Mikä sinua potuttaa nyt?

09.04.2015 22:31 #921 :: Celestine
Mikä sinua potuttaa nyt?
(Nää on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, mutta ei voi mitään.)

Kävin keskiviikkoiltana kampaajalla ja sanoin haluavani kuivat latvat pois. Olisi kai pitänyt selventää, että pari senttiä, mutta käskin kuitenkin pitää pitkänä. Mitä teki parturi? Leikkasi multa varmaan viisi senttiä pois!! Nyt nämä ylttävät nippanappa olkapäille, kun ne ennen ylettivät olkapäiden yli. Mulla ei ole ollut näin lyhyitä hiuksia sitten toisen luokan kevään. En tykkää näistä nyt yhtään :sad: Uhosin jo pitäväni pipoa juhannukseen asti, ettei tarvitsisi näyttää näitä kellekään elävälle sielulle. Inhoan itseäni, sitä belgian parturia ja omia hiuksiani. Kahdeksan vuoden kasvatus on mennyt hukkaan ja olen taas aloittamispisteessä.

10.04.2015 11:35 #922 :: Piru Naiseksi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Rauhoitu, rauhoitu, Celestine hyvä, kyllä hiukset kasvavat entiseen mittaansa. Minunkin latvoistani kampaaja on liksinyt mielestäni ihan liikaa. Mutta hän on saanut minut uskomaan, että poisti vain hiusten hapertuneet ja kuluneet päät. Myöntää täytyi, että tukkani näytti parempikuntoiselta lyhennettynä kuin hauras- ja haarakaslatvakkaana. Olisin vain niinniin halunnut säästää jokaisen, vaivoin kasvattamani pituussentin...
Tietysti asiakkaalle pitää selittää, miksi hiuksia lyhennetään enemmän kuin tämän toive on.
Tykännyt: Celestine

11.04.2015 21:12 #923 :: The Big Bad Wolf
Mikä sinua potuttaa nyt?
Spotify epä-Premium.
Tykännyt: HourglassEyes, Celestine

12.04.2015 09:01 #924 :: Piru Naiseksi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Päällekkäin ajoittuvat kiinnostavat tekemiset, jälleen ... (huokaus) ..., ne tuntuvat vainoavan minua. Tärkeään ja antoisaan tulevan viikonlopun harrastustilaisuuteen pitäisi ilmoittautua mutta nyt en ole lainkaan varma siitä, olenko töiltäni vapaa lauantaina. Ja ne työt takkuavat kuin peikon tukka!
Seuramme välineistö on taas priimakunnossa, ja tiettyjä harjoituksia voidaan pitää. Valmentaja meilasi ajat - juuri parhaiksi työilloikseni.
Eikö Mr. Murphy voi lakata vainoamasta minua!!!!!!

12.04.2015 20:59 #925 :: Morgan Blood
Mikä sinua potuttaa nyt?
On se ruotsalainen veitikka kun keksii pikalukoilla toimivia valaisinpistorasioitakin. Siinä on vain se miinus, että kaikenmaailman muoviset härpäkkeet ovat hajoavaa sorttia, enkä tykkää kauheasti sellaisesta. Ostoksilla mielessäni ei kuitenkaan edes käynyt, että joku keksisi näin kummallisen ratkaisun, enkä tutkinut valaisinrasioita tarkkaan. Nyt minulla on sitten läjä näitä rasioita, mitä en ajatellut edes käyttää :P (etenkään kun sain yhden "pikakiinnikkeen" jo rikki ihan ihmetellessäni sitä).

Pah, pitää kai jaksaa oikeaan rautakauppaan hankkimaan jotain käyttökelpoista ja luotettavaa... luulisi, että jostain STEKistä tulisi vähän kommenttia sillä valaisinrasia on ihan "jokamiehen sähkötyö". Ainakin minä koen nämä riskialttiimmiksi rähmäräpylöissä kuin perinteiset, ruuvien kanssa asetettavat mallit.

  • Ageha hahmo
  • Ageha
    Senesalkki
    Tasolla 40
    1.29

12.04.2015 22:33 #926 :: Ageha
Mikä sinua potuttaa nyt?
Sain pikkuveljeltäni flunssan, oireet menivät minulla tänään aika pahoiksi (pikkuveli on käsittääkseni parantumassa) ja äiti tuli juuri ilmoittamaan että samainen pikkuveli on saanut mahataudin.

