Elämä on ihanaa, koska...

Kuluneen kevään jälkeen pienikin paluu kohti normaalia - olkoonkin se jotenkin uusi - helpottaa todella. Tänään pääsi ensimmäistä kertaa uimaloihin, tosin poikkeusjärjestelyin ja monenlaisin epätietoisuuksin. Muitakin liikuntatoimintoja on aloiteltu, ja kirjastoihin pääsee lähes normaalisti. Vaikka tauti on yhä läsnä, sen ei anneta kahlita meitä täysin, eristää meitä poteroihimme. Ja on kesä valoisuuksineen ja luontoineen.
Lisäksi olen löytänyt tieni yhteen minulle ennen tuntematomaan uimapaikkaan.

...koska helleahdistus/-vitutus ei ole vielä alkanut. Samalla voi olla iloinen siitä, että asuu metsien, kolmen järven ja loppumattomien lenkkipolkujen luona. On tullut istuttua rannoilla nyt joka päivä. Se on ihanaa.

Varjopuolena, että helvetin turistit (kaupungin koronapakolaiset) ovat löytäneet puupeltopolkumme ja talloneet ne kokonaan pilalle. Semmoista mustaa mujua ne ovat nyt.

Kieltämättä kadehdittaa, sillä itse satun asumaan paikassa jossa luontopoluista on turha edes haaveilla. Toisaalta käyttöä on ollut nyt ilmeisesti niin paljon, että ehkä hyväkin että olen jumissa täällä... Toivottavasti sentään syksyllä pääsee sienestämään. Masentaa vain se että ei ole tietoa siitä pääsemmekö käymään maalla koko kesänä. Jos ihmiset unohtavat varovaisuuden (kuten täällä on jo tapahtunut) voi olla että rajoituksia joudutaan taas kiristämään kesken kesää. Mutta eipä sinne maaseudulle uusimaalaisia taideta edes haluta, vaikka emme tapaisi ketään, mikä tuntuu tietysti henkilökohtaisesti kurjalta koska olemme sieltä kotoisin ja se on oikeastaan toinen koti... Tänä kesänä juhannuskin vietetään kaupungissa, eli ei oikein tunnu juhannukselta kun ei voi tehdä mitään juhannusjuttuja.

Ilonaiheena sen sijaan on se, että pääskyset ovat tulleet, on voinut oleskella ulkona jonkun verran ja jopa käydä hakemassa jätskiä kiskalta. Irtojäätelö kuuluu kesään. Ehkä jossain vaiheessa voi ottaa kirjan mukaan ja yrittää löytää jonkun paikan missä lukea, ja ehkä voisi lähteä käymään jossain saaressakin... Julkisia en vielä oikein uskalla käyttää, mutta ehkä lautalla olisi parempi ilmastointi.

Lisäksi sain mielenkiintoisen kirjan siitä miksi näemme unia.

Olen tänä kesänä tutustunut paremmin yhteen luokkalaiseeni. Aiemmin olimme jutelleet vain satunnaisesti käytävällä ja tehneet yhdessä jotain ryhmätöitä, mutta emme kunnolla tunteneet. Keväällä kävi sitten ilmi, että meillä on jonkin verran yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja päätimme tavata. Ja niin se sitten lopulta eteni, että tässä ollaan käyty yhdessä läpi YO-materiaaleja, lainailtu kirjoja ristiin rastiin, analysoitu niitä sekä jaeltu neuvoja liittyen tulevaisuuteen, moraaliin ja ties mihin.

Tulemme ihan hyvin juttuun ja luulen sen johtuvan pitkälti siitä, että olemme luonteidemme ja elämänasenteidemme puolesta melko samanlaisia. Tämä uusi ystävä on vähän kuin optimistinen versio minusta, joka puhuu kohteliaammin eikä ole yhtä jäärä.

Se, mikä tekee tilanteen mielestäni huvittavaksi on se, että tutustuimme kunnolla vasta nyt. Yleensä sitä ihmiset saavat kai jo ensimmäisellä luokalla selvyyden omista luokkalaisistaan, mutta minäpä löysin vielä yhden ystävän näin toisen vuoden lopulla. Liekö aivan historiallinen tilanne?

Sain kutsun työhaastatteluun! Paikka on tosi mielenkiintoinen, mutta jotenkin en usko olevani ykkösvalinta vaikka kuinka häikäisisin haastiksessa. Toisaalta ilahduttaa jo sekin, että osaan näköjään vielä väkertää sellaisen hakemuksen, jolla pääsee sentään rekryssä eteenpäin.

Olen viimeiset pari vuotta tehnyt keikkatöitä kirjastossa ja hommia on ollut (paitsi silloin kun kirjastot suljettiin koronan vuoksi) ihan mukavasti. Mitä nyt on hiljattain uutisista saanut lukea, niin vaikuttaa siltä että edessä on huonontuvat talous- ja työllisyysajat. Siksi olenkin iloinen, että saan vähän säännöllisempää duunia ensi viikosta alkaen, kun aloitan lukusalivalvojana sunnuntaisin. Pientähän se on, mutta hyvä alku jollekin suuremmalle. Tästä sovittiin jo heinäkuussa, mutta sain tällä viikolla tietää että eräs kollega on menossa opintovapaalle ja saan tuurata häntä niinä päivinä kun hän on koulun penkillä. Tietää n. kahta kokoaikaista työpäivää viikossa. Wihii!

Kotiuduin tänään kolme päivää vanhan pojan kanssa. <3 <3

Onneksi olkoon!!

Omana ilonaiheena se että edelleen on lunta. Olisipa ollut joulunakin, mutta ainakin nyt on olo kuin ennenvanhaan ja muutkin ottavat ilon irti: kaikki pulkkamäiksi kelpaavat mäet ovat täynnä laskijoita ja puistoon on vedetty latuja.

...internet, musiikki ja ystävät!

Katsoin tänään ystäväni kanssa netistä livestriiminä tulevan konsertin, jota en olisi mitenkään voinut nähdä paikan päällä – Japanin reissu on toistaiseksi mulle täysi mahdottomuus. Reilu kaksituntinen konsertti sisälsi useita mun ja ystäväni lempparibiisejä, ja oli tosi kiitollinen olo siitä että nykyteknologia mahdollistaa tämmöisen. Aikaerokin on Japaniin päin huomattavasti kiitollisempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Yhdysvalloissa vastaavaan aikaan ollutta konserttia olisi pitänyt herätä katsomaan joskus aamuneljältä täkäläistä aikaa.