Mikä sinua potuttaa nyt?

Nilkka sanoi poks kesken treenien, kun tulin hypystä suoraan ulkosyrjälle alas... Nyt pystyn hädin tuskin kävelemään (tai mieluummin oikeastaan hypin yhdellä jalalla). Toivottavasti se pelkästään venähti eikä nyrjähtänyt tai mennyt nivelsiteet (saati murtunut), vaikka miua vähän epäilyttääkin. Se naksahdus ei kuulostanut kovin terveeltä.

Niin, ja huomenna olisi tosiaan ollut kisat.

Tässä nyt tälläinen ihana flunssa ja alaselän kipuun särkylääkekuuri. Sitten vielä näärännäppy silmässä, niin kaikki on hyvin. Paitsi että en saanut syötyä taaskaan, kun ahdistuin ihmisten huutamisesta. Haluan oman kämpän >3<

Klo 15:06:
Tuli taas kulutettua niinniin paljon aikaa tämän tietokoneen ääressä! Internet on tosi aikarosvo ja ns. naamakirja sen mitä pisin kynsi. Vapaaehtoistahan maailmanlaajuisverkossa seikkaileminen on mutta ... kun kerran on ruvennut vierailemaan ryhmissä, niin tulee petturiolo, jos ei niihin aina kerkiä heittämään kommenttioutokaisia tai edes tökkäämään tykkäyksiä. Ajattelin, että ryhmiin liittyttyäni saan jonkinlaista järjestystä vierailuihini eli näen nopeasti vinkit uudesta sisällöstä. Näin onkin, mutta vihejä tulee niin runsaasti, että aikaa kuluu seulontaan.
Kuka keksisi ratkaisun siihen, miten poimia informaatiotulvasta nopeasti ajantasaisesti tarpeellinen tieto?
Klo 20:00:
Kirjoittelin kommenttini kirjastossa, sillä tämä kotikonevanhukseni on perin juurin hidas ja valikoiva... Ennen kirjastoon päätymistäni seikkailin kirpputoreilla ja ostelin muutaman asusteen sekä toimivannäköisen, valkoisen termospullokannun. Kanniskelin ostosomaisuuttani varoen, jottei pullo rikkoontuisi.
Kotona tutkin hankintojani mutta huomasin, että termoskannusta oli mukana vain ostokuitti! Itse tavara jäi ilmeisesti kirpputorin kassapöydälle! Talletin kuitin mutta nyt en löydä sitäkään.
Olisinpa samanlainen mestari vaikkapa urheilussa tai kirjoittamisessa kuin tavaroitten hukkaamisessa!
Laiha lohtu: kadonnut omaisuus pulpahtelee toisinaan ehoon eloon tarinoissani.

Tämän kerrostalon asukkaat eivät näköjään osaa lukea pyykkituvan ajanvarauslistojen päivämääriä kunnolla, kun olivat merkinneet vuoronsa ensi maanantaille ja kuitenkin ovat pesemässä pyykkiä. Todennäköisesti myös laittamassa ne kuivumaan minun vuorollani kuivaushuoneeseen... toivottavasti eivät valita, ken ikinä siellä nyt on pyykkejänsä pesemässä.

Netissä tosiaan kuluu liian suuri osa ajasta siihen että etsii jotain. Ja niitä tärkeitä juttuja ei sitten kuitenkaan huomaa kun ne hukkuvat jonnekin.

Nyt potuttaa hieman kun väsyneenä ja nälkäisenä muutaman ikävähkön sattumuksen jälkeen olin menossa kadun yli ja huomasin että joka suunnasta tulee autoja ja ajattelin että annan niiden mennä ensin, ja samassa luulin että puhelin soi (odotan tärkeää puhelua). Yritin astua kauemmas tiestä ja sain haukut. Eikä se hemmetin puhelin edes soinut.

Olen ennenkin saanut haukkuja virhearviointeni takia, mutta en ole onnistunut tähän asti saamaan niitä siksi että annan autojen tai muiden ihmisten mennä ensin. Yleensä se on ollut juuri toisin päin, olen epähuomiossa mennyt tai ollut tiellä. Toisaalta jos jalankulkija ei selvästi ole syöksymässä tielle, eikö voi vain ajaa eteenpäin? Välillä on olo etten mitään muuta osaakaan kuin törttöillä...

Kerran jäin jopa ruuhkassa jumiin liikenteen keskelle kun yritin ylittää tietä autoilijan pysähdyttyä, ja kerran auto kiihdytti minua kohti (ehkä ärsyyntyneenä siitä etten jäänyt kiltisti odottamaan tien sivuun vaan lähdin ylittämään koska se oli niin kaukana).

