaan pakkoraossa, kun vähän näyttää, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. On ikävää lähteä pakosta, mutta en tiedä, osaanko olla kotonakaan sitten rennosti jos en lähde.

25.10.2013 19:25 #71 :: Kirjaneito
Mikä sinua potuttaa nyt?
Koska huomenna koulua. Kyllä, luitte oikein. Minulla on lauantaikoulupäivä. :huh:
Parilla lauantailla saatiin viikon syysloma, joka oli kyllä ihana, mutta nyt kun loma on taakse jäänyttä elämää, se ei enää sen suuremmin lohduta. Ja vaikka meikäläisellä onkin huomenna vain hypäri ja luovaa kirjoittamista, aamuherätys on se tuskainen osa. Perjantaifiiliskin katoaa. Minne katoat viikonloppu? (Plus että koeviikko alkaa ensi viikolla...)

25.10.2013 22:18 #72 :: Celestine
Mikä sinua potuttaa nyt?
Se tunne, kun heräät kouluaamuna ennen seitsemää ja kuulet kun ulkona sataa kaatamalla. Ja kun tiedät, että puolen tunnin kuluttua olet ulkona kaatosateessa pyöräilemässä...

Onneksi tänään on perjantai :wink:

26.10.2013 12:31 #73 :: Piru Naiseksi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Sade lisättynä pikkupakkoon lähteä ulkoilemaan kera (työnantajan) tietokoneen: eikä Ilmain Julma Haltija voi heltyä edes joskus - tai silloin tälläin - tai aina!
Ehkä huomenna on poudempaa ja se vähän lohduttaa. Lohtua vain kalvaa epäily säätieteilijöitten erehtyvyydestä sateettomuusennusteissaan.

26.10.2013 19:41 #74 :: Echramath
Mikä sinua potuttaa nyt?
Minä en ymmärtänyt ei-keräilijänä tästä Gamecube-jutusta enää mitään? Meneekö tässä jotain pilalle jos tilalle hankkii suomalaisen muuntajan kokeeksi? Suomi on täynnä aika orpoja Cubeja, koska mm. Wii hoitaa samat pelit.

(Isompana ongelmana niitä samperin ohjaimia ei meinaa löytää mistään ja kaikki tarvikeohjaimet ovat käytännössä paskoja)

Mutta asiaan, Frank Herbertin Dyynin uusi kansi:


  1. Kuva itsessään on fontteineen jo kauhean ruma
  2. Keskellä kantta on lainaus arvostelusta
  3. Lainaus on vitun Ilta-Sanomista
  4. Tästä johtuen lainaus on tietysti aivan typerä
  5. ...ja siinä on vieläpä käsittämätön anglismi

Olisiko Rikoslaissa jokin kohta, mitä tässä voisi soveltaa?
Muokannut 26.10.2013 19:41 Echramath Syy: väärä urli!

26.10.2013 22:42 #75 :: Dragonil
Mikä sinua potuttaa nyt?
Barnaby... ..ei ollut Barnaby... :sad:

Nyt meni maku tästäkin huippusarjasta... Pitänee tyytyä vanhoihin tuottareihin.

27.10.2013 01:59 #76 :: Formaldehyde
Mikä sinua potuttaa nyt?

Dragonil kirjoitti: Barnaby... ..ei ollut Barnaby... :sad:


Äh, en huomannut, että Midsomer tulee, toivottavasti sen näkee Areenasta.

Taivaan pilaritkin loppui. Vielä ei tunnu vieroitusoireita, mutta miten mahtaa olla ensiviikolla.

  • adira hahmo
  • adira
    Aseenkantaja
    Tasolla 14
    54.60
27.10.2013 06:25 #77 :: adira
Mikä sinua potuttaa nyt?
kärsivällisyyttä ja buranaa, kuukautisten kanssa kamppaileva. kyllä ne kivut loppuu joskus + 50. Sitten vaan alkaa päivittäinen kuumien aaltojen lainehtilu kymmneksi vuodeksi ja todeksi tulee sen laulun sanat että ensin kuumentaa, sitten viluttaa ja koko ajan potuttaa. Sitähä se naisen elämä on. itse +56
Muokannut 27.10.2013 06:26 adira

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.47

29.10.2013 12:00 #78 :: Dyn
Mikä sinua potuttaa nyt?
Käytiin laivalla Tukholmassa, ja viime yön merenkäynti oli jännää. Nyt keinuu kotisohvakin, byääh.

  • Hanjeu hahmo
  • Hanjeu
    Ratsumestari
    Tasolla 25
    50.12

29.10.2013 13:51 #79 :: Hanjeu
Mikä sinua potuttaa nyt?
Menin iikko sitten maanantaina uusimaan lääkereseptin, ja koska uusimiseen menee aina viikko, menin eilen apteekkiin jossa kuulin että se uusittu resepti ei ole ilmestynyt. Soitin tänä aamuna poliklinikalle, jossa sanottiin että se lääkäri on vain kerran viikossa eikä viime tiistaina huomannut näköjään uusia sitä, nutta hän tulee ja uusii sen tänä iltana myöhään.

Ärrh.

  • Rituri hahmo
  • Rituri
    Ritari
    Tasolla 31
    55.24

30.10.2013 21:50 #80 :: Rituri
Mikä sinua potuttaa nyt?
Tietokone ei ole suostunut lauantain jälkeen vaihtelevasti joko käynnistymään ollenkaan tai pysymään käynnissä paria minuuttia kauempaa. Nyt viimeisenä keinona kokeillaan ilmeisesti tehdasasetuksiin palauttamista tädin miehen kanssa ja se kestää ikuisuuden. Toivottavasti kuitenkin auttaa, sillä kone on alle vuoden vanha...

Valvojat: SaranthaHiistu