Kiroilisin pääni sisällä tällä hetkellä aika kovaäänisesti, mutta päänsäryn ja kaiken muun säryn määrä ei kannusta edes senasteiseen aivotoimintaan juuri nyt.

  • Rinja hahmo
  • Rinja
    Aavevelho
    Tasolla 49
    65.62

13.04.2015 03:13 #927 :: Rinja
Mikä sinua potuttaa nyt?
Ostin viime toukokuussa aivan upeat kengät, vähän tennareiden tapaiset mutta tukevammat ja hienommat. Ihan kunnon käyttökengät. Löysin ne muutama päivä sitten kaapista ja ilostuin ikihyviksi, kun en edes muistanut omistavani ne - sen verran uudet ja tuoreet ne minulle vielä ovat. Innostuin myös siitä, että niiden löytymisen myötä voin panna talvikengät viimein pois.

No, huomasinpa nyt sitten sateisena sunnuntaina, että kummastakin "uudesta ja tuoreesta" kengästä on jo pohja tyystin irtoamassa kantapään kohdalta :sad: Varmaan oli jo viime syksynä, ellei jopa kesänä. Minun upeat, upeat kenkäni, joihin olin niin ikihyviksi ihastunut ja luullut, että niillä voin kävellä monta vuotta. Olivat vieläpä ensimmäiset uudet kesäkenkäni vuosikausiin, sillä olen tosi huono ostamaan vaatteita ja ennen kaikkea liian köyhä ostamaan vaatteita, joten edelliset kengät olivat olleet käytössä varmaan lukiosta asti ja ihan kunnoltaan sen näköisetkin.

Voi näitä ehkä hätätilassa kuivalla kelillä pitää, mutta sateisille päiville on varmaan pantava talvikengät takaisin jalkaan, kun ei minulla ole oikein muutakaan. Ne talvikengätkin ovat kyllä varmaan olleet minulla, öh, suorastaan yläasteelta asti ja niin kuluneet, että olen jo muutaman vuoden metsästellyt huonolla menestyksellä uusia. Laatuun ei ole ollut rahaa.

... :sad: Mitä minä panen jalkaan.

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.09

13.04.2015 07:19 #928 :: Emelie
Mikä sinua potuttaa nyt?
^ Ovatko kengät sellaiset, että suutari pystyisi laittamaan niihin uudet pohjat? Tai korjaamaan ne (järkevään hintaan suhteessa kenkien hintaan)?

Minulla on ihan vakio-ongelma kenkien kanssa, että ne kuluvat aina kantapäiden kohdalta rikki. Muutamaan kenkään olen laitattanut suutarilla uudet pohjat kantapäiden kohdille (ja kengät ovat sitten taas kestäneet sen muutaman kuukauden/vuoden). Viime aikoina olen ratkaissut ongelman sillä, että ostan kalliimpia kenkiä (tällä hetkellä käytössä Sievin talvisaapikkaat; olen käyttänyt niitä koko talvikauden ja pohjissa ei ole minkäänlaista kulumaa). Kyllä niiden osto kirpaisee, mutta sen jälkeen voi luottaa, että aika suurella todennäköisyydellä kengät kestävät usean vuoden (eikä tartte ostaa joka kevät/kesä/syksy/talvi uusia kenkiä).

EDIT: Hah, korkolappu oli se sana, jonka unohdin ja jota hain tätä viestiä kirjoittaessa. Thanks, Morgan Blood! :cheesy:
Muokannut 13.04.2015 10:11 Emelie

13.04.2015 10:02 #929 :: Morgan Blood
Mikä sinua potuttaa nyt?
Rinja, vielä Emelien vinkkien lisäksi tälläinen:

Olen korjannut useammat tämän talouden irvistävät kengät pikaliimalla. Sitä kun truuttaa siististi liitokseen, niin saa vedenpitävän ratkaisun. Kunhan annat kuivua rauhassa. Korkolappu taas kannattaa vaihdattaa suutarilla niin tulee siisti. Hintaa 15 € - 20 € täällä Turussa. Kannattaa tosin kysyä. En ole hetkeen käynyt korjauttamassa mitään.