Moterni informatsiooni-teknoloogia maailmanlaajuisverkkoineen näyttää toisinaan paviaaninahteriakin: 1) Yritin riipiä ystävänpäivänsydäntä Rising-avatareni rinnasta mutta en onnistunut kuvankäsittelyohjelmin. Alkuperäinen sydämetön versio on, kuinkas muuten, kadonnut ulkoismuistieni uumeniin. Tein uuden. Mutta haluaisin ennallistaa vanhankin. 2) En löydä yhtä kommenttiani, jonka olin lähettävinäni Risingille viime viikolla. Tein uuden.
Siis usein voi korvata kadotetun materiaalin mutta silloin herää epäily: Postaanko saman kahdesti? Onko minulla yhdessä ketjussa yksi, toisessa toinen tunnushahmo?

Koeviikot ja kännykän vaihdos Applesta Samsungiin... Samsungeis ei tietenkää oo mitää pahaa, mutta siihen Appleen ehittiin jo rakastua, kun veli menee ja rikkoo...

Voi ei, nousin Risingillä tasolle Ratsumestari... Mitä hienoa hevosissa muka on?

Pienet on potut.

Näillä näkymin ruotsia pitänee opiskella jatkossaki Ei kai siinä, mut tällä kielipäällä ei opiskella kahta vierasta kieltä ilman, että niitä sekottaa toisiinsa jätte nice vaimitesenyoli. Kaikista eniten tässä potuttaa se, lukiostaki hyvillä papereilla päässeenä (KA 8.4), että mua pietää silti "keskivertoa huonompana" juurikin ruotsin kielen taidon puutteen vuoksi. Käsittämätöntä ettei tätä kielissä huonompaa "kastia" huomioida ja anneta niitten käyttää nuo tunnit mitä ruotsiin pitää tuhlata, vaikkapa englannin parantamiseen, kuten oisin ite teheny. Nykylogiikalla pitäs kaikkien opiskella ja puhua useita kieliä, ja ne jotka ei osaa on vaan laiskoja ja huonoja ja epäonnistuneit ihmisiä. Samaan aikaan "matikkaheikkoja" taputellaan päähän ja sanotaan ettei akaikkea voi osata...

En sitten tullut valituksi työpaikkaan, jota olisin halunnut suurinpiirtein enemmän kuin mitään muuta ikinä. Jos sitä olisi etukäteen tiennyt että heillä oli jo henkilö valmiiksi katsottuna kyseiselle paikalle ja koko hakuprosessi suoritettiin vain koska oli pakko, niin olisin voinut säästää kaikilta aikaa ja vaivaa (ja särkyneitä toiveita) ja jättää hakemati. V***u.

Pisania kirjoitti: heillä oli jo henkilö valmiiksi katsottuna kyseiselle paikalle ja koko hakuprosessi suoritettiin vain koska oli pakko

Otan osaa pettymykseesi. Tuntuu että tuo on tosi yleistä nykyään. Mullakin lähipiirissä muutamia, jolle käynyt samoin kuin sinulle. Todellakin hanurista. En tykkää yhtään.

Sain äsken kutsun koekuvaukseen. Mutta itse kuvausajankohtana tiedossani on jo muuta hommaketta. Vaihteeksiko, ei vaan vaihteluksi tuntuisi nyt käyvän se, että ehdotettu ajankohta sopisi mitä parhaimmin.
Kokemani perusteella tiedän, ettei koekuvaukseen pääsy tarkoita varmaa keikkaa. Silti suututtaa ja tuntuu tältä:
Näinkö mulle täällä aina käy käy käy käy?

Mummini joutui tänään sairaalaan, sydän reistaili vähän normaalia enemmän, epäiltiin jopa sydänkohtausta. Loppujen lopuksi kaikki päätyi ihan hyvin, tuntien odottelun jälkeen Mummi pääsi yöksi kotiin. Niiden tuntien aikana, kun odottelin uutisia, ehdin käydä melkoisen tunneryöpyn läpi aina itkusta syyllisyyteen, etten ole käynyt hetkeen häntä katsomassa. Mummi asuu lapsuuden kotikaupungissani, mutta nytkään en käynyt häntä tapaamassa, kun olin vanhempieni luona. Tunnen oloni pahaksi, etten ole käynyt. Toivottavasti muistan tämän tunteen vielä pitkään, että tulee mentyä Mummin luokse useammin vielä, kun hän on täällä.

Posti- ym. ohjelmat patistelevat tavan takaa vaihtamaan salasanoja. Juuri, kun olen kerinnyt painaa lahoon keskusyksikkööni koodit tiettyihin paikkoihin, minua koneellisesti komennetaan vaihtamaan salasana. Onneksi voin ja uskallan taltioida salasanat paikkaan, josta voin ne kopioi + liitä -toiminnoin yleensä siirtää kirjautumislaatikkoon, eikä minun tarvitse liiaksi vaivata muistiani - tai kokeilemistani kokeilla, kunnes tunnukseni lukitaan! Silti usein toistutettava prosessi harmittaa.
Sanovat, että tämä järjestelmä on kehitetty käyttäjän turvaksi. Mutta miten paljon se todellisuudessa turvaa?