Minulla meni myös hermot hajoaviin markettikenkiin. Nostin sitten opintolainaa ja laitoin siitä 150 € kunnon stifloihin, jotka ovat palvelleet minua kolme vuotta vailla mitään kulumaa. Takuutakin oli kaksi vuotta. Lopulta olen säästänyt tällä tavalla. Nyt pitäisi keksiä jotkin vastaavat kesäkengiksi.

13.04.2015 14:17 #930 :: pihlajapuu
Mikä sinua potuttaa nyt?
Jos pohja on vain irtoamassa, ei liian kulunut, niin liimaus ei todennäköisesti ole suutarillakaan edes kovin kallista. Itselleni joskus suutari liimasi irvistävät sisäreunat kaupanpäällisinä, kun vaihdatin korkolaput.

(Miekin muuten just riemuitsin sitä, että voi vähitellen siirtyä jo talvikengistä kesäkenkiin. Hieman rajallinen tuo oma talvekenkävalikoimani parhaillaan, kun ainoat käyttökelpoiset oikeastaan ovat vihreät maiharit, kun sekä nilkkurit että saappaat hajosivat...)
Muokannut 13.04.2015 14:19 pihlajapuu

14.04.2015 21:17 #931 :: HourglassEyes
Mikä sinua potuttaa nyt?
#¤"¤#"%¤#&:;!! Cherylin &/%#¤¤/&%&¤!! syntymäpäivä #"¤%&#%&¤#"%¤¤#"¤#"%¤#!!! :evil:

  • Mab hahmo
  • Mab
    Baronetti
    Tasolla 37
    87.91

14.04.2015 21:24 #932 :: Mab
Mikä sinua potuttaa nyt?
^ Mulla sen pähkäilyssä auttoi mukillinen teetä. En tosin tiedä, sainko ratkaisun siltikään oikein :tongue:

(Huomasin Cherylin juhlapäiväpohdinnan Iltalehdestä ja sinne pitäisi tulla illan mittaan oikea vastaus - viimeeksi kun katsoin, niin ei näkynyt, enkä ole jaksanut muualta katsella.)

  • Xerion hahmo
  • Xerion
    Ritari
    Tasolla 31
    37.46

14.04.2015 21:26 #933 :: Xerion
Mikä sinua potuttaa nyt?
Huomenna on IB-lukion pääsykoe ja muistin nyt vasta, että sinne oli ennakkotehtävä. No kyhäsin tässä nyt kymmenessä minuutissa puheen Terry Pratchetistä. Ja pääsykoe sisältää myös kirjalliset matikan ja äikän kokeet. Tänään oli muutenki enkun valtakunnallinen koe ja torstaina on matikka ja perjantaina äikkä. Neljä päivää viisi koetta. Nautin tästä niin paljon. :evil:

15.04.2015 06:43 #934 :: The Big Bad Wolf
Mikä sinua potuttaa nyt?
Mitä olen kavereilta kuullut, niin ainakin heidän pääsykokeensa oli kuulemma rento, ja jos ykköseksi hakee niin ainakin meidän lukioon on suuret mahikset päästä. Tsemppiä kuitenkin, Xerion, hyvin se menee!

Ps. Lyskalla nähdään. :wink:

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    47.71

16.04.2015 19:05 #935 :: kyty
Mikä sinua potuttaa nyt?
Loput porkkanat ovat päässeet homehtumaan ja perunat itämään. Mikähän siinä on että noita ei voi säilyttää jääkaapissa yli kahta viikkoa ilman että käy noin, vai onko minulla vain epärealistisia käsityksiä juuresten säilymisestä? Lämpötilankin pitäisi olla kaapissa ihan ok.

16.04.2015 21:04 #936 :: Mustelmann
Mikä sinua potuttaa nyt?
Mielestäni on aika rajua säilyttää jääkaapissa yhtään mitään yli kahta viikkoa. Miksi edes hankkia sellaisia tuotteita, joita ei tule syöneeksi esim. yhden viikon aikana? Vai oletko saanut jostain yllättävän juureslahjoituksen, josta et ole pystynyt kieltäytymään?

  • kyty hahmo
  • kyty
    Senesalkki
    Tasolla 43
    47.71

16.04.2015 21:13 #937 :: kyty
Mikä sinua potuttaa nyt?
Sinne oli jäänyt noita juureksia joita en ollut ehtinyt syödä ja olin poissa noin viikon. Jotenkin kuvittelin että ne olisivat vielä ok, vaikka ennenkin on käynyt niin että kaappiin jäänyt peruna on alkanut itää kummallisen nopeasti.

Nyt muistelen sitä että ennen vanhaan juureksia säilytettiin koko talvi, mutta jääkaappi ei taida olla kuitenkaan aivan sama asia sinne kerääntyvän kosteuden takia. En esim ostele koskaan juustoja, osittain niiden hinnankin takia mutta myös siksi etten ehdi syödä koko juustoa ennen kuin se homehtuu.

17.04.2015 10:36 #938 :: Piru Naiseksi
Mikä sinua potuttaa nyt?
Lunta vaille takatalvinen sää, siis koleus, jota eivät ilmatieteiljät lähipäivinä kuulemma lupaa väistyväksi.

  • River hahmo
  • River
    Soturi
    Tasolla 21
    67.43

17.04.2015 13:22 #939 :: River
Mikä sinua potuttaa nyt?

kyty kirjoitti: Loput porkkanat ovat päässeet homehtumaan ja perunat itämään. Mikähän siinä on että noita ei voi säilyttää jääkaapissa yli kahta viikkoa ilman että käy noin, vai onko minulla vain epärealistisia käsityksiä juuresten säilymisestä? Lämpötilankin pitäisi olla kaapissa ihan ok.


Kaupassa myytävät juurekset ja perunat ovat monesti edellisen vuoden satoa, eli olleet varasto-oloissa jo pidemmän aikaan. Porkkanoiden kantaosista tämän näkee heti miten: jos kantaosa vihertää ja mahdollinen viherpään tynkä ei ole tummunut, niin porkkanat ovat tämän vuoden satoa. Jos kantaosa taas on tummunut, niin on vanhempaa satoa. Nämä jälkimmäisethän ovat suurimmaksi osaksi jo kaupassa alkaneet erittää nestettä pussiin ja eivät siksi kestä jääkaapissa kovinkaan pitkään. Nythän on tosiaan hyvä, kun on alkanut ilmestyä kauppihin jo uuden sadon porkkanaa, niitä myydään nipuissa ilman muovipussia ja viherpäitä ei ole katkottu. Ne säilyvät jääkaapissa pidempään. Varhaispottujakin on ollut jo myynnissä muutaman viikon ajan.

kyty kirjoitti: En esim ostele koskaan juustoja, osittain niiden hinnankin takia mutta myös siksi etten ehdi syödä koko juustoa ennen kuin se homehtuu.


Onko se ihan sinistä hometta vai onko juuston pintaan noussut sellaista valkoista röpöä? Jos se on sellaista valkoista röpöä, niin se on kalsiumia, jota juusto hikoilee ulos.
Muokannut 20.04.2015 17:13 Hiistu Syy: yhdistin kaksi peräkkäistä viestiä
Tykännyt: kyty

  • Hiistu hahmo Kirjoittaja
  • Hiistu
    Varjovelho
    Tasolla 61
    79.48

20.04.2015 17:21 #940 :: Hiistu
Mikä sinua potuttaa nyt?
Jollei jotain ihmeellistä tapahdu, ei ole kesäksi työtä. Yhteen haastatteluun sentään pääsin, mitä sitäkin pidän jonkinmoisena saavutuksena, mutta sieltäkin tuli viime viikolla tieto, että valinneet toiset henkilöt, joiden koulutus ja kokemus paremmin vastaa juuri sitä käytännön tehtävää. Kovasti harmittaa, koska omasta mielestäni olisin ollut varsin hyvä henkilö tehtävään ja olisi ollut kiinnostava ja tulevaisuudenkin kannalta hyödyllinen työ.

Ongelmana kai on, ettei ole olemassa mitään oikein ns. omaa keskeneräistä koulutusta vastaavaa kesätyötä, enkä osaa tehdä juuri mitään käytännöllistä. Tai siis osaisin varmasti, koska kykenisin oppimaan, mutta kukaan ei vain usko. Eikä tarvetta uskoa. :sad:
Muokannut 20.04.2015 17:25 Hiistu

Valvojat: SaranthaHiistu