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRGGGGGGGGGGGGH!!!!!! **TTU... TAHTOO TÖIHIN!!!! HETI!!! PER***E!!!!

pardon my french. mutta alkaa pikkuhiljaa jurppimaan tämä työttömyys ja taloudellinen stressi.. pankki kinuaa lainojaan.. velkojat omiaan ja IT alan töissä pitäisi olla joku koodijumala tai sitten erittäin motivoitunut jokaisen pienen ihmisen ongelmiin..

työn saamiseksi ei riitä että on hyvä asiakaspalvelussa ja motivoituu palkan saamisesta, vaan yksinkertaisimman servicedesk keikan saaminen vaatisi sen että elät ja hengität ainoastaan asiakkaan ongelmista...

Kerrankin potuttaa jokin. Tai on potuttanut mielen perukoilla jo vuosia, mutta tänään se kiteytyi omassa päässä siten, että sen voi jopa sanoa ääneen.
Potuttaa ihmisten kykenemättömyys ns. normaaliin kanssakäymiseen. Potuttaa se, että mongutaan sitä, ettei ole tuttuja ja ettei ole kavereita ja ettei löydy naista tai miestä, mutta sitten kun voisi ihan konkreettisesti tapahtua tällainen "ihme", niin ei oteta tilaisuudesta vaaria. Ihmiset tahtovat vain valittaa. Piste. Ei monikaan tahdo muutosta omaan elämään tai ole valmis ottamaan itseään sen verran niskasta kiinni, että menisi ulos ja minglaisi.
Taru on totuutta ihmeellisempää, eikä toisinpäin, vaikka yleensä niin sanotaan. Ihmislajin sukupuuttoa odotellessa.

Jossakin vaiheessa ajattelin optimistina, että ihmisyksilöiden keskimitan kasvaminen sukupolvesta toiseen johtaisi myös jonkinlaiseen "aivojen" ja ymmärryksen kasvuun, eli että ihmiset kiinnostuisivat muustakin kuin materialistisesta ja egosentrisestä p*skasta, mutta alkanut vähän tuntua, että juuri ego ja typeryys ne ovat kasvaneet ihmislajin koon mukana. Ei tänne mitään henkistä "haltijaluokkaa" koskaan saada, vaan jättiläisiä, jotka murskaavat lopunkin hyvän jalkoihinsa. Optimistina silti tahdon ajatella, että ehkä jotain voi olla pelastettavissa omien lasten kautta, mutta tähänastiset sukupolvet ovat kyllä vain kasvattaneet kärsimystä ja pahoinvointia, eivät mitään muuta.

Kun varattiin yhteishakuaikoja, opo vannotti meitä tulemaan ajoissa ja muistamaan ajan, koska "uusia on vaikea saada."

No milläs teet sen haun, kun se belgian opo on koulusta poissa?

Seikkailen nyt maailmanlaajuisverkossa kirjaston koneelta käsin. Käteltyäni virtuaalisesti tätä Piihemmoa (eli kirjauduttauni sisään) huomasin, että muistitikkuni ovat kotona! URRGH! Onneksi minun ei suoranaisesti tarvitse tehndä tikusta asiaa juuri nyt mutta silti tuntuu, että tulin koneelle turhaan. En näet muista ulkoa jok`ikistä salasanaani kaikkiin käyttämiini palveluihin. Yritin äsken kirjautua vanhasta muistista eräälle sivulle, jonka tunnuksia vaihdoin aika hiljan. Eipä huolinut ohjelmia virtuaali-minua sisään vaan ilkkui virheellisistä tunnuksista. Siispä minua rupesi potuttamaan se, että tunnuksia pitää niin usein vaihtaa. Juuri, kun saan tietojatorjuvaan mieleeni hinkattua tietyn tunnuksen, niin kyseinen ohjelma kehottaa vaihtamaan tunnuksia. Kuuliaisesti, tietoturvan nimeen, noudatan ohjetta. Ja taas sitä ollaan ulkoismuistin varassa!
Niin, ja kerkisin busseilla kauppakeskuksessa joltisinkin ostoluetteloin. Hamusin huokeaa tavaraa ja kiiruhdin päätepysäkillä kököttävään bussiin, joka - HAA! - ei kerinnyt tuksuttaa tiehensä nenäni edestä. (Ihan kaikki tapahtunut ei siis potuta.) Mutta istuutuessani vielä staattiseen onnikkaan muistin erään tuotteen, joka minun piti myös muistaa ostaa - ihan eri kaupasta kuin niistä, joissa asioin. Enpä viitsinyt palata enää ostattalaan, jossa myös vaalimainostajat väijyivät jargoneineen.

Pitää istua ruotsintunnilla ja ihmiset huutaa. Onneksi on RS.